(Huomioithan, että tämä artikkeli on 12 vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Made in siirto(maa)kunta?

Timo R. Stewart | 28.08.2012

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) on innostunut puolustamaan Israelin miehittämillä alueilla tuotettuja siirtokuntatuotteita. Asia tuntui olevan Kristillisdemokraattien puheenjohtajalle melkoisen herkkä, sillä mitään dramaattista ei ole ihan heti tapahtumassa. Helsingin Sanomat uutisoi elokuun alussa, että ulkoministeriössä on vasta pohdittu, jospa Suomeen tuotavat siirtokuntatuotteet ”halutaan ehkä merkitä”. Pian HS:n uutisen jälkeen Räsänen kuitenkin haukkui ulkoministeriön blogissaan ja jatkoi samalla linjalla 15.8. lähetetyssä A-studion haastattelussa.

Monet suomalaiset pyrkivät vaikuttamaan kulutustottumuksillaan ja myös Räsäsen blogikirjoituksen otsikon mukaan valmistusmaamerkinnällä on väliä. Hän päätyy silti argumentoimaan, että Israelin ulkopuolella valmistettuihin tuotteisiin olisi paras jättää valmistusmaamerkinnäksi Israel. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole Israelin edun mukaista, sillä se voi ajaa siirtokuntatuotteista huolestuneita karttamaan kaikkia israelilaisia tuotteita. Se on myös sinänsä yllättävä kanta, sillä Räsänen itse erottelee kirjoituksessaan Israelin valtion ja siirtokuntien välillä. Itse asiassa Räsänen kirjoitti kiivastuksissaan peräti ”siirtomaakuntatuotteista”. Oliko kyseessä freudilainen lipsahdus?

Mutta mistä tämä poru alkoi? Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr) vaati kesäkuussa, että kuluttajien olisi pystyttävä kaupassa valitsemaan, haluavatko he ostaa siirtokuntatuotteita vai eivät. Hautalan perusteet olivat yksinkertaiset: Siirtokunnat eivät sijaitse Israelissa, vaan miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Siirtokunnat ovat kansainvälisen lain vastaisia. Siirtokuntatuotteiden merkitseminen israelilaisiksi on kuluttajan harhaanjohtamista ja näin ollen EU-direktiivin vastaista. Muiden muassa Tanska, Britannia ja Etelä-Afrikka ovat jo ryhtyneet toimiin, Suomen pitäisi Hautalan mielestä tehdä samoin.

Kyseessä ei ole pelkästään Vihreiden tai muutamien merkittävien valtioiden harrastus. Kirkon Ulkomaanavun Alkuperä merkkaa -kampanja on pyrkinyt nostamaan alkuperämerkinnät julkisuuteen Suomessa jo keväästä lähtien. Useat suuret protestanttiset kirkkokunnat esimerkiksi Kanadassa ja Yhdysvalloissa ovat menneet askeleen pidemmälle ja päättäneet boikotoida siirtokuntatuotteita vastalauseena yhä jatkuvalle miehitykselle. Pelkkä alkuperämerkintähän sallii kuluttajan niin halutessa vaikka siirtokuntatuotteiden suosimisen. Vielä paljon pidemmälle ovat menneet Vasemmistoliitto, Arabikansojen ystävyysseura ja Suomen Rauhanpuolustajat, jotka ovat kannustaneet boikotoimaan kaikkia israelilaisiksi merkittyjä tuotteita erotuksetta.

Varsin maltillinen ehdotus asianmukaisten alkuperämerkintöjen käyttöönottamiseksi olisi Räsäsen mielestä silti ”poliittisia jännitteitä kärjistävää”, hankalaa toteuttaa ja vahingoittaisi lisäksi siirtokunnissa työskenteleviä palestiinalaisia. Räsäsen mukaan ”monien paikallisten mielestä Länsirannan teollisuusalueet ovat hyvä esimerkki israelilaisten ja palestiinalaisten välisestä yhteistyöstä ja rauhanomaisesta rinnakkainelosta alueella.” Tämä on varsin mielenkiintoinen käsitys yhteistyöstä ja rinnakkainelosta, ottaen huomioon, että palestiinalaiset ovat Länsirannalla täysin eriarvoisessa asemassa siirtokuntalaisiin nähden.

Vihreiden Joonas Lyytinen on jo ruotinut Räsäsen kirjoituksen melko tarkasti. Mitä tulee siirtokuntatuotteiden merkitsemisen hankaluuteen, kannattaa tutustua Suomen tullin tiedotteeseen, jonka mukaan EU:n ja Israelin välinen sopimus tavarakaupan etuuskohtelusta ei koske siirtokuntatuotteita. Toisin sanoen kyseiset tuotteet tulisi jo erotella tullissa israelilaisista. Ei luulisi olevan kovinkaan vaikeaa antaa myös kuluttajan tietää alkuperästä. Hankaluutena tosin on, että Israel yrittää kiertää kyseisen sopimuksen ehtoja kätkemällä siirtokuntatuotteiden alkuperää eri tavoin. Tämäkään ei ole ylitsepääsemätön este. Kirkon Ulkomaanapu teetti hiljattain Finnwatchilla perusteellisen raportin Suomessa toimivien yritysten yhteyksistä Israelin laittomiin siirtokuntiin.

Räsäsen näkemykselle löytyy kuitenkin ymmärtäjiä myös KD Nuorten ulkopuolelta. Räsäsen kanssa toissavuonna Ajankohtaisen Kakkosen ”homoillassa” esiintynyt Patmos Lähetyssäätiön raamatunopettaja Pasi Turunen kritisoi blogikirjoituksessaan Hautalaa sekä ulkoministeri Erkki Tuomiojaa pitkälti samoin perustein kuin Räsänen. Turunen puhuu terrorismista, konfliktin syistä ja tosiasioista. Ilmestyskirjan syntypaikan mukaan nimetty Patmosblogi tarjoaa kuitenkin ”näkökulmia hengelliseen elämään, lähetykseen ja ajankohtaisiin profeetallisiin tapahtumiin maan neljällä kulmalla”. Jäikö Turuselta kenties joku olennainen peruste mainitsematta? Entä Räsäseltä?

Kristillisdemokraattien nykyinen periaateohjelma mainitsee, että ”Kristillisdemokraatit ovat aina myös olleet kiinnostuneita Lähi-idän tapahtumista ja Israelin asemasta.” Puolueen ulko-, turvallisuus- ja kehityspoliittinen ohjelma lisää: ”Kristillisdemokraatit haluavat tukea pysyvän rauhan saavuttamista alueella ja tunnustavat Israelin valtion oikeuden turvallisiin rajoihin.” Palestiinalaisista ja heidän oikeuksistaan tai turvallisuudestaan ei mainita mitään. Silti nykyinen linjaus on huomattavasti maltillisempi kuin puolueen yleisohjelmassa vuodelta 1975: ”Ottaessamme kantaa Israelia koskeviin kysymyksiin meidän tulee muistaa juutalaisten erityisasema Raamatun valossa ja maailmanhistoriassa.” Olisiko tästä asenteesta jäänyt jotain elämään?


Kommentit

[…] The Ulkopolitistissa Israelin siirtokuntapolitiikasta, siirtokuntatuotteista ja niiden merkitsemisestä sekä Länsirannan miehityksen aikaansaamasta eriarvoisuudesta, olen saanut kuulla, että olisi […]


[…] jo toissavuonna kirjoittanut The Ulkopolitistissa Israelin siirtokuntapolitiikasta, siirtokuntatuotteiden merkitsemisestä ja Länsirannan miehityksen aikaansaamasta eriarvoisuudesta. Israelin Länsirannalle ja […]


Kari Kaivola, riippumatta mitä ajattelee kunkin mainitun alueen moraalisesta oikeudesta itsemääräämiseen, tapauksilla on hyvinkin erilainen historia, nykytilanne ja ennen kaikkea laillinen status. Esimerkiksi Tiibet on liitetty Kiinaan ja sen asukkailla on Kiinan kansalaisuus. Siinä tapauksessa että Kiina käyttäisi tarkkoja maan sisäisiä alkuperämerkintöjä, miten voitaisiin erotettaisiin toisistaan 'Tiibetin-tiibetiläiset' ja 'Tiibetin-kiinalaiset' tuotteet? Sen sijaan Israel ei ole liittänyt Länsirantaa itseensä eikä sen palestiinalaisilla asukkailla ole koskaan ollut Israelin kansalaisuutta. Siirtokuntatuotteiden kohdalla kyse on israelilaisista yrityksistä jotka toimivat Israelin valtionalueen ulkopuolella. Tapaukset ovat erilaisia.


Enpä ymmärrä Timo S:n kommenttia "tapaukset ovat erilaisia". Näin näppärästi pienellä lisälauseella muutetaan objektiivinen alkuasetelma subjektiiviseksi ja tutkijan (T.S:n) omia todellisia mielipiteitä tukevaksi.


[…] Made in siirto(maa)kunta […]


Kaikki kolme tapausta ovat erilaisia, mutta ainakin Länsi-Saharan kohdalla tuotteiden erillismerkintä voisi tulla kyseeseen. Rauhanpuolustajat ovat pitäneet Länsi-Saharan asiaa esillä Suomessa, mutta tietääkseni alueelta ei käytännössä tuoda Suomeen mitään.


Ptiäiskö myös Länsi-Afrikassa tuotetut marokolaisina myytävät tuotteet erillismerkitä? Entä Tiibetissä tehdyt kiinalaisina myytävät?


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.