Viime keväänä alkanut yhteiskunnallinen keskustelu Nato-jäsenyydestä on osoittanut Suomen politiikan kiinnostavan laajasti maamme ulkopuolellakin. Kyseinen ilmiö on oiva muistutus siitä, kuinka keskustelut valtion sisällä vaikuttavat myös sen ulkopoliittiseen toimintaympäristöön.

Ympäri maailmaa seurataan tarkasti suurvaltojen sisäpolitiikkaa. Suurvaltojen sisäpoliittisista keskusteluista on tulkittavissa näiden valtioiden motiiveja toimia kansainvälisessä politiikassa. Helppona esimerkkinä toimii Yhdysvallat Trumpin presidenttikauden aikana, jolloin vapaan maailman johtajavaltioon alettiin suhtautua nuivemmin ja samalla transatlanttisen yhteistyön laajuus otti takapakkia. Kyse oli osittain Trumpin hallinnon oma-aloitteisesta valinnasta, jossa Yhdysvallat etäännytti itsensä Euroopasta. Samalla Euroopassa tapahtui myös asennemuutos, joka oli seurausta siitä, että Washingtonissa äänenpainot olivat muuttuneet kovemmiksi ja vähättelevämmiksi. Toisena esimerkkinä voidaan nostaa Ison-Britannian sisäpoliittinen keskustelu Brexitin yhteydessä, mikä ei helpottanut jo valmiiksi hankalia suhteita EU:n kanssa.

Sisäpolitiikan heijastusvaikutukset ulkopolitiikkaan ovat luonnollisesti ilmiönä vahvin ja selkein suurvaltapolitiikassa. Toisaalta myös muiden valtioiden, kuten Suomen, tulisi pohtia, miten kotimaan keskustelu nähdään muiden valtioiden silmissä. Keskustelun aiheet ja käyntitavat voivat aiheuttaa sekä negatiivisia että positiivisia seurauksia.

Sisäpoliittiseen keskusteluun reagoidaan kansainvälisellä areenalla

Venäjän laajentaessa hyökkäyssotaansa Ukrainassa viime keväänä otti Nato-keskustelu aivan uuden asennon Suomessa. Yhteiskunnallista keskustelua käytiin usealla rintamalla, ja koko kansakunnan huoli Suomen muuttuneesta turvallisuusympäristöstä luonnollisesti kasvoi. Huoli kohdistui erityisesti Nato-jäsenyyshaun aikaikkunaan ja pohdintaan siitä, oliko niin sanottu Nato-optio käsillä olevassa tilanteessa liian myöhäistä lunastaa. Suomessa haluttiin hyödyntää mahdollisuus hakea Nato-jäsenyyttä ja ottaa viimein ratkaiseva askel sitä kohti. Keskusteluun lisäsivät kierroksia Nato-jäsenyyttä jo pitkään ajaneet tahot. Ajan hengessä luotiin kuitenkin myös sellaista mielikuvaa, että käsillä on viimeinen hetki Natoon liittymiselle tai muuten Suomelle kävisi kalpaten. Erityisesti sosiaalisessa mediassa esiintyi ajoittain piirteitä epäluottamuksesta ja epätoivosta, välillä jälkiviisasteluakin.

Kansakunnan huoli Suomen muuttuneesta turvallisuusympäristöstä kohdistui Nato-jäsenyyshaun aikaikkunaan ja pohdintaan siitä, oliko Nato-optio liian myöhäistä lunastaa.

Klikkaa twiitataksesi.

Nato-keskustelun tunteellisuus huomattiin varmasti myös Suomen ulkopuolella, esimerkiksi Turkissa. Tilanne tarjosi Turkin autoritääriselle johtajalle, presidentti Erdoğanille, oivan tilaisuuden tarttua kiinni Suomessa vallitsevaan kansalliseen epävarmuuteen ja käynnistää kiristyskampanja. Turkin huolet Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä oli kuitenkin veruke, sillä kiristyksen tosiasiallinen kohde oli saada Yhdysvalloilta myönnytys F16-hävittäjäkauppoille. Jälkikäteen voi toki vain spekuloida, miten tilanne olisi voinut kehittyä erilaiseksi. Lehmänkaupoista olisi kuitenkin voitu tehdä vähemmän houkuttelevampi vaihtoehto Turkille itsevarmemmalla keskusteluilmapiirillä ja kovemmalla uskolla Suomen omaan puolustuskykyyn. Nato-ulottuvuutta olisi voitu painottaa enemmän täydentävänä voimana kuin ratkaisevana tekijänä tulevaisuuden puolustukselle.

Samankaltainen tilanne on koettu Pohjanlahden toisella puolella Ruotsissa, jossa maan hallitus paraikaa neuvottelee tiiviisti vaatimuksista Turkin hallinnon kanssa. Kun Ruotsissa esiintyi toivonpilkahduksia uuden hallituksen valtaantulon myötä, muistutti Turkki nopeasti länsinaapuriamme keskeisistä vaatimuksistaan, joista yhä täytyy käydä neuvotteluja. Samalla Turkki on ovelasti siirtänyt maalitolppia vähitellen sitä mukaa, kun Ruotsi on osittain myöntynyt vaatimuksiin.

Turkki on ovelasti siirtänyt maalitolppia vähitellen sitä mukaa, kun Ruotsi on osittain myöntynyt vaatimuksiin.

Klikkaa twiitataksesi.

Sisä- ja ulkopolitiikan yhteys läikkyy turvallisuuspolitiikan yli

Presidentti Kekkosen tunnettu lausahdus ”Jos sisä- tai ulkopolitiikan pitää olla rempallaan, niin olkoon se sitten sisäpolitiikka” on vaikea nähdä pätevän tämän päivän maailmassa. Vahva sisäpolitiikka heijastuu yhtenäisempänä ulkopolitiikkana. Sisä- ja ulkopolitiikan yhteys ei myöskään rajoitu ainoastaan turvallisuuspolitiikkaan. 

Esimerkiksi Unkarin ja Puolan puutteellinen kunnioitus oikeusvaltioperiaatteita kohtaan herätti laajasti huomiota EU:n sisällä. Jäsenmaiden välinen keskustelu ja kannan muodostus oli pitkään sekava ja antoi Unkarin pääministeri Viktor Orbánille oivan mahdollisuuden aiheuttaa lisää sekaannusta kovilla vaatimuksillaan. Jälkikäteen ajatellen tilanteen kärjistymisen olisi voinut välttää, jos keskeisten EU-päättäjien lähestymistapa olisi ollut jämäkämpi ja koordinoidumpi.

Ilmiö voidaan myös nähdä Suomessa käsillä olevassa erittäin polarisoivassa metsäkeskustelussa. Keskustelun haasteellinen asento huomataan varmasti myös muissa EU:n jäsenmaissa, ja mikä Suomen kannaksi lopulta muodostuukaan, on sitä muiden jäsenmaiden helpompi kyseenalaistaa ja haastaa repivän sisäpoliittisen keskustelun jälkeen. Saattaa hyvinkin käydä niin, että osa nykyisistä oppositiopuolueista löytää itsensä ensi hallituksesta neuvottelemassa Suomen riitaisaa metsäkantaa EU:ssa.

Valtioiden sisäistä talouskeskustelua seurataan myös tarkasti muiden EU-maiden toimesta. Vuonna 2015 Kreikan velkakriisin aikana maan entinen pääministeri Aléxis Tsípras sanoi, että hän ei usko EVM-lainaohjelmaan. Kommentti huomattiin Suomessa asti ja eduskunnan suuren valiokunnan silloinen jäsen Kai Mykkänen (kok.) kyseenalaisti velkaohjelman toimivuuden, koska edes Kreikka ei siihen itse uskonut. Yhteisvaluutan takia on luonnollista, että jäsenmaat pitävät itseään kartalla muiden maiden painotuksista talouskeskustelussa. Suomessa on jopa hallituksen sisäisesti ollut viime vuosina erimielisyyksiä siitä, mihin suuntaan EU-talouden kuuluisi kehittyä. Tässäkin tapauksessa epäselvä sisäpoliittinen kanta on voinut olla haitaksi Suomen EU-vaikuttamisessa.

Epäselvä sisäpoliittinen kanta on voinut olla haitaksi Suomen EU-vaikuttamisessa.

Klikkaa twiitataksesi.

Avoin keskustelu kuuluu demokratiaan

Minkä sitten sisäpoliittisessa keskustelussa tulisi muuttua? Lyhyt vastaus on: ei oikeastaan minkään. Demokratiassa ei, ainakaan ihanteellisesti, voida rajoittaa eikä aktiivisesti ohjata sitä, mistä keskustellaan ja miten. Päättäjien, puolueiden, päätöksentekijöiden ja median on silti hyvä tiedostaa sisäpoliittisen keskustelun vaikutukset ja seuraukset valtion ulkopoliittiseen toimintaympäristöön. Liian avoimella sisäpoliittisella keskustelulla saatetaan paljastaa pelikortit muille valtioille. Kun tämä tiedostetaan, on helpompi ottaa aktiivisesti vastuuta siitä, mihin suuntaan keskustelua viedään.

Vastuu jakautuu myös epätasaisesti eri toimijoiden kesken. Valtionjohdolla on luonnollisesti enemmän vastuuta kuin esimerkiksi oppositiopuolueilla. Mahdollisesti tästä syystä Suomen johto on ollut vaitonaisempi kuin muut tahot ja tarkasti seurannut virallista jäsenyysprosessia, jossa virkamieskoneistollakin on ollut merkittävä asema. Samaan aikaan äänekäs oppositio ymmärrettävästi painoi kovaa päälle jäsenyyden kanssa, kun tilaisuus sille aukeni. Olisi kuitenkin voinut olla Nato-kannattajienkin etujen mukaista lähestyä asiaa hieman maltillisemmin. Erilainen tulokulma olisi mahdollisesti helpottanut tulevaa jäsenyysprosessia, ja mediankin olisi kannattanut hieman hillitymmin maalailla uhkakuvia kevään aikana – ohjaavathan mielikuvat vahvasti keskusteluja.

On hyvä tiedostaa sisäpoliittisen keskustelun vaikutukset ja seuraukset valtion ulkopoliittiseen toimintaympäristöön. Liian avoimella sisäpoliittisella keskustelulla saatetaan paljastaa pelikortit muille valtioille.

Klikkaa twiitataksesi.

Paremmalla sisäpoliittisella dialogilla parempaa ulkopoliittista vaikuttamista

Sisäisellä viestinnällä voi kuitenkin vaikuttaa ulkopolitiikkaan myös positiivisella tavalla. Viimeaikaisella keskustelulla koskien ydinaseiden sijoittamista on ehkä tavoiteltu vaikuttavuuden nostamista kysymyksessä. Demokratian näkökulmasta onkin hieman erikoista ja ongelmallista, että presidentti Niinistö ilmoitti valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla, että vielä ei ole aika keskustella Suomen Nato-profiilista. Jo alkanutta keskustelua ei pystytä pysäyttämään, ja nyt olisi mahdollisuus lisätä Suomen vaikutusmahdollisuutta koskien sen tulevaa roolia Natossa.

Sisäisestä keskustelusta seuraavien mahdollisten vaikutusten paremmalla tiedostamisella voidaan edistää Suomen vaikutusmahdollisuuksia kansainvälisillä areenoilla. Selkeämmät kannat edesauttavat Suomen kansallista edunvalvontaa esimerkiksi EU:ssa ja tulevaisuudessa Natossa. Onnistuneessa sisäpoliittisessa dialogissa etuovi ulkopolitiikkaan aukeaa, mutta epäonnistuessaan se pysyy visusti kiinni. Tähän ajatukseen on Suomen perinteinen konsensuskulttuuri turvallisuuspolitiikassa tähdännyt, ja se onkin toiminut pitkälti hyvin. Tästä linjasta on tärkeä pitää kiinni jatkossakin.

Kirjoittaja: Niklas Backlund

Editointi: Ronni Läpinen, Juho Kotakallio, Hannu Salomaa

Kielenhuolto: Hanna Lehto