Raaka-ainemeklareiden salattu maailma avautuu toimittajien Javier Blasin ja Jack Farchyn kirjassa The World for Sale – Money, Power and the Traders Who Barter the Earth’s Resources. Luonnonvaroiltaan rikkaat maat Afrikassa ja muualla maailmassa ovat usein päätyneet pelinappuloiksi tähän Monopoly-peliin, jossa meklareilla on kauan ollut rahaa kuin roskaa ja kohtuutonta vaikutusvaltaa. Kirja avaa myös muutoksen tuulia.

On 1980-luvun alku ja brysseliläisen Cobuco-firman puhelin soi. Siihen vastaa virkailija nimeltä Monsieur Ndolo, jonka tehtävänä on ostaa raakaöljyä pienelle Itä-Afrikan sisämaassa sijaitsevalle Burundille. Virallisesti Cobuco (ranskankielestä lyhennetty Compagnie Burundaise de Commerce) oli Burundin valtion ja raaka-ainemeklari Marc Rich + Co:n yhteisomistama öljyfirma. Todellisuudessa sillä oli hyvin vähän tekemistä Burundin kanssa. Marc Rich + Co käytti Cobucoa peiteyhtiönä ja “Monsieur Ndolo” oli nuori eurooppalainen mies meklarifirman leivissä. Burundi sopi yhteistyöstä, sillä valtiolle, tai mitä luultavimmin yksittäisille poliitikoille, maksettiin 20 dollarisentin voitto jokaisesta öljytynnyristä, jonka Marc Rich + Co myi firman nimissä. Meklarifirma itse teki miljoonia dollareita voittoa jokaisesta kaupasta, edelleen anonyyminä pysyttelevän, kirjassa haastatellun “Monsieur Ndolon” mukaan.

Luonnonvaroiltaan rikkaat maat Afrikassa ja muualla maailmassa ovat usein päätyneet pelinappuloiksi raaka-ainemeklareiden Monopoly-pelissä.

Klikkaa twiitataksesi.

Raaka-ainemeklareiden tauoton voitonhaku ja mitä uskomattomimmat kauppaliikkeet avautuvat toimittajakollegoiden Javier Blasin ja Jack Farchyn esikoiskirjassa The World for Sale – Money, Power and the Traders Who Barter the Earth’s Resources. Blas ja Farchy tuntevat aihealueen hyvin: molemmat ovat työskennelleet yli vuosikymmenen toimittajina raaka-aineisiin liittyvien aiheiden parissa, ensin Financial Timesilla ja sittemmin Bloombergilla Lontoossa. Aiheen avaaminen kokonaisen kirjan verran onkin vaatinut kovaa toimittajatyötä, sillä kirja antaa harvinaisen katsauksen tähän salaperäiseen maailmaan, jossa öljy-, metalli- ja viljatuotteet vaihtavat käsiä ja päätyvät tehtaille, jalostamoille ja lopulta kauppoihimme. Luonnonvaroiltaan rikkaat maat Afrikassa ja muualla maailmassa ovat usein päätyneet pelinappuloiksi tässä raaka-ainemeklareiden Monopoly-pelissä.

Blasin ja Farchyn mukaan meklarit käyttävät markkinatuntemusta ja geopoliittisen tilanteen muutoksia hyväkseen uusien markkinarakojen löytämiseksi. Niin myös Cobuco syntyi, kun nuori meklari näki mahdollisuuden tehdä voittoa. Kylmän sodan aikaan monet öljyntuottajamaat olivat valmiita myymään öljyä halvemmalla Afrikan maille, jotka olivat osa sitoutumattomien maiden liikettä. Näin Cobuco pystyi esimerkiksi ostamaan markkinahintoja edullisemmin öljyä Iranista, joka antoi vielä kahden vuoden maksuajan, eli periaatteessa korottoman lainan, luullessaan myyvänsä tynnyrit köyhälle Burundille. Sen sijaan Marc Rich + Co myi öljyn runsaalla voitolla esimerkiksi Etelä-Afrikkaan, joka oli epätoivoinen ostaja apartheidin aiheuttamien kauppasulkujen takia. Kirjoittajien mukaan Cobuco-idea oli niin hyvä, että meklarifirma perusti kourallisen lisää samanlaisia peitefirmoja eri Afrikan maihin 1980-luvun loppuun mennessä.

Rikkaat ja rosvot Afrikan tähteä etsimässä

Raaka-ainemarkkinoiden kehitystä seurataan kirjassa 1950-luvulta nykypäivään. Jokainen luku avaa vuorotellen maailmanpolitiikan käänteitä ja yrityskauppojen historiaa sekä esittelee yhä ihmeellisempiä henkilötarinoita. Neuvostoliiton kaatumista, 1970-luvun öljykriisejä ja Kiinan talouskasvun aiheuttamaa raaka-aineiden kysyntäbuumia käsitellään useassa kohtaa. Paremmin dokumentoitujen yrityshistorioiden lomassa kirja rakentuu värikkäistä, kerta toisensa jälkeen kiehtovimmista anekdooteista. Suurilta osin lähestymistapa onnistuu, mutta välillä kirjoittajat toistavat argumenttejaan ylenmääräisesti sitoakseen anekdootteja yhteen sekä hyppelehtivät aikajanassa tehdäkseen tilaa tarinankerronnalle.

Uranuurtajalle ja “öljyn kummisedälle” Marc Richille on annettu paljon sivutilaa. Häneen keskittyminen ei sinänsä ole yllättävää, sillä öljy nähdään usein maailmantalouden tärkeimpänä raaka-aineena ja Richistä on kirjoitettu kattava elämäkerta vuonna 2011, kaksi vuotta ennen hänen kuolemaansa. Sitä paitsi hänessä ruumiillistui Blasin ja Farchyn usein korostama perinteinen meklarityyli, jossa kova työ, riskien ottaminen ja henkilösuhteet olivat valttia. Kokonainen luku on myös omistettu Marc Rich + Co:n markkinoita tärisyttävälle romahtamiselle ja siitä syntyneille uusille meklaritaloille, jotka ovat tämän ajan suurimpia: Glencore ja Trafigura. Molemmilla on päämajat Sveitsissä, ja ne ovat maailman 40 suurimman yhtiön joukossa tulojen perusteella. Jos nimet eivät ole tuttuja, se ei ole sattumaa, sillä Marc Rich -saagan jälkeen meklariyhtiöt ovat halunneet pitää nimensä poissa turhalta julkisuudelta.

Blas ja Farchy luovat kuvan kauppiaista, joille salailu sekä eettisesti kyseenalaiset toimintatavat ovat jokapäiväisiä. Näin toimi esimerkiksi israelilainen Dan Gertler, varakkaan jalokivikauppiasperheen jälkeläinen, joka saapui Kongon demokraattiseen tasavaltaan vuonna 1997 ollessaan parikymppinen. Hän onnistui saamaan yksinoikeudet maan timanttikauppaan antamalla 20 miljoonaa dollaria silloiselle presidentille Laurent-Désiré Kabilalle, joka halusi lujittaa valtaansa. Kabilan murhan jälkeen vuonna 2001 hänen poikansa Joseph Kabila nousi valtaan ja Gertleristä tuli hänen luottamusmiehensä. Kirjassa vilisee esimerkkejä meklareiden ja valtiomiesten läheisistä suhteista sekä heidän leukaa loksauttavasta vaikutusvallastaan.

Meklarifirmat pelkäsivät jäädä pois Afrikan kehityksestä vuosituhannen alussa, mutta vaikean toimintaympäristön takia ne käyttivät usein välimiehiä ja fiksereitä. Myös Glencore halusi päästä käsiksi Kongon rikkaaseen maaperään. Vuonna 2007 syntyi firman kymmenen vuoden läheinen suhde Gertleriin, joka avasi ovia politiikkaan ja järjesti kaivoskauppoja yli miljardin dollarin edestä. Kansainvälisten kansalaisjärjestöjen mukaan Kongolta riistettiin 1,36 miljardia dollaria pilkkahinnalla myydyistä kaivososuuksista pelkästään vuosien 2010 ja 2012 välillä. 

Välikäsien käytön piti mahdollistaa yhtiöiden maineen säilymisen, jos jokin meni pieleen, mutta se antoikin väärän turvallisuuden tunteen. Gertler päätyi Yhdysvaltojen sanktiolistalle vuonna 2017, ja Glencore haastettiin oikeuteen vuonna 2018 suuressa korruptio- ja rahanpesututkinnassa, joka liittyi myös firman toimintaan Kongossa. Tutkinnat ovat laajentuneet ja ovat vielä kesken.

Maailmanmarkkinat muuttuvat, muuttumaan joutuvat myös meklarit

Meklarit ovat joutuneet muuttamaan toimintatapojaan vuosien varrella. Kaupanteosta tuotantoon laajentaminen, kuten Glencore teki Kongossa, modernit viestintämenetelmät ja finansialisaatio eli rahoitusalan koon ja vaikutusvallan kasvu ovat kirjoittajien mukaan muuttaneet meklarityön luonnetta. Rahoitus- ja pankkiala onkin ollut meklareiden tärkeänä kumppanina, sillä ilman luottokirjeitä ja nopeita lainapäätöksiä meklarit eivät olisi voineet tehdä yhtä isoja, riskialttiita ja lopulta tuottoisia kauppoja. Blas ja Farchy esittävät, että raaka-ainemeklarit ovat myös usein olleet viimeinen lainanantaja tai nopein rahoitusmahdollisuus monille maille, mikä selittää osin heidän suhteettoman poliittisen vaikutusvaltansa. 

The World for Sale on avartava ja mukaansatempaava kirja, jossa tietokirjallisuus raaka-ainemeklareista kohtaa Hollywood-trillerin ja villin lännen.

Klikkaa twiitataksesi.

Yksi räikeimmistä esimerkeistä tästä pankkimaisesta toiminnasta löytyy Zimbabwesta, missä hyperinflaatio vallitsi 2000-luvun alkupuolella ja seteleistä oli pulaa. Kirjassa kerrataan, kuinka amerikkalainen maatalousmeklarifirma Cargill päätti toimia keskuspankin tavoin ja tulostaa omia seteleitä maksaakseen puuvillan pienviljelijöille. Tässä ”Monopoly-rahassa” oli Cargill Cottonin logo ja kahden firman johtajan nimikirjoitukset. Vaikka Zimbabwen valtio ei ensin tiennyt näistä toimista, valtio ja paikalliset markkinat hyväksyivät setelit käypänä rahana yleisen setelipulan takia. Jälleen kerran meklarit löysivät rahasammon ja pystyivät samalla väittämään auttavansa maata.

The World for Sale on avartava ja mukaansatempaava kirja, jossa tietokirjallisuus raaka-ainemeklareista kohtaa Hollywood-trillerin ja villin lännen. Maallikotkin pääsevät helposti perille aiheesta, sillä kirjoittajat avaavat ymmärrettävästi monimutkaisia käsitteitä, kuten öljyjohdannaisia ja muita rahoitusinstrumentteja, jotka ohjaavat tuotteiden hintoja maailman markkinoilla.

Blas ja Farchy raapaisevat tosin vain pintaa siitä, miten meklareiden arki tulee muuttumaan seuraavien vuosien aikana Kiinan kasvun laantuessa sekä lisääntyneen sääntelyn ja yhteiskunnallisten paineiden alla. Etenkin meklareiden vaikutusta ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun ja fossiilisten polttoaineiden luopumiseen olisi ollut mielenkiintoista ja ajankohtaista tarkastella syvemmin. Sen sijaan kirjoittajat ehtivät lopussa vielä käsitellä voitokkaita öljydiilejä koronaviruksen alla, ja niin kirjan teesi vahvistetaan: otsikossakin mainitut raha ja valta kulkevat käsi kädessä meklareiden maailmassa, jossa kaikki on myytävänä. 

Öljyhintojen noustessa ja kauppasulkujen taas ollessa tapetilla Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan takia herättää kirja kysymyksiä, kuten ovatko Cobucon kaltaiset salaperäiset peiteoperaatiot taas käynnissä. Öljyn myynti Venäjältä on jo siirtynyt julkisilta markkinoilta suljetumpaan kaupankäyntiin. Nykymaailman tilanteessa kirja on tarpeellista luettavaa, jos haluaa kriittisesti tarkastella geopoliittisia tapahtumia ja ymmärtää kauppaliikkeitä.

Javier Blas & Jack Farchy: The World for Sale – Money, Power and the Traders who Barter the Earth’s Resources. Penguin 2022.

—

Kirjoittaja: Nina Näsman

Editointi: Nanna Hallikainen, Sonja Heikkinen, Jannika Melkko

Kielenhuolto: Ida Andersson