Matti Puranen (YTT) toimii erikoistutkijana Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Kiina on investoinut viime vuosikymmeninä runsaita summia rahaa asevoimiensa kehittämiseen vauhdittajanaan pyrkimys pystyä haastamaan Yhdysvaltojen sotilaallinen valta-asema erityisesti maan lähialueilla. Myös Yhdysvalloissa on herätty Kiinan kasvavaan sotilaalliseen kyvykkyyteen, ja nyt myös Yhdysvaltojen ajattelua muovaa näkemys Kiinasta sen ”vauhdittavana uhkana”.

Yhdysvaltain johtaman länsiliittouman vetäytyminen Afganistanista symboloi merkittävää muutosta länsimaisessa sotilaallisessa ajattelussa. Vuosikymmeniä kestänyt ajanjakso, jonka aikana läntinen maailma etsi sotilaallisen voiman käyttöperiaatteita humanitaarisista ja terrorismin vastaisista operaatioista, on päättymässä. Käsitys sotilaallisen voiman olomuodosta ja sen perimmäisestä käyttötarkoituksesta on palaamassa takaisin alkulähteilleen, suurvalta-armeijoiden välisen ja ydinaseiden sävyttämän totaalisen sodan kuvastoon.

Läntisessä maailmassa sodan kuvan muutoksen liikkeelle paneva voima on Yhdysvallat, jonka strateginen katse kohdistuu maan kehitystä ”vauhdittavaan uhkaan” – Kiinaan. Yhdysvallat kääntää nyt nopeasti massiivista puolustuskoneistoaan terroristeja ja kapinallisia vastaan käydyistä vastakumouksellisista sodista kohti varautumista Kiinan kanssa käytävään suurvaltasotaan, jossa käytössä olisivat molemmin puolin kaikkein nykyaikaisimmat ja monimutkaisimmat ase- ja komentojärjestelmät.

…

Kabulin evakuointiin päättynyt länsimaisen sotilaallisen ajattelun ja toiminnan ajanjakso alkoi kylmän sodan loputtua 1990-luvun alussa. Neuvostoliitto oli juuri lyöty ja Varsovan liitto hajonnut. Massiivisten, mekanisoitujen suurvalta-armeijoiden käymän ”totaalisen sodan” uhkakuva oli hiipunut lähes olemattomiin.

Samaan aikaan Persianlahden sota ja Irakin asevoimien nopea ja perinpohjainen tuhoaminen loivat mielikuvan teknologisoituneen sodankäynnin rajattomista mahdollisuuksista, suoranaisesta sodankäynnin vallankumouksesta. Lännessä sotilaallisen voiman käytölle kehittyivät uudet, suursodan korvaavat periaatteet: teknologisesti edistyneiden, pienten ja huippuunsa koulutettujen asevoimien operaatiot humanitaaristen päämäärien ajamiseksi ja liberaalin maailmanjärjestyksen tukemiseksi.

…

Kylmän sodan päättymisen aiheuttamat geopoliittiset myllerrykset eivät rajoittuneet euro-atlanttiselle akselille, vaan muovasivat merkittävällä tavalla myös Kiinan strategista ajattelua. Neuvostoliitto oli muodostanut läpi kylmän sodan myös Kiinan tärkeimmän sotilaallisen uhan ja sotilasstrategisen kiintopisteen. Neuvostoliiton romahdus ja Kiinan läntisen rajan rauhoittuminen kuitenkin poistivat totaalisen suurvaltasodan uhkakuvan myös Kiinasta.

Uutta uhkaajaa ei Kiinan tarvinnut etsiä kauaa, sillä päävastustajaksi muodostui aivan 1990-luvun alkuvuosina Yhdysvallat ja sen ”hegemoniseksi” tulkittu ulkopoliittinen linja. Yhdysvaltain laajamittainen invaasio Kiinaan oli poissuljettu ajatus, mutta Yhdysvaltain sotilaallinen tuki Kiinasta irtautumaan pyrkiville toimijoille, erityisesti Taiwanille, nousi realistiseksi ja vaaralliseksi strategiseksi uhkakuvaksi.

Yhdysvallat oli Persianlahdella osoittanut sotilaallisen ylivoimansa ja teknologisen etumatkansa. Jos se asettuisi puolustamaan vastikään demokratisoituneen Taiwanin itsenäisyyspyrkimyksiä, olisivat Kiinan asevoimat täysin avuttomia estämään sen väliintulon. Kiinan kansanvapautusarmeija oli 1990-luvun alussa yhä pohjimmiltaan valtava, teknologisesti takapajuinen ja maavoimapainotteinen ”talonpoikaisarmeija”, jolla oli hyvin rajalliset kyvyt operoida Kiinan sisämaan ulkopuolella.

Kiinan vuonna 1993 omaksuma virallinen sotilasstrateginen konsepti ”alueellinen sota korkean teknologian olosuhteissa” pyrki vastaamaan nimenomaan tähän ongelmaan. Se otti lähtökohdakseen varautumisen sotaan Taiwanista, joka käytäisiin Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia, kuten Japania vastaan. Sota tulisi olemaan nopea ja intensiivinen, ja sitä tultaisiin käymään Persianlahden näyttämöllä esiteltyjen teknologioiden, kuten täsmäaseiden, häiveominaisuuksien ja satelliittipaikannuksen tukemana.

Sota tulisi olemaan nopea ja intensiivinen, ja sitä tultaisiin käymään Persianlahden näyttämöllä esiteltyjen teknologioiden, kuten täsmäaseiden, häiveominaisuuksien ja satelliittipaikannuksen tukemana.

Klikkaa twiitataksesi.

Moisen sodan käynti oli 1990-luvun alussa täysin Kiinan asevoimien ulottumattomissa. Uusi strategia ohjasikin Kiinaa muokkaamaan talonpoikaisarmeijansa mahdollisimman nopeasti Yhdysvaltain esimerkin mukaisiksi, teknologisesti edistyneiksi, pieniksi ja ammattimaisiksi joukoiksi. Myös operaatiotason ajattelu kääntyi syvällä Kiinan sisämaassa käydystä kansansodasta kohti modernien asejärjestelmien taistelua merialueilla.

Koska päämäärä oli strategian laatimishetkellä lähinnä kaukainen haave, tulkitsi Kiinan johto, ettei sen tulisi haastaa Yhdysvaltoja avoimesti kansainvälisellä näyttämöllä. Kiinan tulisi ”pitää kynttilää vakan alla”, vahvistaa omaa asemaansa – erityisesti taloutensa pohjaa – ja laajentaa varovasti omaa toimintaympäristöään. Sen tulisi välttää ajautumista konfliktien osapuoleksi ja välttää myös ottamasta minkäänlaista kansainvälistä johtoasemaa. Tuolloisen suurstrategian pääarkkitehdin, Deng Xiaopingin mukaan Kiinan johtava asema voisi koittaa myöhemmin tulevaisuudessa, mutta Kiinan ei tulisi aktiivisesti havitella sitä vielä pitkään aikaan.

…

1990-luvulla Kiinan päämäärä voittaa Yhdysvallat modernissa high tech -sodankäynnissä siinsi vielä etäisessä tulevaisuudessa, mutta tavoite on pysynyt pohjimmiltaan samanlaisena näihin päiviin asti. Kiinassa on seurattu hyvin tarkasti Yhdysvaltain sotilasstrategisen ajattelun kehitystä ja suorituskykyjen rakentamista sekä pyritty rakentamaan vastavoimaa nimenomaan Yhdysvaltain interventiokykyä vastaan.

Asevoimien painopistettä on siirretty merivoimien kehittämiseen, erityisesti meritorjuntaohjuksiin, sekä informaatiotilan, kuten avaruuden ja kyberympäristön hallintaan. Läpi kylmän sodan jälkeisen ajan Kiinan sotilasstrategia on siten kehittynyt ikään kuin kieroutuneena peilikuvana amerikkalaisesta sodan kuvasta ja suorituskyvyistä. Yhdysvallat on ollut Kiinan vauhdittava uhka.

Läpi kylmän sodan jälkeisen ajan Kiinan sotilasstrategia on siten kehittynyt ikään kuin kieroutuneena peilikuvana amerikkalaisesta sodan kuvasta ja suorituskyvyistä.

Klikkaa twiitataksesi.

Samaan aikaan Yhdysvallat nautti kiistämättömän valta-asemansa hedelmistä. Kiina säilyi taka-alalla, ja sen kehitystä seurattiin toisella silmällä, luottavaisena omasta etulyöntiasemasta. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen varsinaista vauhdittavaa uhkaa ei ollut olemassakaan, vaan asevoimalle ja sen kehitykselle piti suorastaan keksiä uudet periaatteet humanitaarisista operaatioista ja terrorismin vastaisista sodista.

Terrori-iskut World Trade Centeriin syyskuussa 2001 legitimoivat Yhdysvaltain asevoiman uuden käyttötarkoituksen: globaalin terrorismin vastaisen sodan. Uusien tehtäviensä myötä Yhdysvallat ajautui kuin huomaamattaan vastavallankumouksellisiin ”ikuisuussotiin”, jotka ohjasivat maan strategiset panostukset epäsymmetrisesti toimivan ja lähes näkymättömän vastustajan nujertamiseen. Kiina, Venäjä ja muut suurvaltahaastajat painuivat yhä syvemmälle taka-alalle Pentagonin tilannekuvassa.

…

Yhdysvallat sen sijaan eihiipunut mihinkään Kiinan strategiassa – päinvastoin. Kiina muokkasi omaa strategista konseptiaan Yhdysvaltain sodankäyntitapaa seuraten. Kosovon, Afganistanin ja Irakin operaatioita analysoituaan Kiina päivitti strategisen konseptinsa ”korkean teknologian sodankäynnistä” ”informatisoituneeksi sodankäynniksi”, jossa informaatiotilan hallinta ja aselajien yhteisoperaatiot näyttelivät pääroolia.

Kiinalainen sodan kuva – käsitys siitä miten nykyaikaiset suurvalta-armeijat sotivat – seurasi siis tarkasti Yhdysvaltojen kehitystä, mutta kiinalaiset sotilaallisen voiman käyttöperiaatteet eivät. Matalan profiilin suurstrategiansa mukaisesti Kiina pysyi sivussa kansainvälisistä selkkauksista ja säilytti sotilasstrategisen fokuksensa tiukasti potentiaalisessa, läheisillä merialueilla tapahtuvassa sodassa Yhdysvaltoja vastaan.

Kiinan kehitys ei mennyt kaikilta ohi, sillä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA varoitti jo 2000-luvun alkuvuosina Presidentti George W. Bushin hallintoa Kiinan sotilaallisista suorituskyvyistä, jotka vaikuttivat kehittyvän suorastaan vaarallisen nopeasti. CIA:lla tuolloin työskennelleen Kiina-analyytikon, John Culverin mukaan vastaus varoituksiin oli tyypillisesti kuitenkin: ”älkää tulko puhumaan meille potentiaalisesta sodasta kymmenen vuoden päästä, kun olemme parasta aikaa käymässä kahta eri sotaa kahdessa eri valtiossa!”

…

Kylmän sodan jälkeinen aika on ollut Kiinan sotilaallisten suorituskykyjen kehittämiselle otollinen, sillä maan talous on kasvanut hurjaa vauhtia. Kiinan asevoimien budjettia on voitu paisuttaa samassa tahdissa. Strategista pitkäjänteisyyttä osoittanut fokus Yhdysvaltojen intervention estämisessä on alkanut kantaa hedelmää. Kiinan laivasto on kasvanut 2020-luvulla pinta-aluksien määrillä mitattuna jo maailman suurimmaksi, ja Kiinan puolustushaaratasoiset ohjusjoukot ovat kohonneet lähes myyttiseen asemaan: niiden keskipitkän matkan ballistiset ohjukset ovat asettaneet Yhdysvaltain tukikohdat Guamilla ja Okinawalla haavoittuvaan asemaan, ja niiden meritorjuntaohjukset kykenevät – ainakin teoriassa – uhkaamaan Yhdysvaltain lentotukialuksia jo kaukana Tyynellämerellä. 

Virallisessa sotilaspuheessa Kiina on esitetty ”vauhdittavana uhkana”, haastajavaltiona, joka kirii nopeasti kiinni Yhdysvaltain sotilaallista etumatkaa.

Klikkaa twiitataksesi.

Yhdysvallat on vähitellen havahtunut Kiinan muodostamaan haasteeseen. Presidentti Barack Obaman kaudella Yhdysvallat julisti siirtävänsä maan suurstrategista painopistettä kohti Aasiaa ”pivot to Asia” -politiikallaan. Presidentti Donald Trump asetti Kiinan jo selkeästi ulkopolitiikkansa pääkohteeksi ja ”strategiseksi kilpailijaksi”, ja myös Trumpin hallinnon vuonna 2018 julkaisema kansallinen puolustusstrategia julisti, että ”valtioiden välinen strateginen kilpailu, ei terrorismi on Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden päähuoli”. Presidentti Joe Bidenin hallinto on jatkanut edeltäjiensä linjalla. Virallisessa sotilaspuheessa Kiina on esitetty ”vauhdittavana uhkana”, haastajavaltiona, joka kirii nopeasti kiinni Yhdysvaltain sotilaallista etumatkaa, ja joka siten pakottaa Yhdysvallat vauhdittamaan omaa kehitystään.

Pessimistisimmät amerikkalaiset puheenvuorot ovat esittäneet, että hypoteettisessa, nopeasti eskaloituvassa konfliktissa, jossa Kiina pyrkisi miehittämään Taiwanin, Yhdysvaltojen Itä-Aasiaan sijoitetut ilmatukikohdat tuhottaisiin nopealla ohjusiskulla ennen kuin lentokoneet ehtisivät ilmaan. Samalla lähistöllä partioivat lentotukialukset häivehävittäjineen kääntyisivät suosiolla pois meritorjuntaohjusten kantaman ulkopuolelle. Mikäli hitaasti mobilisoituvat lisäjoukot lopulta ehtisivätkin paikalle, olisi Taiwan jo miehitetty ja operaatio sen takaisin valtaamiseksi olisi sekä poliittisesti että sotilaallisesti aivan liian kallis.

Biden on tehnyt varsin selväksi, että Yhdysvaltain strategiassa ”vauhdittava uhka” nousee nyt etusijalle. Fokus on Kiinassa ja sen muodostamaan haasteeseen vastaamisessa. Suurstrategian tasolla Biden mobilisoi Yhdysvaltain liittolaisia globaaliin demokratioiden liittoon, joka pyrkii kilpailemaan Kiinaa vastaan kaikilla mahdollisilla foorumeilla.

…

Yhdysvaltojen ja Kiinan strategiat fokusoituvat nyt toinen toisiinsa ja pyrkivät reagoimaan vastustajan oletettuihin heikkouksiin ja vahvuuksiin. Kamppailun dynamiikka alkaa muovata vahvasti myös muun maailman käsityksiä siitä, minkälaiseksi nykyaikainen suurvaltakonflikti kuvitellaan ja minkälaisia asejärjestelmiä siinä pärjäämiseksi tarvitaan. Kamppailun moottorina toimii uusien informaatioteknologioiden, erityisesti esimerkiksi tekoälyn, big datan ja kvantti-ilmiöihin liittyvän teknologian hallinta.

Kiinalaisessa keskustelussa ennakoidaan jo virallisen ”informaatio-olosuhteiden sodankäynnin” muuttuvan pian ”älyllistyneeksi sodankäynniksi”, jossa ihmisen, autonomisten koneparvien ja tekoälyn rajat hälvenevät ja muuttuvat harmaiksi. Älyllistynyttä sotaa käydään myös epämääräisillä fyysisillä rajalinjoilla, niin etu- kuin takalinjassa, syvyyksissä ja korkeuksissa, mikro- ja makroskaalassa – itseasiassa paremminkin kaikkialla samaan aikaan.

Teoreetikoiden visioima science fiction -sota on epäilemättä vielä kaukana todellisuudesta, mutta Kiina ja Yhdysvallat vaikuttavat ennakoivan ja kehittävän asevoimiaan nimenomaan tähän suuntaan.

Klikkaa twiitataksesi.

Vaikka taistelua käydään erityisesti informaatiotilan hallinnasta, siirtyy painopiste kognitiivisen prosessin nopeuteen. Kiinalaiset visiot ”älyllistyneestä sodasta” eivät ole kaukana Yhdysvalloissa vallitsevista ajatuksista, joissa niin ikään pyritään yhdistämään puolustushaarat yhtenäisen tilannekuvan ja komentorakenteen muodostamaan järjestelmään, jonka hallitsemisessa tekoäly ja autonomiset aseet näyttelisivät merkittävää roolia.

Teoreetikoiden visioima science fiction -sota on epäilemättä vielä kaukana todellisuudesta, mutta Kiina ja Yhdysvallat vaikuttavat ennakoivan ja kehittävän asevoimiaan nimenomaan tähän suuntaan, mikä säteilee vaikutuksiaan kaikkialle maailmaan, myös Eurooppaan ja Suomeen. Näkymä tulevaisuuden sodasta ohjaa ajattelua ja järjestelmien kehittämistä myös täällä, ja vaikkei kylmän sodan kaltaisia selkeitä blokkeja ole ainakaan vielä muodostumassa, pyrkivät kamppailun pääpelurit vetämään kolmansia osapuolia omiin leireihinsä. Eurooppalaisesta näkökulmasta on erityisen olennaista pohtia, miten Venäjä asemoituu osaksi Yhdysvaltain ja Kiinan välistä suhdetta, ja minkälaisia vaikutuksia suhteen kehityksellä on Venäjän käyttäytymiseen ja sotilasstrategian ja asevoiman kehittämiseen.

…

Kiinan ja Yhdysvaltain geopoliittisen kamppailun kiihtyessä on hyvä muistaa, että vaikka alueellinen voimatasapaino Itä-Aasiassa on kehittynyt Kiinan eduksi, on Yhdysvallat globaalissa mittakaavassa edelleen tyystin omassa sarjassaan. Yhdysvallat on ja pysyy pitkään ainoana valtiona, jolla on kyky sotilaallisiin operaatioihin kaikkialla maailmassa: sen tukikohta- ja liittolaisverkosto kattaa koko planeetan, ja sen lentotukialusryhmät partioivat kaikilla maailman merillä. AUKUS-sopimuksen solmiminen on viimeisin esimerkki Yhdysvaltain kyvystä mobilisoida kumppaneitaan uusien strategisten päämääriensä taakse.

Vuosikymmeniä jatkuneen ”matalan profiilin strategian” seurauksena Kiinalla ei ole käytännössä lainkaan liittolaisia. Sillä on vain yksi tukikohta Itä-Afrikassa, ja sen kaksi dieselkäyttöistä lentotukialusta ovat hädin tuskin toimintakykyisiä. Lisäksi Kiinan asevoimia vaivaa kokemattomuus. Kiina on sotinut edellisen kerran vuonna 1979 lyhyessä rajasodassa Vietnamin kanssa, ja kansainvälisistä operaatioista Kiinalla on kokemusta vasta noin kymmenen vuoden ajalta Kiinan liityttyä merirosvojen vastaiseen operaatioon Somalian edustalla vuonna 2008.

Sisäisen epävarmuutensa vuoksi Kiina tuskin provosoi Yhdysvaltoja lähitulevaisuudessa suoraan konfliktiin ja pyrkii pitämään kilpailun talouden ja teknologian alueilla.

Klikkaa twiitataksesi.

Globaalissa sotilaallisessa kilpailussa ilmenevien puutteiden lisäksi Kiinalla on muitakin haasteita. Kiinaa yksin hallitsevan kommunistisen puolueen valta-aseman tärkein tuki ja turva, talouskasvu, on hidastumassa ja maan väestö vanhenee ennätysnopeudella. Presidentti Xi Jinpingin kaudella Kiinan ulkopoliittinen retoriikka on kyllä muuttunut mahtipontisemmaksi, mutta samaan aikaan puolue on kiristänyt otettaan yhteiskunnasta ja sisäisen turvallisuuden elinten budjetti on ylittänyt jopa Kansan vapautusarmeijan valtavan budjetin. Puolue vaikuttaa olevan varsin huolissaan yhteiskunnallisesta vakaudesta ja omasta valta-asemastaan, eikä Kiina ole sisäisesti lainkaan niin vahva kuin antaa maailmalle ymmärtää.

Sisäisen epävarmuutensa vuoksi Kiina tuskin provosoi Yhdysvaltoja lähitulevaisuudessa suoraan konfliktiin ja pyrkii pitämään kilpailun talouden ja teknologian alueilla. Tunnetun kiinalaisen maailmanpolitiikan tutkijan, Yan Xuetongin mukaan maiden välinen geopoliittinen kamppailu muistuttaa nyrkkeilyottelun sijaan jalkapallo-ottelua, jossa kontaktia vältellään, ja jossa taktisesti älykkäämpi osapuoli kykenee hallitsemaan palloa ja siten viemään voiton. Ehkäpä mukana on molemmin puolin myös ripaus filmausta.

__

Kirjoittaja: Matti Puranen

Editointi: Ilari Autio, Julia Lintunen, Eero Tuorila

Kielenhuolto: Sannimari Veini