Kuluneesta vaalikaudesta ei ole puuttunut dramatiikkaa. Juha Sipilän hallituksen ero vaalikauden loppumetreillä oli lähinnä symbolinen sinetti värikkäälle neljälle vuodelle. Kotimaisten aiheiden runsaudesta huolimatta tarve ymmärtää turvallisuuspolitiikkaa on suurempi kuin aikoihin. Siksi näistä teemoista olisi puhuttava myös eduskuntavaalien alla.

Eduskuntavaalit ovat määrittäneet suomalaisen poliittisen keskustelun kenttää jo kuukausien ajan. Keskustelua ovat hallinneet kotimaan politiikan teemat, mikä ei ole poikkeuksellista. Samaan aikaan kun keskustelu on käynyt kiivaana sisäpolitiikasta, kansainvälisessä politiikassa on kuitenkin tapahtunut suuria muutoksia. Kun Suomi on kuluttanut itsensä puhki sotella, turvallisuuspoliittiselle debatille on jäänyt vähän tilaa.

EU:n sisällä ja Yhdysvalloissa on tapahtunut huolestuttavaa liikehdintää poispäin niistä rakenteista, jotka ovat luoneet pohjan Suomenkin hyvinvoinnille. Yksi huolista on kiristyvä suurvaltakamppailu, jossa erityisesti Venäjän kehitys luo epävakautta Suomen lähiympäristöön. Myös globaalia vaikutusvaltaa kasvattavan Kiinan päämäärät jakavat mielipiteitä.

Euroopan turvallisuustilanteen muutos on näkynyt kuluvan vaalikauden päätöksenteossa. Sipilän hallituskauden turvallisuuspolitiikka on ollut suorastaan historiallista, mikä vaikuttaa jäävän pitkälti huomiotta. Muutoksista keskeisin esimerkki on ollut päätös syventää Suomen kansainvälistä puolustusyhteistyötä läntisten kumppaneiden kanssa, mikä on jättänyt pysyvän jäljen turvallisuuspolitiikan agendaan. Vaikka Suomessa ei olla valmistautumassa Nato-jäsenyyden hakemiseen, Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus näyttäytyy aiempaa vahvemmin teknisenä kysymyksenä, jonka tilalle on tullut yhteisiin suorituskykyihin perustuva ja kriisiaikaan ulottuva puolustuspoliittinen suuntaus.

Puolueiden ja median vastuulla on nostaa esiin ajankohtaisia turvallisuuspolitiikan aiheita. Puolueiden vaaliohjelmien kansainväliset ja turvallisuuspoliittiset osiot tarjoavat periaatteellisia kannanottoja tärkeisiin teemoihin, mutta ne jäävät kuitenkin usein virkamiesmäisen tyngiksi. Uusia avauksia tai visioihin perustuvia näkemyksiä Suomen turvallisuuspolitiikan ratkaisuista on ohuesti.

Useiden medioiden turvallisuuspoliittista otetta vaaleihin voisi puolestaan luonnehtia suorastaan mielikuvituksettomaksi. Vaalipaneelien ja -koneiden kysymykset rajautuvat pääsääntöisesti klikkiotsikoita hakeviin teemoihin, kuten hävittäjien määrään ja Nato-jäsenyyteen. Ehdokkaille tarjoutuu vain harvoin tilaisuus avata käsityksiään esimerkiksi Suomen puolustuspolitiikan tai asevelvollisuuden kehitystarpeista, EU:n turvallisuuspolitiikasta ja EU:n globaalista asemasta, suurvaltapolitiikan kiristymisen vaikutuksesta Suomen turvallisuuspolitiikan agendaan tai ilmastonmuutoksen merkityksestä turvallisuudelle.

Keskustelua tarvittaisiin myös siitä, miten perinteisten sotilaallisten uhkien rinnalle on muodostunut epäsuorien uhkien toimintakulttuuri, jonka pelisäännöt ovat määrittelemättömät. Uudet tiedustelulait vastaavat osaltaan näihin haasteisiin, mutta eivät muuta sitä, että turvallisuuspolitiikkaan on muodostunut uusia vaikeasti ennakoitavia ja hallittavia kokonaisuuksia. Informaatio- ja kybervaikuttaminen lukeutuvat nykypäivän todennäköisimpiin ja vakavimpiin yhteiskuntarauhaa horjuttaviin uhkiin.

Kulunut vaalikausi on ollut erityisen merkittävä sekä Suomen että koko Euroopan turvallisuuspolitiikan näkökulmasta. Turvallisuuspolitiikalla ei kuitenkaan voiteta vaaleja, ja tämä lienee yksinkertaisuudessaan syy sille, miksi kyseinen teema ei pääsääntöisesti nouse tärkeimpien keskustelujen joukkoon. Kotimaisten aiheiden runsaudesta huolimatta tarve ymmärtää turvallisuuspolitiikkaa on suurempi kuin aikoihin, ja siksi onkin erikoista, jos nämä aiheet jäävät käsittelemättä vaaleissa.

Vaalit ovat joka tapauksessa pysähdyksen paikka, sillä ne tarjoavat äänestäjille tilaisuuden vaikuttaa turvallisuuspolitiikan agendaan. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että aiheista keskustellaan avoimesti ja kattavasti. Kun Suomen ja Euroopan turvallisuutta arvioidaan uudelleen ja kansainvälinen järjestys on merkittävien murrosvaiheiden kourissa, poliittisten päättäjien ja sellaiseksi pyrkivien vastuu turvallisuuspolitiikan tekijöinä on entistä suurempi.

Turvallisuuspolitiikan teemoja, joita tulisi käsitellä vaaleissa

Suomen asema ja kansainvälinen puolustusyhteistyö: Miten Suomen asema liittoutumattomana maana näyttäytyy alati tiivistyvää puolustusyhteistyötä ja uutta kansainvälisen avun antamista ja vastaanottamista käsittelevää lainsäädäntöä vasten? Mihin suuntaan Suomen kansainvälistä puolustusyhteistyötä olisi edistettävä?

Taustaa kysymyksiin löytyy The Ulkopolitistin podcastista ”Neljässä vuodessa ihan jäätävä muutos”.

Materiaalihankinnat ja puolustusvoimien resurssit: On tarpeellista käydä kokonaisvaltainen keskustelu Suomen puolustuksen tarpeista ja rahoituksesta – ei vain HX-hankkeen hävittäjämääristä. Ketkä ovat sitoutuneita Suomen puolustustarpeiden pitkäaikaiseen kehittämiseen, kun kaikilla puolustushaaroilla on edessään isoja investointeja ja tulevaisuuden kehitystarpeita? Materiaalihankintojen ohella olisi pohdittava, miten Puolustusvoimien henkilöstöpulaan olisi vastattava.

Taustaa kysymyksiin löytyy artikkelista Hävittäjähankinnoissa suorituskykyvaatimukset limittyvät turvallisuuspoliittisiin laskelmiin Suomelle sopivista kumppaneista.

Kansalaispalveluksen selvitys: Asevelvollisuuden on kyettävä jatkossa vastaamaan perinteisten sotilaallisten uhkien lisäksi myös monimuotoisempiin uhkakuviin. Samalla Suomessa olisi pohdittava, miten maanpuolustuksen käsite vastaisi paremmin kokonaisturvallisuuden tarpeita. Tulisiko ensi vaalikaudella selvittää kansalaispalveluksen mahdollisuuksia, ja mikäli kyllä, miltä alustavat mallit voisivat näyttää? Miten vapaaehtoista reserviläistoimintaa tulisi kehittää suhteessa kokonaisturvallisuuteen?

Taustaa kysymyksiin löytyy artikkelista Keskustelu asevelvollisuuden tulevaisuudesta käy kiivaana – uusi raportti ehdottaa kansalaispalvelusta, jossa nuorella on kolme vaihtoehtoa.

EU:n puolustus ja ulkopolitiikka: Ranskan presidentti Emmanuel Macron on esittänyt useita aloitteita EU-puolustuksen kehittämisestä. Mikä on Suomen kanta näihin aloitteisiin? Minkälaisena turvallisuus- ja puolustustoimijana Suomi näkee EU:n Euroopan laajemmassa turvallisuusjärjestelmässä ja suhteessa Natoon? Onko Suomi halukas kehittämään EU:lle puolustussopimuksia tai vahvempaa puolustuspolitiikkaa? Mikä on Suomen näkemys artikla 42.7 soveltamisesta? Miten Suomi edistää EU:n asemaa globaalina turvallisuustoimijana ja miten EU:n ulkopolitiikan määräenemmistöpäätöksiä tulisi kehittää jatkossa?

Taustaa kysymyksiin löytyy artikkeleista Artikla 42.7:llä on vielä matkaa EU:n todelliseksi turvatakuuksi ja Suomi mukaan Ranskan interventioaloitteeseen – mistä on kyse?

Informaatiovaikuttaminen: Vaikuttaminen kansallisiin vaaleihin ja sisäiseen päätöksentekoon on todellinen nykyajan uhkakuva, jota edes laadukas koulutus ei aina riitä torjumaan. Tulisiko Suomessa harkita lainsäädäntöä, joka rajoittaisi kohdennettua mainontaa? Tulisiko meidän rajoittaa yksilöistä kerätyn datan käyttöä ja myyntiä?

Taustaa kysymyksiin löytyy kommentista Valheiden verkossa.

Kyberturvallisuus ja hybridiuhat: Miten vastaamme havaittuihin kyberhyökkäyksiin ja hybridiuhkiin poliittisella tasolla? Tulisiko meidän tuoda selkeämmin julkisuuteen esille tapauksia, joissa meihin on kohdistettu yllä mainittuja keinoja? Pitäisikö Suomeen perustaa kyberturvallisuuden alivaltiosihteerin virka, jonka alaisuudessa koordinoitaisiin kyberturvallisuutta?

Taustaa kysymyksiin löytyy podcastista ”Jollei kyberturvallisuudessa ole johtajuutta, jäljelle jää kriisi”.

Venäjä: Venäjä on päättänyt asemoitua Euroopan ja Yhdysvaltain kilpailijaksi ja hylätä pääosin yhteistyöperusteisen ulkopolitiikan. Maa myös tukee epävakautta Euroopassa Ukrainan sodan ja erimuotoisen vaikuttamisen kautta. Samaan aikaan Venäjän talouskehitys sakkaa ja maa etenee sisäisesti kohti mahdollista vallanvaihtoa. Miten Suomen olisi asemoiduttava Venäjän lähivuosien kehitykseen? Miten Venäjä muuttaa Suomen turvallisuuspolitiikkaa lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä?

Taustaa kysymyksiin löytyy artikkelista Venäjä pystyy vaikuttamaan Suomeen pullistelemalla ja heikkouksia hyödyntämällä.

Kiina: Esimerkiksi Ruotsissa on ryhdytty laatimaan kansallista Kiina-strategiaa. Tulisiko Suomessa ryhtyä samaan? Miten Suomi suhtautuu Kiinaan suurvaltana ja globaalina toimijana? Ovatko kiinalaiset teleoperaattorit ja komponentit uhka suomalaiselle elinkeinoelämälle?

Taustaa kysymyksiin löytyy artikkelista Suomi ja Kiinan arktisen vallan anatomia: pehmeää, kovaa ja terävää?

Nato-politiikka ja transatlanttiset suhteet: Jäsenyyskysymyksen ohella olisi pohdittava, mikä on Naton merkitys Suomen ja Itämeren alueen turvallisuudelle. Mitä Suomelle ja Itämeren alueelle tarkoittaa, jos Trumpin Yhdysvallat heikentää entisestään sitoumuksiaan Natoon ja Euroopan puolustamiseen? Mikä on sekä Euroopan että Suomen oman transatlanttisen suhteen merkitys turvallisuudellemme?

Taustaa kysymyksiin löytyy artikkelista Mitä “Amerikka ensin” merkitsee Suomelle?

Suomalainen diplomatia: vaalikeskusteluissa olisi pohdittava, minkälaisia mahdollisuuksia nykyinen kansainvälispoliittinen tilanne tarjoaa Suomen intressien edistämiseksi esimerkiksi Euroopan turvallisuuden ja Itämeren alueen suunnalla. Miten Suomi voisi EU-raiteen ohella omalla toiminnallaan myötävaikuttaa esimerkiksi asevalvonnan, kyberturvan ja yleisemmin Itämeren tai arktisen alueen kysymyksiin?

Taustaa kysymyksiin löytyy kommentista Trump, Putin ja Niinistön toinen raide – Helsingin huippukokouksessa on pelissä myös Suomen omat ulko- ja turvallisuuspoliittiset tavoitteet.

Ilmasto ja turvallisuus: Miten Suomen ulkopolitiikassa huomioidaan ilmastonmuutoksen merkitys konflikteissa? Olisiko Suomen laadittava ilmastoturvallisuusstrategia?

Taustaa kysymyksiin löytyy kommentista IPCC:n raportti julkaistiin poliittisesti jännitteiseen aikaan – Yhdysvallat ja muu maailma ovat nokikkain ilmastokeskustelussa.