The Ulkopolitist Point on The Ulkopolitistin uusi kolumnipalsta, jonka kirjoittajat tarttuvat ulkopolitiikan ajankohtaisiin ja kiinnostavimpiin ilmiöihin.

EU:n puheenparteen kuuluvat lupaukset unionista demokratian ja ihmisoikeuksien vankkumattomana puolustajana. Vaikkei tämä ideaali ole vuosien saatossa aina toteutunut, unionin perustavanlaatuisia periaatteita ja arvoja haastetaan nyt yhä kovemmin vahvimpien selviytymistaisteluksi muuttuneessa maailmassa, jossa  kansainvälisten instituutioiden merkitys näyttää murtuvan.

Yksi räikeimmistä viime vuosien esimerkeistä on Gaza. Samaan aikaan kun EU-kansalaiset ovat seuranneet järkyttäviä uutiskuvia Gazasta jo lähes kahden vuoden ajan, on EU kipuillut Israel-suhteensa kanssa enemmän kuin koskaan aiemmin. Käytännössä EU:n ulkopolitiikkaa ohjaavat arvot – kuten demokratia ja kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen – kumisevat tällä hetkellä tyhjyyttään Gazan tapahtumien myötä.

EU:n ja Israelin suhteiden ymmärtämiseksi on syytä luoda pikainen katsaus historiaan. Osa EU-maista, kuten Saksa, ovat kantaneet vastuuta Israelin valtion synnystä ja tukemisesta Palestiinan ja palestiinalaisten kustannuksella. Historiansa vuoksi EU on pitänyt yllä lämpimiä suhteita Israeliin ja korostanut maan oikeutta itsepuolustukseen.

Tämä on tehnyt EU:n Israel-suhteesta osin paradoksaalisen. Vaikka EU on vuosien saatossa tarjonnut humanitaarista apua Palestiinalle ja tukenut kahden valtion ratkaisua, on se samalla itse mahdollistanut Israelin palestiinalaisiin kohdistamaa sortoa. EU on tehnyt laajaa yhteistyötä Israelin kanssa muun muassa laatimalla Israelille kauppahelpotuksia antavan assosiaatiosopimuksen. Lisäksi EU:n jäsenmaat ovat vähintäänkin välillisesti tukeneet Israelia muun muassa siirtokuntien kanssa tehtävällä kaupalla ja aseostoilla. Israelilaiset turvallisuus- ja puolustusyritykset ovat myös saaneet merkittävää EU-tutkimusrahoitusta. 

Vuonna 2023 EU:n reaktiot Gazan tapahtumiin olivat vaisuja, ja puheissa korostui Israelin oikeus itsepuolustukseen. Gazan päivä päivältä kammottavammaksi muuttunut tilanne ja kansalaispaine näyttävät kuitenkin pakottaneen EU:ta kohti linjanmuutosta. Tutkija Bruno Jäntti ennakoi kirjoituksessaan, että EU:n ja Israelin väliset suhteet kokevat tämän vuoden aikana merkittävän murroksen. Näin näyttää osittain jo tapahtuneen.

Yksi sysäys kohti muutosta näyttää olleen Israelin päätös estää humanitaarisen avun tuonti kaistalle ja avoin puhe gazalaisten pakkosiirrosta, joka on kansainvälinen sotarikos. Tämän myötä EU otti kesällä tarkasteluun sen ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen, joka käytännössä on antanut Israelille tullivapauksia ja muita etuuksia.

Arvioinnissa todettiin olevan “viitteitä” siitä, että Israel on rikkonut sopimuksen ihmisoikeuksia koskevia ehtoja. EU ei kuitenkaan päässyt sopuun toimenpiteistä, vaan tyytyi vain toteamaan, että tilannetta tarkkaillaan ja dialogia Israelin kanssa jatketaan.

Unionin toimettomuus aiheutti turhautumista osassa jäsenmaista. Osa diplomaateista moitti kulisseissa komissiota siitä, ettei se ole ajanut riittävän aktiivisesti Israelin sanktiointia, vaan on jättänyt asian jäsenmaiden harteille. EU-komission puheenjohtajaa, saksalaistaustaista Ursula von der Leyenia kritisoitiin tarpeettoman Israel-myönteiseksi.

Syyskuussa von der Leyen ilmoitti kuitenkin yllättävästä linjanmuutoksesta ja kertoi komission valmistelevan sanktioita Israelille. Näihin kuuluu muun muassa assosiaatiosopimuksen osittainen jäädyttäminen. Israelilta aiotaan poistaa tullihelpotuksia, jotka kohdistuvat noin 37 prosenttiin maan viennistä EU-alueelle. Lisäksi EU haluaa viedä 20 miljoonaa Israelille annettavista tuista ja sanktioida niin israelilaisia ministereitä, väkivaltaisia siirtokuntalaisia kuin Hamasin jäseniä.

EU:n sisäinen kipuilu näkyy myös siinä, miten EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Kaja Kallas keskittyi korostamaan sanktiotoimenpiteiden julistamisen jälkeen, ettei toimissa ole kyse Israelin rankaisemisesta vaan Gazan humanitaarisesta kriisistä. Tämä kertoo osaltaan EU:n vaikeudesta irtautua edelleen Israelin itsepuolustusoikeutta korostavasta puheesta, vaikka useat riippumattomat tahot ovat ilmaisseet Israelin toimien täyttävän kansanmurhan tunnusmerkistön.

EU:n Israel-sanktiot voivat edelleen jäädä toteutumatta. Komission esityksen on perinteisen EU:n lainsäätämisjärjestyksen mukaisesti saatava jäsenmaiden hyväksyntä. Nykyisen tulkinnan mukaan pakotteisiin vaaditaan yksimielinen hyväksyntä, kun taas kauppatoimiin jäsenmaiden määräenemmistö.

EU-maat ovat hyvin jakautuneita sen suhteen, miten Israeliin tulisi suhtautua. Tiukinta linjaa Israelia kohtaan ovat alusta asti ajaneet Slovenia, Irlanti ja Espanja. 

Merkittävä muutos viime kuukausina on ollut, että monet “keskivaiheen” maat ovat siirtyneet Israeliin kriittisemmin suhtautuvien leiriin. Näihin lukeutuvat muun muassa Hollanti, Belgia, Ruotsi ja myös Suomi joiltakin osin, vaikka hallituksessa onkin kipuilua asiasta ennen kaikkea kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten linjan vuoksi.

EU:ssa on kuitenkin iso joukko jäsenmaita, jotka ovat avoimen Israel-myönteisiä, eikä mikään Israelin toiminnassa tunnu tätä muuttavan. Yksi tällainen on esimerkiksi suurimpien jäsenmaiden joukkoon lukeutuva Saksa, mutta myös muun muassa Italia, Itävalta, Tsekki ja Unkari ovat olleet myötämielisiä. 

Erityisesti Saksan oma historia on painolasti, joka haittaa tällä hetkellä Gaza-päätöksiä. Moni katsookin, että Saksan linjanmuutoksella olisi kaikkein suurin merkitys siinä, miten EU seuraavaksi asiassa etenee. 

Ainakaan tällä hetkellä muutos ei vaikuta todennäköiseltä. Saksasta on jo kuulunut soraääniä von der Leyenin avausta kohtaan. Hänen oman kotipuolueensa, kristillisdemokraattien “konservatiivinen Baijerin siipi”, on vaatinut, että Saksa ei hyväksyisi komission esityksiä. Liittokansleri Friedrich Merz on julkisuudessa ollut varovainen kannanotoissaan Israelista, sillä asia jakaa myös Saksan hallitusta.

Jäsenmaiden näkemyserojen lisäksi EU:ssa vaikuttaa olevan haluttomuutta painostaa Israelia ilman Yhdysvaltojen tukea. Unionin sisällä argumentoidaan, ettei EU:n toimilla ole merkitystä niin kauan, kun Yhdysvallat jatkaa Israelin aseistamista. 

Vaikka argumentissa onkin osittaista totuuspohjaa, sen yleisajatus on varsin laiska. Kukaan EU:n ylimmästä johdosta tuskin esittäisi, ettei EU:n tulisi jatkaa esimerkiksi Ukrainan tukea, vaikka Yhdysvallat vetäisi oman tukensa pois. 

Perustelu on myös siinä mielessä ristiriitainen, että vaikka EU on Donald Trumpin kaudella tehnyt turvallisuuspoliittisista syistä kaikkensa pitääkseen Trumpin tyytyväisenä, on se samalla pyrkinyt erottautumaan Yhdysvalloista moninapaisen ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen puolustajana. Von der Leyen on puheissaan ainakin retoriikan tasolla korostanut EU:n kannattavan edelleen ilmastonmuutoksen torjuntaa, demokratian puolustamista ja kansainvälistä yhteistyötä. Vaikka EU:n on helppo vedota jäsenmaiden erimielisyyteen, on syytä todeta, että EU:ssa on myös perinteisesti oltu valmiita keksimään erilaisia luovia ratkaisuja monien vaikeidenkin asioiden edistämiseksi, jos poliittista tahtoa asiaan on löytynyt. Nyt kysymys onkin, löytyykö sitä. 

EU:n seuraava selkeä paikka sopia Israeliin kohdistuvista sanktioista on lokakuun ulkoministerikokous. Samaan aikaan Israel jatkaa Gazan moukarointia ja pommittaa tällä hetkellä Gazan kaupunkia.

Jos EU ei saa syksyllä rivejään suoraksi ja aikaan todellisia toimia, voivat seuraukset olla peruuttamattomia paitsi palestiinalaisille myös unionin uskottavuudelle. EU-maiden toimettomuus saattaa lisäksi vaikuttaa negatiivisesti kansalaisten luottamukseen EU:ta kohtaan. Monissa jäsenmaissa, myös Saksassa, tiukempi Israel-linja saa kansalaisilta selkeää tukea. 

Oma kysymyksensä on myös EU:n uskottavuus puhua globaalisti demokratiasta ja sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä. Moni kansainvälisen politiikan kommentaattori onkin nostanut esille, että EU:n toiminta Gazan suhteen heikentää myös viestiä siitä, että Venäjä tulisi saattaa vastuuseen sotatoimista Ukrainassa. Näin on käymässä etenkin globaalissa etelässä, jossa EU:ta on helppo syyttää kaksoisstandardeista.

Miltä EU-johdon juhlapuheet rauhan, vapauden ja ihmisarvon puolesta kuulostavat, jos EU ei pysty ajamaan näiden arvojen toteutumista Gazassa?