Vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä neljännes Isfahanin 80 000 asukkaasta sai suoraan tai epäsuorasti elantonsa oopiumitaloudesta.
Kuva: Flickr Creative Commons/Andrea Moroni.

Kansainvälisten huumereittien risteyskohdassa sijaitseva Iran käy loputonta kamppailua Afganistanista virtaavia oopiumiunikon johdannaisia vastaan. Samaan aikaan kotirintamalla on käsillä maailmanluokan huumekriisi. 

Moni huumerikkeistä hirttotuomion saanut ei ollut ehkä uskoa onneaan, kun Iranin 2017 päivittynyt huumelaki passitti heidän ja tuhansien muiden tapaukset uudelleenkäsittelyyn. Kaivatun lakimuutoksen seurauksena Iranin parjatut huumeteloitukset puolittuivat vuonna 2018. Vaikka kuolemantuomiosta ei täysin luovuttu, nostettiin esimerkiksi siihen tarvittavan kovien huumeiden hallussapidon määrää merkittävästi.

Iran sijaitsee yhdessä Afganistanin ja Pakistanin kanssa yhdellä Aasian merkittävimmistä oopiumin tuotanto- ja salakuljetusalueista, joka tunnetaan nimellä “The Golden Crescent”. Sijainti Euroopan ja Aasian risteyksessä on huumevirran suitsimisen kannalta tukala. Iran käyttää vuotuisesti 800 miljoonaa dollaria huumeiden vastaiseen taisteluun, ja maan median mukaan yhteenotoissa huumeryhmittymien kanssa on kuollut yli 3500 sotilasta vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen. Iranin presidentti Hassan Rouhani on valittanut Iraniin kohdistuvien sanktioiden heikentävän maan kykyä taistella laittomia huumeita vastaan.

Suuri osa huumeista kulkeutuu Iranin kautta Euroopan ja Pohjois-Amerikan kuluttajille. Osa jää kuitenkin kotimaahan, ja Iranissa on pitkään kamppailtu huumeongelmien kanssa. Iranin terveysviranomaisten mukaan maan 81 miljoonasta asukkaasta noin kaksi miljoonaa on huumeriippuvaisia, mikä on maailman suurimpia lukemia. Huumeet ovat Iranin toiseksi yleisin kuolemansyy liikenneonnettomuuksien jälkeen. Huumetuomioiden alentaminen on jatkumoa pidemmälle haittojenvähentämispolitiikalle, ja viime vuosina on jopa nostettu esiin ajatuksia oopiumin ja kannabiksen dekriminalisoinnista ja valtion oopiummonopolin uudelleenherättämisestä.

Iranissa huumeriippuvaisten määrä on maailman suurimpia.

Klikkaa twiitataksesi.

Oopiumi kansantavasta paheeksi 

Oopiumilla oli vuosisatoja keskeinen asema Iranin taloudessa, politiikassa ja jokapäiväisissä tavoissa. Se toimi lääkkeenä, jota määrättiin vaivaan kuin vaivaan. Viihdekäytössä oopiuminpoltto oli tyypillistä erilaisissa sosiaalisissa kokoontumisissa. Sitä poltettiin esimerkiksi toisista oopiuminpolttajista tai heidän katselijoistaan koostuvan yleisön edessä tilaisuuksissa, joissa luettiin persialaista runoutta ja keskusteltiin historiasta. Oopiumilla oli merkittävä rooli myös Iranin taloudessa taaten elannon tuhansille viljelijöille. Vielä 1900-luvun alussa oopiumi oli yksi Iranin suurimmista vientituotteista.

1920-luvulla valtaan noussut Pahlavin dynastia alkoi imeä vaikutteita lännestä ja pakkomodernisoida Irania. Epämuodikkaat tavat saivat lähteä, ja muun muassa islamilaisen huivin ja perinteisten vaatteiden käyttö kiellettiin. Samaan aikaan länsimaat halusivat rajata oopiumin käytön ja tuotannon vain lääketieteellisiin tarpeisiin. Iran sai tilaisuuden näyttää lännelle olevansa kiinni modernin tuulissa kiristämällä huumepolitiikkaansa.

Iranin hallitus salli oopiumin käytön vain pienelle osalle rekisteröityjä käyttäjiä, joille annettiin seitsemän vuotta aikaa lopettaa tapansa. Vuonna 1928 oopiumin viljely siirtyi valtion monopolin alle. Iran ei halunnut luopua merkittävästä tulonlähteestään, sillä joinain vuosina maan oopiumituotot nousivat jopa yhdeksään prosenttiin BKT:sta. Kaikki vienti ei tosin ollut laitonta, sillä vuoteen 1955 saakka Iranilla oli lupa tuottaa 25 % maailman lääkekäyttöön tarkoitetusta oopiumista.

Oopiumikielto avaa markkinat heroiinille

Vuonna 1955 oopiumin viljelystä luovuttiin kokonaan. Kiellot johtivat huomattaviin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin, kun tuhannet viljelijät menettivät elantonsa ja viihdekäytöstä rangaistiin entistä ankarammin. Uusi poliittinen suunta oli räikeässä ristiriidassa iranilaisten jokapäiväisen elämän kanssa, jossa oopiumi oli tärkeä osa arkilääkintää ja sen käyttö tavallista niin kaupungeissa kuin köyhällä maaseudulla. Ennen täyskieltoa Iranin tuolloin 20 miljoonasta asukkaasta arviolta 1,5 miljoonaa käytti oopiumia säännöllisesti.

Ooppiumin viljelystä luopuminen johti monilla taloudellisiin ongelmiin.

Klikkaa twiitataksesi.

Kiellot eivät poistaneet oopiumin kysyntää. Järjestäytynyt rikollisuus otti huumemarkkinat haltuunsa ja opiaatteja alkoi virrata Afganistanista ja Turkista. Tiukempi kontrolli lisäsi helpommin salakuljetettavan heroiinin saatavuutta Iranissa tarjoten salakuljettajille suuremman voittomarginaalin. Heroiinilla ei ollut perinteistä paikkaa Iranin kulttuurissa, eikä sen oopiumia merkittävästi ongelmallisempia seurauksia käyttäjien terveydelle tunnettu.

Heroiinin käyttö yleistyi ensin eliitin parissa sen kovan hinnan vuoksi ja sitä poltettiin oopiumin tavoin. Vasta 1980-luvulla heroiinin käyttö laajeni yhteiskunnan muihin kerroksiin ja suonensisäinen käyttö yleistyi. Heroiinin leviämisen uhka sai šaahi Reza Pahlavin uudelleenarvioimaan maan huumepolitiikkaa, ja oopiumin viljely valtion monopolin alla sallittiin jälleen vuonna 1969. Iranin unikkoviljelmät kukoistivat aina vuoden 1979 islamilaiseen vallankumoukseen saakka.

Islamilaisen vallankumouksen huumestrategiat

Iranin islamilainen vallankumous merkitsi paluuta šaahin vuoden 1955 tiukkaan linjaan, tällä kertaa Islamin lipun alla. Unikkoviljelmät hävitettiin ja huumeriippuvuus määriteltiin rikokseksi. Vaikka vallankumouksen johtaja Ajatollah Khomeini oli kutsunut šaahin huumeteloituksia epäinhimillisiksi, vallankumouksen jälkeinen Iran seurasi samaa reittiä vangitsemalla ja teloittamalla huumausainerikollisia.

Tuhoa ja rankaise -strategia ei toiminut. Afganistanissa unikonviljely oli lisääntynyt räjähdysmäisesti, sillä maassa Neuvostoliiton vuosikymmenen mittainen miehitys ja sitä seurannut sisällissota oli luonut otollisen maaperän sotapäälliköiden hallinnolle ja kukoistavalle ase- ja huumekaupalle. Iranin sota Irakin kanssa (1980-1988) vei kaiken huomion sotatoimiin, ja Afganistanin rajavalvonta jäi ontuvaksi. Oopiumi ja heroiini pääsivät virtaamaan Iranin läpi maailman joka kolkkaan.

Aivan kuten 1900-luvun alun modernisoituva Iran oli pyrkinyt kansainvälisen yhteisön suosioon tiukentamalla huumelakejaan, yritti myös Taliban legitimoida valtaansa oopiumin avulla. Taliban lakkautti unikonviljelyn äkillisesti vuonna 2000, toivoen turhaan saavansa ääriliikkeelleen kansainvälisen yhteisön hyväksynnän Afganistanin oikeutettuna edustajana. Vaikka poikkeustilanne kesti vain vuoden, sen seuraukset olivat pysyvät. Opiaattien hinnat nousivat pilviin, ja laittomasta huumebisneksestä tuli äärimmäisen tuottavaa. Heti seuraavana vuonna Afganistanissa siirryttiin takaisin entistä kannattavampaan ja alati kasvavaan unikonviljelyyn. Kun oopiumin hinta nousi pilviin ja aineen epäpuhtaus kasvoi, monet käyttäjät Iranissa siirtyivät ensin paremmin saatavilla olevan heroiinin polttamiseen ja sitten suonensisäiseen käyttöön.

Pragmatismi ja metamfetamiinin nousu

Laajamittaista kriisiä ei enää voitu paeta, ja 2000-luvulla hallinto omaksui tyystin toisenlaisen strategian. Uudistusmielisen presidentin Mohammad Khatamin johdolla vaihdettiin pragmaattiseen otteeseen huumeongelmien hallinnassa ja kattavat “harm reduction” -toimet aloitettiin tiiviissä yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa. Kiistanalaiset käytännöt kuten neulojen vaihto, metadonihoito ja piikityshuoneet saivat uskonnollisten johtajien tuen. Huumerangaistuksia alennettiin ja riippuvuus dekriminalisoitiin, mikä mahdollisti hoidon tarjoamisen. Iranin huumepolitiikka muotoutui nopeasti ideologiavapaaseen suuntaan.

Iranissa huumeriippuvuus on dekriminalisoitu.

Klikkaa twiitataksesi.

Samaan aikaan kotilaboratorioiden kadulle puskemasta metamfetamiinista tuli uusi muotihuume etenkin Teheranin nuoren urbaaniväestön keskuudessa. Tiukan islamilaisen valtion kontrollissa elävä nuoriso näyttää löytäneen siitä niin kapinan, motivaation kuin hetkellisen irrottautumisen keinon. Kun oopiumi mielletään Iranissa vanhempien miesten huumeeksi (vaikka käyttäjäkunta on laajempi), metamfetamiinin käyttäjissä naisten osuus on huomattava. Osin metamfetamiinin suosion nopeaa kasvua edesauttoi tietämättömyys uudenlaisten synteettisten huumeiden riippuvuutta aiheuttavasta potentiaalista ja epäonnistuneet valistustoimenpiteet. Kun 1900-luvun alkupuolella oopiumin poltto oli suurelta osin vanhemman sukupolven viikonloppupahe, 2000-luvulla huumeidenkäyttö läpäisi Iranin yhteiskunnan kaikki sosiaaliset kerrokset ja ikäluokat.

Uskonnon ja valtion omalaatuinen ote huumeista

Iranin suunnan määräävät sekä uskonnolliset että poliittiset instituutiot, valtio ja “kirkko” ovat saman kolikon kaksi puolta. Islamin sääntöjen kontekstissa Iranin salliva suhtautuminen tiettyihin kysymyksiin, kuten sukupuolenkorjaukseen, voi vaikuttaa intuition vastaiselta. Iran on kuitenkin vallankumouksensa alkuvuosien jälkeen omaksunut varsin sekulaarin lähestymistavan myös esimerkiksi huumeidenkäyttöön, mikä ei olisi mahdollista ilman uskonnollisten johtajien hyväksyntää. Maassa on jopa vakavissaan nostettu esille ajatusta kannabiksen ja oopiumin kansallisesta haltuunotosta.

Iran on omaksunut varsin sekulaarin lähestymistavan huumeidenkäyttöön.

Klikkaa twiitataksesi.

Se, mikä ei ole suoranaisesti kielletty islamilaisessa laissa (kuten alkoholi), on avoin tulkinnalle. Juuri tällaiseen islamilaisen tulkinnan välimaastoon sijoittuvat huumeet. Huumeiden epämääräinen asema islamilaisessa laissa mahdollistaa teoriassa kannabiksen ja oopiumin valvotun viljelyn lääkintätarkoitukseen uskonoppineiden siunauksella. Mielenkiintoisella tavalla muutosta ei tällä kertaa aja kansainvälinen painostus tai lännen miellyttäminen, vaan uskonoppineiden ja maan sisäisten toimijoiden välinen temaattinen keskustelu. Iran osoittaa jälleen kykynsä yllättäviltä tuntuviin ratkaisuihin, ja siitä voi hyvinkin tulla seuraava maa, joka laillistaa kannabiksen.