Äänennopeuden moninkertaisesti ylittävät hypersooniset aseet saivat julkisuutta joulukuussa 2019, kun ensimmäisenä valtiona maailmassa Venäjä ilmoitti, että se ottaa käyttöön hypersoonisia ohjuksia. Hypersooniset aseet eivät ole ainoa, tai edes painavin, syy ennustaa maailmanloppua, mutta ne kiihdyttävät ydinasekilpailua entisestään ja lisäävät maailmanpolitiikan epätasapainoa ja arvaamattomuutta.

Jos Kremlin parvekkeelta huutaisi, huuto kuuluisi teoriassa Valkoisessa talossa noin kuusi tuntia ja kaksikymmentä minuuttia myöhemmin. Jos äänennopeus esimerkiksi 19-kertaistetaan, päästään lähelle noin 24 000 kilometrin tuntinopeutta. Nopeus ei ole sattumanvarainen: näin nopeasti kulkee venäläinen Avangard-ohjus, ainakin Venäjän mukaan. Yksinkertaistetusti Moskovasta ammuttu ohjus osuisi Washingtoniin noin 20 minuutissa.

Venäjän ja muiden suurvaltojen hypersoonisiin aseisiin tähtäävien kehitysohjelmien pelätään johtavan kylmän sodan aikaisen kilpavarustelukierteen toistumiseen. 2000-luvulla jokin on kuitenkin muuttunut.

Kylmän sodan aikana Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton ydinohjuskilpailu oli lähes symmetrinen: molemmat kehittivät mannertenvälisiä aseita, jotka selviytyisivät vastapuolen ensi-iskusta ja kykenisivät iskemään takaisin. Ydinsodan molempien osapuolten tuhoa painottava MAD-periaate varmisti, että Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kynnys aloittaa ydinsota pysyi korkealla.

Kilpailu hypersoonisissa aseissa on kaikkea muuta kuin symmetrinen: jokaisella maalla on aseille erilainen käyttötarkoitus, minkä takia nykyisessä tilanteessa ei synny MAD-periaatteen mukaista kauhun tasapainoa kuten kylmän sodan asekilpailuissa.

Kilpajuoksu aseiden kehittämisessä on alkanut

Venäjä on aggressiivisin hypersoonisten aseiden kehittäjä. Venäjän tavoitteena on alusta asti ollut ydinkärjellä varustettu hypersooninen ohjus, joka pystyisi iskemään länsimaihin Naton ohjuspuolustuksesta huolimatta. Venäjä kokee, että kauhun tasapaino ei enää päde: Yhdysvaltojen torjuntaohjukset pystyvät tuhoamaan Venäjän ohjukset, joten Venäjällä on rajalliset keinot vastata Yhdysvaltojen iskuun. Lisäksi Venäjän oma ohjuspuolustus laahaa kaukana Yhdysvaltojen perässä.

Koko 2000-luvun Venäjä on vastustanut Yhdysvaltojen ohjuspuolustusjärjestelmiä, joita on tuotu Eurooppaan, ja ääntä nopeammat ohjukset ovat Venäjän näkökulmasta keino palauttaa strateginen tasapaino. Ydinohjusten lisäksi Venäjä kehittää hypersoonisia ohjuksia, jotka se voi varustaa perinteisillä taistelukärjillä. Näillä Venäjä voisi uhata Natoa, koska ohjukset pystyisivät ohittamaan sotilasliiton ohjuspuolustuksen.

Ääntä nopeammat ohjukset ovat Venäjän näkökulmasta keino palauttaa strateginen tasapaino.

Klikkaa twiitataksesi.

Kiina painottaa hypersoonisten aseiden kehityksessä alueellista näkökulmaa. Kiinan strategian keskiössä on pyrkimys laajentaa Kiinan vaikutuspiiriä ja estää Yhdysvaltoja – ja sen alueellisia liittolaisia eli Taiwania ja Etelä-Koreaa – hyödyntämästä Kiinan lähialueita, erityisesti merialueita, sotilaallisesti. Myös Kiina haastaa Yhdysvaltojen ohjuspuolustusta esimerkiksi Etelä-Koreassa, jotta Kiinan asema alueen sotilasmahtina säilyy.

Kiina, kuten Venäjä, on huolissaan siitä, kykeneekö se vastaamaan, jos Yhdysvallat iskee sotilaallisesti sitä vastaan. Kiina ei ole kertonut virallisesti, varustaako se uudet ohjuksensa ydinkärjillä. Kiinalla on meneillään useita ohjushankkeita, ja arvioiden mukaan ensimmäiset ohjukset otetaan käyttöön vielä tänä vuonna.

Yhdysvallat puolestaan on ilmoittanut, että se aikoo kehittää hypersoonisia ohjuksia, mutta ei aio varustaa niitä ydinkärjillä. Ohjusten kehittämiseen Yhdysvallat lähtee takamatkalta edellisen vuosikymmenen budjettileikkausten takia, mutta se on viime vuodesta alkaen sijoittanut suuria summia kehitystyöhön.

Kuten The Ulkopolitistissa helmikuussa kirjoitettiin, tänä vuonna Yhdysvaltojen kehitysbudjetti on 2,6 miljardia dollaria, ja ensi vuodelle on esitetty 3,2 miljardia. Varsinaista asehanketta ei ole vielä näköpiirissä, sillä tässä vaiheessa tutkimustyö on kokeellista.

Yhdysvalloissa kiistellään siitä, onko sillä edes tarvetta ääntä monta kertaa nopeammille ohjuksille. Ja jos on, mihin niitä käytetään? Lähtökohtaisesti Yhdysvallat haluaa ylläpitää strategisen pelotteensa modernisoimalla nykyistä ydinasearsenaaliaan.

Näyttääkin siltä, että Yhdysvallat voisi käyttää hypersoonisia ohjuksia täsmäaseina esimerkiksi ohjusten laukaisualustoja vastaan, jos vihollinen yrittäisi estää Yhdysvaltojen sotilaallista toimintaa esimerkiksi uhkaamalla amerikkalaisia laivastojoukkoja.

Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan lisäksi Ranskan, Australian, Intian ja Japanin ennakoidaan ottavan käyttöönsä hypersoonisia aseita vielä 2020-luvulla. Australia tekee läheistä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa ja Intia Venäjän kanssa. Ranskan aseohjelmaa ohjaa todennäköisesti pyrkimys hankkia strateginen ydinase, joka täydentää Ranskan nykyisiä taktisia ja keskipitkän matkan ohjuksia. 

Uudet ohjukset kykenevät kiertämään puolustuksen

Tiedeyhteisöllä on eriäviä näkemyksiä hypersoonisuuden määritelmästä, mutta nyrkkisääntönä voi pitää nopeutta, joka on suurempi kuin Mach 5. Luku tarkoittaa viisinkertaista äänennopeutta, joka on vajaat 6 200 kilometriä tunnissa. 

Näin suuret nopeudet vaativat lentävän laitteen materiaaleilta paljon. Käytännössä ilmanvastus ja pintojen kuumeneminen rasittavat lentävää kappaletta, joten sen työntövoiman pitää olla erittäin suuri ja käytettävien materiaalien on kestettävä äärimmäistä lämpöä.

Äänennopeuden ylittävät ohjukset eivät kuitenkaan mullista sodankäyntiä vain siksi, että ne ovat nopeita. Jo kylmän sodan aikaiset, mannertenväliset ballistiset ohjukset kykenivät iskemään kohteisiinsa noin 20-kertaisella äänennopeudella, mutta ballistiset ohjukset lentävät nimensä mukaisesti ensin ilmakehän yläpuolelle, takaisin ilmakehään ja jatkavat lentorataansa kohteeseensa.

Ballistisen ohjuksen laukaisu on helppo havaita tutkilla, ja ohjusta voi seurata satelliiteilla. Ohjuksen nousukiihdytyksen aikana sille voidaan arvioida todennäköinen lentorata ja kohde, ja nykyaikaiset ohjuspuolustusjärjestelmät pystyvät tuhoamaan ilmakehään palaavaan taistelukärjen.

Hypersoonisten ohjusten uutuus on se, että niiden lentorataa voidaan muuttaa matkan aikana. Puolustaja pystyy havaitsemaan ohjuksen ja seuraamaan sitä, mutta ei arvioimaan sen kohdetta.

Ohjuksen suuri lentonopeus vaikeuttaa ohjuksen torjumista, koska ilman ennakoitua osumiskohtaa ja -hetkeä torjuntaohjuksen laukaisualustan pitää olla lähes täydellisesti tuhottavan ohjuksen lentoradalla, jotta osuma olisi edes teoriassa todennäköinen. Yksittäisen ohjuslavetin suojaama alue jää hyvin pieneksi, joten laajojen alueiden kattaminen vaatisi suuren määrän ohjuspuolustusjärjestelmiä.

Hypersoonisten ohjusten uutuus on se, että niiden lentorataa voidaan muuttaa matkan aikana.

Klikkaa twiitataksesi.

Hypersoonisia ohjuksia on kahdenlaisia: risteilyohjuksia ja ballistisia ohjuksia muistuttavia, niin sanottuja HGV-ohjuksia (Hypersonic Gliding Vehicle), jotka voidaan varustaa joko ydin- tai perinteisillä taistelukärjillä. Lähimpänä tuotantoa olevat hypersooniset aseet ovat HGV-tyyppisiä, kuten edellä mainittu venäläinen Avangard. Nämä ohjukset laukaistaan avaruuteen kantoraketin tai sisäänrakennetun rakettimoottorin avulla, minkä jälkeen ohjus palaa ilmakehän yläosiin lähes 20-kertaisella äänennopeudella ja ”liukuu” ennalta määriteltyä reittiä kohteeseensa. Ohjukset voidaan laukaista lentokoneesta, sukellusveneestä, maasta tai laivalta.

Risteilyohjukset puolestaan pysyvät koko matkan ajan ilmakehässä, minkä vuoksi ainakin ensimmäisen sukupolven ohjusten nopeus on noin viidestä kymmeneen kertaa äänennopeus eli maltillisempi kuin HGV-ohjuksilla.

HGV-ohjukset hyödyntävät painovoimaa kiihdytyksessä. Niiden ei siis tarvitse ylittää äänennopeutta ilmakehässä, minkä vuoksi ne ovat teknisesti helpoimpia toteuttaa. HGV-ohjukset käyttävät hyväksi yläilmakehän nostetta, jonka avulla ne lentävät aaltomaisella lentoradalla ilmakehän rajan ylä- ja alapuolella.

Toinen vaihtoehto toteutustavaksi on niin sanottu Waverider-malli, jossa ohjus hyödyntää oman kiihdytyksensä aiheuttamien paineaaltojen nostetta. Suurin haaste HGV-ohjuksissa on kehittää materiaalit, jotka kestävät ilmakehän aiheuttaman rasituksen ja kuumuuden.

Sama rasitus on kohdistuu myös balllistisiin ohjuksiin, mutta niiden rakenne on huomattavasti yksinkertaisempi, koska ballistisen ohjuksen lentorataa ei tarvitse muuttaa kesken lennon.

Risteilyohjusten pintamateriaaleihin kohdistuu vähemmän ilmanvastuksen synnyttämää rasitusta ja kuumuutta, koska niiden nopeus on pienempi kuin HGV-ohjusten. Niiden suurin haaste on kiihdyttää ilmakehässä huippunopeuteensa ja ylläpitää vauhti.

Ohjuksiin ollaan kehittämässä tehokasta ja teknisesti yksinkertaista yliäänipatoputkimoottoria (SCRAMJET, Supersonic Air Combustion RAMJET), joka kuitenkin vaatii ylisoonisen ilmavirran, eli ohjuksen on lennettävä ääntä nopeammin jo silloin, kun sen moottori käynnistyy.

Todennäköisesti ensimmäisen sukupolven yliääniohjukset laukaistaan lentokoneista, mutta lentokoneillakin on vaikeuksia lentää äärinopeudella, jos niiden siipien alla on kuorma, joka synnyttää suuren ilmanvastuksen.

Risteilyohjuksen suurin etu on yllätyksellisyys. HGV-ohjuksen laukaisu voidaan havaita, ja ohjuksen lentorataa pystytään seuraamaan siihen asti, että se palaa ilmakehään ja alkaa liikehtiä.

Hypersoonisen risteilyohjuksen laukaisu on erittäin hankala erottaa normaalin risteilyohjuksen laukaisusta, koska ohjusten ainoa ero on nopeus. Lisäksi nykyaikaiset risteilyohjukset on muotoiltu häivehävittäjien tapaan, minkä takia niiden havaitseminen tutkalla on vaikeaa. 

Avaruusjoukot mukaan puolustukseen

Valtioiden tavoitteiden epäsymmetrisyys toisaalta liennyttää avointa asekilpailua, mutta toisaalta lisää epävarmuutta. Väärinymmärrysten riski kasvaa, koska puolustajalla on vain vähän aikaa päättää, miten reagoida, eikä puolustaja pysty selvittämään, onko laukaistussa ohjuksessa ydinkärki vai ei.

Uudet aseet tuskin muuttavat ratkaisevasti Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan suhteita. Hypersoonisten aseiden propaganda-arvo on tärkein syy, jonka takia Venäjä haluaa aseet nopeasti käyttöön. Kuten kylmän sodan aikana, myös nykyään Venäjälle on tärkeää olla amerikkalaisia kehittyneempi jossakin. Vaikka hypersooniset aseet nivoutuvat osaksi ydinasepelotetta, tähänkin asti voimassa olleet lainalaisuudet hyökkäyksen riskeistä pätevät.

Sen sijaan suurvaltojen naapureissa ääntä nopeammat aseet aiheuttavat suurta epävarmuutta. Erityisesti Eurooppa, Etelä-Korea ja Taiwan voisivat olla tähtäimessä, jos Venäjä tai Kiina haluaisivat rajoittaa lähialueidensa sotilaallista käyttöä tai vaatia naapureiltaan myönnytyksiä. Yhdysvallat  voisi puolestaan käyttää uutta teknologiaa esimerkiksi Iranin ydinohjelman pysäyttämiseen tai Pohjois-Korean ohjuslavettien tuhoamiseen.

Toistaiseksi pääosa rahoituksesta käytetään uusien ohjusten kehittämiseen, mutta on todennäköistä, että tällä vuosikymmenellä etenkin Yhdysvallat ja Nato keskittyvät rakentamaan puolustustaan. Maasijoitteiset tutkat ja torjuntaohjukset eivät ole tehokkaita keinoja hypersoonisia aseita vastaan, joten katse pitää kääntää avaruuteen: aseiden havaitseminen ja seuranta helpottuu, kun maapallon horisontti ei rajoita näkyvyyttä. Lisäksi hypersoonisia ohjuksia halutaan tuhota kiertoradalta ammuttavilla torjuntaohjuksilla tai laser-säteillä.

On todennäköistä, että tällä vuosikymmenellä etenkin Yhdysvallat ja Nato keskittyvät rakentamaan ohjuspuolustustaan.

Klikkaa twiitataksesi.

Todennäköisesti Venäjä ja Kiina vastustavat äänekkäästi avaruuteen rakennettavaa ohjuspuolustusta, koska niillä ei ole siihen varaa – toisin kuin Yhdysvalloilla. On todennäköistä, että näiden suurvaltojen naapurit tekevät, esimerkiksi YK:ssa, poliittisia avauksia, jotka tähtäävät rajoittamaan hypersoonisten ohjusten kehitystä ja käyttöä.

Viime aikoina edellytykset aserajoituksille ovat kuitenkin olleet heikot, ja todennäköisintä on, että yhä useammat maat – kuten Israel, Iran ja Pohjois-Korea – pyrkivät hankkimaan vastaavanlaista teknologiaa, jolla ne voivat lisätä alueellista painoarvoaan.