Iso-Britannia ja Tanska pyrkivät muovaamaan Ruandasta käsittelykeskusta Eurooppaan saapuneille siirtolaisille, moniäänisistä vastalauseista huolimatta. On syytä pohtia, miksi pieni itäafrikkalainen sisämaa on esitetty mahdollisena ratkaisuna Euroopan niin kutsuttuun siirtolaiskriisiin ja miten Ruanda, joka jo vastaanottaa runsaasti pakolaisia naapurimaista Burundista ja Kongon demokraattisesta tasavallasta, itse hyötyisi siitä.

Kesäkuussa 2022 Ison-Britannian oli määrä lähettää ensimmäiset luvattomasti Englannin kanaalin yli maahan saapuneet siirtolaiset Ruandaan. Britannian hallitus pitää turvapaikanhakijoiden lähettämistä Ruandaan innovatiivisena ratkaisuna, joka saisi yhä useammat ihmiset jättämään kanaalin ylitykset tekemättä. Britannia on arvioinut Ruandan olevan tarkoitukseen sopiva, turvallinen maa.

Lentokone oli jo lähtövalmiina, kun kello 19:30 paikallista aikaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin määräsi välitoimen ja totesi koneessa olleen irakilaisen miehen olevan todellisessa, peruuttamattomassa vaarassa, jos hänet lähetettäisiin Ruandaan. Muut koneessa olleet onnistuivat välitoimen ansiosta tekemään eri oikeustahoille valitukset, joiden seurauksena heidän muuttomääräyksensä ja koko lento peruttiin samana iltana.

Tapaus herätti paljon kritiikkiä Isossa-Britanniassa, eikä se ole vuodessa laantunut. Muita lentoja ei vielä ole järjestetty, mutta hallituksen suunnitelmat paperittomien turvapaikanhakuprosessin ulkoistamiseksi jatkuvat. Suunnitelmien taustalla on halu estää laittomat Englannin kanaalin pienveneylitykset ja siten katkaista ihmissalakuljettajien liiketoiminta. Maan korkein oikeus katsoi joulukuussa 2022, että turvapaikanhakijoiden lähettäminen Ruandaan heidän hakemuksensa käsittelyn aikana on laillista. Politiikan lähtökohdalla on pitkät juuret.

Britannian sisäministerien ristiretki

Niin sanottu Ruanda-suunnitelma julkaistiin huhtikuussa 2022, kun Ison-Britannian silloinen sisäministeri Priti Patel allekirjoitti yhteisymmärryspöytäkirjan uudesta siirtolaisuutta ja talouskehitystä koskevasta kumppanuudesta (“Migration and Economic Development Partnership”) Ruandan kanssa. Ruanda valikoitui osittain pitkän yhteistyöhistorian ja vetovoimansa vuoksi, vaikka muita maita ja alueita oli myös harkittu. Viiden vuoden koeaikana ainakin 200 luvattomasti Britanniaan saapunutta turvapaikanhakijaa siirrettäisiin pakollisesti Ruandaan, jossa heidän hakemuksensa käsiteltäisiin. Hyväksytyn hakemuksen saaneille myönnettäisiin pitkä oleskelulupa Ruandaan, ei Isoon-Britanniaan. 

Ruanda-suunnitelman päämotiivina on käyttää siirron uhkaa pelotteena, jotta siirtolaiset jättäisivät vaaralliset ja luvattomat Englannin kanaalin ylitykset tekemättä ja näin ollen tyrehdyttäisivät salakuljetusbisneksen. Ihmissalakuljettajien järjestämät pienveneylitykset Ranskan pohjoisrannikolta Englantiin ovat kasvaneet huomattavasti viime vuosien aikana. Tätä reittiä pitkin havaittiin saapuneen yli 45 000 maahantulijaa vuonna 2022, kun määrä viisi vuotta sitten oli vain noin 300. Suurin osa paperittomista ylittäjistä on afgaaneja ja albaaneja, ja pienempi osuus tulijoista on muun muassa Syyriasta, Irakista ja Iranista. 

Nykyinen Britannian sisäministeri Suella Braverman jatkaa samaa konservatiivipuolueen politiikkaa, joka sai alkunsa jo 2010-luvun alussa silloisen sisäministerin Theresa Mayn luvattua luoda “todella vihamielinen ympäristö” paperittomille Britanniassa. Uutta laitonta maahanmuuttoa koskevaa lakialoitetta (“Illegal Migration Bill”) onkin käsitelty brittiparlamentissa maaliskuusta 2023 saakka. Lakialoitteen tarkoituksena on vahvistaa lainsäädäntökehystä, jotta kaikki laittomasti Britteihin tulleet lähetettäisiin takaisin kotimaihinsa tai turvalliseen kolmanteen maahan, kuten Ruandaan, ja heidän oikeuksiaan valittaa päätöksestä rajoitettaisiin. 

Britannia ei kuitenkaan ole ainoa eurooppalainen toimija, joka valmistelee turvapaikkamenettelyn ja pakolaisten suojelun ulkoistamista Ruandalle.

Ulkoistamisen tangoa Tanskan kanssa

Tanskan maahanmuuttopolitiikka on ollut yksi EU:n tiukimmista viime vuosina. Sosiaalidemokraattisen hallituksen tavoitteena on pysäyttää pakolaisten saapuminen maahan täysin, ukrainalaisia lukuun ottamatta. Tähän liittyen maa solmi ei-sitovat siirtolais- ja kehitysyhteistyötä koskevat sopimukset Ruandan kanssa jo vuonna 2021. 

Britannian jäljissä Tanska laajensi kumppanuuttaan syyskuussa 2022 julistamalla perustavansa uuden, kahden tanskalaisen diplomaatin miehittämän projektitoimiston Ruandaan. Kumppanuuden puitteissa jopa 1000 pakolaista vuodessa saatettaisiin siirtää Tanskasta Ruandaan ensiseulonnan jälkeen, mutta käytännön toteutusta ei ole tarkemmin avattu. Lisäksi Britannia ja Tanska ovat molemmat sopineet diiliensä puitteissa vastaanottavansa julkistamattoman määrän pakolaisia Ruandasta.

Tämän vuoden alussa Tanska sanoi hyllyttäneensä Ruanda-keskustelut toistaiseksi etsiäkseen tukea muilta EU-mailta ulkoistamispolitiikkaansa ja rohkaistuttuaan eri blokin maiden kiristyneistä pakolaiskannoista. Itävallan sisäministeri ehdotti viime vuoden lopulla, että muut EU-maat seuraisivat Ison-Britannian ja Tanskan mallia turvapaikkaprosessien ulkoistamisesta. Monet Euroopan äärioikeistopuolueet ovat myös ylistäneet Ison-Britannian uutta lakialoitetta. 

Siinä missä Ison-Britannian sopimus on tarkoitettu kahden maan väliseksi, haluaisi Tanska Ruanda-politiikallaan luoda oikeudellisesti sitovan, kansainvälisen pitkän aikavälin sopimuksen. Tanskan ihmisoikeusinstituutin pakolaistutkijan Nikolas Feith Tanin mukaan oikeudellinen sopimus lisäisi velvoitteita lähettäville maille ja takuita turvapaikanhakijoille sekä takaisi poliittisen valvonnan, sillä sen pitäisi läpäistä parlamentin syyni.

Tanska ajoi jo vuonna 2021 läpi lakimuutoksen, joka loi oikeusperustan turvapaikanhakijoiden siirtämiselle kolmansiin maihin. Tämän ovat saattaneet mahdollistaa maan useat erivapaudet EU:n turvapaikkapolitiikasta, kuten esimerkiksi rinnakkaissopimus EU-maiden Dublin-järjestelmästä, jolla päätetään, minkä maan vastuulle turvapaikanhakijat kuuluvat. Tan ja Aarhusin yliopiston professori Jens Vedsted-Hansen varoittavat muiden EU-maiden saattavan seurata Tanskan jalanjäljissä, jos EU:n ehdottamia uudistuksia maahanmuuttopakettiin ei saada yhdenmukaistettua. Euroopan parlamentti hyväksyi maahanmuuttosäädösten uudistukset huhtikuussa, ja seuraavaksi niistä neuvotellaan Euroopan neuvoston kanssa kesäkuusta alkaen.  

Kansainvälinen kritiikki ja varoittava esimerkki

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, Afrikan unioni ja Euroopan komissio ovat vahvasti kritisoineet Tanskan suunnitelmia ja varoittaneet yhteistyölle kielteisistä seurauksista, sillä suunnitelmat ovat ristiriidassa EU-lainsäädännön ja kansainvälisten pakolaisten vastuunjakovelvoitteiden kanssa ja siten syövät luottamusta Tanskaa kohtaan. Ison-Britannian pääministeri Rishi Sunak piti toukokuussa Euroopan neuvostolle puheen, jossa hän yritti saada lisäkannatusta Ruanda-suunnitelmalle. Puhe sai kylmän vastaanoton eurooppalaisilta poliittisilta johtajilta. Suunnitelma on ollut kasvavan kritiikin alla niin lakisääteisistä, moraalisista, terveydellisistä kuin poliittisistakin syistä. 

Itse kuningas Charles III on kertoman mukaan kutsunut Ruanda-suunnitelmaa kauhistuttavaksi. Sekä Human Rights Watchin uusi johtaja Lontoossa että Canterburyn arkkipiispa Justin Welby ovat sanoneet politiikan heikentävän Britannian asemaa maailmassa. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu on pyytänyt Britannian hallitusta miettimään uudelleen, sillä edelliset samantapaiset ulkoistamishankkeet ovat myötävaikuttaneet pakolaisten epäinhimilliseen kohteluun. 

Israelin epäonnistunut Ruanda-kokeilu voi toimia varoittavana esimerkkinä. Israel lähetti noin 4000 vapaaehtoista eritrealaista ja sudanilaista siirtolaista Ruandaan ja Ugandaan vuosina 2014–2018, minkä jälkeen salaperäinen järjestelmä romutettiin. Britannian yleisradioyhtiö BBC haastatteli entisiä Israelista Ruandaan lähetettyjä siirtolaisia, jotka kertoivat huonosta kohtelusta kohdemaassa, paperien saamattomuudesta ja lopulta matkoista takaisin Eurooppaan eri salakuljetusreittejä pitkin. Ruanda on sanonut, että Britannian suunnitelmalla ei ole mitään yhtäläisyyksiä Israelin kanssa, sillä toteutusta tullaan seuraamaan tarkasti. 

Mutta miksi juuri tämä itäafrikkalainen maa on noussut niin merkittäväksi osapuoleksi turvapaikanhakijoiden käsittelyn ja pakolaissuojan ulkoistamisessa?

Ruandan vetovoima

Ulkoapäin katsottuna Ruanda näyttää afrikkalaiselta menestystarinalta: talouden ja innovaation kova kasvu viimeisen vuosikymmenen aikana, pääkaupunki Kigalin kimmeltävät rakennukset ja huomiota herättävän puhtaat kadut, ulkomaisten poliitikkojen, sijoittajien ja vierailijoiden jatkuva virta. Vuodesta 2000 Ruandaa johtanut presidentti Paul Kagame pyrkii aktiivisesti vahvistamaan Ruandan maakuvaa edistyksellisenä ja luotettavana kumppanina länsimaisten päättäjien keskuudessa.

Oleellista Ruandan yhteistyöroolissa on, että se nähdään turvallisena kolmantena maana, johon pakolaisia voi lähettää. Ison-Britannian sisäministeriön teettämän arvioinnin mukaan Ruandalla on “toimiva turvapaikkamenettely”, eikä siksi ole painavia perusteita uskoa, että siirrettävillä henkilöillä olisi todellista riskiä kokea Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3. artiklan eli kidutuksen kiellon vastaista kohtelua. 

Ruandalla on mittavaa kokemusta pakolaisten vastaanotosta. Maa, joka on pinta-alaltaan 13 kertaa Suomea pienempi mutta väestöltään yli kaksinkertainen, isännöi tällä hetkellä yli 125 000:tta pakolaista, joista suurin osa on naapurimaista Kongon demokraattisesta tasavallasta ja Burundista. Ruanda jatkanee myös vuonna 2019 alkanutta pakolaisten vastaanottoa Libyasta, sillä EU sopi 22 miljoonan dollarin uusitusta rahoituksesta yhteistyössä Ruandan, UNHCR:n ja Afrikan unionin kanssa helmikuussa 2023.

Ruanda-suunnitelmat ovat ennen kaikkea poliittista ja rahallista laskelmointia. Britannian ja Tanskan poliitikot saavat osoittaa olevansa ankaria maahanmuuton suhteen, kun taas Ruandan autoritaarinen hallitus saa poliittista vipuvoimaa ylläpitääkseen maakuvaansa länsimaiden luotettavana kumppanina. Lisäksi Britannia on luvannut 120 miljoonan punnan kehitystuen Ruandalle. Britannia tulee myös vastaamaan käsittely- ja integraatiokustannuksista, jotka ovat noin 12 000 puntaa jokaista siirrettyä henkilöä kohti. Tanskakin on luvannut maksaa pakolaishakemusten käsittelystä, mutta tarkkaa summaa ei ole julkaistu.

Huomionarvoinen syy Ruandan valintaan on myös se, että muut maat eivät ole lähteneet hankkeisiin mukaan. Britannia arvioi muita vaihtoehtoja ulkoistetulle pakolaiskeskukselle, kuten Ascensionin syrjäistä saarta eteläisellä Atlantilla, mutta menestyksettä. Kööpenhaminan yliopiston professorin Zachary Whyten mukaan tanskalaiset poliitikot ovat mediassa ehdottaneet muita Pohjois- ja Itä-Afrikan maita, mutta niiden hallitukset ovat kiistäneet olevansa kiinnostuneita ja Ruanda on yksi harvoista, joka ei ole suoraan kieltäytynyt yhteistyöstä.

Ruandan omat intressit ja kriitikot

Ruandalle kyseessä ei pelkästään ole pakolaisten auttaminen ja kehitystuki, sillä Britannian ja Tanskan kaltaisilla yhteistyökuvioilla on muitakin etuja. King’s College Londonin rikoslain dosentin Nicola Palmerin mukaan Ruandan hallitus on ymmärtänyt länsimaiden yhä ankaramman rajavalvontapolitiikan tarjoamat poliittiset mahdollisuudet toteuttaa omia tavoitteitaan, jotka liittyvät vuoden 1994 kansanmurhaan syyllistyneiden tuomisesta oikeuden eteen. 

Lähes kahden vuosikymmenen aikana Ruandan kansallisen syyttäjäviranomaisen erityisosasto on esittänyt yli 1000 kansanmurhasyytettä, jotka ovat johtaneet oikeustoimiin yli 20 maassa.  Palmerin tutkimusten mukaan maahanmuuttoon liittyvien rikosten käsittely on johtanut epäiltyjen nopeampaan ja vähemmän tarkasteltuun luovuttamiseen Ruandaan kuin kansanmurharikosten. Tekemällä yhteistyötä pohjoisen pallonpuoliskon rajavalvonnan kanssa siirtolaisten käsittelyssä Ruanda saa vipuvaikutusta kansanmurhasta syytettyjen luovuttamiseen maahanmuuttorikosten varjolla. 

Muun muassa Tanska on jo hyväksynyt kansanmurhasta epäiltyjen karkotuksia Ruandaan, Iso-Britannia taas ei. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty on vaatinut, ettei muita epäiltyjä lähetetä takaisin Ruandaan ennen kuin on selvää, että kansainväliset oikeusstandardit pätevät siellä. Pian Ruanda-suunnitelman julistuksen jälkeen Kagame kuitenkin ehdotti Britannian luovuttavan kansanmurhan rikosepäiltyjä siirtolaisten mukana. Britannian sisäministeriö kiisti yhteyden siirtolaisdiilin ja karkotusten välillä, mutta kommentit ovat herättäneet huolta siitä, että Britannian on tästedes vaikeampi kieltäytyä Kagamen arkaluontoisista pyynnöistä.  

Ruandan kuvaa turvallisena maana siirtolaisille on myös kyseenalaistettu. Britannian sisäministeriön tekemää maa-arviointia Ruandasta on kutsuttu vaillinaiseksi, koska sen väitetään perustuvan valikoituihin tiedonjyviin, tai suorastaan faktojen vastaiseksi. Esimerkiksi nuoret kongolaiset ja burundilaiset pakolaiset ovat alttiita seksuaaliselle hyväksikäytölle ja pakkorekrytoinnille Ruandan turvallisuusjoukkoihin liittyviin aseellisiin ryhmiin, amerikkalainen Freedom House -järjestö sanoo tuoreessa maaraportissaan. 

Samalla, kun Ruanda on sallinut länsimaiden lähettää siirtolaisia maahan, Kagame ilmoitti tammikuussa 2023, ettei maa enää hyväksyisi kongolaisia pakolaisia. Kagamen mukaan Ruanda ei enää voi kantaa taakkaa Kongon pakolaisista, koska he eivät ole Ruandan ongelma. Pakolaiset ovat jatkaneet tuloaan, mutta lausahdus pahensi naapurien jo tulehtuneita suhteita. Taustalla on Ruandan väite siitä, että Kongo tukee aseellista kapinallisryhmää, joka on ollut osallinen vuoden 1994 kansanmurhassa. Sen sijaan Kongo, EU ja monet muut tahot epäilevät Ruandan olevan osallinen itäisen Kongon konfliktissa, vaikka Kagame sen kiistää. 

Eurooppa yrittää ostaa vastuuvapauden

Vaikka siirtolaisten käsittelyä kaavaillaan Ruandaan kyseenalaisissa olosuhteissa, pitää kriittinen katse ensisijassa kääntää takaisin Eurooppaan. Britannian ja Tanskan Ruanda-suunnitelmia on kritisoitu vuoden 1951 pakolaissopimuksen hengen ja kirjaimen vastaisiksi, vaikka kaikki kolme maata ovat sopimuksen allekirjoittaneet. Sopimusta laajennettiin vuonna 1967, ja se valvoo pakolaisten oikeudellisen aseman toteuttamista ja kestävien ratkaisujen löytämistä pakolaissuojeluun. 

Ruanda-suunnitelmia voi myös tarkastella EU:n laajemmin harjoittaman maahanmuuttoprosessin ulkoistamispolitiikan näkökulmasta. Niin kutsuttu Euroopan siirtolaiskriisi nousi otsikoihin vuonna 2015, kun yli miljoona paperitonta pakolaista saapui maanosaan, monet meriteitse. Yli 3500 ihmistä kuoli samana vuonna Välimerta ylittäessään, mikä johti EU:n ja Turkin väliseen, ongelmallisena pidettyyn pakolaissopimukseen, jonka tarkoituksena on ollut tyrehdyttää vaaralliset meriylitykset Turkista Kreikan saarille. Samaa on ajanut liuta yhteistyösopimuksia, joita Italia ja sittemmin EU ovat allekirjoittaneet Libyan kanssa.

Britannian ja Tanskan mutta myös EU:n toimia ajaa toive estää lisää turvapaikanhakijoita saapumasta Eurooppaan. Siirron uhkaa kolmansiin maihin käytetään pelottelutaktiikkana sen sijaan, että luotaisiin uusi globaali ja paremmin toimiva pakolaisten suojelujärjestelmä. Jo 85 prosenttia maailman 26 miljoonasta pakolaisesta on asettunut naapurimaihin kehittyvissä maissa. Tämä heijastelee suhteetonta taakkaa, jota nämä maat kantavat myös ilmastonmuutoksen torjunnassa. 

Kuten brittiläinen ajatushautomo ODI on huomioinut, Ruanda-suunnitelmassa ei ole kyse eurooppalaisesta siirtolaiskriisistä vaan vastuunkannon kriisistä. EU maksaa suuren hinnan, rahallisesti ja moraalisesti, ulkoistaakseen kansainväliset oikeudelliset velvoitteensa.

Kirjoittaja: Nina Näsman

Editointi: Jannika Melkko

Kielenhuolto: Jannika Melkko