Maailmanpolitiikan mannerlaatat ovat jatkuvasti liikkeellä. Yhdysvaltojen presidentinvaalien vaikutuksia niiden liikehdintään ei voi kuitenkaan liioitella, ja vaalien vaikutus Korean niemimaan tilanteeseen ansaitsee tarkempaa tarkastelua. Suurvaltojen intressit niemimaan vakauteen säilynevät myös jatkossa, mutta koventuneet puheet lisäävät jännitteitä rajan molemmin puolin.

Yhdysvalloilla on ollut merkittävä rooli Etelä-Korean turvallisuuden tuottajana vuodesta 1953 asti, mistä esimerkkinä toimivat edelleen maassa olevat noin 28 500 amerikkalaissotilasta. Maiden kahdenvälinen suhde on huomattava myös taloudellisesti mitattuna. Merkittäviä syitä Yhdysvaltojen jatkuvaan läsnäoloon Etelä-Koreassa ovat vuosikymmenestä toiseen alueella epävakautta kylvävä diktatuurinen Pohjois-Korea, Korean sodan jälkeiset aselepo- ja turvallisuussopimukset sekä kylmän sodan aikainen vastakkainasettelu. 

Liittolaisuus Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean välillä on ollut pitkään Yhdysvaltojen Aasian- ja Tyynenmeren turvallisuuspolitiikan keskeisiä kulmakiviä. Viime vuosina kiihtynyt kansallismielinen, liittolaissuhteiden yli tehty politiikka saattaa kuitenkin muuttaa suhteen pitkää linjaa. Tästä ovat esimerkkinä sisäpoliittisesti syventyneet jakolinjat, jotka vaikuttavat yhä voimakkaammin myös valtioiden ulkopoliittisiin painotuksiin, kuten Yhdysvaltojen isolationistiseen kehitykseen ja sen kahden puolueen erkaantumiseen myös ulkopolitiikan saralla yhä kauemmaksi toisistaan. Esimerkiksi entinen ja mahdollinen tuleva presidentti Donald Trump on vaatinut, että Etelä-Korean maksuosuudet tulisi nelinkertaistaa suhteessa nykyiseen kustannustenjakosopimukseen, jonka mukaan Etelä-Korea jakaa Yhdysvaltojen asevoimien läsnäolosta syntyviä kustannuksia. 

Yhdysvaltojen presidentinvaalien kynnyksellä sen turvallisuuspoliittista huomiota ja painoarvoa koetellaan, kun Ukrainan ja Venäjän välisen sodan sekä Lähi-idän tilanteen ratkaiseminen vaativat sen välitöntä huomiota. Tilanteella voi olla Korean niemimaalla Etelä-Korean kannalta epämiellyttäviä seurauksia, kun Yhdysvaltojen huomio keskittyy muihin ”akuutteihin” konflikteihin.

Kumpi parempi: Trump vai Harris?

Trumpin mahdollinen paluu Valkoiseen taloon sisältää merkittäviä epävarmuuksia Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen poliittisiin suhteisiin koska Trump on maksuvaatimusten lisäksi myös kyseenalaistanut Yhdysvaltojen saaman hyödyn sotilaallisesta läsnäolostaan Korean niemimaalla. 

Trumpin ensimmäisellä kaudella – joidenkin mielestä kädenojennuksena Pohjois-Korealle – väliaikaisesti keskeytetyt Yhdysvaltain ja Etelä-Korean väliset suuret sotaharjoitukset sekä suora diplomatia Kim Jong-unin kanssa ovat asioita, joita Soulissa ei innolla otettaisi uudelleen vastaan. Sotaharjoitusten keskeyttäminen oli virallisesti Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean yhteispäätös, mutta toisaalta on arvioitu, että Trump ei halunnut provosoida Kim Jong-unia ja rikkoa heidän kahdenvälistä luottamustaan. Toisaalta myöskään nykyisen varapresidentti Kamala Harrisin nousu presidentiksi ei takaisi merkittävää helpotusta Etelä-Korealle, sillä akuutimmat turvallisuuspoliittiset ongelmat olisivat joka tapauksessa korkeammalla hänenkin prioriteettilistallaan. Harrisin noustessa presidentiksi hänen ulko- ja turvallisuuspoliittinen osaaminensa joutuisi aivan uudenlaiseen testiin verrattuna hänen aiempiin tehtäviinsä.

Presidentti Joe Bidenin hallinnon Korea-politiikka on ollut melko käytännönläheistä, eikä se ole muuttanut suuresti Yhdysvaltojen vakiintunutta taloudellista ja turvallisuuspoliittista asemaa alueella. Harris osana Bidenin hallintoa on puhunut aktiivisesti Yhdysvaltojen hyötyvän globaalista liittolaisten verkostosta, mikä merkitsee ainakin puheiden tasolla suopeampaa suhtautumista Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean väliseen liittolaisuuteen.

Varapresidenttinä Harris vieraili Koreoiden välisellä demilitarisoidulla vyöhykkeellä vuonna 2022, ja tällöin hänen viestinsä oli, että Korean niemimaalla tulee pyrkiä vakauteen ja rauhaan, sekä tilanteeseen, jossa Pohjois-Korea ei muodosta uhkaa. Harrisin valinta presidentiksi voisi parhaimmillaan tarkoittaa Yhdysvaltojen liittolaisille hengähdystaukoa epävarmuustekijöistä, joita Trumpin mahdollinen toinen kausi voisi tuoda tullessaan, vaikka akuutimpien kriisien vuoksi niemimaan tilanne saattaisikin jäädä vähemmälle huomiolle. 

Vain viikkoja ennen marraskuun presidentinvaaleja Soulin ja Washingtonin välillä solmittiin tuore, vuodet 2026–2030 kattava puolustuskustannuksia koskeva sopimus, jossa määritellään valtioiden välinen taakanjako alueen sotilaallisesta toiminnasta. Uusi sopimus nostaa Etelä-Korean maksuosuutta vuodelle 2026 noin 8 %. Neuvoteltu korotus jää valovuoden päähän Trumpin vaatimuksista nelinkertaistaa Etelä-Korean maksut Yhdysvalloille, joka voi ärsyttää Trumpia sen verran, että diilin tekijänä hän haluaa itse neuvotella uuden sopimuksen. Lisäksi Trump on aiemminkin osoittanut, että sopimuksista irtautuminen ei ole hänelle ongelma. Osittain tämän vuoksi Yhdysvaltojen entiset virkamiehet ovatkin viestittäneet Soulille, ettei uuden sopimuksen toimeenpanon suhteen kannata kiirehtiä ennen Yhdysvaltojen vaaleja. 

Opportunismia ja ydinaseilla uhkailua

Pohjois-Korean käyttämä retoriikka ja tiivistyneet suhteet Venäjän kanssa lisännevät jatkossakin jännitteitä, jonka vuoksi Etelä-Korea pyrkii säilyttämään Yhdysvaltojen läsnäolon alueella sen presidentistä riippumatta. Toisaalta sen tulee myös valmistautua omalta osaltaan erilaisiin lopputulemiin ja varautua kaikkeen mahdolliseen vihamieliseen toimintaan aina informaatiovaikuttamisesta aseelliseen konfliktiin, joita sen pohjoinen rajanaapuri voi tarjota. 

Kim Jong-un ja Vladimir Putin on löytäneet viime vuosien aikana jatkuvasti lisääntyviä yhteisiä intressejä, joista ei vähäisimpänä ole jaettu näkemys Yhdysvalloista keskeisenä vihollisena. Venäjä on myös saanut Pohjois-Koreasta suhteellisen merkittävän puolustusmateriaalitoimittajan tilanteessa, jossa sen sodankäynti Ukrainassa perustuu bulkkitavaraan, jota Kim pystyy tarjoamaan. Etelä-Korean puolustusministerin mukaan valtioiden välinen sotilaallinen yhteistyö on edennyt jatkuvasti pidemmälle, ja maan mukaan pohjoiskorealaisia joukkoja on mitä todennäköisemmin taistelemassa osana Venäjän joukkoja Ukrainassa. Toisaalta Venäjän kiinnostus läheisiin suhteisiin Pohjois-Korean kanssa voi osoittautua vain väliaikaiseksi ja puhtaan opportunistiseksi.

Pohjois-Korean ja Venäjän tiivistynyt suhde ajaa myös Etelä-Korean arvioimaan uudelleen sen suhdetta Venäjään ja Ukrainan asetoimituksiin. Klikkaa twiitataksesi!

Pohjois-Korean ja Venäjän tiivistynyt suhde ajaa myös Etelä-Korean arvioimaan uudelleen sen suhdetta Venäjään ja Ukrainan asetoimituksiin. Etelä-Koreassa on jo pidempään pohdittu asetoimituksia Ukrainalle, mutta Venäjän erittäin kriittinen suhtautuminen siihen on toistaiseksi toiminut pidäkkeenä. Toisaalta Ukrainan aseellinen tukeminen herättää Etelä-Koreassa kaikuja Korean sodan ajalta, jolloin Neuvostoliitto tuki aktiivisesti Pohjois-Korean sodankäyntiä, eikä voida pitää täysin poissuljettuna, etteikö Venäjä voisi vielä uudestaan sekaantua Korean niemimaan konfliktiin. Niemimaan tilanne alkaa muistuttaa yhä enemmän kylmän sodan aikaisia asemia, jossa vastakkain ovat Pohjois-Korean, Venäjän ja Kiinan muodostama rintama Etelä-Korean, Japanin ja Yhdysvaltojen tiivistyvää yhteistyötä vastaan.

Edellisestä Pohjois-Korean suorittamasta ydinkokeesta on kulunut jo seitsemän vuotta, mutta maan ydinaseiden jatkokehittämiseksi säännöllinen testaaminen on todennäköisesti välttämätöntä. Yhdysvaltojen presidentinvaalien kynnyksellä ei voidakaan sulkea pois Pohjois-Korean suorittamaa ydinkoetta, jolla se pyrkisi saavuttamaan mahdollisimman suuren painoarvon Yhdysvaltojen silmissä ja ainakin hetkellisesti kasvattamaan vaikutusvaltaansa, joka toimisi vipuvartena neuvotteluissa Yhdysvaltojen kanssa esimerkiksi kauppapakotteiden poistosta tai Yhdysvaltalaisten joukkojen vetämisestä pois Korean niemimaalta. 

Toisaalta viimeisimmän ydinkokeensa seurauksena Pohjois-Korea ei näitä tavoitteitaan saavuttanut, vaikka Kim Jong-un pääsikin kahdenkeskiseen tapaamiseen Trumpin kanssa vuonna 2018. Pohjois-Korean toiminta voi myös johtaa maan kannaltaan epätoivottavaan tilanteeseen, jos sen seurauksena Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen liittolaisuus syvenee ja sotilaallinen suorituskyky paranee, kuten on arvioitu tapahtuvan.

Trumpin ja Kim-Jong unin yhteisestä ajasta maailmalla on aikaisempaa kokemusta, mutta sen pohjalta tehtävät analyysit ovat epävarmoja ottaen huomioon kahden melko ailahtelavan johtajan keskinäisen retoriikan aiemmilta vuosilta. Trumpin Pohjois-Korean politiikka, kuten tapaaminen Kim Jong-unin kanssa sekä ydinaseiden koolla vertailu ja uhkailu viestipalvelussa, noudatteli linjaa, jota ei oltu totuttu näkemään Yhdysvaltain presidentiltä. 

Trumpin valinta saattaa silti olla Kim Jong-unin mielestä ainoa kortti neuvotteluissa asemansa parantamiseksi, sillä Trump on ollut ainoa Yhdysvaltojen virassa ollut presidentti, joka on suostunut Pohjois-Korean johtajan kanssa kahdenväliseen tapaamiseen ja astunut virassa ollessaan Pohjois-Korean maaperälle. Mahdollinen kahdenvälinen neuvottelu Trumpin kanssa olisi Kim Jong-unille ainutlaatuinen mahdollisuus näyttää ulkopoliittista voimaansa muulle maailmalle.

Yhdentymisen utopia jäänee koventuvan turvallisuuspolitiikan jalkoihin

Etelä-Korean nykyisen presidentti Yoon Suk Yeolin hallinto on joidenkin arvioiden mukaan muuttanut Etelä-Korean turvallisuuspoliittisen linjan historiallisen kovaksi Pohjois-Koreaa kohtaan. Yoon on korostanut Etelä-Korean roolia Yhdysvaltojen liittolaisena ja painottanut Etelä-Korean, Yhdysvaltojen ja Japanin välisen yhteistyön merkitystä Pohjois-Korean kasvaneeseen ydinaseuhkaan vastaamisessa. Soulista onkin varoitettu Pohjois-Koreaa, että ydinaseen käyttö tarkoittaisi sen nykyisen valtaregiimin loppua. 

Yhä useampi (66 %) eteläkorealaisista kokee, että maan tulisi hankkia oma ydinase. Julkinen mielipide on ensimmäistä kertaa kääntynyt siihen, että useampi eteläkorealainen valitsisi turvallisuusnäkökulmasta mieluummin oman ydinaseen kuin Yhdysvaltojen joukkojen läsnäolon niemimaalla. Yhdysvallat on vastustanut vahvasti Etelä-Korean oman ydinasekyvykkyyden kehittämistä. Tilanne heijastaa kyselyn mukaan Etelä-Koreassa kasvanutta huolta Pohjois-Korean ja Venäjän tiivistyneistä väleistä sekä Trumpin mahdollisesta toisesta kaudesta, ja sen vaikutuksesta Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean kahdenvälisiin suhteisiin.

Tuoreimman mittauksen mukaan yli 35 % eteläkorealaisista näkee yhdistymisen tarpeettomana tai mahdottomana, joka on korkein lukema vuodesta 2007 alkaneen mittaushistorian aikana. Klikkaa twiitataksesi!

Yhdysvaltojen sitoutuminen Etelä-Korean puolustamiseen vaikuttaa eteläkorealaisten omaan luottamukseen Yhdysvaltoja kohtaan, jonka voi nähdä heijastuvan huoleen siitä, rientäisikö Yhdysvallat Etelä-Korean tueksi tarpeen tullen. Tämän vuoksi esimerkiksi Trumpin harjoittaman retoriikan vaikutusta ihmisten ajatuksiin maiden välisistä suhteista ei tulisi aliarvioida, sillä se on omiaan heikentämään eteläkorealaisten luottamusta Yhdysvaltojen tukeen, ja täten myös kasvattamaan heidän halukkuuttaan kehittää maan ydinasekyvykkyyttä. Kehityskulku, jossa Yhdysvallat heikentäisi omaa sitoutumistaan Etelä-Korean turvaamiseen, ja Etelä-Korea sen vuoksi hankkisi oman ydinasekyvykkyyden, johtaisi niemimaan jännitteiden kasvuun. 

Samalla, kun turvallisuuspoliittiset asenteet ovat koventuneet, on eteläkorealaisten tuki Koreoiden yhdistymiselle vähentynyt. Tuoreimman mittauksen mukaan yli 35 % eteläkorealaisista näkee yhdistymisen tarpeettomana tai mahdottomana, joka on korkein lukema vuodesta 2007 alkaneen mittaushistorian aikana. Erityisesti nuoremmat sukupolvet suhtautuvat yhdistymiseen erittäin skeptisesti ja asenteet Pohjois-Koreaa kohtaan ovat kasvavissa määrin negatiivisia.Toisaalta Korean sodan aikana eläneistä noin 73 % tukee yhä yhdistymistä. 

Tilanne Korean niemimaalla näyttää siis epävarmalta. Tulevaisuudessa on odotettavissa, että kovenevat turvallisuuspoliittiset kannat jättävät toiveet yhdistymisestä varjoonsa. Riippumatta siitä, kuka Yhdysvaltojen presidentinvaalit voittaa on näillä näkymin odotettavissa, että eteläkorealaisten turvallisuuspoliittiset asenteet jatkavat kovenemistaan.

Korean niemimaa Yhdysvaltojen ja Kiinan välissä

Pohjois-Korea ja Etelä-Korea ovat reilut 70 vuotta välttäneet suurimittaista aseellista konfliktia ja Korean niemimaalla on eletty suhteellisen vakaassa turvallisuusympäristössä. Alueen turvallisuusympäristö voi kuitenkin muuttua nopeastikin, mistä Pohjois-Korea on tarjoillut vuosien saatossa useita esimerkkejä muun muassa ydinasetestien muodossa. 

Mahdollisuus äkilliseen muutokseen Korean niemimaan turvallisuustilanteessa huolestuttaa myös Yhdysvaltoja ja Kiinaa, sillä se voisi aiheuttaa sen, että valtiot tulisivat tahtomattaan vedetyiksi mukaan alueelliseen konfliktiin. Turvallisuustilanteen kärjistyminen esimerkiksi Pohjois-Korean ja Venäjän tiivistyvän yhteistyön seurauksena on esimerkki tapahtumasta, johon Kiina ei suhtaudu varauksetta. Kiina onkin usein tuonut esiin, että se ei salli kaaosta tai sotaa niemimaalla. Yhtä lailla toiveet  Etelä-Korean oman ydinasekyvykkyyden hankkimisesta aiheuttavat Washingtonissa harmaita hiuksia. 

Korean niemimaan turvallisuustilanteen parantuminen tai edes sen pysyminen nykyisellään vaatii jatkossakin kahta sotilaallista ja taloudellista suurvaltaa – Kiinaa ja Yhdysvaltoja – ja niiden jatkuvaa intressiä välttää eskalaatiota alueella. Toisaalta sotilaallista konfliktia pidetään usein epätodennäköisenä kunnes se tapahtuu, eikä Korean niemimaa todennäköisesti ole poikkeus sääntöön.