”Vihdoin”, toteaa moni eurooppalaisen puolustusyhteistyön kehittämiseen vihkiytynyt, kun EU käsittelee viiden vuoden tauon jälkeen korkeimmalla mahdollisella tasolla Unionin puolustusyhteistyötä. Eurooppa-neuvosto kokoontuukin joulun alla, 19–20. joulukuuta, keskustelemaan muun muassa EU:n puolustusyhteistyön suuntaviivoista. Varsin paljon huomiota saaneen huippukokouksen agendalla on monenlaista asiakohtaa aina ilmatankkauskyvyn kehittämisestä lennokkeihin, kyberturvallisuuteen ja puolustusmarkkinoiden ja -teollisuuden vahvistamiseen.

Vaikka asiat agendalla ovatkin monessa mielessä tärkeitä, huippukokouksesta on tulossa pukinkonttiin vain parhaimmillaankin pehmeä paketti. Sekin on jo jotain, sillä jonkinlaisten lopputulosten saamista on pidetty Euroopan yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (CSDP) elinvoiman ehtona. Sitä se voi olla myös Natolle, sillä puolustusliiton kyky ja relevanssi tulevaisuudessa ovat suuresti eurooppalaisista jäsenmaista kiinni. Silmiinpistävää on ollut, että debatti ennen huippukokousta on ollut varsin vähäistä, mikä ei ounastele kovin hyvää.

CSDP:n ja laajemmin koko EU:n ulkosuhteiden ongelmat ja kiistattomat mahdollisuudet ovat kaikkien tiedossa. Ulkoiset paineet luovat välttämättömyyden yhtenäiselle Euroopalle, mutta intressierot ja yhteisen strategian sekä poliittisen tahdon puute ovat luoneet EU:n turvallisuuspoliittiselle toimijuudelle hankaluuksia. Carnegie Europen johtaja Jan Techau kuvasikin nykytolaa kyynisesti mutta sangen hyvin. Hänen mukaansa turvallisuuspolitiikka vaatii pitkän tähtäimen suunnittelua ja argumentointia, mikä ei nykyisessä edelleen osittaisessa kriisissä olevalta EU:lta luonnistu.

Vaikka kokoukselta ei voi odottaa liikoja, seuraavaksi olisi tarkoitus käsitellä tulevan CSDP:n ja huippukokouksen asialistaa ja eräitä teemoja, jotka ovat myös Suomen tärkeitä ja kiinnostavia.

EU:lla on vuodesta 2007 ollut niin sanottu taisteluosasto (EU BG), joka on CSDP:n yksi lippulaivoista mutta samalla konkreettinen ruumiillistuma EU:n varsin rajallisesta yhteistoimintakyvystä. Joukkoja ei ole käytetty kertaakaan. Syitä tähän on monia, joista EU-päätöksenteon hitaus ja taloudelliset kysymykset eivät ole pienimpiä. Osaston tulevaisuus on eräs kysymys, joka varmasti askarruttaa eurooppalaisia päämiehiä.

EU BG:n tulevaisuutta pohtiessa ei voi jättää huomioimatta Natoa, jolla on omat, nekin melko vähälle käytölle jääneet, nopean toiminnan joukkonsa (NRF). Nato alkaa pikkuhiljaa valmistautua Afganistanin-jälkeiseen aikaan, ja se on käynnistänyt niin sanotun Connected Force -aloitteen (CFI). Aloitteen tarkoituksena on ylläpitää sotilasliiton valmiutta ja kykyä hoitaa sen ydintehtäviä merkittävän yhteistoimintakykyä edistäneen operaation jälkeen. NRF:lla on uudessa aloitteessa rooli demonstroiden Naton toimintavalmiutta ja toimien kokeilualustana jossain määrin juurille palaavan liittokunnan uusvanhalle roolille. Esimerkkiä tästä saimme seurata ihan lähietäisyydeltä Nato-maiden harjoitellessa Puolan ja Baltian alueella Steadfast Jazz -harjoituksessa, johon Suomikin esikuntatasolla osallistui.

Ottaen huomioon Nato:n ensisijaisuuden suurimman osan EU-maiden turvallisuuspolitiikassa ja NRF:n kasvavan roolin EU BG:n tulevaisuus ei näytä järin hyvältä. Naton ja EU:n tehtäväkenttien päällekkäisyyksien välttäminen on osalle EU-maista sydämen asia, ja NRF:n taipuessa varsin monenlaisiin operaatioihin EU BG:lle on jäämässä varsin vähän tekemistä. Suomelle EU BG:n heikkenevä rooli ei olisi dramaattinen kehityskulku, vaikka intoa vastuunottamiseen sillä saralla tuntuu riittävän – olemmehan mukana täydentävänä toimijana myös NRF:ssa, jonne saamme nyt seuraksemme vastikään toimintaan mukaan tulleen länsinaapurimme Ruotsin.

Ehkä tärkein ja kiinnostavin asia kokouksen agendalla on Euroopan puolustusmarkkinat, joiden kehitystä on seurattava tarkasti myös Suomessa. Puolustusmarkkinoiden saralla tapahtuva kehitys on itse asiassa erittäin tärkeää, ja EU:n toiminnalla tämän turvallisuuspolitiikan lohkon alueella on merkitystä. Puolustusmarkkinoiden toiminta on Suomen, sen puolustusteollisuuden ja täten loppupeleissä huoltovarmuuden kannalta aivan keskeinen asia. Se ei ole keskeinen pelkästään Suomelle vaan valtioille ylipäätään. Tämä ilmenee protektionismina ja haluna pitää suvereniteetille tärkeä teollisuudenala oman määräysvallan alla, minkä BAE:n ja EADS:n fuusioimisyrityksen kariutuminen osoitti.

EU on pyrkinyt puolustusmarkkinoiden tehostamiseen lakimuutoksin. Kilpailua on haluttu lisätä läpinäkyvyyden ohella ja kotimaisen puolustusteollisuuden kustannuksella. Myös puolustushankintojen yhteydessä tehtäviä vastinkauppoja rajoitetaan. Suomessa uudistukset nousivat pinnalle, kun puolustusvoimien kuorma-autohankinnat päätettiin kilpailuttaa. Tässäkin tapauksessa Suomi jatkoi mallioppilaan käytöstä noudattaen EU-lainsäädäntöä ja EU-politiikkamme pitkää linjaa. Uutta EU-lainsäädäntöä onkin kritisoitu, varmasti aiheestakin, suuryrityksiä ja isoja maita suosivaksi, ja pk-yritysvaltainen puolustusteollisuutemme joutuu todella pinnistelemään aiemmin tärkeiden vastinkauppojen vähetessä ja kilpailun koventuessa. Huoltovarmuutemme kannalta toivoa sopii, että kilpailussa myös pärjätään.

EU:n CSDP on tällä hetkellä varsin erikoisessa tilassa. Halua sen kehittämiseen on mutta jotain kuitenkin puuttuu. Sen nopea kehittyminen vaatisi joko erittäin vahvaa poliittista johtajuutta tai merkittävää ulkoista uhkaa tai kriisiä. Ensimmäistä ei varsinaisesti ole näkyvissä. Ranskan into ei yksin riitä. Saksalle on tässä suhteessa esitetty vaatimuksia, mutta tulevan koalitiohallituksen turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa ei ole poliittisen tahdon julkilausumisen ohella CSDP:n kannalta mitään kovin merkittävää. Germaanien toive turvallisuuspolitiikan vuosittaisesta käsittelemisestä on kuitenkin kannatettava, ja toteutuessaan se tekisi hyvää unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle. Jälkimmäistä kukaan ei taas toivo, eikä mitään merkittäviä uhkia ole edes näköpiirissä.

Se, että vajaan kolmenkymmenen kansallisvaltion kollektiivi pohtii turvallisuuspoliittisia kysymyksiä tällä tavoin, on jo historiallisesti poikkeuksellista. CSDP:n historia ei ole pitkä, ja totuuden nimissä EU on saanut jo ihan merkittäviä asioita aikaan esimerkiksi kriisinhallinnan saralla. Arvioimme EU:n turvallisuuspoliittista toimijuutta myös pitkälti kansallisvaltioperspektiivistä. Voihan olla niinkin, että CSDP:n kehitys on Unionin luonteesta johtuen erilaista verrattuna siihen, mitä ovat odotukset ja ennusteet. Lopputulos voi olla varsin erilainen verrattuna kansallisvaltioiden turvallisuuspolitiikkaan. Toivoa sopii, että Euroopan turvallisuusinfrastruktuuri muodostuu tehokkaampaan ja toimintakykyiseen suuntaan Naton, CSDP:n ja alueellisten ratkaisuiden vuorovaikutuksessa.

Luonnollisesti Suomen tulee olla tässäkin asiassa hereillä. CSDP:n roolia on tänä vuonna korostettu, vaikka konkretian puute on vaivannut. Eurooppalaisen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön kehitys on Suomen kannalta ensiarvoisen tärkeää, jos se ottaa joskus kehittyäkseen, tapahtuu pitkälti meistä riippumatta. Ehdoton etu on kuitenkin se, että näissä pöydissä olemme mukana tekemässä päätöksiä.