Kansainvälinen rikostuomioistuin tuomitsi helmikuussa Dominic Ongwenin Pohjois-Ugandassa sisällissodan aikana tehdyistä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Tuomiota ilmeettömänä odottanut Ongwen erosi kuitenkin tyypillisestä sotarikollisesta siinä, että hän oli syytettynä  samoista rikoksista, joiden uhri hän oli itse myös ollut. 

Dominic Ongwen kaapattiin kapinallisliike Lord’s Resistance Armyn (LRA) riveihin 90-luvun alussa monen muun lapsen tavoin. Yhdeksän- tai kymmenvuotias Ongwen oli matkalla kouluun Pohjois-Ugandassa, kun LRA:n sissit sieppasivat hänet. Muiden lapsisotilaiden kanssa hän kävi läpi ankaran koulutuksen, aivopesun ja joutui todistamaan sekä osallistumaan äärimmäisiin väkivallantekoihin pienestä pitäen. Taitavaksi sotilaaksi kuvailtu Ongwen kohosi vuosien mittaan yhdeksi LRA:n neljän keskeisen osaston johtajista ja toimi suoraan LRA:n johtajan Joseph Konyn alaisuudessa.

LRA sai alkunsa Pohjois-Ugandassa vuonna 1987 vastauksena Ugandan hallituksen vuosia kestäneeseen Acholi-alueen väestön sortoon. Kapinallisjoukon kannatus kuitenkin laski nopeasti, kun siitä tuli yhä väkivaltaisempi siviilejä ja etenkin lapsia kohtaan. Ryhmä tuli tunnetuksi raakojen murhien lisäksi siviilien ruumiinosien katkomisesta ja silpomisesta. 

Hallitus sai työnnettyä LRA:n ulos Ugandasta vuoteen 2006 mennessä, mutta liike jatkaa edelleen toimintaansa Keski-Afrikan tasavallassa, Etelä-Sudanissa ja Kongossa. 

Järjestön keskeinen toimintatapa oli kasvattaa kokoaan värväämällä lapsisotilaita. Arvioiden mukaan LRA:n kaappasi vuosina 1987 – 2006 Ugandassa ainakin 25 000 lasta joko lapsisotilaiksi tai sotilaiden vaimoiksi. Vuoteen 2003 mennessä maalaiskylissä asuvat vanhemmat pelkäsivät LRA:n sieppauksia niin paljon, että he olivat alkaneet lähettää lapsiaan turvaan läheisiin kaupunkeihin joka yö. Lapsia oli helpompi manipuloida ja kasvattaa sotilaiksi, kun aikuiset eivät enää suostuneet liittymään järjestöön. Karkaamisyrityksistä tai määräysten tottelematta jättämisestä rangaistuksena oli kuolema, ja selviytyjien tarinat kertovat sanoinkuvaamattomista julmuuksista.

Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) julkisti vuonna 2005 etsintäkuulutukset viidestä LRA:n johtohahmosta. Ongwenin lisäksi joukossa oli LRA:n johtaja Kony, joka on onnistunut välttelemään kiinnijäämistä jo kaksi vuosikymmentä. Yhdysvalloillakin oli mittava kampanja Konyn nappaamiseksi, ja se käytti tämän etsimiseen vuosien 2011 ja 2017 välillä lähes 800 miljoonaa dollaria ennen kuin luovutti. Muut kolme, Vincent Otti, Raska Lukwiya ja Okot Odhiambo, ovat tiettävästi kuolleet.

Oikeudenkäynti asettaa useita ennakkotapauksia

Kertojasta riippuen Ongwen joko antautui tai hänet pidätettiin Keski-Afrikan tasavallassa, mistä hänet luovutettiin ICC:lle vuonna 2015. Neljä vuotta kestäneessä oikeudenkäynnissä kuultiin lähes 200 todistajaa ja oikeusavustajat edustivat yhteensä 4107:ää uhria, mikä oli ennätyksellistä. Jo oikeudenkäynnin alussa syyttäjän todistusaineiston arvioitiin olevan paremmin kerättyä kuin muissa tuomioistuimen eteen tuoduissa tapauksissa, ja tuomion arveltiin olevan todennäköinen.

Syyttäjän esittämästä mittavasta 70 syytekohdan listasta tuomioistuin vahvisti helmikuussa jopa 61 kohtaa. Valtaosa syytteistä koski vuosien 2002 ja 2005 välillä neljään pakolaisleiriin kohdistetun hyökkäyksen aikana tehtyjä rikoksia, kuten murhia, kidutusta, vainoja, ryöstelyä sekä lapsisotilaiden värväämisestä. Tämän lisäksi tuomiossa luetellaan mittava lista sukupuoleen perustuvia ja seksuaalirikoksia, joihin Ongwen itse tai hänen joukkojensa jäsenet olivat syyllistyneet. 

Tuomio olikin merkittävä askel seksuaalirikosten entistä paremmassa tunnistamisessa. Konfliktien yhteydessä tapahtuneet seksuaalirikokset jäävät edelleen usein tutkimatta ja syyttämättä muiden vakavampina pidettyjen rikosten viedessä huomion. Ensimmäistä kertaa ikinä ICC tunnisti pakkoraskauden omana erillisenä rikoksenaan. 

Ongwenin puolustus keskittyi argumentoimaan, että hän toimi kaikki vuodet pakotettuna ja hänen arviointikykynsä oli heikentynyt mielenterveysongelmien vuoksi. Puolustuksen mukaan Ongwenin toimintaa ohjasi kuolemanpelko ja hän oli niin syvästi Konyn vaikutusvallan alaisena, ettei hänen voitaisi katsoa olevan vastuussa teoistaan. Tuomarit kuitenkin omaksuivat syyttäjän linjan, jonka mukaan Ongwenin tekoja ei voida pitää kohtuullisena reaktiona hänen kohtaamaansa uhkaan verrattuna. Muut lapsisotilaat eivät myöskään nousseet yhtä korkeisiin asemiin, mikä kertoo Ongwenin sitoutumisesta LRA:n toimintaan. Tämän lisäksi hän syyllistyi vakaviin seksuaalirikoksiin vapaa-ajallaan.

Yllättävää kuitenkin oli, kuinka vähän Ongwenin tausta lapsisotilaana näkyi lopulta itse tuomiossa. Kukaan oikeudenkäynnin osapuolista ei kyseenalaistanut Ongwenin asemaa uhrina, mutta se ei tuomareiden mukaan vaikuttanut hänen syyllisyyteensä täysi-ikäisenä tehdyistä teoista.

Yllättävää oli, kuinka vähän Ongwenin tausta lapsisotilaana näkyi lopulta itse tuomiossa.

Klikkaa twiitataksesi.

Aiemmin tuomioistuin on punninnut lapsisotilaiden läpikäymän kohtelun painoarvoa, kun se tuomitsi vuonna 2012 Thomas Lubangan lapsisotilaiden värväämisestä Kongon demokraattisessa tasavallassa. Tällöin tuomioistuin hyvin painokkaasti perusteli, että lapsisotilaana toimiminen tulee vaikuttamaan peruuttamattomalla tavalla uhrin koko loppuelämään. Ongwenin tapauksessa puolestaan tätä näkökulmaa ei pohdittu, ja hänen kokemuksilleen annettiin huomattavasti vähemmän painoarvoa, kuin Lubangan tapauksessa todistaneiden entisten lapsisotilaiden kertomuksille. Valikoiva lähestymistapa riippuen henkilön asemasta uhrina tai epäiltynä on pulmallinen rikosoikeusjärjestelmän ennakoitavuuden kannalta.

Ongwenin menneisyyden vaikutusta tullaan vielä punnitsemaan, kun hänen tuomionsa pituudesta päätetään myöhemmin tänä vuonna. Voidaan kuitenkin olettaa, että vaikutus tulee olemaan nimellinen, kun kyse on yli 60:stä maailman vakavimpiin rikoksiin lukeutuvasta teosta.

Tuomio otettiin vastaan ristiriitaisissa tunnelmissa

Reaktiot Ongwenin tuomioon ovat olleet jakautuneita Pohjois-Ugandassa. Ongwenin kotiseuduilla hänen ajatellaan yhä olevan enemmän uhri kuin rikollinen, ja tuomion pituuden toivotaan heijastavan tätä. Moni kokee, että oikeudenkäyntiin käytetyt rahat olisi voitu paremmin käyttää LRA:n uhrien tukemiseen. Toiset taas näkevät tuomion oikeudenmukaisena ja tärkeänä etenkin seksuaalista väkivaltaa kokeneille uhreille, joiden kohtaama stigma käytännössä estää mahdollisuuden normaaliin elämään.

Ongwenin oikeudenkäyntiä pidetään kuitenkin laajasti poliittisena prosessina. Oikeammaksi syylliseksi nähdään Ugandan hallitus ja vastikään uudelleen valittu presidentti Museveni, joiden olisi pitänyt suojella kansalaisiaan. Suojelemisen sijaan hallituksen joukot syyllistyivät omalta osaltaan useisiin sotarikoksiin Pohjois-Ugandassa taistellessaan LRA:ta vastaan, eikä hallitus ole vieläkään tarjonnut minkäänlaista tukea konfliktin uhreille.

ICC:n syyttäjän vierailut Ugandaan ovat tasaisin väliajoin herättäneet toiveita, että se tutkisi myös hallituksen tekemiä rikoksia. Syyttäjä ei kuitenkaan ole kommentoinut asiaa sen enempää. ICC:n on kieltämättä helpompi keskittyä kapinallisjoukkojen rikosten tutkimiseen, koska Ugandan hallitus on nimenomaan pyytänyt sitä tutkimaan LRA:n rikoksia ja luvannut tukensa tähän prosessiin.

Tuomioistuimella onkin ollut haasteita saada valtioita tekemään yhteistyötä, ja samalla se on ollut kasvavan kritiikin kohteena viime vuosina. Sitä on moitittu muun muassa tutkintojen tehottomuudesta ja pitkästä kestosta sekä kyvyttömyydestä saada tuomittua kaikista korkeimmissa asemissa olevia henkilöitä. Tarve saada aikaan tuloksia onkin kasvanut koko ajan.

Oire syvemmästä epäoikeudenmukaisuudesta

Voidaan hyvin kysyä, onko oikeudenmukaista, että kansainvälisen yhteisön edessä ainoana vastuun LRA:n toiminnasta kantaa itse ryhmän rikosten uhriksi joutunut henkilö. Ongwen oli myös viidestä ICC:n etsintäkuuluttamasta jäsenestä kaikista alimpana arvoasteikoilla ja silti lista rikoksista, joista hänet tuomittiin, on pidempi kuin mistä esimerkiksi Serbian entinen presidentti Slobodan Milošević tai Liberian entinen presidentti Charles Taylor tuomittiin aikanaan omissa oikeudenkäynneissään.

Rajanveto hyvän ja pahan välillä ei aina ole niin helppoa kuin toivoisi, ja rikosoikeusjärjestelmän käytettävissä olevat keinot ovat rajalliset käsitellä tapauksia, joissa henkilö on samaan aikaan sekä uhri että syyllinen. Tuomioistuimen tehtävä on kuitenkin loppujen lopuksi määritellä, onko henkilö syyllinen vai ei. 

Vähemmälle huomiolle ovat jääneet esimerkiksi 50- ja 60-luvuilla Israelissa pidetyt niin sanotut kapo-oikeudenkäynnit, joissa tuomittiin keskitysleireillä natseja avustaneita juutalaisia. Natsien kanssa yhteistyötä tehneitä keskitysleirivankeja pidettiin alkuun natseihin rinnastettavina rikollisina. Oikeudenkäyntien loppua kohden syytettyjen asemaa myös uhreina alettiin vähitellen ymmärtää yhä enemmän.

Ongwenin oikeudenkäyntiä seuranneet viittasivatkin häneen usein traagisena syyllisenä tai epätäydellisenä uhrina. Tapauksessa on kuitenkin samalla kyse huomattavasti suuremmasta lapsisotilaisiin liityvästä ongelmasta ja syvälle juurtuneesta epäoikeudenmukaisuudesta, kuin yksittäisen henkilön rikoksista. Tuomio on huolestuttava ennakkotapaus maailman lapsisotilaille, joiden määrän on arvioitu yli kaksinkertaistuneen vuoden 2012 jälkeen. Eniten lapsia värvätään Lähi-idän konflikteista kärsivissä maissa sekä Afrikassa etenkin Kongossa, Keski-Afrikan tasavallassa ja Etelä-Sudanissa. Todellisia numeroita on lähes mahdotonta arvioida, mutta ne liikkuvat todennäköisesti sadoissa tuhansissa.

Tuomio on huolestuttava ennakkotapaus maailman lapsisotilaille, joiden määrän on arvioitu yli kaksinkertaistuneen vuoden 2012 jälkeen.

Klikkaa twiitataksesi.

Entisen lapsisotilaan tuomitseminen maailman vakavimpiin rikoksiin syyllistyneille varatussa tuomioistuimessa herättää kysymyksiä, mutta se tuo myös kauan kaivattua tunnustusta LRA:n uhrien kärsimyksille ja ainakin osalle helpotusta korvausten muodossa. Lisäksi oikeudenkäynti on lisännyt tietoisuutta Pohjois-Ugandan konfliktista, jonka pääasialliset syylliset ovat vältelleet vastuunkantoa jo vuosia. Samalla se on nimenomaan muistutus siitä, miksi tarvitaan järjestelmää, joka asettaisi kaikista vakavimpiin rikoksiin syyllistyneet vastuuseen teoistaan.

— 

Kirjoittaja: Camilla Antila

Editointi: Peppi Heinikainen, Heta Hassinen

Kielenhuolto: Eeva Iljukova