Ranskassa on pitkään ylläpidetty huomattavan suurta aseteollisuutta, jonka avulla maa on pyrkinyt varmistamaan paikkansa suurvaltojen joukossa. Yritykset joutuvat yhä enenevissä määrin tukeutumaan valtion tukeen, koska puolustusmenot pienenevät, kilpailu kiihtyy ja teknologinen kehitys nostaa hintoja.

Vuonna 1959 Charles de Gaulle totesi puheessaan, että ”Ranskan puolustuksen on oltava ranskalainen”. Tähän yksinkertaiseen toteamukseen kiteytyy Ranskan turvallisuuspolitiikan ja maan aseteollisuuden avioliitto, jota vielä tänä päivänä kunnioitetaan. De Gaullen julistuksen logiikka on, että Ranskan itsenäisyyden on tukeuduttava viime kädessä autonomiseen aseteollisuuteen.

Avioliiton seurauksena Ranskaan on syntynyt suuri aseteollisuus. 2021 julkaistussa Ranskan turvallisuusstrategiassa todetaan, että ala työllistää noin 200 000 ranskalaista ja kattaa 11 prosenttia maan viennistä. Lisäksi puolustusalalla on merkittävä rooli Ranskan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa (T&K). Aseteollisuusyritykset nimittäin rahoittavat yli viidenneksen kaikesta T&K-toiminnasta maassa.

Ranskan valtio tukee aseteollisuuttaan monin tavoin. Erään arvion mukaan jopa kolme neljännestä Ranskan julkisista investoinneista tehdään puolustusministeriön nimissä. Puolustusvoimien kautta myös tuetaan aseteollisuutta asehankinnoilla. Vuosittain yli 50 prosenttia armeijan budjetista käytetään erilaisiin asejärjestelmiin. Samaan yltävät Ranskan lisäksi johon maailmassa vain Yhdysvallat ja Iso-Britannia. Pariisi myös suojelee aseteollisuuden etuja aktiivisesti ulkopolitiikassaan. Tämä on näkynyt loistavasti esimerkiksi AUKUS-sopimuksen jälkipyykissä. Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian kanssa tehdyn kaupan myötä Australia korvasi ranskalaisen Naval Groupin valmistamat sukellusveneet yhdysvaltaisilla ydinsukellusveneillä. Vastatoimena Quai d’Orsay eskaloi tilanteen diplomaattiseksi kriisiksi kutsumalla suurlähettiläänsä pois Washingtonista ja Canberrasta.

Aseteollisuudella on merkittävä rooli Ranskalle sekä poliittisesti että taloudellisesti. Kuitenkin autonomian tukipilari on kasvavan paineen alla. Teknologian kehitys tekee asejärjestelmistä kalliimpia, ja samaan aikaan maiden puolustusbudjetit pienenevät. Lisäksi globalisaation myötä ranskalaiset yritykset joutuvat kilpailemaan muiden kanssa yhä harvemmista kaupoista.

Kylmän sodan strategia globalisaation pyörteissä

Avainasemassa Ranskan turvallisuuspolitiikan ja aseteollisuuden liiton ymmärtämisessä on Charles de Gaulle ja viidennen tasavallan muodostuminen 1950-luvulla. Tasavalta perustettiin de Gaullen johdolla tilanteessa, jossa Ranska oli kokenut nöyryytyksiä Suezin kriisissä ja Algerian sodassa. Pariisissa katsottiin erityisesti Suezin tapahtumien myötä, ettei Lontooseen ja Washingtoniin voinut liittolaisina luottaa. Täten de Gaulle päätti, että Ranskan oli rakennettava itsestään kolmas suurvalta Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen rinnalle. Tähän tarvittiin oman ydinaseohjelman lisäksi itsenäinen aseteollisuus. Toisin sanoen aseteollisuudella on ollut keskeinen rooli Ranskan turvallisuuspolitiikassa aivan viidennen tasavallan syntyajoista lähtien.

Kylmän sodan aikana Ranskan tarjoamaa välimallia supervaltojen välissä pidettiin onnistuneena strategiana. Pariisi pystyi luomaan suhteita maihin, jotka halusivat korostaa itsenäisyyttään sekä Moskovaan että Washingtoniin. Ranska onnistui erityisesti luomaan läheiset suhteet moniin Lähi-idän maihin ja käytti ”onnistuneesti” sotilaallista voimaansa vanhoissa siirtomaissaan. Samaan aikaan taustalla maan aseteollisuus kukoisti, sillä tuotteille riitti kysyntää.

Neuvostoliiton romahdus 1990-luvun vaihteessa, ja siitä seurannut Yhdysvaltojen dominanssi, muutti Ranskan aseteollisuutta merkittävästi. Vaikka poliitikkojen puheissa Ranskan autonomian korostus näkyi edelleen, oli aseteollisuuden sopeuduttava uuteen tilanteeseen. Alice Pannier ja Olivier Schmitt ovat hahmotelleet kolme tekijää, jotka ovat aiheuttaneet muutospainetta aseteollisuudelle.

Yhtäältä suurvaltakilpailun päättyminen pienensi maiden puolustusbudjetteja noin puolella. Myös Ranska vähensi puolustusmenojaan, tosin vain kolmanneksella. Pienenevillä budjeteilla oli välitön vaikutus aseteollisuuteen, jonka liikevaihto pieneni 30 prosentilla. Samaan aikaan valtio vähensi suorien T&K-toimintaan suunnattujen avustusten määrää. Muun ohessa Ranska luopui kylmän sodan jälkeen monista omistuksistaan puolustusalan yrityksissä. Näistä esimerkkinä voi mainita nykyisen Thalesin ja Safranin osuuksien myyminen 1990-luvun lopussa.

Toisaalta Pannier ja Schmitt toteavat, että aseteknologia on kylmän sodan päätyttyä monimutkaistunut. Tämä on luonut huomattavaa hintapainetta, joka puolestaan lisää kilpailua pienevien puolustusbudjettien maailmassa. Aseteollisuuden on kuitenkin pysyttävä erityisesti amerikkalaisten yritysten teknologisessa kehityksessä mukana, jotta ranskalaisten myymiä järjestelmiä voidaan käyttää rinnakkain muiden kanssa. Viennistä elävälle teollisuudelle tämä on elinehto.

Kallistuva teknologia, pienet budjetit ja yksinapainen maailma ovat johtaneet kovenevaan kilpailuun puolustussektorilla. Tämä on aiheuttanut Ranskassa yritysfuusioiden suman, jonka myötä monella aseteollisuuden alalla on maassa joko monopoli tai duopoli.

Klikkaa twiitataksesi.

Kolmanneksi kaksikko huomauttaa, että kallistuva teknologia, pienet budjetit ja yksinapainen maailma ovat johtaneet kovenevaan kilpailuun puolustussektorilla. Tämä on aiheuttanut Ranskassa yritysfuusioiden suman, jonka myötä monella aseteollisuuden alalla on maassa joko monopoli tai duopoli. Yhteistoimintaa on lisäksi kasvatettu muiden eurooppalaisten yritysten kanssa. Hyvä esimerkki tästä on siviililentokoneiden lisäksi avaruusteknologiaa ja ohjuksia valmistavan Airbusin omistus. Ranska ja Saksa omistavat kumpikin noin 11 prosenttia kyseisestä yrityksestä. Samoin ohjuksia valmistavan MBDA:n omistuspohjasta löytyy Airbus, brittiläinen BAE Systems sekä italialainen Leonardo S.p.A.

Valtiolta taustatukea

Kylmän sodan päättymisen ja globalisaation kiihtymisen aiheuttamat paineet aseteollisuuteen eivät ole täysin siirtyneet Ranskan turvallisuuspolitiikkaan. Päinvastoin autonomisen aseteollisuuden kilpailukykyä on pyritty taloudellisista haasteista huolimatta suojelemaan. Tämä näkyy hyvin yksiselitteisesti esimerkiksi vuoden 2021 turvallisuusstrategiassa, jossa todetaan, että ”puolustusteollisuus on kansallisen autonomian oleellinen osa”.

Poliitikoiden päättäväisyys on kasvattanut valtion roolia aseteollisuuden tukemisessa. Keskeisessä asemassa tässä on puolustusministeriön alainen asevarusteluosasto (Direction Générale de l’Armement, DGA). Pääosin insinööreistä koostuva osasto suunnittelee, ohjaa ja koordinoi Ranskan puolustuksen tarpeita, ja täten myös tukee aseteollisuutta tekemällä suuren osan taustatyöstä. Hyvä esimerkki DGA:n roolista on Scorpion-projekti, jossa osasto koordinoi panssarivaunuja ja tykistöä valmistavan Nexterin, armeijalle suunnattuja ajoneuvoja tuottavan Arquusin ja drone- ja satelliittijärjestelmiin keskittyvän Thalesin yhteistyötä. Ideana on tuottaa monipuolinen asejärjestelmä, joka yhdistelee ajoneuvoja, tietoliikennettä ja droneja.

Ranskan valtio on edelleen tukenut yrityksiä suoraan taloudellisesti. Vuonna 2017 valtio perusti uuden sijoitusrahaston, jonka tarkoituksena on auttaa puolustussektorilla toimivia PK-yrityksiä ostamalla osuuksia niistä. Tämä on myös tulkittu osoitukseksi valtion sitoutumisesta aseteollisuuden tukemiseen. Presidentti Emmanuel Macronin kausilla puolustusbudjetteja on lisäksi kasvatettu. Vuosille 2024–2030 suunnitellussa puolustusvoimien meno-ohjelmassa puolustusmenoihin varataan 413 miljardia euroa, joka toteutuessaan olisi kolmanneksen suurempi kuin edellinen meno-ohjelma.

Itsenäisellä aseteollisuudella on myös kasvava merkitys maan ulkopolitiikassa. Ranska on muun muassa ottanut hyvin aktiivisen roolin Kreikan ja Turkin välisissä kiistoissa Kreikan ostettua ranskalaisilta hävittäjiä ja sota-aluksia. Samoin Pariisin ja Berliinin välille on syntynyt kiista Saksan suunnitteleman Euroopan ohjuspuolustusjärjestelmän vuoksi. Ideana on ostaa järjestelmä Yhdysvalloista tai Israelista, vaikka Ranska on kehittänyt omaa versiotaan jo vuosia. Aiemmin mainittu AUKUS-sopimuksen jälkipyykki kuuluu myös tähän kategoriaan. Yhteistä näille esimerkeille on Ranskan valmius käyttää poliittista valtaa edesauttaakseen aseyhtiöitä.

Asekauppojen etu on toisaalta myös voinut hiljentää Ranskan halukkuutta autoritääristen valtioiden kritisointiin. Esimerkiksi Ranska on myynyt Saudi-Arabialle ja Yhdistyneelle arabiemiirikunnalle aseita, joita on todennäköisesti käytetty Jemenin sisällissodassa. Ranskan valtio kiistää tienneensä tästä, mutta esimerkiksi puolustusministeri Florence Parly on todennut, että näillä mailla on ”oikeutettuja turvallisuushuolia”.

Valtion ja aseteollisuuden liitto on kuitenkin alkanut rakoilla. Vuoden 2017 turvallisuusstrategiaan ilmestyi ensimmäistä kertaa kyvykkyyksien kategorisointi tärkeyden perusteella. Suunnitelman mukaan suvereniteetin säilyttämisen kannalta keskeistä on vain ydinaseiden ja viestintäteknologian valmistus. Sen sijaan kaluston, ammusten ja ohjusten osalta autonomiasta voidaan luopua osittain. Tosin toistaiseksi tämä on jäänyt vain merkinnäksi ohjelmaan. Samoin Ukrainan sodan myötä Ranskassa on virinnyt kriittistä keskustelua armeijan suurista panostuksista teknologiaan perustoimintojen kehittämisen sijaan. Emmanuel Macronin johdolla Ranska on myös pyrkinyt kehittämään Euroopan unionin tasoista puolustusta, joka laajentaisi puolustukseen käytettäviä määrärahoja. Suunnitelma on tosin kohdannut vastarintaa muissa EU-maissa. Kevään 2023 mielenosoitukset eläkeuudistusta vastaan ovat muun ohessa hyvä muistutus, että Ranskan valtiolla on muitakin menokohteita kuin aseteollisuuden ylläpito.

Kevään 2023 mielenosoitukset eläkeuudistusta vastaan ovat muun ohessa hyvä muistutus, että Ranskan valtiolla on muitakin menokohteita kuin aseteollisuuden ylläpito.

Klikkaa twiitataksesi.

Mahtavuus yli kaiken?

Muistelmiensa alussa Charles de Gaulle toteaa kuuluisasti: ”Ranska ei voi olla Ranska ilman mahtavuutta.” Viidennen tasavallan ensimmäiselle presidentille tämä tarkoitti ensi sijassa autonomista asemaa suurvaltojen joukossa, ja sen saavuttamiseksi tarvittiin itsenäinen aseteollisuus. Kyseistä mantraa ovat toistaneet myös de Gaullea seuranneet poliitikot. Tästä seurauksena Ranskalla on nykyään varsin mittava puolustussektori.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen mahtavuuden havittelu on muuttunut kalliiksi pienenevien budjettien, kovenevan kilpailun ja teknologisen kehityksen myötä. Aseteollisuus on kaivannut yhä enemmän tukea valtiolta sekä taloudellisesti että ulkopoliittisesti. Toistaiseksi ranskalaiset ovat olleet valmiita maksamaan hinnan mahtavuudesta, joskin avioliittoon on alkanut muodostua säröjä.

–

Kirjoittaja: Jarkko Hietala

Editointi: Heta Hassinen ja Heljä Ossa

Kielenhuolto: Hanna Lehto