Frank Voglin Mahdollistajat on tarpeellinen ja ajankohtainen, mutta osittain sekava kuvaus siitä, miten länsimaiset instituutiot ovat tukeneet autoritaaristen valtioiden johtajien varastamista kansaltaan. 

Helmikuussa 2022 koko eurooppalainen maailma heräsi vavahduttaviin uutisiin: Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Samalla Frank Voglin kirjasta Mahdollistajat – kuinka länsimaat vaarantavat demokratian ylläpitämällä kleptokraatteja ja korruptiota (Frank Vogl, suom. Kimmo Pietiläinen, kust. Terra Cognita) tuli tuskaisen ajankohtainen. Länsi on joutunut Ukrainan sodan myötä tarkastelemaan itsekriittisesti sitä, kuinka sen omat pankit ja konsultit ovat olleet mukana luomassa vallan epätervettä keskittymää Putinin Venäjälle. Ironista on toki se, että samat kleptokraatit nauttivat länsimaiden takaamista rakenteista samalla, kun he itse rakentavat toisenlaista, autoritaarista, maailmaa. 

Ison-Britannian sisäministeriö lopetti niin kutsuttujen kultaisten viisumien eli sijoittajaviisumien myöntämisen vain vajaa viikko ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Kultaisista viisumeista eivät ole hyötyneet vain venäläiset oligarkit, vaan rikkaita ulkomaalaisia on muuttanut Britanniaan sijoittajaviisumien avulla myös esimerkiksi Kiinasta, Yhdysvalloista, Intiasta, Pakistanista, Kazakstanista ja Saudi-Arabiasta. Britanniassa houkuttelevaa on ollut muun muassa vahva omaisuudensuoja. 

Kleptokratialla tarkoitetaan institutionalisoitunutta varastamista. Kleptokratiassa eliitit ryöväävät julkisia varoja ja julkista omaisuutta omaksi hyödykseen. Kleptokraatit käyttävät usein rahanpesua ja salaisia pankkitilejä peittääkseen laittomat tulonsa. Tähän palveluitaan tarjoavat mahdollistajat – pankkiirit, asianajajat ja konsultit – jotka hoitavat laillista ja laitonta rahoitusta. Samalla he tulevat palvelleeksi myös järjestäytynyttä rikollisuutta ja terrorismia. Rikoksella saaduilla rahoilla voidaan hankkia kiinteistöjä, arvoautoja, taidetta tai kultaa.

Rahaa tässä valtavassa korruptiovyyhdissä liikkuu arviolta biljoona dollaria vuodessa, siis 1–2 prosenttia koko maailman bruttokansantuotteesta. Klikkaa twiitataksesi!

Rahaa tässä valtavassa korruptiovyyhdissä liikkuu arviolta biljoona dollaria vuodessa, siis 1–2 prosenttia koko maailman bruttokansantuotteesta. Viime vuosina maailman suurimpiin kuuluvat pankit, kuten HSBC ja Deutsche Bank, ovat jääneet kiinni sotkeuduttuaan rikolliseen toimintaan. Pankit monesti syyttävät korruptoituneita yksilöitä, vaikka kuten Vogl osoittaa, kyse on pikemminkin rakenteiden porsaanrei’istä ja päättäjien, pankkien ja yhteiskunnan, haluttomuudesta puuttua niihin. 

Frank Vogl, jonka tausta on vahvasti talousjournalismissa, osaa selittää kleptokratiaa myös maallikoille. Hän kertoo tarkasti, miten demokratiat ovat sulkeneet silmänsä korruptiolta ja jopa tukeneet sitä. Kirjan sivujen marginaalit täyttyvät omista havainnoistani siksi, että Voglin mainitsemat esimerkit ovat verrattain vanhoja. Tälläkin hetkellä esimerkiksi Helsingin Pasilassa seisoo tyhjillään monumentti sille, että Suomessa ei olla ilmiöstä irrallaan. Jääkiekkojoukkue Jokerit ja sen kotihalli, joka nykyään tunnetaan Helsinki Hallina, ovat toimineet venäläisen oligarkkirahoituksen varassa. Ilta-Sanomien artikkelin mukaan myöskään rahanpesun mahdollisuutta ei voi sulkea pois. Voglin piirtämä kuva on lohduton, mutta kuten hän toteaa, paljon on tehtävissä, jos vain halua on. 

Kirja on kuitenkin välillä niin sekava, että on vaikea päästä jyvälle esimerkiksi siitä, mitkä lainsäädännön aukot käytännössä tukevat kleptokratioita ja mitä niille olisi tehtävissä. Vogl vyöryttää lukijalle niin monta esimerkkiä korruptiota tukevista rakenteista ilman sen syvempää analyysiä, että lukija tuntee hukkuvansa epätoivoa huokuviin esimerkkeihin. 

Tälläkin hetkellä esimerkiksi Helsingin Pasilassa seisoo tyhjillään monumentti sille, että Suomessa ei olla ilmiöstä irrallaan. Klikkaa twiitataksesi!

Kuten sanottua, paljon on tehtävissä ja paljon on jo tehty. Yhdysvalloissa presidentti Joe Bidenin hallinto julkisti vuoden 2021 lopussa kattavan korruptiontorjuntastrategiansa, joka keskittyy erityisesti tapoihin, joilla korruptoituneet toimijat ovat hyödyntäneet Yhdysvaltain rahoitusjärjestelmää ja muita oikeusvaltioon kuuluvia järjestelmiä rahanpesussa. Myös Voglin saamattomuudesta syyttämä EU on ottanut askeleita oikeaan suuntaan: Euroopan komissio julkaisi keväällä 2020 niin kutsutun rahanpesupaketin, joka sisälsi toimintasuunnitelman EU:n kokonaisvaltaisesta rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen toimintapolitiikasta.

EU aikoo perustaa myös erityisen rahanpesun torjuntaviranomaisen, AMLA:n, jonka tehtävänä on esimerkiksi edistää suuririskisten ja rajojen yli toimivien finanssiyhteisöjen suoraa valvontaa. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä Vogl on mieltä aivan viime viikkojen käänteistä, kun Euroopan parlamentin entistä varapuhemiestä Eva Kailia epäillään osallisuudesta rikolliseen organisaatioon, rahanpesuun ja korruptioon. 

Kirjan kustantanut Terra Cognita on pieni yritys, jossa työskentelee vain kaksi ihmistä. Tällaisten kustantamojen työ on äärimmäisen tärkeää, sillä on suorastaan nautinto päästä käsiksi tärkeään kansainväliseen tietokirjallisuuteen omalla äidinkielellään. On harmi, että resursseja oikolukuun on ollut vähän. Englanninkieliset Beijingissä-muodot ohittaa nopeasti, mutta jokunen faktavirhekin on sattunut sekaan. 

Pankit monesti syyttävät korruptoituneita yksilöitä, vaikka kuten Vogl osoittaa, kyse on pikemminkin rakenteiden porsaanrei’istä. Klikkaa twiitataksesi!

Suomentaja on muun muassa huomauttanut Filippiinien Rodrigo Duterten hävinneen vuoden 2022 presidentinvaalit. Tosiasiassa Duterte ei voinut edes asettua ehdolle, sillä presidentin kausien määrää on maassa rajoitettu. Hän punnitsi pitkään varapresidenttiehdokkaaksi lähtemistä, mutta päätti sitten vetäytyä politiikasta. Vaalit voitti edesmenneen diktaattorin Ferdinand Marcosin poika Ferdinand Marcos nuorempi, lempinimeltään Bongbong. 

Ferdinand Marcosin perheineen on arveltu varastaneen Filippiinien valtion kassasta jopa 10 miljardia dollaria ja piilottaneen rahat sveitsiläisille pankkitileille, New Yorkin -kiinteistöihin ja arvotauluihin. Marcos kaatui lopulta vuonna 1986 kansan noustua vastarintaan. 

Myös Vogl arvelee, että rikolliselle toiminnalle tulee jossain vaiheessa piste: 

“– Julkiset mielenosoitukset luultavasti lisääntyvät, sillä vaurauden ja tulojen epätasainen jakauma kasvaa edelleen, köyhyys lisääntyy ja sosiaalisen median ansiosta entistäkin tietoisempi kansa vaatii hallinnolta vastuuvelvollisuutta ja läpinäkyvyyttä.”

Kirjoittaja: Lotta Jokinen 

Editointi: Eero Tuorila

Oikoluku: Elena Rintamäki