Shiyu Miao on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Aasian tutkimuksen oppiaineesta Turun yliopistosta. Hän työskentelee tällä hetkellä strategiakonsultoinnin ja skenaarioiden parissa.

Yhdysvaltalaisen Seth Dickinsonin eeppisessä, geopoliittisessa fantasiatrilogiassa The Masquerade sukelletaan suoraan syvään päähän imperialismin, rasismin ja seksismin teemoihin. Islamin kultakauden ja Intian valtameren historiallisten kauppareittien inspiroima kirjasarja vie lukijat karuun, mutta samalla ainutlaatuisen omaperäiseen ja mielikuvitukselliseen maailmaan. Alati laajeneva imperiumi Falcrest on kolonisoinut päähenkilö Barun kotisaaren, ja tästä hyvästä Baru vannoo kostavansa ja tuhoavansa imperiumin hinnalla ja keinoilla millä hyvänsä.

Seth Dickinsonin löyhästi löytöretkien ajan kaltaiseen historialliseen fantasiamiljööseen sijoittuva kirjasarja lähtee liikkeelle, kun Falcrest-imperiumin laivat saapuvat päähenkilön Baru Cormorantin kotisaarelle Taranokeen tuomaan vapaan kaupan ja molemminpuolisen hyödyn ilosanomaa. Ensimmäisen kirjan (The Traitor Baru Cormorant) maalailevassa, lähes unenomaisessa alkunäytöksessä kuvataan nuoren Barun näkökulmasta, kuinka Falcrestin ja Taranoken suhde muuttuu hitaasti viattomasta kaupankäynnistä suoranaiseen kolonisaatioon. Lopulta Taranoke joutuukin ”vapaaehtoisesti” solmimaan sopimuksen Falcrestin imperiumiin liittymisestä.

Samaan aikaan Falcrest pyrkii tuomaan saarelle oman tiedettä, pseudotiedettä, eugeniikkaa ja uskontoa yhdistävän Incrasticism-ideologiansa, joka kieltää homoseksuaalisuuden ja moniavioisuuden, jotka olivat aiemmin Taranokella hyväksyttyjä. Osana prosessia imperiumin väkivaltakoneisto hankkiutuu eroon Barun toisesta isästä, mikä kolonisaation ohella saa päähenkilön vannomaan ikuista kostoa Falcrestille. Erinäisten käänteiden kautta Baru pääsee Taranokelle perustettuun falcrestilaiseen kouluun, tavoitteenaan nousta osaksi imperiumin valtaeliittiä ja tuhota Falcrest sisältäpäin. 

Geopolitiikkaa ja selviytymisstrategioita imperiumin puristuksessa

Kuten premissistä voi päätellä, kirjasarja on läpeensä poliittinen, eikä se kaihda käsitellä vaikeita ja riskialttiitakin aiheita. Kuka tahansa edes etäisesti historiaa ymmärtävä osaa nähdä yhtäläisyydet Falcrestin ja tosimaailman kolonialistien välillä. On myös mainittava, että juonen yhtenä suurena ajurina toimii päähenkilön homoseksuaalisuus, jota hän joutuu lähes koko kirjasarjan ajan piilottelemaan, samoin kuin hänen etninen taustansa, joka monen falcrestilaisen mielestä tuomitsee Barun ikuiseen barbarismiin.

Trilogian ensimmäisen ja toisen kirjan (The Monster Baru Cormorant) kiistattomia vahvuuksia onkin niiden synkkä, mutta samaan aikaan hyvin uskottava kuvaus imperialismista ja sen vaikutuksista niin yhteiskuntiin kuin yksilöihinkin. Baru joutuu jatkuvasti kamppailemaan sekä ulkomaailman että itsensä kanssa kun hän pyrkii selviytymään huomattavan vihamielisessä maailmassa ja vielä edistämään tavoitettaan Falcrestin tuhosta. Homoseksuaalisena, etnistä vähemmistöä edustavana naisena Barun kohtaamia vaikeuksia käsitellään hyvin suoraan, mutta kuitenkin tyylikkäästi ja orgaanisena osana varsinaista juonta. 

Trilogian ensimmäisen ja toisen kirjan kiistattomia vahvuuksia onkin niiden synkkä, mutta samaan aikaan hyvin uskottava kuvaus imperialismista ja sen vaikutuksista niin yhteiskuntiin kuin yksilöihinkin. Klikkaa twiitataksesi!

Toinen kirjasarjan kiistaton vahvuus ovatkin sen hahmot. Erityisesti päähenkilö on kaikessa ristiriitaisuudessaan ja ajoittaisesta julmuudestaankin huolimatta aseistariisuvan sympaattinen. Hän on samaan aikaan äärimmäisen kyvykäs juonittelija, numeroiden pyörittelijä ja poliitikkokin, mutta toisaalta tunnepuolen asioissa ja empatiakyvyltään juuri niin vajavainen, kuin mitä 18-vuotiaalta voi olettaakin. Läpi ensimmäisen ja toisen kirjan hän tekee (ja hänet pakotetaan tekemään) toinen toistaan hirveämpiä asioita ja valintoja, jotka johtavat sekä henkilökohtaisiin tragedioihin että kymmenientuhansien ihmisten kuolemiin. 

Baru itse oikeuttaa tekojaan Falcrestin tuhoamisella ja Taranoken pelastamisella, mutta lukija miettii vääjäämättä, onko Barun hämärien lapsuusmuistojen vapaata ja itsenäistä Taranokea koskaan edes ollut olemassa. Toisaalta kirjat haastavat pohtimaan, kuinka syvälle osaksi Falcrestia Baru voi sulautua ilman, että hän menettää oman identiteettinsä ja ”sielunsa” taranokelaisena. Tällaisten pohdintojen kytkökset reaalimaailmaan ovat ilmeiset.

Tarina kuvaa myös usean muun henkilön kautta sitä, miten eri taustoista tulevat hahmot pyrkivät samaan aikaan sopeutumaan Falcrestin valtaan ja ajoittain myös kapinoimaan sitä vastaan. Pohjoisen valtakunnan prinssi Svir toimii osana Falcrestin salamyhkäistä valtaeliittiä pelastaakseen rakastettunsa, kun taas Barun lapsuudenystävä, etelästä kotoisin oleva merivoimien sotilas Aminata on omaksunut täysin Falcrestin ideologian ja pyrkii olemaan täydellinen imperiumin kansalainen. 

Geopolitiikasta kiinnostuneelle on myös tarjolla valtavasti tarttumapintaa, sillä Falcrestin kolonialististen pyrkimysten taustalla on halu hallita keskeisintä merikauppareittiä ja sitä kautta koko maailmaa. Sarjan ensimmäinen kirja on suurelta osin lähes esseistinen kuvaus siitä, miten Falcrestin koulutusjärjestelmästä valmistunut, neron maineen saanut 18-vuotias Baru pyrkii finanssipolitiikan ja juonittelun avulla tuomaan Falcrestin kaukaisessa kolkassa sijaitsevan kapinoivan Aurdwynnin maakunnan tiukemmin Falcrestin ikeeseen. Toinen ja kolmas kirja taas keskittyvät makrotasolla Falcrestin ja toisen suurvallan Oriatin väliseen kamppailuun, jonka ratkaisussa Barulla on luonnollisesti oma osansa. 

Yhteiskunnallisten asioiden käsittely on kaksiteräinen miekka

Kirjailija on selvästi lukenut historiankirjansa ja tehnyt taustatyönsä, sillä kuvaukset kansainvälisestä politiikasta ovat kautta linjan erittäin uskottavia, eikä yksityiskohtienkaan kuvauksissa ole säästelty. Myös Dickinsonin monipuolinen, tyylilajeja rikkova kerronta on ajoittaisesta epätasaisuudestaan huolimatta pääosin erittäin hyvää, ja kirjasarjan parhaimmat kohtaukset ovat suorastaan nerokkaita.

Pelkän kahden ensimmäisen kirjan perusteella sarjaa voisikin suositella lähes varauksettomasti. Onkin äärimmäisen valitettavaa, että riskit, jotka vääjäämättä liittyvät niin poliittisesti latautuneiden aiheiden käsittelyyn, laukeavat lähes täysin sarjan kolmannessa osassa (The Tyrant Baru Cormorant). Kolmas kirja onkin sarjan ylivoimaisesti heikoin. Liikaa juonesta paljastamatta voi vain todeta, että jälkimmäisen puoliskon aikana kerronnan tasapaino hajoaa lähes täysin, ja kahden aiemman kirjan hienovarainen, ”näytä älä selitä” -tyyppinen imperialismin käsittely muuttuu jonkin sortin postkoloniaaliseksi manifestiksi.

Kirjailija on selvästi lukenut historiankirjansa ja tehnyt taustatyönsä, sillä kuvaukset kansainvälisestä politiikasta ovat kautta linjan erittäin uskottavia, eikä yksityiskohtienkaan kuvauksissa ole säästelty. Klikkaa twiitataksesi!

Kerronnan yhtäkkinen normatiivisuus myös nakertaa kaikkien hahmojen, ja erityisesti Barun kiinnostavuutta, sillä juuri ristiriita Falcrestiin assimiloitumisen ja kapinan välillä on tarinan kiinnostavin elementti. Tältä putoaa pohja, kun kaikki kolonisoitujen alueiden hahmot yhtäkkiä ymmärtävät Falcrestin propagandan pahuuden, ja samaan aikaan imperiumia edustavat sivuhahmot paljastuvat yksiselitteisen ikäviksi tyypeiksi. 

Kirjailija on todennut pyrkivänsä kuvaamaan, miten marginalisoidut yksilöt voivat tehdä epäoikeudenmukaisesta maailmasta paremman, mutta jotakin kerronnallisesta epäonnistumisesta (ja epäilemättä myös allekirjoittaneesta) kertoo se, että kirjan lopussa oli miltei helpompi sympatisoida Barua lapsesta asti kiduttanutta “pahista” kuin tarinan ”hyviksiä”. 

Pannukakuksi menevästä lopusta huolimatta kirjasarja on erittäin mielenkiintoinen  piilotettu helmi, jonka kaikkia ulottuvuuksia ei yhdessä arviossa pysty edes mainitsemaan, saati kunnolla käsittelemään. Sarjaan oli tarkoitus myös kirjoittaa neljäs teos, ja kolmannen kirjan loppuratkaisu antaisi sille hyvin tilaa sekä juonellisesti että temaattisesti. Kirjailija on kuitenkin todennut kirjan kirjoittamisen henkisesti niin raskaaksi, että on epäselvää, ilmestyykö neljäs teos koskaan. Mitään kevyttä viihdettä kirjat eivät tosiaankaan ole, ja toinen ja kolmas osa ovat myös aikamoisia tiiliskiviä, joihin uppoutuessa kesäloman saa helposti kulumaan. Suomeksi sarjaa ei ole käännetty, mutta kirjat löytyvät englanninkielisinä ainakin nettikirjakaupoista ja Helmet-kirjastoista. 

Kirjoittaja: Shiyu Miao

Editointi: Eero Tuorila

Kielenhuolto: Sannimari Veini