Turun elokuinen terrori-isku vauhditti keskustelua uudesta siviilitiedustelulaista. Keskustelua on käyty esimerkiksi siitä, olisiko isku voitu estää, jos viranomaisilla olisi ollut laajat vakoiluoikeudet. The Ulkopolitist vertasi Suomeen suunniteltua lakia eurooppalaisiin käytäntöihin.

Elokuun 18. päivänä marokkolainen turvapaikanhakija puukotti Turun keskustorilla useaa ihmistä. Kaksi naista kuoli puukotuksissa. Seuraavana päivänä sisäministeri Paula Risikko (kok.) ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoivat suomalaismedioille, että perustuslakia on muutettava kiireellisesti, jotta uusi tiedustelulainsäädäntö voidaan hyväksyä nopeutetulla aikataululla.

Euroopan turvallisuustilanne on heikentynyt, ja viranomaisille halutaan laajat tiedusteluoikeudet, jotta terrorismiin ja ääriliikkeiden sekä kyberrikollisten toimintaan voidaan puuttua nykyistä nopeammin. Suomen lisäksi tiedustelulainsäädäntöä on tänä vuonna uudistettu tai uudistetaan Ranskassa, Saksassa, Hollannissa, Itävallassa, Tanskassa ja Norjassa.

Suomessa on suunniteltu tiedustelulakia jo muutaman vuoden ajan. Vuonna 2015 julkaistiin Suomalaisen tiedustelun suuntaviivoja -mietintö, joka ehdotti sotilas- ja siviilitiedustelun lainsäädäntöä. Samana vuonna perustettiin työryhmä, joka alkoi valmistella tiedustelulakia. Huhtikuussa julkaistu lakiluonnos halutaan saada eduskunnan käsiteltäväksi vielä syksyllä.

Suposta tulee selkeämmin tiedusteluviranomainen

Uusi tiedustelulaki antaisi suojelupoliisille (Supo) ja puolustusvoimille uusia keinoja vakoiluun Suomessa ja ulkomailla. Tiedustelua halutaan lisätä nimenomaan tietoverkoissa. Erityisesti Supon rooli ja valtuudet kerätä tietoja kansalaisten viestinnästä kasvavat huomattavasti, kun uusi tiedustelulaki tulee voimaan.

Suposta tuleekin Suomen ensisijainen tiedusteluviranomainen. Sisäministeriön ylijohtaja Kauko Aaltomaa sanoi Yle Uutisille huhtikuussa, että suojelupoliisi alkaa toimia nykyistä varhaisemmin. Tulevaisuudessa tiedustelun voisi aloittaa jo ennen, kun rikosta epäillään.

Suomeen kaavailtu verkkotiedustelu kohdistuu “kansallista turvallisuutta uhkaavaan toimintaan”, tosin vasta jos tiedustelulla voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvasta vakavasta uhasta. Mikä tahansa valtiojärjestystä uhkaava toiminta ei siis riitä, vaan kansallisen turvallisuuden uhan pitää olla vakava. Vielä ei tiedetä, miten tiukasti tai väljästi vakava uhka määritellään ja millainen todistustaakka Supolla on.

Verkkotiedustelussa Supo hakisi tapauskohtaisesti luvan tuomioistuimelta. Suojelupoliisi toimittaisi luvan puolustusvoimien tiedustelulaitokselle, joka keräisi tiedot. Verkon valvonta tapahtuisi reaaliajassa: tietoja ei siis tallenneta myöhemmin tarkasteltaviksi vaan seulontaa tehdään aina senhetkisessä viestiliikenteessä.

Ulkomaille lähetetyt viestit tulevat tarkkailun kohteeksi

Tuomioistuimen hyväksymän kohdennetun tiedustelun lisäksi Supo saisi oikeuden tarkkailla kaikkea Suomesta ulkomaille suuntautuvaa tietoliikennettä. Supo ei saisi tarkkailla viestintää, jossa lähettäjä ja vastaanottaja ovat Suomessa. Jos tällaisia viestejä kuitenkin päätyy tarkkailtavaksi, ne tulisi välittömästi hävittää.

Mutta Google Mapsin, Facebookin ja Snapchatin aikakaudella jokainen suomalainen ylittää jatkuvasti Suomen rajat surffatessaan internetissä tai käyttäessään puhelinsovelluksia. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio kritisoi juuri tätä osaa lakiehdotuksessa:

Yleisimmin käytössä olevien sähköpostipalvelujen, kuten Hotmailin ja Gmailin, palvelimet ovat muualla kuin Suomessa ja siten tällainen liikenne ohittaa tietoliikennetiedustelun liityntäpisteen, jolloin on todennäköistä, että tällaista aineistoa myös kertyy [Supolle].

Suomalaisessa verkkotiedustelussa ei saisi valvoa ja lukea itse viestien sisältöjä mutta niiden metatietoja saisi käyttää. Verkkoliikenteestä seulottaisiin mielenkiintoisia metatietoja, joiden perusteella henkilö otettaisiin tarkempaan tutkintaan. Viestien metatiedot ovat tiedustelupalveluille todella arvokkaita, koska niistä selviää kaikki muu paitsi viestin sisältö. Metatiedot voivat sisältää esimerkiksi viestin lähetysajan ja -paikan, viestin kirjoittamiseen käytetyn ajan ja jopa sähköpostin otsikon ja IP-osoitteen.

Massavalvonta monissa Euroopan maissa jo arkea

Sveitsissä tuli viime vuoden syyskuussa voimaan hyvin samantyyppinen laki kuin Suomeen on kaavailtu. Ennen lain voimaantuloa Sveitsin viranomaiset saivat käyttää ainoastaan julkisesti saatavilla olevia tietoja tiedustelussa.

Nyt Sveitsin salainen palvelu NDB (Nachrichtendienst des Bundes) saa kuunnella puheluita, tehdä kotietsintöjä ja seurata verkkoliikennettä tuomioistuimen päätöksellä. NDB keskittyy kyberrikollisuutta, vakoilua ja ääriliikkeiden toimintaa ennaltaehkäisevän tiedon keräämiseen. Sveitsin maaperällä kulkevassa verkossa lähetetyistä viesteistä saa hakea sisältöjä hakusanoilla, toisin kuin Suomeen esitetyssä mallissa.

Sveitsiläinen Digitale Gesellschaft -järjestö muistuttaa, että vain murto-osa kerätystä tiedosta hyödyttää rikostutkintaa, jos tietoa kerätään kaikista kansalaisista:

Tarkkailtavien viestintäkanavien monipuolisuuden ja käyttökertojen avulla voidaan muodostaa kattava kuva kansalaisten viestintätavoista. Ihmisille luodaan tunne siitä, että heitä valvotaan aukottomasti.

Myös Saksassa on käyty keskustelua rajat ylittävän tiedustelutiedon määrittelystä. Saksan maaperän läpi kulkee Frankfurtissa niin kutsuttu De-Cix-tietoverkkokaapeli, joka on maailman suurin internetliikenteen solmukohta. Saksan ulkomaantiedustelupalvelu BND:tä koskevaa lainsäädäntöä muutettiin viimeksi lokakuussa 2016, jolloin BND sai oikeuden kerätä kaikkea Saksassa kaapelien läpi kulkevaa tietoa ja varastoida sitä puoleksi vuodeksi kerrallaan.

Virallisesti BND valvoo verkon kautta ensisijaisesti ulkomailla tapahtuvaa viestintää ja Saksassa asuvia ulkomaalaisia. Käytännössä BND ei kuitenkaan pysty erottelemaan, milloin sen keräämä metatieto kuuluu  ulkomaan ja milloin Saksan sisäiseen nettiliikenteeseen, kertoi Der Spiegel -lehti viime vuonna.

Globaalissa tiedusteluyhteistyössä kansalaisia vakoillaan toisen maan pyynnöstä

BND:n massavalvonnasta on käyty kriittistä keskustelua vuodesta 2013. Silloin salaisten palvelujen toiminta ja yhteistyö nousivat pitkäksi aikaa kansainvälisesti kuumiksi keskustelunaiheiksi sen jälkeen, kun Edward Snowden vuoti NSA:n salaisia dokumentteja. Esimerkiksi Saksassa paljastukset johtivat parlamentaarisen tutkimusryhmän perustamiseen. Ryhmä selvitti perinpohjaisesti Saksan ulkomaantiedustelupalvelu BND:n kytköksiä Yhdysvaltain NSA:han.

Yksi Snowdenin keskeisistä paljastuksista oli se, että tiedustelupalvelut kiertävät kansallisen lainsäädännön rajoituksia vakoilemalla toistensa puolesta. BND ei saisi vakoilla saksalaisia, mutta NSA saa – BND puolestaan vakoili esimerkiksi Ranskan ulkoministeriötä NSA:lle.

Kuuluisin tiedustelupalveluiden yhteistyökuvio on niin sanottu “Five Eyes”, johon kuuluvat Yhdysvaltain lisäksi Iso-Britannia, Australia, Kanada ja Uusi-Seelanti. Ison-Britannian signaalitiedusteluun erikoistunut GCHQ valvoo Atlantin merikaapelin Euroopan päätyä. Briteiltä tiedustelutieto siirtyy kursailematta Washingtoniin.

Globaalissa tiedusteluyhteistyössä kansallisella tiedustelulainsäädännöllä on vain toissijainen merkitys, koska lakeja kierretään tarvittaessa tiedustelukumppanien avulla. Jos Saksassa oleskelee Yhdysvaltain kannalta mielenkiintoisia talousvaikuttajia, BND voi vakoilla heitä Yhdysvaltojen puolesta. Tällainen tiedusteluyhteistyö voisi olla mahdollista Suomessakin.

Uusi tiedustelulaki ei millään tavalla rajoita, kenelle Suomi voi antaa tiedustelutietoa. 

– Käytännössä Suomen tiedusteluviranomaiset voisivat siis ulkoistaa likaisen työn jonkin sellaisen maan viranomaisille, jossa lait ovat väljemmät tai lain noudattamisesta ei välitetä, Ahto Apajalahti Electronic Frontiers Finland ‑järjestöstä (Effi) kertoo sähköpostitse.

Tähän asti Suomi on ollut vahvasti muiden maiden tiedustelutiedon varassa. Kun uusi laki tulee voimaan,  Suomi voi kerätä tietoja, joita se voi vaihtaa kumppaneidensa kanssa.  

Suomen kautta kulkee esimerkiksi tietoliikennekaapeleita, joilla on kansainvälistä merkitystä: Venäjältä Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin kulkeva valokuitukaapeli kulkee ensin Suomen maaperällä. Uusi Suomen ja Saksan välille rakennettu Sea Lion -merikaapeli kuljettaa Saksan ja Venäjän välistä tietoliikennettä.

Tähän asti Ruotsilla ja sen signaalitiedustelupalvelu FRA:lla on ollut erittäin tärkeä asema Venäjän-liikenteen valvonnassa esimerkiksi NSA:n toimesta. Kun Suomi uuden tiedustelulain astuttua voimaan saa valtuudet ulkomaille suuntautuvan tietoliikennetiedustelun valvomiseksi, nostaa se Suomen merkitystä globaalissa tiedusteluyhteistyössä.

Miksi tiedustelulla ei pystytä estämään kaikkia terrori-iskuja?

Terrorismin torjunta mainitaan eurooppalaisten tiedustelu-uudistusten tärkeimpänä syynä. Nopeasti radikalisoituneet henkilöt ovat hyvin harvoin turvallisuusviranomaisten tiedossa niissäkään EU-maissa, joissa on voimassa massavalvonnan ja yksilöidyn henkilövalvonnan mahdollistavia lakeja. Miksi niin moni tekijä luikahtaa tiedustelun seulan läpi?

Asiaa selitetään ensinnäkin massavalvonnan tehottomuudella. Vaikka tiedustelupalvelulla on teknisesti mahdollisuudet kerätä ja seuloa suuri osa verkkoliikenteestä, yhdelläkään tiedustelupalvelulla ei ole riittävästi henkilökuntaa käymään kaikkia tietoja läpi. Viestinnän määrä on valtava. Esimerkiksi Ranskassa marraskuussa 2015 tehdyn tuhoisan terrori-iskun ajoituksesta keskusteltiin aivan tavallisilla tekstiviesteillä, jotka hukkuivat massoittain kerätyn tiedon joukkoon.

Toiseksi, massavalvonnan hakukriteerit toimivat hyvin rajallisesti, kun iskuja suunnittelevien järjestäytyneiden organisaatioiden viestintä on koodattu arkipäiväiseltä kuulostavalla sanastolla. Yhteydenpito myös tapahtuu usein kokonaan valvottavan tietoverkon ja -palveluiden ulkopuolella, vaikkapa salatun viestinnän mahdollistavissa palveluissa tai niin sanotussa pimeässä verkossa, eli siinä internetin osassa, joka ei ole julkinen.

Marraskuun 2015 iskun jälkeen Ranskaan julistettiin poikkeustila, joka on edelleen voimassa ja joka antaa salaiselle palvelulle ja poliisille vielä tavallista lainsäädäntöä paljon laajemmat oikeudet tiedustelutoimintaan. Massiivisesta tiedustelusta huolimatta Ranskassa on tehty pienempiä terrori-iskuja, ja ihmisoikeusjärjestöt ovat moittineet, että laajat tiedusteluoikeudet ovat rajoittaneet ranskalaisten perus- ja ihmisoikeuksia.

Suomen tiedustelulaissa on vielä tarkennuksen varaa

Kansainväliset tuomioistuimet kuten EIT ovat katsoneet päätöksissään, että massavalvonta loukkaa ihmisoikeuksia.

Ulkomaille suuntautuvan tietoliikennetiedustelun hakukriteerejä voisi uudessa tiedustelulaissa rajata nykyistä tarkemmin, jos suomalaista käyttäjää halutaan suojella. Monet tiedustelulakiehdotukseen jätetyistä lausunnoista ovat peräänkuuluttaneet, että perustuslaki ei saisi sallia massavalvontaa.

– Ehdotamme, että mikäli perustuslakia muutetaan tiedustelumenetelmien sallimiseksi, samalla perustuslakiin pitäisi tehdä lisäys, jossa yksiselitteisesti kielletään massavalvonta. Tämä ohjaisi tuomioistuimia niiden tulkitessa lakia, ja olisi vähemmän huolta siitä, että laintulkinnat ennen pitkää lavenevat, Effin Apajalahti sanoo.

Effi on jättänyt lausunnon lakimuutokseen, jossa se vaati ”valtio- ja yhteiskuntajärjestystä uhkaavien toimintojen” tarkkaa määrittelyä, jotta tuomioistuimille jäisi vähemmän harkintavaltaa.

Suomeen ehdotetut mekanismit tiedustelupalveluiden valvontaan nojaavat demokraattiseen vallan kolmijakoon.

Kohdennettuun tiedusteluun tarvittaisiin tuomioistuimen lupa. Lisäksi Suomeen luotaisiin täysin uusi tiedusteluvaltuutetun virka. Valtuutettu olisi uusi viranomainen, jolla olisi laajat tiedonsaantioikeudet ja oikeus saada selvityksiä. Hän voisi puuttua käynnissä olevaan tiedusteluun, mikäli hän huomaa, että se on lainvastaista. Kansalaiset voisivat tehdä valtuutetulle valituksia, mikäli he epäilevät joutuneensa vakoilun kohteeksi väärin perustein.

Käytännössä valvonnasta iso osa jäisi tiedusteluvaltuutetun harteille. Kuten Tuomas Metsärannan vuonna 2015 Turun yliopistossa hyväksytystä väitöskirjasta käy ilmi, tuomioistuimet eivät vaadi tarkkoja perusteluja salaiselle tiedonhankinnalle eikä poliisin hakemuksia juuri koskaan kyseenalaisteta.

Tiedustelun parlamentaarinen valvonta edistäisi tiedustelun tarpeellisuuden valvontaa ja henkilöiden yksityisyyden suojan kunnioittamista. Tammikuussa 2017 valmistui eduskunnan kanslian mietintö tiedustelun parlamentaarisesta valvonnasta. Eduskunta ehdotti mietinnössä uuden tiedusteluun keskittyvän erikoisvaliokunnan perustamista.

Tiedusteluvalvontavaliokunnan tehtävä olisi arvioida tiedustelutoiminnan painopisteitä sekä toiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja valvoa ja edistää lainmukaisuutta ja perus- ja ihmisoikeuksien noudattamista tiedustelussa. Epäselvää tosin on, kuinka kevyin perustein valiokunnan asiakirjat määrättäisiin salaisiksi ja kuinka paljon se pystyisi kertomaan julkisuuteen tiedustelusta.

Tiedustelulakia tarvitaan – mutta valmistelutyössä ei sovi kiirehtiä

Muutama viikko Turun iskun jälkeen keskustelu tiedustelulain kiirehtimisestä on hieman laantunut. Tiedustelulain voimaan saattaminen ja mahdollinen perustuslain muutos kuuluvat silti politiikan syksyn kuumimpiin aiheisiin. Tiedustelukeskustelussa on hyvä miettiä, mitkä käytännöt ovat toimineet muualla ja pohtia tarkasti, mitä lakimuutokset voivat tarkoittaa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä niiden säätämisestä.

Kuten Piraattipuolue omassa lakiehdotusta koskevassa lausunnossaan kirjoittaa: ”[…] perustuslain muutosta ei ole syytä tehdä kiireellisenä, vaan näin merkittävät muutokset tulee säätää normaalin ja huolella harkitun menettelyn mukaisesti.” Oikeusministeri Antti Häkkänen ja valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen kommentoivat kesällä, että useita vuosia valmisteltu tiedustelulaki ei täytä kiireellisen menettelyn vaatimuksia, vaan se vaatii perusteellisen käsittelyn eduskunnassa.