Brasilia tuo usein ensimmäisenä mieleen jalkapallomenestyksen, näyttävät sambakarnevaalit sekä upeat aurinkorannat. Samanaikaisesti maan sisällä kytee pitkäaikainen vaiettu kriisi, joka johtaa vuosittain useiden syyttömien ihmisten menetykseen. Poliisiväkivallassa ei ole kyse yksittäisten viranomaisten ylilyönneistä, vaan se on syvälle juurtunut yhteiskunnallinen ja rakenteellinen ongelma.

Viime vuonna lokakuun 28. päivä painui monien brasilialaisten mieleen synkkänä merkkipaaluna. Tuona tiistaina Rio de Janeirossa sijaitsevat Penhan ja Alemãon favelat muuttuivat kauhun näyttämöiksi, kun poliisivoimat toteuttivat maan historian tappavimman poliisi-iskun. Operaatio Contençãoksi nimettyyn iskuun osallistui peräti 2500 poliisia ja sotilasta. Viranomaisten mukaan iskuissa sai surmansa yli 130 ihmistä. Uhrien ruumiit koottiin riviin kaduille omaisten tunnistettavaksi, samalla kun brasilialainen yhteiskunta joutui taas kerran kohtaamaan poliisiväkivallan karun todellisuuden. 

Poliisivoimilla oli selkeä tavoite lokakuun operaatiolle. Heidän mukaansa kaksi kuukautta suunnitellun operaation tarkoitus oli tukahduttaa Comando Vermelho -rikollisjärjestön toimintaa ja laajenemista. Kyseinen järjestö on hallinnut Rio de Janeiron favela-alueita 1970-luvulta lähtien ja laajentanut toimintaansa vankiloista käsin järjestäytyneeseen rikollisuuteen, kuten huumekauppaan, pankkiryöstöihin ja muihin väkivaltarikoksiin. Tämänhetkisten arvioiden mukaan verkostoon kuuluu jo yli 40 000 jäsentä hajautetusti eri puolilla Brasiliaa . Heidän toimintansa ei kuitenkaan rajoitu pelkkään rikollisuuteen. He ovat saaneet esimerkiksi kaasun ja internetin monopolimaisesti hallintaansa eri faveloissa. Näin heidän vaikutuksensa ulottuu suoraan monien kansalaisten jokapäiväiseen elämään.

Operaation onnistumisesta, oikeutuksesta ja tehokkuudesta on käyty vahvaa väittelyä. On kiistanalaista, paransiko operaatio Contenção-faveloiden turvallisuustilannetta vai ylläpitääkö se väkivallan kierrettä. Operaation uhriluvut ovat ennennäkemättömän korkeat ja on epävarmaa, olivatko kaikki henkensä menettäneet todella rikollisia. Penhan ja Alemãon favelat ovat kuitenkin koteja noin 110 000 ihmiselle, joista suurin osa on tavallisia kansalaisia.

Tilastot puhuvat puolestaan

On tärkeää tiedostaa, ettei tiistaiaamuyönä tapahtunut tragedia ollut poikkeustapaus. Kyse on toistuvasta yhteiskunnallisesta mallista, jolla oikeutetaan rajut otteet rikollisuuden kitkemiseksi. Brasilian lähihistoriassa onkin useita esimerkkejä samankaltaisista operaatioista. Esimerkiksi vuonna 2021 Jacarezinhosissa tapahtunut poliisioperaatio johti kymmenien ihmisten kuolemaan, ja vuonna 2022 Vila Cruzeiron ampumavälikohtaus nousi yhdeksi Rio de Janeiron historian verisimmistä poliisi-iskuista. Yhdessä nämä tapaukset eivät ainoastaan muodosta synkkää aikajanaa vaan paljastavat, miten poliisiväkivallasta ja rajuista operaatioista faveloissa on tullut normaali osa institutionaalista käytäntöä.

Kansainvälisessä vertailussa Brasilian poliisivoimien raakuus on omalla tasollaan. Tilastojen mukaan poliisivoimat tappaa Brasiliassa keskimäärin 17 ihmistä päivittäin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vastaava luku on noin kolme ihmistä päivässä. Suuret uhriluvut pakottavat kysymään, ovatko kaikki tapaukset välttämättömiä ja onnistuvatko ne todella parantamaan Brasilian turvallisuustilannetta. 

Silmiin pistävää on myös se, keihin poliisiväkivalta pääasiassa kohdistuu. Tilastojen mukaan uhrit kuuluvat pääosin marginalisoituihin ryhmiin, eli usein he ovat köyhillä alueilla asuvia nuoria afrikkalaistaustaisia brasilialaisia. Arviolta 82% prosenttia poliisin tappamista henkilöistä lukeutuu tähän ryhmään. Epäsuhta on niin räikeä, ettei sitä voi selittää sattumalla. Samalla se heijastaa syvälle juurtunutta rakenteellista eriarvoisuutta, joissa heikommassa asemassa olevat ihmiset joutuvat maksamaan poliisiväkivallan seuraukset.

Hyvä rikollinen on kuollut rikollinen

Rajua poliisiväkivaltaa on myös pyritty puolustelemaan. Yksi näkemys on, että poliisiväkivallan uhreiksi joutuneet henkilöt ovat rikollisia, jolloin poliisin toiminta nähdään oikeutettuna. Brasiliassa tätä ajatusta kuvastaa sanonta “Bandido bom é bandido morto”, joka kääntyy suomeksi muotoon “hyvä rikollinen on kuollut rikollinen”. Sanonta heijastaa ajatusmallia, jossa rikollisuus nähdään ongelmana, joka ratkaistaan fyysisellä eliminoinnilla eikä oikeusjärjestelmän kautta. Tämä ajatusmalli antaa syyn ihmisten tappamiselle ilman sen suurempia tutkimuksia. Eliminointi on kuin oikotie rikollisuuden vähentämiseen.

Lokakuun poliisioperaation kasvoiksi on kohonnut Rio de Janeiron kuvernööri Claudio Castro. Hän on kutsunut operaatiota onnistuneeksi ja nimittänyt faveloissa toimivia rikollisia huumeterroristeiksi. Castron kärkevä retoriikka vahvistaa toimintaa, jossa tappaminen näyttäytyy oikeutettuna ja normaalina keinona ongelmien ratkaisemiseksi. Hänen puheidensa on myös nähty heijastavan samanlaista linjaa Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin kanssa. Castron kannanotot kuvastavat laajempaa ilmiötä, jossa faveloihin kohdistuva poliisiväkivalta normalisoidaan julkisuudessa ja poliittisessa diskurssissa. 

Castron toiminnalla on myös vahva poliittinen agenda. Hänet on yhdistetty maan entisen presidentti Jair Bolsonaron politiikkaan ja häntä povataan äärioikeiston presidenttiehdokkaaksi tulevissa presidentinvaaleissa. Turvallisuusasiantuntija Pablo Nunesin mukaan Castro pyrkii luomaan pelon ilmapiiriä voittaakseen kansalaisten äänet puolelleen. Sen voidaan nähdä tehoavan kansaan, sillä jopa 62% brasilialaisista pitivät lokakuun poliisi-iskua välttämättömänä keinona hallita järjestäytynyttä rikollisuutta faveloissa. Myös iskujen ajankohta viestii sen poliittisesta merkityksestä. Isku tapahtui vain päiviä ennen kaupungissa järjestettyä C40-huippukokousta. Tämä toistaa tuttua mallia, jossa poliisit ovat suorittaneet suuria ihmishenkiä vaatineita operaatioita rikollisia vastaan juuri ennen Riossa pidettyjä kansainvälisiä tapahtumia.

Voimakeinojen käyttö on juurtunut myös hallinnolliselle tasolle. Maan eri hallitukset ovat jo vuosikymmenien ajan painottaneet tiukkaa voimankäyttöpolitiikkaa yhteiskunnallisten uudistusten sijaan. Rikollisuutta on pyritty ensisijaisesti torjumaan militarisoimalla poliisia sen sijaan, että puututtaisiin sen taustasyihin, kuten köyhyyteen ja eriarvoisuuteen. Lisäksi poliisivoimien sisäinen kulttuuri on ongelmallinen. Maassa suhtaudutaan vastahakoisesti esimerkiksi poliisien kehoon kiinnitettäviin kameroihin, vaikka niillä  voitaisiin ehkäistä epäoikeudenmukaisia tilanteita. Myös korruptio ja heikko rikosjärjestelmän valvonta luovat yhdessä ympäristön, jossa liiallista voimankäyttöä katsotaan läpi sormien. 

Sivullisia uhreja ja kylmää kritiikkiä

Suurista vakuutteluista huolimatta kaikki poliisiväkivallan uhrit eivät ole rikollisia: tavallisia kansalaisia, jopa lapsia, on joutunut operaatioiden uhreiksi. Näin kävi 14-vuotiaalle Marcos Vinicius da Silvalle, joka ammuttiin erään poliisioperaation aikana matkalla koulusta kotiin. Kun väkivalta kohdistuu viattomiin lapsiin, kyse on jostain muusta kuin pelkästä rikollisuuden torjumisesta. 

Operaatio Contenção jätti jälkeensä suuren surun uhrien läheisille. Lukuisia mielenosoituksia on järjestetty Riossa tapahtumien jälkeen. Niissä on jyrkästi tuomittu liiallinen voimankäyttö ja kuvattu operaatiota kansanmurhaksi. On tärkeää muistaa, että poliisi-iskut tapahtuvat paikoissa, joissa elää muitakin kuin rikollisia. Monet ovat aivan tavallisia kansalaisia. He joutuvat elämään jatkuvassa pelossa koskien seuraavia operaatioita ja sitä, milloin poliisien luodit osuvat heidän läheisiinsä. Faveloissa jokainen poliisi-isku muistuttaa, että asukkaiden elämästä ja turvallisuudesta päättää usein ulkopuolinen valta. 

Uhrien omaiset eivät ole ainoita, jotka ovat kritisoineet poliisiväkivaltaa. Brasilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva on nimittänyt lokakuun iskuja joukkosurmaksi, johon ei ollut tuomarin suostumusta. Amnesty International Brasilian toiminnanjohtaja Jurema Werneck on kritisoinut tilannetta painottaen, että turvallisuusjoukkojen tehtävänä ei ole tappaa vaan suojella ihmishenkiä. Myös Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjärjestö UNHRC on ilmaissut huolensa operaation uhriluvusta ja vaatinut puolueettomia tutkimuksia varmistamaan, että Brasilian viranomaiset noudattavat kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita. Tapaus muistuttaa siitä, että poliisiväkivalta ei voi jatkua näin ja tilanne vaatii kiireellisiä rakenteellisia uudistuksia.

Entä oliko operaatio sitten niin onnistunut kuin Castro väitti? Operaation tavoitteena oli paitsi pysäyttää rikollisjengien laajeneminen myös vangita järjestön tärkeitä johtohahmoja. Siitä huolimatta esimerkiksi järjestön merkittävä johtaja Edgar Alves de Andrade ei ollut vangittujen henkilöiden joukossa. Californian yliopiston professori Carlos Schmidt-Padillan mukaan voidaan operaation nähdä epäonnistuneen sivullisten uhrien vuoksi sekä siksi, että ja johtajia ei saatu kiinni. Andraden lisäksi poliisivoimia valvova syyttäjä Victor dos Santos on todennut, että vaikka aseistautunut rikollisryhmä saataisiinkin hetkeksi hajotettua, ei taistelu lopu siihen. Hän huomauttaa, että lopulta suurin menetys koituu läheisensä menettäneille perheille eikä rikollisryhmälle.

Rauhanomaisia ratkaisuja on saatavilla

Sen sijaan, että faveloissa suoritetaan organisoituja poliisi-iskuja, joissa useat viattomat sivulliset kohtaavat kuolemansa, olisi tärkeää keskittyä ongelmien alkuperäisiin syihin ja etsiä niihin pysyviä ratkaisuja.

Ei tietenkään voida väittää, että olisi oikein osallistua järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Ihanteellisessa tilanteessa kenenkään ei tarvitsisi valita rikollisuuden tietä. Merkityksellistä on kuitenkin tarkastella sitä, mikä Brasiliassa ajaa niin useat ihmiset rikollisuuden tielle. Useimmille valinta ei perustu haluun elää lakien vastaista elämää vaan olosuhteiden pakkoon. Kun yhteiskunta ei tarjoa turvaa, koulutusta tai työmahdollisuuksia, on ihmisten etsittävä vaihtoehtoisia keinoja toimeentuloon muualta, usein laittomilta teiltä. Näitä rikollisuuden kierteen juurisyitä eivät jatkuvat poliisi-iskut kykene muuttamaan.

Todellinen muutos edellyttää merkittäviä rakenteellisia uudistuksia. Poliisiväkivalta ei synny tyhjiössä vaan heijastaa yhteiskunnan eriarvoistavia valtarakenteita ja arvoja. Jos kaikilla olisi yhtenäiset mahdollisuudet elää hyvää elämää, ei yhteiskunnassa olisi rikollista toimintaa eikä poliisiväkivaltaa.