Puolustusvoimien asema on ollut perinteisesti Suomessa vahva, eikä kriittisten äänien esittäminen asevoimien roolista yhteiskunnassa ole ollut helppoa. Niin nuorten kuin kokeneiden tutkijoiden joukko on päättänyt tarttua tähän haasteeseen tuoreessa teoksessaan militarismista Suomessa. Kokoelmateos tarjoaa laajaa, muttei täysin aukotonta, tarkastelunäkökulmaa näkyvään ja piilevään militarismiin suomalaisessa yhteiskunnassa.

Puolustusvoimien ja asevelvollisuuden asema on ollut Suomessa jo pitkään vahva. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – kriittinen militarismin tutkimus on jäänyt Suomessa vähäiselle huomiolle. Yhteiskunta- ja valtiotieteen tutkijoiden Noora Kotilaisen (VTT) ja Susanna Hastin (YTT) toimittama ja Gaudeamuksen maaliskuussa 2024 julkaisema kokoelmateos tavoitteleekin selkeästi pelinavausta Suomessa tällä saralla. Tekijäjoukko edustaa useampaa humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tieteenalaa, mitä voi pitää teoksen vahvuutena. Kansainvälisesti militarismin kriittisessä tarkastelussa on pidemmät perinteet, ja tämä tehdään jo teoksen alkukättelyissä selväksi. Teos etenee itse militarisaation määrittelemisestä asevoimien toimintaan ja lopulta arjen salakavalaan militarisaatioon.

Militarismi ja militarisaatio määritellään teoksessa yhteiskunnalliseksi prosessiksi, jossa sotilaallinen valta nauttii erityisestä suojelua sekä kyseenalaistamatonta ja jopa totalitaristista asemaa yhteiskunnassa. Kokoelmateoksen suurimpana vahvuutena voidaankin pitää militarismin tarkastelua laaja-alaisena yhteiskunnallisena prosessina. Tämänhetkinen Ukrainan sodan esille nostama militarismi näyttäytyy vain jäävuoren huippuna, jonka alla piilee arkisempia militarismin rakenteita. 

Perinteiset välineet militarisoida yhteiskuntaa

Suomessa on toki tehty jo ennen tuoretta kokoelmateosta useita yksittäisiä kriittisiä tutkimuksia asevoimista, mutta ei yhtä koottua, päämäärätietoista yritystä kriittisen tutkimusperinteen luomiseksi. Suomen Afganistanin kriisinhallintaoperaation suhteen teos esittää samankaltaisia kriittisiä pohdintoja kuin Ulkopoliittisen instituutin Afganistan-raportti. Sodan pauloissa lähestyy joka tapauksessa alkuun militarisaatiota tutkimuskentän perinteisten näkökulmien, kuten nationalismin, sukupuolen ja historian politiikan, kautta. Teoksen fokus on nimensä mukaisesti suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta militarismin elementit ovat viime kädessä varsin samankaltaisia muissakin kansakunnissa – kuten teos antaa ymmärtää. 

Kokoelmateos tekee perusteellisesti selväksi, kuinka militarismi on päämäärätietoisen luomisprosessin tulosta. Tähän liittyen teos toisaalta sivuuttaa myös toisen kulkusuunnan mahdollisuuksia, ikään kuin olisi olemassa pelkkää militarisaatiota ilman paluuta demilitarisaation tilaan. 1800-luvun Preussi oli hyvin militaristinen Hitlerin Saksasta puhumattakaan, mutta nykyiselle Saksalle edes hyökkäyssodan kohteeksi joutuneen Ukrainan sotilaallinen tukeminen ei ole poliittisesti helppoa.

Sukupuolten välinen tasa-arvo on korostunut 2010-luvulta lähtien niin tiedemaailmassa kuin politiikassa asevelvollisuuden kriittisenä tarkastelunäkökulmana. Tasa-arvon ja seksuaalivähemmistöjenkin osalta Sodan pauloissa -teoksen kontribuutio ei ole täysin uusi avaus, mutta veteraani-käsitteen sekä asepalveluksen piilorasismin suhteen teos osoittaa innovatiivista rohkeutta. Poliittisista syistä ei ole helppo myöntää kriisinhallintajoukkojen toimivan sota-alueella, joten tältä osin heillekin voi myöntää veteraani-statuksen. Teos myös nostaa useasti sen unohtuvan seikan toisen maailmansodan sotaveteraaneista, ettei heidän julkinen muistelu ollut kylmän sodan YYA-Suomessa suotavaa. Palveluksessa esiintyvästä rasismista ollaan Puolustusvoimissa väitetysti haluttomia puhumaan. Rohkeus tarkoittaa toisin sanoen uudenkaltaisia näkökulmia käsitteisiin sekä hiljaisuuden murtamista. Asepalveluksen suorittaminen onkin monella tapaa ikkuna kansalliseen mielenmaisemaan, ja sen suorittaminen näyttäytyy sosiaalisen hyväksynnän tai torjunnan momenttina. 

Veteraani-käsitteen sekä asepalveluksen piilorasismin suhteen Sodan pauloissa -teos osoittaa innovatiivista rohkeutta.

Klikkaa twiitataksesi.

Lukijalle välittyy joka tapauksessa viesti, että militarisaatio tapahtuu Suomessa edelleen sukupuoli, kansallisuus ja historia edellä. Kyseiset artikkelit on koottu teoksessa otsikon ”Asevoimien normit ja sotilaallinen toiminta” alle. Kyse ei kuitenkaan välttämättä ole asevoimista itsestään lähtöisin olevista normeista, vaan asevoimille annetuista normeista esimerkiksi politiikan välineinä. Historialliset syyt esimerkiksi asevelvollisuuden sukupuolittuneisuudelle liittyivät enemmänkin nationalistiseen sukupuolipolitiikkaan kuin suoranaisesti asevoimien normeihin. 

Arkisen militarisaation metsää ei nähdä puilta

Uudenkaltaista lähestymistapaa militarismiin edustaa kokoelmateoksen kolmas osio ”Posthumaani sota ja arjen militarisaatio” – joskin ihan jokaista arjen militarisaation ilmentymää ei ymmärrettävästi voida saada teokseen mukaan. Ilmastonmuutoksen katastrofaaliset vaikutukset muuttuvat vuosi vuodelta todellisemmiksi, mutta sodankäynnin vaikutukset ympäristöön ja suoranainen ympäristön tuhonta saattavat helposti unohtua. Puheet lentohäpeästä eivät yleensä ulotu Puolustusvoimien suurimpiin kasvihuonekaasujen tuottajiin eli ilmavoimiin. Näiltä osin kokoelmateos ansioituu lähestymällä aikamme keskeisiä kysymyksiä militarisaation näkökulmasta.

Ilmastonmuutoksen katastrofaaliset vaikutukset muuttuvat vuosi vuodelta todellisemmiksi, mutta sodankäynnin vaikutukset ympäristöön ja suoranainen ympäristön tuhonta saattavat helposti unohtua.

Klikkaa twiitataksesi.

Eläinfilosofi Elisa Aaltola kuvaa varsin tyypilliseen tapaan lihansyöntiä eräänlaisena ”poissa silmistä, poissa mielestä” -tyyppisenä helppona väkivaltana, suoranaisena ihmisten käymänä sotana eläimiä vastaan. Jauhelihapaketin ostaminen kaupasta tai sotilasdroonin ohjailu on helpompaa kuin sian saati ihmisen henkilökohtainen surmaaminen veitsellä. Teoksen argumentaatiossa lihansyönti on samanlaista banaalia militarismia kuin muukin militarisaatio, jotain liian arkista tullakseen havaituksi. Niin ikään huumausainepolitiikan ja huumeiden vastaisen sodan voi analysoida militarismin kautta: kuinka huumeidenkäyttäjät joutuvat tässä sodassa usein dehumanisaation uhreiksi. Yksityisten turvayhtiöiden ja raja-aitojen militarisaatio noudattelee samankaltaista sosiaalisen torjunnan logiikkaa, kuin moni muukin militarisaation prosessi.

Sodan pauloissa -teoksessa ei kuitenkaan yllättäen tarkastella (kansan)terveyttä ja liikuntaa militarisaation näkökulmasta. Suomalaisista ja kansainvälisistä tutkimuksista löytyy kyllä paljoltikin kirjallisuutta tematiikan saralta. Koulujen liikunnanopetuksella, suomalaisittain erityisesti pesäpallolla, on ollut tärkeä piilomilitaristinen rooli. Kansanterveys oli historiallisesti nimensä mukaisesti kansan terveyttä varten, jossa terve ja toimintakykyinen väestö oli armeijan etujen mukainen. Puolustusvoimat esiintyy edelleen Suomen suurimpana kuntokouluna. Kansanterveydellinen militarisaatio olisi siis perusteltu analyysin kohde, sillä kutsuntoja uudistetaan parhaillaan. Naisten mukaanottoa kutsuntoihin voi ”viherpestä” syrjäytymisen ehkäisyllä, mutta voi asian halutessaan nähdä myös militarisaation prosessina. Kansanterveydellinen militarisaatio jää kuitenkin Sodan pauloissa -teoksessa käsittelemättä siitäkin huolimatta, että näkökulma on aiemmassa kirjallisuudessa usein läsnä.

Kansanterveydellinen militarisaatio olisi perusteltu analyysin kohde, sillä kutsuntoja uudistetaan parhaillaan. Se jää kuitenkin Sodan pauloissa -teoksessa käsittelemättä.

Klikkaa twiitataksesi.

Aukoista huolimatta militarisaation ilonpilaamisessa onnistutaan

Sodan pauloissa on tieteellisen kontribuutionsa puolesta merkittävä avaus kriittisen asevoimatutkimuksen luomiseksi Suomeen. Kuten teoksessa useasti todetaankin, militarismin vaikutusvalta ulottuu lähestulkoon kaikkialle Suomessa. Näin ollen ei ole myöskään realistista kuvitella, että yksien kansien väliin saisi mahtumaan kaikki militarismin ulottuvuudet. Tästä huolimatta teos onnistuu yhdistelemään perinteisiä ja uudenkaltaisia näkökulmia militarismin olemuksiin Suomessa, lyhyesti myös kansainvälisesti. Mahdollinen jatkotutkimus voisi olla esimerkiksi vertaileva kokoelmateos militarismista eri viiteryhmien välillä, kuten Euroopan maissa. Kaikille läntisen yhteisön jäsenille sotilaallisen avun antaminen Ukrainalle ei ole yhtä helppoa kuin Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen militarisoituneelle Suomelle. 

Suomen ja koko muun Euroopan turvallisuusympäristö on edelleen yli kaksi vuotta kestäneen Ukrainan sodan vuoksi jännittyneessä tilassa, toisin sanoen militarisoitunut. Sodan pauloissa -teoksessa painotetaan myös, että kriittiset tutkijat saavat helposti ilonpilaajan ja jarrumiehen maineen. Suomen Nato-jäsenyys on kiinnittänyt Suomen kansallisen puolustuskoneiston osaksi koko sotilasliittoutuman puolustusta. Käytännössä tämä on tarkoittanut kansallista ylpeilyä muille jäsenvaltioille Suomen puolustusratkaisuista. Ylpeyden sanotaan käyvän lankeemuksen edeltä, kuten on Putinille käynyt Ukrainassa. Kriittisiä näkemyksiä militarismista on siis syytä kuunnella, ettei myös Suomi käy liian ylpeäksi aseistautuneesta kansakunnastaan.

Kirjoittaja: Hannu Salomaa

Editointi: Eetu Kukila, Ronni Läpinen

Kielenhuolto: Anna Kananen