Kiinassa alkuviikosta päättynyt Shanghain yhteistyöjärjestön huippukokous osoittaa, kuinka vahva rintama länttä vastaan on syntynyt. Jättimäisen sotilasparaatin edessä Kiinan, Venäjän ja Pohjois-Korean johtajat löivät kättä yhä tiiviimmän yhteisymmärryksen ja ystävyyden merkiksi. Aiemmin kuluneella viikolla osoittautui, että myös mielellään neutraalina esiintynyt Intia on tarvittaessa valmis lyöttäytymään seuraan.

Samaan aikaan transatlanttinen suhde on löystynyt. Kriittisellä hetkellä, jolloin lännen pitäisi tiivistää rivejään, Atlantin vastakkaiset rannat ajautuvat koko ajan kauemmas ja kauemmas toisistaan. 

—

Yhdysvalloista kantautuvat uutiset kertovat vapaan maailman johtajana pidetyn maan luisusta kohti autoritarismia. Tuomalla kansalliskaartin kaduille, heikentämällä hallinnon ja oikeuslaitoksen riippumattomuutta sekä pyrkimällä kontrolloimaan jopa kulttuurilaitoksia presidentti Trump murentaa tietoisesti liberaaliin demokratiaan kuuluvia periaatteita.

Euroopan pitää kuitenkin kiireisenä Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa enemmän se, miten Trump horjuttaa transatlanttisten suhteiden ja liberaalin järjestyksen peruspilareita.

Eurooppa hahmottaa maailman edelleen Yhdysvaltojen kautta. Vanha manner tietää oman vaikutusvaltansa huvenneen aina toisesta maailmansodasta lähtien, mutta jälkiamerikkalaisessa maailmanjärjestyksessä on vielä sisäistettävää. 

Venäjän, Kiinan ja globaalin etelän kohtaaminen tapahtuu edelleen Yhdysvaltojen johdolla ja ehdoilla. Nurinkurista kyllä, viime vuosina Euroopan huulilta yhä useammin kuullut sanat “strateginen autonomia” muodostuivat nekin vasta Yhdysvaltain pakotuksesta.

Kun ulkopolitiikka rakentuu Washingtonin antamien signaalien varaan, Eurooppa ei voi rehellisesti väittää olevansa alkuunkaan autonominen, saati strateginen. 

Yhdysvaltojen vanavedessä kulkemisen sijaan Euroopan pitäisi rohkeasti lunastaa kansainvälisessä järjestelmässä oma roolinsa, joka sille jo pelkästään väestön ja talouden koon puolesta kuuluisi.

—

Euroopan halu uskoa, että Yhdysvallat palaa kyllä takaisin, on vahva. Selviytyäkseen Trumpin loppukaudesta, jota on edessä vielä kolme ja puoli vuotta, Eurooppa on valinnut strategiakseen ostaa aikaa ja olla mieliksi presidentille. 

Trumpin läiskiessä tulleja lähes mielivaltaisesti niin kilpailijoille kuin kumppanimaille EU päätti välttää kauppasodan Yhdysvaltojen kanssa, vaikka saattoikin samalla ajautua Yhdysvaltojen vasallivaltion asemaan. 

Aikaa ja Trumpin suopeutta ostettiin myös Naton huippukokouksessa Haagissa, jossa liittolaiset myöntyivät nostamaan puolustusmenonsa huimaan viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta kymmenen vuoden kuluessa. Eräänlainen saturaatiopiste pokkuroinnissa nähtiin, kun pääsihteeri Mark Rutte kutsui Trumpia – ainakin omasta mielestään vitsikkäästi – daddyksi eli isukiksi. 

Yksipuolisiin ukaaseihin taipuminen voidaan perustella toimina, joiden avulla Euroopalla on mahdollisuus pysytellä jotenkuten kuivin jaloin reaalipolitiikan aallokoissa. Tosiasiassa mielistely vaikuttaa kaikille sen kohdetta lukuunottamatta lähinnä kiusalliselta. Vielä kiusallisempana se näyttäytyy siinä vaiheessa, kun Pax Americana on muisto vain.

–

Suomella on ollut omat isukki-syndroomansa, jotka elivät kulta-aikaansa kylmän sodan ajan saunan lauteilla. 

Myös presidentti Alexander Stubb ymmärtää, että hyvät henkilökohtaiset suhteet suurvaltojen johtajien kanssa antavat parhaat turvatakuut, kun maantieteellinen asema käy tukalaksi. Stubb on itsekin todennut, ettei presidentti useinkaan tee asialistaa, vaan asialista tekee presidentin. 

Vaikka golfin peluuseen Trumpin kanssa suhtautuisi kyynisesti, on todettava: Stubb onnistuu toteuttamaan pienvaltiorealismia tavalla, jollaista emme osanneet edes kuvitella vielä jokin aika sitten. 

Samaan aikaan, kun hallitus tärkeän päätöksen äärellä piiloutuu sen taakse, että Suomen vaikutusvalta pienenä maana on vähäinen, Stubb osoittaa teoillaan moisen pötypuheeksi. 

Siihen, että Suomea kuunnellaan nyt, on toki maamme historialla, kuten myös Stubbin henkilökohtaisilla ansioilla ja kunnianhimolla, osuutensa. Mutta kyse on myös valinnoista – olla sulkematta itseltään ja Suomelta mahdollisuuksia vaikuttaa tulevaisuutemme kehityskulkuihin. Poikkeuksellisten ulkopoliittisten aikojen keskellä on tärkeää muistaa, että Suomi voi edelleen olla kokoaan suurempi. 

—

Tällä hetkellä Suomi kuuluu luontevasti Euroopan tärkeimpiin pöytiin – ja Stubbin johdolla paikka voi aueta vielä suuremmissa pöydissä. Tilaisuus tulee käyttää viisaasti.

Emme tietenkään tiedä, kuinka paljon Stubbin puheilla on painoarvoa Trumpille. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Trump kuuntelee Stubbia ainakin Venäjää koskevissa kysymyksissä. Heiluriliikkeessä, jolla Trumpin käkikello vaikuttaa tikittävän, on tällainen vaa’ankieliasema merkittävä.

Maailmanpolitiikan kello itsessään rientää eteenpäin kovaa vauhtia. “Uusi pahan akseli” tietää mitä tekee. Kyse ei ole vain ohimenevästä häiriöstä, vaan perustavanlaatuisesta maailmanjärjestyksen murroksesta. Siksi emme voi myöskään vain laskea päiviä Trumpin kauden päättymiseen ja odottaa paluuta vanhoihin hyviin aikoihin.