Yhdysvaltain presidentinvaaleissa äänestetään suurvallan suunnasta ja tehdään päätöksiä, joiden vaikutukset tuntuvat ympäri maailmaa pörsseistä pakolaisleireille. Marraskuun vaaleissa äänestyspäätöstä eivät kuitenkaan sanele voimapolitiikka tai kansainvälinen kauppa, vaan arkiset aiheet kärjessä terveydenhuolto, talous ja toimeentulo. Tänä vuonna ehkä enemmän kuin koskaan.

Amerikkalaisten valmistautumista poikkeukselliseen vaalisyksyyn seurataan ympäri maailmaa. Tuoreet kyselyt osoittavat, että Yhdysvaltojen suosio maailmalla on historiallisissa pohjalukemissa, ja maailmanpolitiikassa Donald Trumpia suurempaa luottamusta nauttivat Saksan Angela Merkelin ja Ranskan Emmanuel Macronin lisäksi jopa Venäjän Vladimir Putin ja Kiinan Xi Jinping. 

On selvää, että neljän vuoden syklillä todistettavalla jännitysnäytelmällä on globaalit seuraukset, jotka korostuvat, kun vastakkain on maailmalla epäsuosittu ja arvaamattomuudellaan hämmentänyt Trump ja paluuta Obaman linjaan edustava Joe Biden. 

Vuoden 2020 vaalien asetelmia sekoittaa istuvan presidentin lisäksi myös toinen ennennäkemätön epävarmuustekijä, kun keväästä asti riehunut pandemia asettaa haasteita niin kampanjoinnille kuin äänestämisellekin. Vielä jää nähtäväksi, mitkä ovat koronaviruksen lopulliset vaikutukset äänestysprosenttiin ja vaalitulokseen, mutta yksi asia näyttää jo selvältä: pandemia on pistänyt uusiksi äänestäjien prioriteetit – ja häviäjänä on ulkopolitiikka.

Vaalit voittaa ehdokas, joka näyttäytyy vahvana oikeissa aiheissa

Yhdysvaltain vaaleja tarkasti seuraavat ovat vuosikymmenten aikana oppineet tarkkailemaan  ehdokkaiden kannatusta ja istuvan presidentin suosiota mittaavien mielipidekyselyjen lisäksi myös kolmatta kysymystyyppiä, joka mittaa kansalaisten näkemystä suurimmista kansankuntaa kohtaavista ongelmia. Kysymys, joka pyrkii kartoittamaan äänestäjien silmissä merkittävimpiä ajankohtaisia haasteita, on osoittautunut hyväksi työkaluksi äänestäjien käyttäytymistä ja vaalien lopputulosta ennustettaessa. 

Eri kyselyissä muotoilultaan hieman toisistaan poikkeavat ”most important problems” -kysymykset kertovat, mitä ongelmia äänestäjät odottavat ehdokkaan ratkaisevan. Jos äänestäjä arvioi kansankunnan kannalta tärkeimmäksi ongelmaksi esimerkiksi työttömyyden, on hän taipuvainen äänestämään ehdokasta, joka näyttäytyy vahvana työllisyyskysymyksissä. Historiallinen data onkin osoittanut, että vaalit voittaa tyypillisesti ehdokas, joka näyttäytyy äänestäjien silmissä vahvana niissä kysymyksissä, jotka nousevat vaalien alla kärkeen tärkeimpinä kansakuntaa kohtaavina ongelmina.

Yhdysvaltain vaalit voittaa tyypillisesti ehdokas, joka näyttäytyy vahvana äänestäjille tärkeissä kysymyksissä.

Klikkaa twiitataksesi.

Laajalla otannalla suoritettavat kyselyt siis muodostavat ehdokkaille lähes reaaliaikaisen kuvan siitä, mitä äänestäjät haluavat kuulla. Näin kysymys on myös arvokas työkalu ehdokkaiden suunnitellessa linjapuheitaan. Hieman yksinkertaistaen voidaankin sanoa, että vakavasti otettava ehdokas ei hukkaa aikaansa – ainakaan vaalikauden viimeisinä viikkoina – aiheisiin, joita listan kärjessä ei näy.  Kiinnostuksen ja tietoisuuden kasvattaminen ”uutta” aihetta kohtaan on puuduttava ultrajuoksu, vaalisyksy taas satasen aidat maratonin loppurutistuksena.

Kaava on siis ainakin päällisin puolin yksinkertainen: tunnista aiheet, jotka ovat tärkeitä oman puolueen väelle sekä mahdollisille liikkuville äänestäjille ja räätälöi huolten pohjalta ohjelma, joka puhuttelee. Tässä onnistui vuoden 2016 vaaleissa Donald Trump. 

Äänestäjät määrittävät jopa itsepäisen Trumpin agendan

Vuoden 2016 vaaleissa Trumpin kampanja sai osakseen arvostelua äkkipikaisuudesta, epäjohdonmukaisuudesta ja toistuvista valheellisista väittämistä, eikä linja näytä neljässä vuodessa muuttuneen. Jo ensimmäisessä kampanjassaan Trump tuntui puhuvan mieluummin itsestään kuin politiikastaan ja laittoi enemmän paukkuja volyymiin ja värikkääseen retoriikkaan kuin konkreettisiin ratkaisuihin tai perusteltuihin argumentteihin. Kokonaisuutena kampanjastrategia ei kuitenkaan ollut sattumanvarainen, vaan kuten vaalitulos myöhemmin osoitti, Trumpin viestit tavoittivat juuri oikean yleisön. Samat viestit eivät kuitenkaan takaa voittoa toistamiseen, vaan jopa itsepäisyydestään tunnetun Trumpin on muutettava agendaansa äänestäjien ehdoilla.

Kesällä 2016 yhdysvaltalaiset äänestäjät nimesivät vaalien kolmeksi tärkeimmäksi kysymykseksi talouden tilan, terrorismin ja ulkopolitiikan. Samaan aikaan äänestäjät arvioivat Trumpilla olevan vastaehdokastaan Hillary Clintonia paremmat edellytykset juuri talouden parantamisessa sekä Yhdysvaltojen suojelemisessa terrori-iskuilta. Trumpin menestyksen kannalta olikin ratkaisevaa, että viestit amerikkalaisten yritysten ja työntekijöiden oikeudesta menestykseen istuivat uskottavasti liikemiesehdokkaan suuhun ja resonoivat äänestäjien huolten kanssa. Lisäksi totutusta poikkeavat, räväkät kannanotot, jotka sitoivat yhteen terrorismin ja maahanmuuton vetosivat tärkeään osaan äänestäjäkuntaa. 

Samalla kyselyt osoittivat, että ulkopolitiikassa Trump näyttäytyi selvästi kokenutta Clintonia heikompana. Trumpin kampanja ei kuitenkaan antanut Clintonin vahvuuksien ulkopolitiikassa muodostua ongelmaksi, vaan se vastasi haasteeseen toistelemalla syytöksiä Clintonin roolista hyökkäyksessä Yhdysvaltojen edustustoon  ja suuntaamalla huomio takaisin Trumpin vahvuuksiin ”Make America great again” -sloganein. 

Tärkeimpien kysymysten kärkijoukkoon mahtuivat neljä vuotta sitten myös terveydenhuolto, aselait ja maahanmuutto – joten tuskin lienee yllätys, että myös kaksi jälkimmäistä näkyivät Trumpin kampanjassa voimakkaasti. Näin Trump sai omittua itselleen reilun kourallisen äänestäjille tärkeitä aiheita, jotka istuivat ulkopuolisen haastajan profiiliin eivätkä kärsineet merkittävästi poliittisesta kokemattomuudesta.

Pandemian varjossa ulkopolitiikka saa unohtua

Siinä missä neljä vuotta sitten tärkeimpien kysymysten kärkikolmikkoon mahtui kaksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan aihetta, vuonna 2020 kärjessä ovat terveydenhuolto seuranaan talous ja toimeentulo, työttömyys, koronapandempia sekä – jo ennen Ruth Bader Ginsburgin syyskuista kuolemaa – korkeimman oikeuden tuomarien nimitykset. 

Edellisten vaalien alla jopa joka neljäs amerikkalainen piti terrorismia suurimpana Yhdysvaltoja kohtaavana ongelmana ja jopa yksi kahdeksasta nimesi suurimmaksi ongelmaksi maahanmuuton. Nyt tilanne näyttää täysin toisenlaiselta. Elokuussa 2020 enää vain 4 % rekisteröityneistä äänestäjistä piti maahanmuuttoa suurimpana Yhdysvaltoja kohtaavana ongelmana ja vain 2 % nimesi terrorismin. Nyt huolet löytyvät läheltä kotia ja kansainväliset aiheet loistavat poissaolollaan. 

Yhdysvaltojen vaaliteemoissa kansainväliset aiheet loistavat poissaolollaan.

Klikkaa twiitataksesi.

Mikä sitten on muuttunut? Itse asetelma ei varsinaisesti ole uusi. Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa on jo yli vuosisadan verran äänestetty yhdestä maailman vaikutusvaltaisimmista johtajista, eikä vaaleja ole ennenkään ratkaistu puhtaasti ulkopoliittisin meriitein. Työ, terveys ja talous ovat lähes poikkeuksetta tärkeitä prioriteetteja äänestäjille, mutta niiden kulloiseenkin painoarvoon heijastuu tyypillisesti myös epävarmuus yhteiskunnan ja kansantalouden vakaudesta. Esimerkiksi finanssikriisiä seurasi vuosia kestänyt korostunut huoli niin henkilökohtaisen kuin valtion taloudenkin tilasta. Samantyyppistä vaikutusta voi odottaa myös koronavirukselta.

Syytä muuttuneesta tilanteesta ei kuitenkaan voida kokonaan sälyttää pandemiallekaan. Osittain kansainvälisten teemojen hiipumista selittää laajempi trendi, jossa yhteiskunnallinen keskustelu on Yhdysvalloissa Trumpin presidenttikaudella keskittynyt entistä voimakkaammin sisäpolitiikkaan samalla kun ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on tapahtunut vain vähän keskivertoäänestäjää koskettavia käänteitä. Muutos on toisaalta linjassa Trumpin “America first” -politiikan kanssa, mutta toisaalta sitä ovat kiihdyttäneet myös politiikan kentän toiselta puolelta nousevat voimat, kuten poliisiväkivaltaa vastustamaan noussut Black Lives Matter -liike.

Ehkä vaikeimmin selitettävänä muuttujana näyttäytyy maahanmuutto ja siihen kohdistuva huoli. Keväällä 2019 maahanmuuttoa kansakunnan tärkeimpänä ongelmana pitävien määrä oli historiallisessa huipussaan 23 prosentissa, mutta vain vuotta myöhemmin huomio on siirtynyt toisaalle. Muutokset asenteissa maahanmuuttoa kohtaan eivät tilastollisesti vaikuta selittyvän ainakaan kokonaan numeroin, vaikka vuoden 2020 aikana jatkunutta laskusuhdannetta osin selittääkin koronaviruksen seurauksena vähentynyt kansainvälinen liikkuvuus. Lukujen valossa voi kuitenkin päätellä, että arvioihin maahanmuuton aiheuttamasta ongelmasta ja sen ajankohtaisuudesta on viime vuosina vaikuttanut poliittinen retoriikka ja julkinen keskustelu. 

Nyt globaalin pandemian varjossa raja kansallisen ja kansainvälisen välillä on jokseenkin ironisesti muuttunut poikkeuksellisen voimakkaaksi. Koronavirus on kuluvan vuoden aikana korostanut yhtäältä tarvetta kansainväliselle yhteistyölle valtionrajojen osoittauduttua voimattomuutensa viruksen edessä, mutta toisaalta se on ollut myös harppaus takaisin maailmaan, jossa tärkeimmät päätökset tehdään kansallisella tasolla. 

Poliittisesta katsantokannasta riippuen kansainvälisen yhteistyön hampaattomuus voi näyttäytyä joko Trumpin epäonnistumisena tai päinvastoin, todisteena America first -politiikan tärkeydestä.  Äänestäjille rajoitustoimenpiteet, toimiva terveydenhuolto ja talouden elvytys ovat päätöksiä, jotka tuovat poliittisen päätöksenteon lähelle myös politiikasta etääntyneitä. Poliitikkojen kannalta kovimmat panokset liittyvätkin juuri uskottavuuden säilyttämiseen omien kansalaisten silmissä. Näissä vaaleissa ehdokkaiden tärkein tehtävä on todistaa kykynsä turvata äänestäjien arki ennennäkemättömän epävarmuuden keskellä. 

Suunta neljäksi vuodeksi – ja pidemmälle

Alkaa näyttää selvältä, että ellei vaalikamppailun maaliviivoilla pakkaa sekoita terrori-iskun kaltainen kansallisen turvallisuuden kriisi, tulevat ehdokkaat viimeisinäkin viikkoina keskittymään kotimaiseen agendaan. Se ei kuitenkaan vähennä vaalituloksen vaikutuksia maailmanpolitiikkaan. 

Jos Trump voittaa vaalit, lienee luvassa toiset neljä herkän liipaisinsormen värittämää vuotta. Toiselle kaudelle lähdettäessä on kuitenkin aika varautua politiikkaan, jonka vaikutukset ovat ensimmäistä nelivuotista kauaskantoisempia. Siinä missä ensimmäisen kauden aikana tehdyt päätökset ovat tyypillisesti peruutettavissa vallan keinulaudan heilahtaessa vastakkaiseen suuntaan, on kahden kauden presidentillä paremmat mahdollisuudet jättää jälkensä politiikkaan. Trumpin tapauksessa nähtäväksi jää muun muassa, miten käy Pariisin ilmastosopimukselle sekä ärhäkäksi äityneelle kauppasodalle.

Koronapandemia, ilmastonmuutos ja muutokset kansainvälisissä voimasuhteissa jatkuvat huolimatta siitä, kumpi ehdokkaista hallitsee Valkoista taloa. Se, miten Yhdysvallat vastaa näihin haasteisiin, riippuu kuitenkin ensisijaisesti uuden presidentin valinnoista. Tulevien neljän vuoden aikana vaikutukset niin kansainvälisiin järjestöihin kuin kahdenvälisiin suhteisiinkin voivat olla radikaaleja, jos Yhdysvallat ei enää näyttäydy vakaana ja luotettavan kumppanina, kuten Trumpin keväinen vetäytyminen Maailman terveysjärjestö WHO:sta osoitti. Lisäksi huomiota ansaitsee myös se, miten Yhdysvallat tulee ulkopolitiikallaan vastaamaan mm. kiristyviin geotaloudellisiin jännitteisiin sekä heikentyvien demokratioiden trendiin, jotka osaltaan määrittävät kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden näkymiä lähivuosina.

Bidenin voitto tarkoittaisi luultavasti paluuta perinteisemmän ulkopolitiikan pariin.

Klikkaa twiitataksesi.

Ulkopolitiikan kentällä myös Bidenille on tarjolla vain vähän pikavoittoja, sillä matka takaisin läntisten demokratioiden moraaliseksi johtajaksi ei ole helppo. Jos Biden voittaa vaalit, tarkoittanee se paluuta perinteisemmän ulkopolitiikan pariin ja helpotuksen huokausta erityisesti Euroopassa. Bidenin vahvaan demokratiaan ja hyviin liittolaissuhteisiin painottuvan agendan valossa Trump näyttäytyy lähinnä kiusallisena poikkeamana Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. Jos taas nykytilanne jatkuu vielä vuoteen 2024, voi käsillä on perustavanlaatuisempi murros Yhdysvaltojen ulkopolitiikan linjassa ja arvomaailmassa. 

Maailmanpolitiikan tuulia haisteleville lienee siis luvassa kuivakka vaalisyksyn loppurutistus vailla uusia avauksia, kun viimeisiä väittelyitä värittänevät pandemia, terveydenhuolto ja talous. Kiina tullaan suurella todennäköisyydellä mainitsemaan väittelyissä säännöllisesti, mutta vastauksilta on turha odottaa enempää kuin rutiinilla tipahtelevat, jo moneen kertaan toistetut latteudet ja tiedonmurut. Mielenkiintoista sen sijaan on nähdä, minkälaisen roolin ulkopolitiikka ottaa seuraavalla presidenttikaudella, kun agendaa ei enää määritä äänten kalastelu.