Presidentinvaalit: Mihin presidenttiä tarvitaan?

Tekstiartikkelin kuva.

Ulkopolitist · Presidentinvaalit: Mihin presidenttiä tarvitaan?

Kun tomu on vaalikentillä laskeutunut, uusi presidentti saa johdettavakseen Nato-Suomen ulkopolitiikan, yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, isolla tai pienellä tauolla. Mitä merkitystä presidentin valinnalla on? Missä uuden presidentin pitää onnistua?

Sauli Niinistöstä tuli presidentti vuonna 2012. Samana vuonna Vladimir Putin aloitti kolmannen presidenttikautensa ja Xi Jinping valittiin Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteeriksi.

Maailma ehti presidentti Sauli Niinistön aikana muuttua paljon. Venäjä liitti Krimin itseensä ja sekaantui Itä-Ukrainaan 2014, 2016 nähtiin Brexit ja Donald Trumpin nousu Yhdysvaltojen presidentiksi. Venäjän hyökkäyssota 2022 taas käänsi suomalaisen ulkopolitiikan kurssin kertaheitolla.

Kevätkauden ensimmäisessä podcast-jaksossa käsitellään presidentti-instituutiota, sen muutoksia ja tulevaisuutta. Minkälaisen presidenttiyden Niinistö jättää seuraajalleen? Mitä merkitystä presidentillä on 2024?

Jakson asiantuntijavieraat: 

Maarika Kujanen on väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. 

Henri Vanhanen on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.

  • Äänitys: 25.1.2023
  • Juontaja: Olli Puumalainen
  • Editointi: Pauliina Saloranta
  • Tuotanto: Sofia Blanco Sequeiros, Olli Puumalainen
  • Jingle: Jantso Jokelin
  • Jakso on toteutettu yhteistyössä jakso.fi:n kanssa. Kuuntele kaikki The Ulkopolitistin podcastit Spotifysta.



Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.