Kirja Sauli Niinistö – suomalaisten presidentti kuvaa ulko- ja turvallisuuspoliittista johtajuutta keskittyen erityisesti Niinistön viimeiseen presidenttikauteen. Keskeisenä kantimena kirjassa on Venäjän suurhyökkäyksen konkretisoima poliittisen tahtotilan muutos hylätä Suomen liittoutumattomuuspolitiikka ja saada Suomi Naton jäseneksi. Kirja kertaa taitavasti kevään 2022 tapahtumat valtionjohdon silmin – toisinaan jopa liiankin kritiikittömästi kuvaillessaan presidenttiä.

Uimonen, Risto (2023): Sauli Niinistö – suomalaisten presidentti. Helsinki: WSOY. 448 s.

Sauli Niinistö oli toiminut vuosikymmenen Suomen tasavallan presidenttinä, kun 24.2.2022 Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan. Tästä lähti liikkeelle Suomen ulkopoliittisen johdon hengästyttävä vauhti asemoida Suomi muuttuneeseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen, joka kulminoitui Suomen Nato-jäsenyytenä 4.4.2023. Samalla päättyi kahdenvälisiä suhteita korostanut idänpolitiikan dogmi suomalaisessa politiikassa. 

Turvallisuuspoliittisten mannerlaattojen myllerryksen alettua Niinistöllä oli enää kaksi vuotta jäljellä toista eli viimeistä presidenttikauttaan. Risto Uimonen kuvaa kirjassaan Sauli Niinistö – suomalaisten presidentti Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittista roolia keskittyen presidenttikauden loppupuoleen. Lähtökohtana kirjassa on Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan vuonna 2022, jota vasten kuvataan Niinistön roolia, presidentin valtaoikeuksia ja toteutuneita päätöksiä.

Kirjan ydin ulkopolitiikan johtamisessa

Kirja on Uimosen kolmas Niinistön presidenttiydestä kertova teos. Venäjän suurhyökkäyksestä muodostuu kirjan eteenpäinvievä moottori, johon peilaten Uimonen käy läpi Niinistön reaktioita ja toimintaa Suomen valtionpäänä. Vaikka teoksessa käydään läpi Niinistön poliittinen ura, rajautuu enemmistö sivuista Niinistön kahteen viimeiseen vuoteen presidenttinä.

Uimonen kertaa tarkasti Venäjän suurhyökkäystä edeltäneet ja siitä käynnistyneet tapahtumasarjat ja palauttaa mieliin tuon turvallisuuspolitiikan mannerlaattoja ravisuttaneen kevään. Tapahtumien rinnalla kerrotaan Suomen valtionjohdon toimista ja päätöksistä hylätä siihenastinen liittoutumattomuuspolitiikka. Vaikka kirjahaastattelujen perusteella valtionjohdossakaan ei aivan tarkalleen osata sanoa milloin ja missä järjestyksessä päätettiin Natoon liittymisestä, antaa Uimonen vauhdikkaan kuvauksen kevään 2022 tapahtumista Suomen turvallisuuspolitiikassa.

Kirjahaastattelujen perusteella valtionjohdossakaan ei aivan tarkalleen osata sanoa milloin ja missä järjestyksessä päätettiin Natoon liittymisestä.

Klikkaa twiitataksesi.

Valtionjohdon tullessa siihen tulokseen, että Natoon haetaan, alkoi presidentin ja keskeisten tp-utvan ministerien keskustelujen ja tunnustelujen aika. Valtionjohdon toimet Suomen saamiseksi Naton jäseneksi sisälsivät neuvotteluja erityisesti Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa. Tärkeää oli saada Ruotsi mukaan Suomen käynnistämään Nato-junaan ja hankkia maille turvatakuut jäsenhakemuksen jättämisen ja ratifiointikierroksen sisältäneelle harmaalle ajalle. Samalla täytyi viestiä suomalaisille malttia ja peräänkuuluttaa avointa keskustelua turvallisuuspolitiikan vaihtoehdoista.

Valtioviisautta vähävaltaisimmalta presidentiltä

Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittinen rooli on näkynyt ja kuulunut. Vaikka ennen presidenttiyttä Niinistön leipälaji oli talous- ja sisäpolitiikka, kehkeytyi hänestä presidentti, joka esiintyi niin kotimaisessa kuin kansainvälisessä mediassa ulkopolitiikan taitajana. 

Ennen täysimittaista sotaa Ukrainassa Niinistö tunnettiin kahdenvälisistä suhteista Venäjään ja häntä tituleerattiin jopa Putin-kuiskaajaksi. Sodan syttymisen jälkeen yhteydenpito itään loppui. Kirjassa painotetaan kuinka Suomen Nato-jäsenyys, siihen johtanut valmisteluprosessi kuin myös korostuneet henkilökohtaiset suhteet Yhdysvaltoihin ovat alleviivanneet vielä entisestään presidentin ykkösasemaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. 

Niinistö on saavuttanut suuren suosion mielipidejohtajana. Laajasta arvostuksestaan huolimatta Niinistö on lakiin katsottuna Suomen tähänastisen historian vähävaltaisin presidentti vuoden 2012 perustuslain osamuutosten myötä. Ajoittain Niinistön kaudella on täytynyt tehdä tiukkojakin rajanvetoja hallituksen tontin ja presidentti-instituution toimivallan välille. Näihin ovat kirjan mukaan lukeutuneet esimerkiksi kysymykset siitä, missä määrin presidentti on perustuslain mukaan pidettävä mukana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaankin liittyvien EU:n huippukokousten valmisteluissa. Nämä tilanteet eivät ole kuitenkaan Uimosen mukaan estäneet Niinistöä tarttumasta valtiolaivan ruoriin myrskyjen aallokoissa. Hetkittäin valtioviisautta on ollut toimia päättäväisesti, ja toisinaan valtioviisautta on ollut taipua perustuslain edessä.

Presidentti Niinistön kritiikitön kuvaus

Uimosen teos asemoituu Niinistöstä kertovien kirjojen tasaiseen joukkoon. Kirjan kattavin ansio on siinä, että se tuo uutta tietoa valtiovallan mietteistä kirjahaastatteluiden kautta ja kuvaa Niinistön viimeisiä presidenttivuosia muuttuneen turvallisuuspoliittisen tilanteen näyttämöllä. Muutamista aiemmista Niinistöstä kertovista teoksista poiketen presidentti osallistui haastatteluiden muodossa kirjan tekemiseen. Kuitenkin tämä osaltaan saattaa aiheuttaa teoksen keskeisimmän ongelman.

Kirjan suureksi rasitteeksi muodostuu sen tapa käsitellä presidenttiä. Uimonen käyttää huomattavan osan 450-sivuisesta kirjasta Niinistön kritiikittömälle kehumiselle. Niinistö saa suitsutusta niin ulkopolitiikan kovasta johtamisesta kuin pehmeän vallan käytöstä. Samalla luvusta toiseen korostetaan Niinistön nauttimaa kansansuosiota, tilannetajua ja harkintakykyä. Lukiessa teos alkaakin muuttua Niinistön ansioiden toistoksi ja saa lukijan toivomaan särmikkäämpää sisältöä. Neutraali arviointi tuntuu olevan taka-alalla teoksessa.

Kirjan suureksi rasitteeksi muodostuu sen tapa käsitellä presidenttiä. Uimonen käyttää huomattavan osan 450-sivuisesta kirjasta Niinistön kritiikittömälle kehumiselle.

Klikkaa twiitataksesi.

Kirjassa annetaan jonkin verran tilaa Niinistöä kohtaan esitetylle kriittiselle arvioinnille, mutta nekin selitetään parhain päin joko määrätietoisella johtamisella tai korostamalla presidenttikausien saavutuksia. Niinistöä kuvaillaan shakkipelin torniksi, joka menee eikä meinaa. Lukijalle herääkin kysymys, missä määrin ulkopolitiikan johtaminen yhteistyössä valtioneuvoston kanssa tosiasiassa toteutui.  

Kirjan pääsanomasta ei voi erehtyä: presidentti-instituution merkitys valtionpäänä on pysynyt presidentin valtaoikeuksien kaventumisesta huolimatta. Kirjassa korostetaan presidentti-instituution tärkeyttä ja sen tuomia vahvuuksia valtiojohtoon – etenkin kriisitilanteissa. Euroopassa alkanut sota toimii Uimosella vakuutena siitä, että sisäpoliittisesta vallasta riisuttua presidenttiä tarvitaan vieläkin.

Kirjoittaja: Eetu Kukila

Editointi: Hannu Salomaa, Henri Jokinen

Kielenhuolto: Matti Marjamäki