Nato-jäsenyyden myötä Suomesta on tullut liittoutunut maa ja siten myös osa transatlanttista turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteisöä, jonka de facto johtajana toimii Yhdysvallat. Yhdysvaltojen johtoaseman myötä on keskeistä, että Suomessa seurataan aktiivisesti Washingtonissa käytävää keskustelua transatlanttisen turvallisuusyhteistyön tulevaisuudesta sekä sen mahdollisuuksista ja haasteista. 

The Ulkopolitistin Frida Rintakumpu kävi seuraamassa ajatushautomoissa käytävää keskustelua Washington D.C.:ssä. Keskusteluissa korostuu kolme asiakokonaisuutta, joilla on vaikutusta transatlanttisten suhteiden kehitykseen lähitulevaisuudessa: Ukrainalle annettava aseapu, puolustusmenojen tasapuolisempi taakanjako ja suhtautuminen Kiinaan.

Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyö on kehittynyt merkittävästi viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Nato-jäsenyyden myötä suhteita tiivistetään nyt kiihdytysvaihteella. Tuoreimpana kehityskulkuna on maiden välisen puolustusyhteistyösopimuksen (Defense Cooperation Agreement, DCA) edistyminen virkamiesvalmistelusta poliittiseen käsittelyyn. Sopimus vahvistaa Suomen turvallisuutta ja edesauttaa Nato-jäsenyyden velvoitteiden toimeenpanoa. Suomen sotilaallinen liittoutuminen tuo kansalliseen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen keskusteluun uusia ulottuvuuksia. Suomi ei ole enää ainoastaan osa Pohjoismaita ja Euroopan unionia, vaan myös täysivaltainen päätöksentekijä transatlanttisessa turvallisuus- ja puolustusyhteistyössä. Uusi roolimme Nato-maana edellyttää siis transatlanttisesta strategisesta toimintaympäristöstä käytävän keskustelun seuraamista ja siihen osallistumista. 

Washingtonin ajatushautomoissa käydään parhaillaan kiivasta keskustelua Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suunnasta muuttuvassa geostrategisessa ympäristössä. Tuoreena Nato-maana myös Suomen rooli puolustusyhteisön uutena jäsenenä nousee verrattain usein esille näissä pöydissä. Keskustelut siitä, minkä perustavanlaatuisten poliittisten suuntausten ja ideoiden tulisi ohjata Yhdysvaltojen suhteita sen transatlanttisiin kumppaneihin, ovat kuumimmillaan sitten kylmän sodan jälkeisten vuosien. Keskusteluja alleviivaavat tämänhetkiset trendit Yhdysvaltojen politiikassa – nurkkakuntaisuus, pidättyväisyys ulkosuhteissa ja suurvaltakilpailun kiristyminen – jotka ovat yhä enemmän havaittavissa myös maan korkeimpien päättäjien ulostuloissa. 

Kiitos pyöröovi-ilmiön, siirtyminen ajatushautomoista keskushallinnon vaikutusvaltaisiin asiantuntijatehtäviin on yleistä. Washingtonin ajatushautomoissa käydyillä keskusteluilla on siis usein vaikutusta siihen, kuinka Yhdysvallat pyrkii toteuttamaan ulkopolitiikkaa muuttuvassa strategisessa ympäristössä. Koska Washington D.C. on ajatushautomoiden luvattu kaupunki lukuisine toimijoineen, tähän artikkeliin on koottu näkemyksiä vaikutusvaltaisimmista, poliittiseen keskustaan asemoituvista instituuteista.

Transatlanttisten suhteiden tiivistyminen edellyttää jaettua ymmärrystä uhkakuvista

Washingtonin ulko- ja turvallisuuspoliittisen eliitin kesken käytävissä keskusteluissa korostuu erityisesti kolme toisiinsa liittyvää asiakokonaisuutta, joilla on merkitystä Euroopan ja Yhdysvaltojen välisille  suhteille: Ukrainalle annettava aseapu, puolustusmenojen tasapuolisempi taakanjako sekä käsitys Kiinan muodostamasta turvallisuusuhasta. Ukrainalle annettava aseapu puhuttaa Washingtonissa aktiivisesti. Keskusteluissa korostuu huoli sekä transatlanttisten kumppaneiden että amerikkalaisten päättäjien yhtenäisyydestä. Molemmat huolet ovat materialisoituneet erityisesti viime kuukausina, kun EU-maiden keskinäiset välit ovat rakoilleet ja Yhdysvaltojen kongressin myöntämä tuki Ukrainalle on vaarantunut sisäpoliittisen väännön myötä.

Yhdysvalloissa Ukrainan aseapuun liittyvän väännön taustalla on kiista maan ulkopoliittisista painopisteistä. Yhdysvaltain kongressi on ollut syksyn mittaan kaaoksessa useaan otteeseen. Yksi monista kiistakysymyksistä liittyy Ukrainalle annettavan aseavun jatkamiseen, jota edustajainhuoneen republikaanien äärilaita vastustaa. Vääntö tuen jatkamisesta on suunnattu ensisijaisesti kotimaiselle yleisölle, sillä erityisesti republikaaniäänestäjien into tukea Ukrainaa on laskussa. Monet Ukrainan tukemista vastustavat republikaanit näkevät esimerkiksi Israelille suunnatun avun merkittävimpänä ulkopoliittisena prioriteettina. Pelkona on, että eroavaisuudet painopisteissä korostuvat entisestään, jos sota Ukrainassa kehittyy jäätyneeksi konfliktiksi. 

Kysymys taakanjaosta on Washingtonissa Ukrainaa suurempi kysymys Klikkaa twiitataksesi!

Ukrainan puolustustaistelussa on pelissä se, millaiseksi Euroopan ja Suomen turvallisuusympäristö muodostuu 2020-luvulla. On täten selvää, että Nato-maiden yhtenäisen tuen jatkuminen Ukrainalle on jatkossakin Suomen Nato-asialistan kärjessä. Viimeaikaisista kehityskuluista huolimatta Washingtonissa vakuutellaan, että amerikkalaisten tuki Ukrainalle ei ole horjumassa. Vakuuttelut tulevat kuitenkin usein sivulauseen kera: Tuki jatkuu, mutta Euroopan on otettava siitä entistä enemmän vastuuta.

Kysymys taakanjaosta on Washingtonissa Ukrainaa suurempi kysymys. Taakanjako, eli puolustukseen käytettävien resurssien tasapuolinen jakautuminen liittolaisten välillä, on yksi Naton ikuisuuskysymyksistä, jonka juuret yltävät puolustusliiton alkuvuosiin saakka.  Yhdysvaltojen tyytymättömyys ensisijaisena Naton kulujen kattajana kasvoi erityisesti Donald Trumpin presidenttikauden aikana, minkä jälkeen keskustelu taakanjaosta on jatkunut aktiivisena Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa. Naton Vilnassa heinäkuussa järjestetyssä huippukokouksessa vahvistettiin aiemmin tehty päätös nostaa puolustusmenot vähintään 2%:iin bruttokansantuotteesta. Washingtonissa tavoite nähdään oikeansuuntaisena mutta vaikeasti saavutettavana, jos Euroopasta ei löydy aitoa poliittista tahtoa puolustusmenojen kasvattamiseen. Jollei menoja saada nostettua ensi vuoden Nato-huippukokoukseen mennessä, laahaavista puolustusmenoista pelätään muodostuvan lyömäase Trumpin tulevaan vaalikampanjaan. 

Yhdysvaltojen ulkopoliittiset painopisteet siirtyvät itään, Euroopassa näytön paikka

Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen alati kiihtyvä suurvaltakamppailu muodostaa kolmannen asiakokonaisuuden, joka nousee jatkuvasti esille Washingtonissa transatlanttisista suhteista keskusteltaessa. Washingtonissa kannetaan huolta siitä, ettei Euroopassa jaeta Yhdysvaltojen näkemystä Kiinan luomasta turvallisuusuhasta. Ajatushautomoissa peräänkuulutetaan Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen yhteistä Kiina-politiikkaa, joka on Yhdysvaltojen näkökulmasta jo pahasti myöhässä. 

Yhdysvallat on pyrkinyt jo vuosia korostamaan Kiinan muodostamaa turvallisuusuhkaa eri kansainvälisissä yhteyksissä. Natossa Kiina mainittiin ensimmäistä kertaa puolustusliiton yhteisessä julkilausumassa vuonna 2019 Yhdysvaltojen painostuksen myötä. Tämän jälkeen Kiinaan liittyvät maininnat ovat lisääntyneet Naton ulostuloissa. Yhdysvaltojen koventunut asennoituminen Kiinaan tulee selkeästi esille tuoreessa America’s Strategic Posture –raportissa. Yhdysvaltojen strategista asemoitumista käsittelevän raportin ydinviesti on, että Yhdysvalloilla on ensimmäistä kertaa historiassaan vastassaan kaksi ydinasevaltiota, Kiina ja Venäjä. Ero edelliseen, vuonna 2009 julkaistuun raporttiin on merkittävä. Tuolloin Kiinaa ei pidetty suorana turvallisuusuhkana, kun taas tuoreessa raportissa se nähdään eksistentiaalisena haasteena Yhdysvalloille.

Koska Suomi nojaa yhä enemmän Yhdysvaltoihin puolustuksessaan, Euroopan turvallisuuden pysyminen Yhdysvaltojen prioriteettilistan kärkipäässä on Suomelle keskeisen tärkeää. Klikkaa twiitataksesi!

Suurvaltakilpailun kiihtyminen vaikuttaa siihen kuinka Yhdysvallat priorisoi ulkosuhteitaan. Suomelle suurvaltakilpailun värittämä maailma tarkoittaa epävarmuuden lisääntymistä. Kiina-uhan kasvaessa Eurooppa uhkaa jäädä Yhdysvaltojen ulkopolitiikan sivujuonteeksi. Koska Suomi nojaa yhä enemmän Yhdysvaltoihin puolustuksessaan, Euroopan turvallisuuden pysyminen Yhdysvaltojen prioriteettilistan kärkipäässä on Suomelle keskeisen tärkeää. Suomen ja koko Euroopan tuleekin pitää Nato ja Ukraina jatkossakin relevantteina Yhdysvalloille Kiina-painotuksen lisääntyessä. Washingtonin ajatushautomoiden näkökulmasta tämä tehdään Nato-maiden puolustusmenoja lisäämällä ja Euroopan entistä vahvemmalla sitoutumisella Ukrainan tukemiseen. Yhdysvallat myös odottaa Euroopalta tiukempia toimenpiteitä suhteessa Kiinaan. Yhdysvallat peräänkuuluttaa tukea erityisesti sen pakotepolitiikkalle, jonka tavoitteena on käytännössä tukahduttaa kiinalainen mikrosiru- ja puolijohdeteollisuuden kehittyminen kansallisen turvallisuuden nimissä.

Transatlanttiset suhteet testissä ensi vuoden Naton huippukokouksessa

Seuraava Naton huippukokous järjestetään Washingtonissa ensi vuoden heinäkuussa. Kokoukseen on ladattu merkittäviä odotuksia. Kun Madridin huippukokouksessa vuonna 2022 tunnetusti julistettiin Venäjän olevan merkittävin suora uhka transatlanttiselle turvallisuudelle, Vilnan vuoden 2023 huippukokous vahvisti sitoumuksia puolustusmenojen kasvattamiseen ja Ukrainan tukemiseen. Washingtonin huippukokouksen odotetaan olevan näytön paikka lunastaa aiemmin tehtyjä lupauksia. Kokoukselta odotetaan erityisesti selvää kantaa Ukrainan Nato-jäsenyyteen ja samalla jäsenyysneuvotteluiden aloittamiseen Kiovan kanssa. On myös lähes varmaa, että kysymykset taakanjaosta ja liittouman yhteisestä suhtautumisesta Kiinaan nousevat korkealle kokouksen agendalla.

Suomi osallistuu Washingtonin huippukokoukseen toista kertaa täysjäsenenä ja alkuvuodesta valittavan uuden presidentin johdolla. Ennen kokousta olisikin oleellista käydä kotimaassa monipuolista keskustelua Suomen asennoitumisesta transatlanttisiin suhteisiin. Tuoreena Nato-maana Suomella on tuhannen taalan paikka päättää, millainen Nato-maa haluamme olla tulevaisuudessa ja miten pyrimme vaikuttamaan puolustusyhteistyön alati muuttuvalla kentällä. Valitsemme sitten minkä reitin tahansa, uuden Nato-maan liikkeitä tullaan analysoimaan ja seuraamaan tiiviisti Washingtonin ajatushautomoissa myös jatkossa.

Kirjoittaja: Frida Rintakumpu

Editointi: Henna Kakko, Tomi Kristeri, Heljä Ossa 

Kielenhuolto: Matti Marjamäki