Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudesta on vierähtänyt lähes vuosikymmen. Vaikka Japani heti onnettomuuden jälkeen pyrki luopumaan kokonaan ydinvoimasta, on ydinvoima palannut kiinteäksi osaksi maan hallituksen laatimaa energiastrategiaa. Tällä hetkellä tavoitteena on täyttää vähintään 20 % maan energiantarpeesta atomien voimalla vuoteen 2030 mennessä. Yli neljä viidesosaa maan ydinreaktoreista on kuitenkin yhä pois päältä, ja niiden uudelleenkäynnistys vaatii sekä sääntelyviranomaisten että paikallispoliitikkojen hyväksyntää. Mitä vaihtoehtoja Japanin hallituksella on tarjota ydinvoimalle, jos se ei saa tahtoaan läpi 2020-luvun aikana? 

Maaliskuussa 2012 oli selvää, että vuotta aiemmin tapahtunut tsunamin, maanjäristyksen ja ydinvoimalaonnettomuuden “kolmoiskatastrofi” oli vavisuttanut Japanin energiapolitiikkaa perusteellisesti. Maan 54 ydinreaktorista vain yksi, Hokkaidon länsirannikolla sijaitseva Tomari-3, oli käynnistetty uudelleen. Toukokuussa sekin sammutettiin huoltoa varten, jolloin ydinvoiman tuotanto Japanissa loppui muutamaksi kuukaudeksi kokonaan. 

Viimeksi vastaavassa tilanteessa oltiin vuonna 1970, jolloin Japanin ydinvoimasektori oli vielä lapsenkengissään. Pian sen jälkeen iskivät kansainväliset öljykriisit, ja kollektiivinen huoli ilmastonmuutoksesta alkoi painaa energiapoliittisessa vaakakupissa yhä enemmän. Näiden muutosten valossa ydinvoima näyttäytyi Japanin ainoana tienä kohti omavaraisuutta ja kestävää energiantuotantoa. Yhdysvallat oli lobannut toisen maailmansodan jälkeen “rauhan atomeja” avokätisesti, ja aktiivinen kampanjointi sai niin japanilaispoliitikot kuin kansankin lopulta hyväksymään niiden hyödyt. Alkuvuodesta 2011 ydinvoima kattoi lähes kolmanneksen maan energiankulutuksesta, ja hallituksen tavoitteena oli nostaa sen osuus 40 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Kuten koko tunnetun historian ajan, voimakkaat maanjäristykset ravistelivat kyllä Japania aika ajoin, mutta ydinvoimalat säästyivät merkittäviltä vahingoilta. Esimerkiksi heinäkuussa 2007 luoteis-Japaniin iski maanjäristys, joka aiheutti radioaktiivisen kaasuvuodon sekä tulipalon maailman sähköntuotannoltaan suurimmassa Kashiwazaki-Kariwan ydinvoimalassa. Johtava maanjäristystutkija Mogi Kiyoo vaati reaktorien sulkemista alueilla, joilla voimakkaiden järistysten todennäköisyys on lähitulevaisuudessa korkea. Poliitikot eivät kuitenkaan ottaneet hänen vaatimuksiaan vakavasti, eikä käytäntöjä muutettu. Mogi oli jo 1990-luvulla eronnut tehtävästään hallinnollisen maanjäristyskomitean johdossa petyttyään siihen, ettei hänen turvallisuuteen liittyviä ehdotuksiaan kuunneltu. 

Ydinvoima-alalla oltiin käytännössä vuosikymmeniä koputeltu puuta, kun katastrofia ei vielä kuulunut.

Klikkaa twiitataksesi.

Vasta maaliskuussa 2011 niin poliitikot kuin energia-alan työntekijätkin joutuivat kohtaamaan karun totuuden ydinvoiman riskeistä maanjäristysalttiissa saarivaltiossa. Fukushiman jälkeiset selvitykset ovat paljastaneet, että ydinvoimalaa operoinut TEPCO oli varautunut luonnonkatastrofeihin ja muihin turvallisuusriskeihin erittäin puutteellisesti. Ydinvoima-alalla oltiin käytännössä vuosikymmeniä koputeltu puuta, kun katastrofia ei vielä kuulunut, ja tietynlainen jääräpäisyys sekä ylenpalttinen usko ydinvoiman turvallisuuteen ehtivät juurtumaan syvälle alan työkulttuuriin. 

Paikallistasolla ydinvoimaloita isännöivät kunnat nauttivat merkittävistä taloudellisista eduista, ja suhteet paikallispoliitikkojen sekä ydinvoima-alan pomojen välillä olivat toisinaan liiankin läheisiä. Esimerkiksi vuonna 2019 paljastui, että Takahaman kaupungin johto oli lahjonut Kansain sähköyhtiötä jo vuosikymmenien ajan. Lahjonnan tavoitteena oli varmistaa, että voimalatoimintaa kaupungissa jatkettaisiin ja mieluiten jopa laajennettaisiin. Tapauksen taustalla on monien japanilaiskuntien syvä riippuvaisuus niiden isännöimistä ydinvoimaloista. 1970- ja 80-luvuilla ydinreaktorit alkoivat täplittää Japanin saaristoa päästä päähän, ja niiden hyödyt olivat ilmeiset: riippuvuus tuontienergiasta sekä hiilen kulutus vähenivät merkittävästi. Fukushiman jälkimainingit ovat kuitenkin aiheuttaneet päänsärkyä niin keskushallitukselle, sähköyhtiöille kuin ydinvoima-alan heikkenemisestä kärsiville paikkakunnillekin. 

Ydinvoima-alasta vieroittautuminen tuottaa poliitikoille yhä vaikeuksia

Onnettomuuden jälkeen Japanin demokraattista puoluetta (DPJ, Democratic Party of Japan) edustava hallitus vannoi, ettei voimaloita käynnistettäisi ennen kuin niiden turvallisuus on varmistettu perusteellisesti. Tämä heijasteli yleistä mielialaa: ydinvoimavastaisuus oli noussut uuteen huippuunsa, kun tavalliset japanilaiset kokivat, että heidän luottamuksensa ydinvoimaan ja jopa koko poliittiseen järjestelmään oli tullut perustavanlaatuisesti petetyksi. Mielenosoitukset ydinvoimaloiden käynnistämistä vastaan houkuttelivat ihmismassoja, jollaisia Japanissa ei oltu nähty sitten 70-luvun opiskelijaliikkeiden. 

Keväällä 2011 vaikuttikin epätodennäköiseltä, että ydinvoima enää nousisi merkittävään rooliin Japanin energiantuotannossa.DPJ:stä löytyi ääniä, jotka ajoivat jopa atomienergian lakkauttamista Japanissa. Puoluetta koko hallitustaipaleen ajan vaivannut epäjohdonmukaisuus heijastui kuitenkin myös sen energiapolitiikkaan. Heinäkuussa 2011 DPJ perusti Enecan-komitean pohtimaan energiastrategian tulevaisuutta. Enecan seuraavana syksynä julkaisemassa raportissa suositeltiin asteittaista ydinvoimasta luopumista vuoteen 2040 mennessä. Puoluejohto ei kuitenkaan pitänyt ydinvoimasta luopumista realistisena ajatuksena, mihin saattoi vaikuttaa ydinvoima-alan ärhäkäs lobbaus. Lisäksi ydinvoimasta luopumiseen liittyvät riskit maan energiantuotannolle konkretisoituivat samana kesänä, kun pääministeri Noda Yoshihiko määräsi Fukuissa sijaitsevan Ohin voimalan käynnistettäväksi muutaman viikon ajaksi. Muutoin Japania olisi kohdannut energiapula.

Aika on kuitenkin ollut ydinvoiman palauttamista vaativien poliitikkojen liittolainen.

Klikkaa twiitataksesi.

Aika on kuitenkin ollut ydinvoiman palauttamista vaativien poliitikkojen liittolainen. Elämä on tsunamin pahiten runnomilla alueillakin palannut hiljalleen uomiinsa, ja ydinvoiman herättämät tunteet ovat viilenneet. Aktivistit järjestävät edelleen protesteja, mutta heidän piirinsä on pienentynyt merkittävästi. Poliittiseen status quoon palattiin jo vuonna 2012, kun DPJ koki murskaavan vaalitappion, ja valta palasi liberaalidemokraattisen puolueen (LDP, Liberal Democratic Party) käsiin. LDP oli johtanut Japania lähes poikkeuksetta jo 50-luvulta asti. LDP:n paluu tarkoitti myös ydinvoima-alan vallanpalautusta, sillä pitkään vallassa olleena puolueena se oli ehtinyt rakentaa tiiviit ja lämpimät suhteet ydinvoima-alan kanssa.

Fukushiman jälkeen turvakriteerejä tiukennettiin, muttei ehkä tarpeeksi

Japanin energiapoliittinen strategia perustuu yhä siihen, että ydinvoimalla täytettäisiin vähintään viidennes maan energiantarpeesta vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että noin 30 reaktoria saadaan takaisin toimintaan. Vaikka ydinvoimavastainen aktivismi on viime vuosina hiljentynyt, ei yleinen mielipide välttämättä ole kääntynyt merkittävästi ydinvoiman puolelle. Japanin hallituksella onkin edessään poliittisesti kivinen tie pyrkiessään kasvattamaan ydinvoiman osuutta. 

Ydinonnettomuus johti myös turvallisuussääntöjen tiukentumiseen. Fukushiman jälkeen uudistetussa prosessissa sähköyhtiöiden on ensin haettava sääntelyviranomaiselta NRA:lta (Nuclear Regulation Authority) vahvistusta siitä, että ne ovat perusteellisesti laskeneet reaktorien maanjäristysalttiuden sekä laatineet suunnitelmat turvatoimia riskien varalta. Tämän jälkeen suunnitellut turvatoimet on toteutettava, ja niiden pätevyys on vahvistettava uudelleen. Lisäksi toimintalupa on saatava paikallishallituksilta, joiden alueella reaktorit toimivat. 

Tiukkojen vaatimusten ansiosta toiminnassa oli marraskuussa 2020 yhdeksän reaktoria viidessä eri voimalassa. Monella alustavan luvan saaneista reaktoreista on edessään vielä vuosien prosessi, ennen kuin vaaditut turvatoimet on toteutettu ja kaikki vaadittavat luvat saatu hankittua. Prosessit myös pitkittyvät helposti, jos turvakriteerejä päivitetään uusien tutkimusten valossa tai tehdyistä päätöksistä valitetaan eri tasojen oikeuslaitoksissa.

Joulukuussa 2020 Japanin ydinvoima-ala koki merkittävän takaiskun, kun Osakan käräjäoikeus peruutti kahdelle Oin voimalan reaktorille jo myönnetyt luvat. Syyksi annettiin se, että laitoksia hallinnoivan KEPCO:n tekemät arviot maanjäristysriskeistä todettiin puutteellisiksi, vaikka NRA olikin jo hyväksynyt ne. Hallitus on jo haastanut käräjäoikeuden päätöksen Osakan korkeimmassa oikeudessa. Tapaus voi kuitenkin rohkaista muita kuntia tekemään kriittisempiä päätöksiä ja osoittaa, että on yhä epävarmaa, tuleeko hallituksen tavoite 30 reaktorin käynnistämisestä toteutumaan aikataulussa. 

Raha ratkaisee reaktorien kohtalon etenkin pienillä paikkakunnilla 

Viime vuosina on nähty monenlaisia esimerkkejä siitä, miten ydinvoimapolitiikkaa paikallistasolla käydään. Sekä varhaisin että viimeisin “menestystarina” osoittavat, että taloudellisten tekijöiden vaikutus myönteisiin päätöksiin on merkittävä. Elokuussa 2015 etelä-Japanin Satsumasendaissa tehtiin historiaa, kun ensimmäinen reaktori käynnistyi pysyvästi uudelleen täytettyään uusitut turvallisuuskriteerit sekä saavutettuaan vaaditun äänimäärän kunnanhallituksessa. Myös aluehallinnon johto puolsi uudelleenkäynnistystä. Toisaalta monet paikalliset asukkaat vastustivat päätöstä. Aktivistien mielestä voimalan turvallisuudesta ja esimerkiksi evakuointikäytännöistä ei tehty riittävää selvitystä, vaikka uudet kriteerit virallisesti täyttyivätkin.

Mielipidemittauksissa kansan enemmistö on säännöllisesti sitä mieltä, että ydinvoimasta pitäisi luopua.

Klikkaa twiitataksesi.

Asiasta ei järjestetty kansanäänestystä tai mielipidemittausta – osittain siksi, että kielteinen lopputulos olisi ollut päättäjien näkökulmasta liian todennäköinen. Mielipidemittauksissa kansan enemmistö on säännöllisesti sitä mieltä, että ydinvoimasta pitäisi luopua. Ydinvoimaa vastustavat paikallispoliitikot ovat ajoittain netonneet suuria äänisaaliita, kuten Yoneyama Ryuichi, joka vuonna 2016 nousi ydinvoiman vastaisella kampanjallaan kapasiteetiltaan maailman suurinta Kashiwazaki-Kariwan ydinvoimalaa isännöivän Niigatan prefektuurin kuvernööriksi.

Marraskuussa 2020 puolestaan saavutettiin ensimmäinen myönteinen päätös reaktorin käynnistämisestä koillis-Japanissa Tohokun alueella, jossa Fukushiman onnettomuus tapahtui. Miyagin kuvernööri Murai Yoshihiro sekä voimalaa isännöivien kuntien johtajat suostuivat tsunamissa kärsineen Onagawa 2:n käyttöönottoon sillä ehdolla, että sen turvatoimia vahvistetaan. Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että Onagawassa aletaan jälleen tuottaa atomienergiaa. Tohokun sähköyhtiö ennustaa, että uusien ehtojen täyttämiseen kuluu vähintään 2,7 miljardia euroa ja yli kaksi vuotta. Paikallispoliitikkojen siunaus lähimpänä vuoden 2011 järistyksen keskusta sijainneen reaktorin käynnistämiselle viittaa siihen, että asenteet ydinvoimaa kohtaa ovat lauhtuneet. 

Lähemmällä tarkastelulla on selvää, että taloudelliset syyt ovat Tohokussakin siivittäneet ydinvoima-alan heräämistä. Paikkakunnat, jotka isännöivät ydinvoimaloita, saavat keskushallitukselta merkittäviä ja monipuolisia tukia – silloinkin, kun reaktorit ovat sammuksissa. Voimaloita isännöivät usein syrjäisemmät paikkakunnat, joissa on niukasti työllistäjiä ja joista etenkin nuorempi väki on viime vuosikymmeninä vähennyt syventäen paikallishallintojen taloudellista ahdinkoa entisestään. Kun reaktorit saadaan taas käyntiin, isäntäkuntien kassaan kilisee lisätuloja niin kutsutun ydinpolttoaineveron sekä työllisyyden kasvun ansiosta. Verotuslain professori Tanaka Hideakin mukaan Onagawan kaltaiset pikkupaikkakunnat päätyvät lähes väistämättä hyväksymään reaktorien käynnistyksen, mikä on sekä laillisesta että poliittisesta näkökulmasta ongelmallista.

Uusiutuvan energian kehityksen pitäisi heikentää ydinvoiman asemaa 

On helppo ymmärtää, miksi Japanin hallitus on pysynyt ydinvoiman lumoissa, sillä se tarjoaa resurssiköyhälle maalle selkeimmän tien kohti omavaraisuutta ja on monella mittarilla ympäristöystävällinen ratkaisu. Vuoden 2011 jälkeen Japani on korvannut ydinvoiman lähes kokonaan tuontihiilellä ja -kaasulla, mikä on selvästi kestämätön ratkaisu valtiolle, joka on sitoutunut ilmastonmuutoksen torjumiseen. Herää kuitenkin kysymys, miksei Japani ole Fukushiman jälkeen aktiivisemmin kehittänyt uusiutuvaa energiantuotantoa. Maassa riittää teknologista osaamista sekä monenlaisia luonnollisia resursseja, joita nykypäivänä voidaan yhä edullisemmin hyödyntää energiantuotantoon – aina meren aalloista maanalaiseen lämpöön. 

Herää kuitenkin kysymys, miksei Japani ole Fukushiman jälkeen aktiivisemmin kehittänyt uusiutuvaa energiantuotantoa.

Klikkaa twiitataksesi.

Vaikka japanilaisfirmat olivat 1960- ja 70-luvuilla aurinkovoiman pioneerien joukossa, maa on etenkin 2010-luvun aikana jäänyt uusiutuvien energiamuotojen kehityksessä jälkeen. Tämä johtuu siitä, että keskushallitus on ylenkatsonut uusiutuvan energian potentiaalia. Jopa Japanin talous-, kauppa ja teollisuusministeriössä on löydetty näyttöä siitä, että aurinkovoiman kehitystä on tuettu suhteettoman paljon verrattuna muihin uusiutuviin energiamuotoihin. Muiden uusiutuvien energiamuotojen lähtökustannukset ovat aurinkoenergiaa suuremmat, mutta pidemmällä aikavälillä niiden käyttö tulee halvemmaksi ja tehokkaammaksi. Osittain tämän vuoksi Japani on ajautunut tilanteeseen, jossa uusiutuva energia on kuluttajien näkökulmasta yhä kallista. Japani joutuu 2020-luvulla tukeutumaan pitkälti ulkomaisten valmistajien laitteistoon esimerkiksi tuulivoima-alalla, koska kotimaan valmistajat ovat jääneet kehityksessä jälkeen. 

Vasta hiljattain on ilmennyt merkkejä siitä, että Japanin hallitus on alkanut ottaa uusiutuvat energiamuodot vakavammin: vuonna 2018 julkaistussa viidennessä energiastrategiassa viitattiin ensimmäistä kertaa uusiutuvaan energiaan “ensisijaisena” voimanlähteenä. Edistystä olisi todennäköisesti tapahtunut nopeammin, jos hallitus olisi jo heti Fukushiman jälkeen päättänyt panostaa enemmän uusiutuvaan energiaan. Sen sijaan vaikutti siltä, että Tokion päättäjät tukeutuivat tuontihiileen ja -kaasuun väliaikaratkaisuna sillä aikaa, kun ydinvoimantuotanto oli jäissä. 

2010-luvun loppua kohden uusiutuvan energian hinta on kääntynyt voimakkaaseen laskuun, jonka odotetaan jatkuvan – siihen eivät luonnollisesti päde samat taloudelliset niukkuustekijät kuin fossiilienergiaan. Ydinvoimaloiden kustannuksetkin alkavat näyttää tähtitieteellisen korkeilta suhteessa uusiutuviin energianlähteisiin. Japanin hallitus on kuitenkin toistaiseksi pitänyt kiinni ydinvoimatavoitteistaan ja ajanut niitä paikallistasolle kohdistuvalla tukipolitiikalla. Lähivuosina onkin kiinnostavaa nähdä, leikkaako Japanin hallitus ydinvoiman osuutta energiastrategiassa vai tehostaako se ydinvoiman lobbausta. 

__

Kirjoittaja: Kaisa Saarinen

Editointi: Eero Tuorila, Ilari Autio

Kielenhuolto: Eeva Iljukova