Jaa

Lukuaika: 5 minuuttia

Kommenttikuva Ilona Lahdelma

Vuodesta 2016 seuraajia koukuttanut brexit-saaga on tullut ainakin nimellisesti tiensä päähän. Yhdistynyt kuningaskunta on jättänyt Euroopan unionin, eikä tapahtuma ole vielä toistaiseksi aiheuttanut käytännön muutoksia.

Valtakunnallinen ja kansainvälinen media kirjoittivat eropäivänä 31.1. etusivuillaan historiallisesta päivästä ja Lontoossa parlamenttiaukioilla innokkaat brexitin kannattajat juhlivat erosopimuksen astuessa voimaan kello 23 paikallista aikaa. Muuten ero sujui varsin rauhallisissa ja tavallisissa merkeissä. Ei liene yllättävää, että kansa ei rynninyt kaduille Oxfordissa, jossa 70 prosenttia äänesti EU:ssa pysymisen puolesta. Mutta aihe ei herättänyt suuria intohimoja myöskään Stoke-on-Trentissä, jossa 70 prosenttia oli EU-eron kannalla. Englannin menestyminen kansainvälisissä jalkapallo- tai krikettiturnauksissa saa aikaan kadulla enemmän melua kuin tämä merkittävä poliittinen päätös. 

Hiljaisuudelle on monta selittäjää: yksi tärkeä syy asiaan on se, että brexit oli kehittynyt sisäpoliittiseksi köydenvedoksi, jonka nähtiin lähinnä kuluttavan julkisia varoja ja vievän huomiota muista, tärkeimmistä asioista, kuten terveydenhuollosta, koulutuksesta ja infrastruktuurista. Joulukuun 2019 vaaleissa murskavoiton saaneen  Boris Johnsonin tiimin iskulause olikin ytimekäs “Get Brexit Done”, joka viesti tarpeesta siirtyä asioissa eteenpäin. Tämä asenne toikin konservatiiveille tarvittavan enemmistön parlamentissa. Työväenpuolue sen sijaan lupasi uuden kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä, mutta se ei enemmistöä enää houkuttanut.

Brexit oli kehittynyt sisäpoliittiseksi köydenvedoksi, joka monien mielestä vei lähinnä huomiota muista, tärkeimmistä asioista.

Tyyneyttä selittää myös se, että varsinaisesti mikään ei ole vielä muuttunut. Koska erosopimus sai lopultakin parlamentin hyväksynnän joulukuussa ja Euroopan parlamentin hyväksynnän tammikuussa, Yhdistynyt kuningaskunta saa 11 kuukauden siirtymäajan, jonka aikana maa nauttii samoista eduista ja noudattaa samoja velvoitteita kuin ennenkin. Ainoa ero on, ettei Yhdistyneitä kuningaskuntia edusta enää kukaan EU:n instituutioissa. 

Brexit ei enää jaksa kiinnostaa ihmisiä siksikään, että uudet, mielenkiintoisemmat haasteet ovat kiinnittäneet median ja varsinkin iltapäivälehdistön huomion. Tammikuussa ilmoitettu Sussexin herttuaparin poistuminen kuninkaallisista rooleistaan herätti kansallisen keskustelun kuningashuoneen tulevaisuudesta sekä kansallisen itsearvioinnin esimerkiksi rasismin roolista yhteiskunnassa. Brexitiä vuosikymmenien ajan peräänkuuluttanut Daily Mail -lehti taas nosti pian helmikuun ensimmäinen päivä pääaiheeksen brexitin sijaan Yorkissa todetun koronavirusepäilyn. Ihmisiä kiinnostavat yksinkertaisesti jo uudet asiat. 

Seuraava konkreettinen haaste institutionaalisissa muutoksissa alkaa vasta maaliskuussa, kun Yhdistynyt kuningaskunta alkaa neuvotella itselleen kauppasopimuksia ympäri maailmaa. Hallitus on asettanut itselleen kunnianhimoisen tavoitteen, jonka mukaan sopimukset kattavat maan ulkomaankaupasta 80 prosenttia vuoteen 2022 mennessä. Se, miten tähän tavoitteeseen päästään on toistaiseksi epäselvää. On luultavaa, ettei mediaa juuri päästetä seuraamaan neuvotteluja.

Yhdistyneen kuningaskunnan seuraava haaste ovat ympäri maailmaa neuvoteltavaksi tulevat kauppasopimukset.

Johnson on itse myöntänyt, että vaikeuksia voi olla tiedossa. Eroa edeltäneissä kampanjoissa luvattiin, että siirtymä koko maailman kanssa kauppaa käyväksi uudeksi suurvallaksi olisi mutkaton eikä jatkoaikaa siirtymävaiheelle haettaisi. Hallituksen on ainakin jossain määrin pysyttävä lupauksissaan ja asettamassaan aikataulussa odotusten lunastamiseksi.

Tässä vaiheessa on kuitenkin kaikkien edun mukaista keskittyä niihin polttaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin, jotka ensi sijassa aiheuttivat brexit-äänestyksessä esiin tulleen tyytymättömyyden. Yhdistynyt kuningaskunta kärsii valtavista sosiaalisista ja alueellisista eroista. Brexit-hetkeä edeltävässä puheessaan Johnson sanoi, että nyt on tullut aika keskittyä alueellisten erojen poistamiseen, sillä: ”ihmisen elämä ei enää riipu siitä, minne tässä maassa syntyy”. Hallituksen suuret infrastruktuurihankkeet Pohjois-Englannissa pyrkivät tähän alueelliseen yhtenäistämiseen.

Loppujen lopuksi brexitin suurin saavutus lieneekin se, että Pohjois-Englannin köyhyyteen kiinnitetään nyt aiempaa enemmän huomiota. Alueelliset erot eivät ole millään tavalla EU:n aiheuttamia, mutta pohjoisenglantilaisten tyytymättömyys alueensa kehnoihin mahdollisuuksiin ja taantumukseen vauraaseen etelään verrattuna tuli tutkimusten mukaan esille äänenä EU-erolle.

Suurin haaste Johnsonille kuitenkin lienee Yhdistyneen kuningaskunnan säilyttäminen yhdistyneenä: Skotlanti äänesti vahvasti EU:ssa pysymisen puolesta. Tämän seurauksena puheet uudesta itsenäisyyttä koskevasta kansanäänestyksestä ovat yltyneet ja itsenäisyyden kannatus lisääntynyt. Irlanti ja Pohjois-Irlanti eivät halua rajatarkastuksia välilleen, mutta merkitseekö mahdollisen rajan vetäminen merelle saarten välille Pohjois-Irlannin eroa Yhdistyneestä kunigaskunnasta ja Irlannin yhdistymistä? Entä miten brexitin toteutuminen vaikuttaa maassa, jossa enemmistö kansalaisista on johdonmukaisesti sitä mieltä, että EU-ero on huono päätös? Nämä ongelmat eivät ratkea hetkessä, ja hallituksella on monta estettä voitettavaan luottamuksen ja yhteistyön palauttamiseksi yhteiskunnallisten erimielisyyksien repimässä valtiossa. 

Brexitin seurauksena puheet uudesta itsenäisyyttä koskevasta kansanäänestyksestä ovat yltyneet Skotlannissa.

Ensimmäinen askel tässä lienee sellaisen asetelman luominen, jossa Yhdistynyt kuningaskunta ei kärsi merkittävää taloudellista tappiota päätöksestään. Parhaiten tämä toteutuu ripeillä, pragmaattisilla ja hyvään yhteistyöhön tähtäävillä kauppaneuvotteluilla EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan välillä. Hallituksen viimeaikaiset ulostulot ovat kuitenkin viestineet, että se ei aio suostua EU:n kauppasopimuksia koskeviin sääntöihin, vaan pyrkii säilyttämään esteettömän pääsyn EU:n sisämarkkinoille laatimalla omat  globaalit kauppasääntönsä.

Tämä on aivan vastakkainen näkemys kuin EU:n pääneuvottelijalla Michel Barnierilla, joka on tähdentänyt, että Yhdistyneen kuningaskunnan on allekirjoitettava tiukat säännöt avoimesta ja reilusta kilpailusta ennen liittymistään Euroopan vapaakauppa-alueeseen. Jos neuvottelut jäävät tähän vastakkainasetteluun, kauppasopimusta ei syntyne vuoden loppuun mennessä. Tällöin vaarana on tullimaksujen ja rajatarkastusten palaaminen rajoille, mikä ei olisi suotava ratkaisu kenenkään kannalta. 

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa