The Ulkopolitist ja Eurooppanuoret järjestivät syksyllä 2026 Eurooppa ja eurooppalaisuus -teemaisen kirjoituskilpailun 14-19 -vuotiaille nuorille. Greta Lindroos voitti kilpailussa kolmannen sijan.

Kun ajattelen Eurooppaa, en ensimmäisenä ajattele sinistä lippua ja kahtatoista tähteä. Ajattelen maailmaa, jossa olen saanut kasvaa ilman, että olen joutunut miettimään, minkä maan raja tulee seuraavaksi vastaan. Voin kuunnella ranskalaista artistia, katsoa espanjalaista sarjaa, keskustella virolaisen nuoren kanssa tai matkustaa toiseen Euroopan maahan ilman, että minun tarvitsee tiedostaa kansallisuuttani jatkuvasti.

Ehkä juuri rajattomuus ja vapaus saavat Euroopan merkityksen helposti unohtumaan. Eurooppalaisuus tuntuu joskus niin tavalliselta, ettei sen poikkeuksellisuutta huomaa. Se on ajatus siitä, että erilaiset kielet, kulttuurit, uskonnot ja historiat voivat olla olemassa samaan aikaan ilman, että yhden täytyy voittaa ja muiden kadota.

Juuri nyt Eurooppa kysyy, kantaako ajatus vaikeiden aikojen yli. Sota Ukrainassa on muistuttanut, ettei rauha ole pysyvä luonnonlaki. Euroopan turvallisuus ei ole asia, jonka voi jättää aikuisten päättäjien hoidettavaksi ja olettaa, että kaikki jatkuu ennallaan. Eurooppa myös kilpailee teknologiasta, energiasta ja taloudellisesta johtoasemasta Yhdysvaltojen ja Kiinan kaltaisten suurvaltojen kanssa. Samalla ilmastonmuutos muuttaa yhteiskuntaa ja tekoäly tapaa opiskella, työskennellä sekä hankkia tietoa.

Maailma muuttuu nopeasti. Eurooppa ei voi vastata muutokseen pelkästään puolustamalla vanhaa. Minusta Euroopan vahvuus ei ole sen armeijoissa, taloudessa eikä edes siinä, kuinka paljon ihmisiä täällä asuu. Suurin vahvuus on kyky tehdä yhteistyötä ilman, että kaikista täytyy tehdä samanlaisia.

Juuri yhteisöllisyydessä piilee myös Euroopan suurin haaste. Eurooppalaiset neuvottelevat jatkuvasti, kuinka tunnistaa toisemme osaksi samaa yhteisöä, vaikka emme jaa yhteistä kieltä, historiaa tai kokemusta maailmasta. Jollekin eurooppalainen yhteisö rakentuu oman perheen historiasta, opiskelusta, matkustamisesta tai muuttamisesta maasta toiseen. Toisille se näkyy arjen kohtaamisissa, yhteisissä arvoissa tai kokemuksessa siitä, että omat oikeudet ja mahdollisuudet ovat osa laajempaa eurooppalaista kokonaisuutta.

Eurooppalaisuus ei ole valmis identiteetti, jonka saamme pelkästään syntymällä tai asumalla Euroopassa. Se on jatkuvaa neuvottelua siitä, mitä meitä yhdistää ja miten annamme tilaa myös eroillemme. Eurooppalaisuus on viime kädessä valinta: päätös rakentaa yhteistä tulevaisuutta silloinkin, kun emme jaa samoja lähtökohtia tai näe asioita samalla tavalla.

Päätös olla europpalainen tarkoittaa lisäksi valintaa yhteistyön ja vastakkainasettelun välillä, mikä ei ole itsestäänselvyys. Historiallisesti sotaisalla mantereella entiset viholliset ovat päättäneet kerta toisensa jälkeen etsiä ratkaisuja vastakkainasettelun sijaan. Tämä ei ole poistanut maiden välisiä eroja tai ristiriitoja, mutta on osoittanut, että myös toisenlainen Eurooppa on mahdollinen. Sellainen, jossa erimielisyyksiä ratkaistaan yhteistyöllä. 

Samanlainen valinta on edessämme tänään. Se on valinta demokratian ja autoritaarisuuden välillä sekä sen, rakennammeko teknologiaa, joka palvelee ihmistä ja yhteiskuntaa, vai annammeko muiden päättää, millaiseksi digitaalinen maailmamme muodostuu. Euroopan tulevaisuus ei määräydy itsestään historian perintönä, vaan tekemiemme valintojen mukaan.

Euroopan Unionin ei tarvitse olla maailman suurin valtio. Se voi olla maailman uskottavin esimerkki siitä, että yhteistyö on suurvaltaa. Tämä vaatii kuitenkin rohkeutta. Euroopan ei pidä odottaa, että joku muu puolustaa sen turvallisuutta, kehittää teknologiaa tai ratkaisee energiariippuvuuden. Strateginen itsenäisyys ei kuitenkaan tarkoita yksin pärjäämistä. Se tarkoittaa, että pystyy tekemään omat päätöksensä ja rakentamaan liittolaisuuksia, jotka kantavat vaikeinakin aikoina.

Päätöstenteossa nuorten ääni on välttämätön. Me elämme pisimpään niiden päätösten kanssa, joita nyt tehdään turvallisuudesta, ilmastosta, taloudesta ja teknologiasta. Silti nuorten ajatuksia kuullaan usein vasta vaalien alla tai silloin kun puhutaan siitä, mitä “nuoret haluavat”.En kuitenkaan halua, että nuoret nähdään vain Euroopan tulevaisuutena. Olemme myös sen nykyhetki.

Eurooppa ei voi luvata meille maailmaa ilman kriisejä. Sellaista maailmaa ei ole olemassa. Sen sijaan sen pitäisi luvata, että kriiseihin vastataan yhdessä. Minulle eurooppalaisuus tarkoittaakin juuri tätä: sitä, että vaikka emme aina ole samaa mieltä, emme lakkaa olemasta samalla puolella.

Eurooppa ei siis ole minulle ensisijaisesti paikka kartalla. Se on päätös. Päätös siitä, että erilaisuus ei ole uhka. Päätös siitä, että rauhaa puolustetaan. Päätös siitä, että teknologinen kehitys ei saa tapahtua demokratian kustannuksella. Ja ennen kaikkea: päätös siitä, että vaikeina aikoina emme käänny toisiamme vastaan.

Jos Eurooppa onnistuu pitämään kiinni yhteisöllisyydestä ja rauhasta, se yhdistää erilaiset ihmiset yhteisen tulevaisuuden taakse. Euroopan todellinen voima on siinä, että ihmiset päättävät seistä rinnakkain ja rakentaa maailmaa, jonka perustana ovat luottamus ja yhteinen tahto.