Yksi sotien vähälle huomiolle jäävistä uhreista on luonto. Luonnontuhonnan kriminalisointia viedään eteenpäin eri muodoissa niin kansallisilla tasoilla, EU:ssa kuin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa. Ympäristöjärjestöjen mielestä vain riittävän ankara kriminalisointi voi saada ihmiset asettamaan ympäristön edun omansa edelle, mutta ympäristörikosten rinnastaminen kansanmurhaan ja sotarikoksiin on kohdannut vastustusta ja epäröintiä monesta suunnasta.

Luonnolle sotien myötä aiheutuneita laajamittaisia tuhoja pidetään pääasiassa edelleen valitettavina sivutuhoina. Luonnontuhonta (englanniksi ecocide) terminä nousi ensimmäisen kerran esille 1970-luvulla Vietnamin sodan yhteydessä. Yhdysvaltojen asevoimat käytti Agent Orange -nimellä kulkevaa kasvimyrkkyä tavoitteenaan tuhota sisseille suojaa tarjoavat metsät ja katkaista heidän ruoantuotantonsa. Luonnolle aiheutuneen tuhon lisäksi kyseinen myrkky on sittemmin osoittautunut ihmisille vaaralliseksi ja vaikuttaa alueen asukkaiden elämään yhä tänä päivänä.  Samaa taktiikkaa olivat aiemmin käyttäneet britit 1950-luvulla silloisen siirtomaansa Malaian (nyk. Malesia) alueella.

Vuosien mittaan useat järjestöt ja asiantuntijat ovat kannattaneet luonnontuhonnan sisällyttämistä kansainvälisen oikeuden piiriin. Tämä ei tarkoittaisi vain konfliktien yhteydessä luonnolle aiheutettua vahinkoa, vaan tavoitteena olisi laajemmin vaikuttaa myös suurten yritysten toimintaan ja kattaa vaikkapa laajamittaisia öljyvahinkoja. Tavoitetta on kaikista järjestelmällisimmin pyrkinyt edistämään vuonna 2019 perustettu Stop Ecocide -kampanja. Kampanjan lähtökohtana on, että tällä hetkellä ei ole olemassa kansainvälistä ja oikeudellisesti sitovaa velvollisuutta huolehtia maapallon elinkelpoisuudesta.

Ukrainan sota nostanut luonnontuhonnan jälleen tapetille

Henkilövahinkojen ja muiden tuhojen kartoittaminen usein menee etusijalle, ja luonnolle aiheutuneet haitat saattavat koko laajuudessaan ilmetä vasta myöhemmin. 

Luonnontuhoaminen on usein sodankäynnin väline, jolla pyritään toisen osapuolen yhteiskunnan romahduttamiseen. Joissain tapauksissa luonnonvaroista taistelu voi kuitenkin olla myös konfliktin päämäärä tai ainakin osittainen tavoite. YK:n ympäristöohjelma UNEP on arvioinut, että viimeisen 60 vuoden aikana käydyistä valtion sisäisistä konflikteista 40 prosentilla on ollut kytkös luonnonvaroihin. Tulevaisuudessa hupenevien luonnonvarojen, eritoten veden saatavuuden, pelätään ajavan valtioita sotimaan.

Kesäkuussa 2023 Venäjän osittain miehittämällä Hersonin alueella sijainneen Kahovkan padon tuhoaminen toi luonnontuhonnan käsitteen monien tietoisuuteen. Niin Venäjä kuin Ukrainakin syyttävät toisiaan padon räjäyttämisestä. Tapahtumista ei ole vielä täyttä selvyyttä, mutta todistusaineisto näyttäisi osoittavan Venäjän olleen tapahtumien taustalla. Joka tapauksessa tapahtuneella oli valtavia vaikutuksia alueen ihmisille ja heidän elinkeinoilleen. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kuvasi tekoa X:ssä ”brutaaliksi luonnontuhonnaksi.” Ukrainan syyttäjäviranomaisen ympäristörikosten erityisasiantuntija Maksym Popov vertasi tapahtumasta aiheutuneita tuhoja Tšernobylin ydinvoimalan räjähdykseen.

Luonnontuhonnasta toivotaan viidettä kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivallan alle kuuluvaa rikosta sotarikosten, kansanmurhan, rikosten ihmisyyttä vastaan ja hyökkäysrikosten rinnalle.

Klikkaa twiitataksesi.

Yli 17 000 ihmistä evakuoitiin Hersonin tulva-alueilta, ja vaikka suurin osa on päässyt palaamaan, on monilla ollut vaikeuksia etenkin juomaveden saamisessa. YK:n arvioiden mukaan padon tuhoutumisen seurauksena 350 000 – 550 000 hehtaaria viljelysmaata kärsi tulvimisesta tai talousveden puutteesta ja 700 000 ihmisen veden saanti vaikeutui. Katastrofi aiheutti yhteensä jopa 14 miljardin dollarin vahingot. Raportin mukaan pitkän aikavälin haitat voivat olla ylisukupolvisia.

Ukraina on ylipäänsä ollut ahkera luontoon kohdistuvien rikosten käsittelyssä. Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 Ukraina on avannut lähes 200 ympäristörikoksia koskevaa tutkintaa, jotka voidaan luokitella sotarikoksiksi. Näiden joukossa on 15 luonnontuhonnan tapausta. 

Viimeisimpänä luonnontuhonnan termi on jälleen noussut esiin meneillään olevan Gazan sodan yhteydessä. Human Rights Watchin mukaan Israel on käyttänyt valkoista fosforia niin Gazassa kuin Etelä-Libanonissa. Tämän seurauksena esimerkiksi yli 47 000 oliivi-, mänty- ja tammipuuta on tuhoutunut ja satoja laiduneläimiä on kuollut Libanonissa, millä on kauaskantoisia seurauksia alueen asukkaille ja heidän toimeentulolleen.

Tavoitteena viides kansainvälistä rauhaa uhkaava rikos

Vuonna 2021 riippumaton kansainvälisten lakiasiantuntijoiden muodostama paneeli luonnosteli luonnontuhonnan määritelmän, joka on tarkoitettu kansainvälisen rikostuomioistuimen (International Criminal Court, ICC) käytettäväksi. Siitä toivotaan viidettä tuomioistuimen toimivallan alle kuuluvaa rikosta sotarikosten, kansanmurhan, rikosten ihmisyyttä vastaan ja hyökkäysrikosten rinnalle.

Luonnontuhonnalla tarkoitetaan oikeudenvastaista tai mielivaltaista tekoa, joka tehdään tietäen kyseisen teon aiheuttavan todennäköisesti vakavia ja laajamittaisia tai pitkäaikaisia ympäristövahinkoja. Teko voi ottaa monia muotoja ekosysteemien tuhonnasta luonnon monimuotoisuuden hävittämiseen ja elintärkeiden luonnonvarojen saastuttamiseen. Englanninkielinen termi ecocide on saanut inspiraationsa kansanmurhan (genocide) käsitteestä. Laajamittainen luonnon ja elinkeinojen tuhoaminen voi muodostaa uhan kulttuurien ja kansojen olemassaololle samalla tavalla kuin kansanmurha.

Kansainvälisen oikeuden edetessä tavanomaisen hitaasti muotoilu on päätynyt kuitenkin monen kansallisen lainsäädäntöelimen pöydälle. Ensimmäisten maiden joukossa luonnontuhonnan kriminalisoivat Vietnam, Ecuador, Ukraina ja Venäjä. Tällä hetkellä lakiehdotuksia on vireillä ainakin Skotlannissa, Belgiassa, Perussa ja Meksikossa. Brasiliassa, jossa on pitkään kamppailtu Amazonin sademetsän hävittämisen kanssa, on tuotu lakiesitys parlamentin käsittelyyn. Rikoksen sisällyttäminen ICC:n toimialaan olisi myös huomattavasti helpompaa, jos se olisi kriminalisoitu useammassa maassa jo valmiiksi.

Maaliskuussa 2023 Euroopan parlamentti äänesti luonnontuhonnan kriminalisoimisesta EU-lainsäädännössä. Muutama viikko sitten parlamentti pääsi yhteisymmärrykseen ympäristörikoksia koskevan direktiivin päivittämisestä siten, että se kattaisi laajamittaisen luonnolle aiheutuvan tuhon rankaisemisen. Rikoksen vakavuudesta riippuen rangaistuksena voi olla enintään kymmenen vuotta vankeutta ja sakkoja enintään viisi prosenttia yrityksen globaalista liikevaihdosta. Päätös ei suoranaisesti kriminalisoi tai määrittele luonnontuhontaa, mutta päätökseen on kirjattu siihen ”rinnastettavissa oleviset rikoksiset”. Direktiivin on tarkoitus tulla virallisesti hyväksytyksi keväällä 2024, minkä jälkeen jäsenmailla on kaksi vuotta aikaa sisällyttää se kansalliseen lainsäädäntöön.

Osa asiantuntijoista onkin sitä mieltä, ettei luonnontuhonnasta ole tarvetta tehdä erillistä kansainvälistä rikosta ja kansalliset kriminalisoinnit ovat tehokkaampi keino. ICC on jo nykyisellään ylityöllistetty, eivätkä sen resurssit riitä tällä erää kaikkien pöydälle tuotujen tapausten käsittelyyn. Osa pohtii myös luonnon nostamista kansainvälisen rikosoikeuden oikeussubjektiksi. Perinteisesti luonnolla on ollut vain välinearvo ihmisille, ja tuomioistuin on perustettu tuomitsemaan ainoastaan kaikista vakavampiin rikoksiin syyllistyneitä henkilöitä. 

Luonnontuhontaa ei myöskään välttämättä tarvitsisi erikseen säätää rangaistavaksi, koska sen voidaan katsoa jo sisältyvän Rooman perussääntöön. Esimerkiksi sotarikoksena voidaan perussäännön 8 artiklan mukaan pitää hyökkäystä, joka on omiaan aiheuttamaan ”laajamittaisia, pitkäaikaisia ja vakavia ympäristövahinkoja”, mikäli nämä ”vahingot olivat selvästi liiallisia verrattuna odotettavissa olevaan konkreettiseen ja välittömään yleiseen sotilaalliseen hyötyyn”.

Keskustelu luonnontuhonnan kriminalisoinnista liittyy tiiviisti yritysten toimintaan, ja sen vastustus tulee myös pitkälti juuri yritysmaailman suunnasta.

Klikkaa twiitataksesi.

ICC:n vuonna 2016 julkaisemassa strategiapaperissa syyttäjä toivoi, että tulevaisuudessa tutkittavia tapauksia valittaessa kiinnitettäisiin myös huomiota luonnolle aiheutuneeseen vahinkoon. Syyttäjän näkemyksen mukaan tämä on mahdollista jo olemassa olevan rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevan määritelmän puitteissa. Konkreettisia toimia ympäristörikosten sisällyttämisestä tuomioistuimen tutkimien tapausten joukkoon ei kuitenkaan ole ehdotettu.

Käytännössä muutosten tekeminen Rooman perussääntöön on tehty hyvin kankeaksi prosessiksi. Kahden kolmasosan enemmistöllä perussääntöön voidaan tehdä lisäyksiä, minkä lisäksi jokaisen jäsenvaltion on erikseen vielä hyväksyttävä uudet lisäykset. Vuonna 2017 Rooman perussääntöön vuosikausien väännön jälkeen lisätty hyökkäysrikoksen määritelmä osoitti prosessin puutteet. Tähän mennessä 123 jäsenvaltiosta ainoastaan 45 on ratifioinut hyökkäysrikoksen.

Uusi moraalinen suuntalinja maailmalle

Luonnontuhonnan kriminalisoinnin vankimpien tukijoiden joukkoon kuuluu ryhmä pieniä saarivaltioita, joissa ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat jo tuntuvia, alkuperäiskansojen edustajia ja Euroopan unioni. Sittemmin tukijoiden joukkoon on liittynyt myös joukko tunnettuja nimiä YK:n pääsihteeri António Guterresista paavi Franciscukseen. Kansainvälisen rikoksen leimalla koetaan edelleen olevan painoarvoa.

Keskustelu luonnontuhonnan kriminalisoinnista liittyy tiiviisti yritysten toimintaan, ja sen vastustus tulee myös pitkälti juuri yritysmaailman suunnasta. Luonnontuhonnan saattamisella kansainvälisten rikosten rinnalle olisi pitkälti symbolinen merkitys, ja sen toivotaan muuttavan yritysten toimintaa perustavanlaatuisella tavalla ympäristöystävällisempään suuntaan. 

Ympäristöä vaarantaville toimille olisi haastavampaa saada lupia tai rahoitusta. Haaveena on, että yritykset alkaisivat toimia voiton tavoittelemisen sijaan luonnolle aiheutuvan vahingon minimoimiseksi. Yritysmaailman toimijat olisivat täten herkempiä rikosten ennaltaehkäiseville vaikutuksille kuin vaikka diktaattorit tai muut poliittiset toimijat. 

Kirjoittaja: Camilla Antila 

Editointi: Emmi Kivi ja Heljä Ossa 

Kielenhuolto: Ida Andersson