Energiavientiin, pankkisektoriin ja sotateollisuuteen kohdistuneista pakotteista huolimatta Venäjän hyökkäys Ukrainaan jatkuu, sillä kiertämisstrategiat ja kansainväliset kumppanuudet ovat antaneet Venäjälle liikkumatilaa. Johtopäätös pakotteiden epäonnistumisesta on kuitenkin väärä. 

Taloudelliset pakotteet ovat olleet Euroopan unionin ja muun länsiliittouman keskeisin vastaus Venäjän aggressioon Ukrainassa. Krimin valtauksen jälkeen asetettuja pakotteita laajennettiin huomattavasti täysimittaisen hyökkäyksen myötä vuonna 2022. Nyt Euroopan unioni on toimeenpannut neljännentoista pakotepakettinsa, ja viidettätoista ollaan jo valmistelemassa. 

Ennennäkemättömän laajojen pakotteiden julkilausuttu tavoite on heikentää Venäjän sotakoneistoa ja pakottaa se lopettamaan hyökkäyksensä Ukrainassa. Vientiä Venäjälle on rajoitettu tarkoituksena muun muassa evätä korvaamattomien länsimaisten teknologioiden, kuten mikrosirujen, käyttämistä venäläisissä asejärjestelmissä. Energiatuonnin rajoituksilla ja hintakatolla on puolestaan pyritty vähentämään Venäjän tuloja, joilla se voisi rahoittaa sotaansa. Rahoitusta on hankaloitettu myös finanssipakotteilla, kuten keskeisten venäläisten pankkien ulossulkemisella SWIFT-järjestelmästä ja länsimaisen rahoituksen piiristä sekä keskuspankin varojen jäädyttämisellä. Pakotteita on kohdennettu erityisesti Venäjän päättäjiin ja eliittiin, pyrkimyksenä luoda poliittista painetta eliitin sisällä.

Kaksi ja puoli vuotta täysimittaisen hyökkäyksen alkamisen jälkeen Venäjä jatkaa yhä sotatoimiaan pakotteista huolimatta. Länsimaista teknologiaa virtaa yhä Venäjälle, maan talous ei ole romahtanut ja Putinin hallinto ei näytä olevan menossa mihinkään. Onkin kysyttävä, ovatko pakotteet todella toimineet? Ukrainalaisille vastaus on elintärkeä, sillä pakotteiden aiheuttama taloudellinen paine lännessä voi pian uhata myös laajempaa tukea Ukrainalle.

Miten Venäjä kiertää pakotteita?

Keskeinen syy pakotteiden kiertämiseen on, että Venäjä on onnistunut hyödyntämään suhteitaan pakotekoalitioon kuulumattomien maiden kanssa. Kiina, Intia ja myös Nato-maa Turkki ovat sodan alkamisen jälkeen jatkaneet kaupankäyntiä Venäjän kanssa ostaen siltä energiaa ja myyden sille teknologiaa ja komponentteja, joita länsimaat eivät enää toimita. 

Keskeinen syy pakotteiden kiertämiseen on, että Venäjä on onnistunut hyödyntämään suhteitaan pakotekoalitioon kuulumattomien maiden kanssa.

Klikkaa twiitataksesi.

Toinen ongelma on länsimaisten tuotteiden jatkuva kulkeutuminen Venäjälle. Keskeisessä osassa on ollut etenkin Keski-Aasia, jonka kautta myös Suomesta on lähtenyt pakotelistalle kuuluvia tuotteita Venäjälle. On osoittautunut hankalaksi seurata ja valvoa tavaravirtoja, joita Venäjä ja sen kanssa kauppaa käyvät toimijat pyrkivät tarkoituksellisesti peittelemään. 

Venäjä on kyennyt myös kiertämään öljykaupalle asetettuja pakotteita niin sanotun ”varjolaivastonsa” avulla. Tämä noin 400 tankkerin laivasto kiertää vientirajoituksia piilottamalla kuljettamansa öljyn alkuperän muun muassa hämärien omistussuhteiden, kiertokaupan ja seurantajärjestelmien sammuttamisen avulla. Näin Venäjä on pystynyt jatkamaan merkittävien tulojen saamista öljystä alennetuista hinnoista huolimatta. Koska aluksia ei voida pakotteiden vuoksi vakuuttaa, on keskusteluun noussut myös kohonnut ympäristötuhon riski.

Pakotteista huolimatta Venäjä jatkaa myös maakaasun vientiä Eurooppaan. Maakaasu on Venäjän keskeinen tulonlähde, mutta EU ei ole asettanut sitä tuontikieltoon. Syynä on usean EU-maan jatkuva energiariippuvuus Venäjästä. Yksi vaihtoehto olisi tukea eurooppalaista energiantuotantoa, mutta tämä veisi aikaa. Toinen vaihtoehto on tuoda kaasua muualta kuin Venäjältä, kuten Azerbaidžanista. Ongelmaksi nousee kuitenkin energiainfrastruktuurin rakentuminen juuri Venäjän-tuonnin varaan sekä tuontimaaehdokkaiden rajallinen kapasiteetti vastata Euroopan energiakysyntään.

Pakotteiden kiertämisen lisäksi Venäjän talous on osoittautunut sitkeämmäksi kuin moni lännessä odotti. Venäjän keskuspankki on tähän asti onnistunut pitämään ruplan vakaana, ja myös inflaatio on pysynyt hallinnassa. Venäjän talous ei ole sortunut, ja se on kyennyt siirtymään suoranaiseen sotatalouteen, joka ei välttämättä ole pitkällä aikavälillä kestävä, mutta palvelee tämän hetken sodankäynnin tarpeita hyvin. Sitkeyttä on tukenut myös tavallisen kansan sietokyky taloudelliselle kärsimykselle ja jatkuva kannatus Putinin sodalle, eivätkä pakotteet ole onnistuneet epävakauttamaan maan poliittista tilannetta.

Miten pakotteiden onnistumisia ja epäonnistumisia tulisi arvioida?

Kykenemättömyys pysäyttää Venäjän hyökkäystä pakotteiden avulla vaikuttaa vahvistavan kansainvälisten suhteiden tutkimuksen vakio-oppia: pakotteet ovat toimimaton ulkopolitiikan työkalu. Pakotteiden kriitikot vetoavat usein Yhdysvaltojen Kuuballe tai Pohjois-Korealle asettamiin pakotteisiin, joiden tavoite kommunististen hallintojen kaatamisesta ei ole toteutunut. Myös Irakin hyökkäys Kuwaitiin vuonna 1990 sai YK:n asettamaan maalle pakotteita, joita on kuitenkin kritisoitu sekä toimimattomina että suhteettomasti siviiliväestöön kohdistuvina. 

Jos mittapuuna pakotteiden onnistumiselle pidetään niiden kohteena olevan hallinnon kaatumista tai sen harjoittaman politiikan, kuten sotilaallisen hyökkäyksen, lopettamista, on selvää, että pakotteet ovat yksinään riittämätön työkalu. On kuitenkin epävarmaa, onko tämä mittari, jolla pakotteiden onnistumista tulisi arvioida. Mustavalkoisen vaikuttavuusajattelun sijaan pakotteita tulisi tarkastella moniulotteisemmin ja täsmällisemmin. 

Ensinnäkin tulee huomioida, että pakotteet eivät ole sotilaallinen työkalu: ne eivät pysäytä tankkien etenemistä tai ohjusten laukaisemista. Ne eivät myöskään tyypillisesti pysty antamaan lopullista kuolemaniskua kohdemaan taloudelle. Sen sijaan ne ovat väline pitkässä pelissä, jossa pyritään heikentämään maan taloudellista ja sotilaallista kapasiteettia keskipitkällä aikavälillä. Kyse on kasautuvista kustannuksista, joita Venäjän talous joutuu sietämään esimerkiksi kierrättäessään kauppaa kolmansien maiden kautta tai uudelleen ohjaamalla resursseja sotilaskäyttöön. Tämän lisäksi Venäjän sotakonetta heikentää myös edistyneimpien asejärjestelmien hankaloitunut saatavuus.

Toiseksi on hyvä pitää mielessä ne vaihtoehdot, joita pakotteiden asettamiselle on. Länsiliittouman sotilaallinen väliintulo Ukrainan sotaan on alusta alkaen ollut epätodennäköinen. Samoin Ukrainan tukeminen ainoastaan diplomaattisella tasolla ei olisi luultavasti mahdollistanut Ukrainalle puolustussodan käymistä pitkään. Laajamittaisten ja sitoutuneiden pakotteiden asettaminen Venäjälle on tilanteeseen nähden luultavasti paras vaihtoehto ulkopolitiikan työkalupakissa.

Pakotteiden mittavuudessa on myös huomioitava ne kustannukset, joita pakotteet tuottavat niitä asettaville valtioille. On yleisesti tiedossa, että Euroopan unioni oli omaa lyhytnäköisyyttään liiallisen riippuvainen Venäjästä etenkin energian suhteen. Sodan negatiiviset vaikutukset, jotka näkyvät myös Suomen harmaissa talousnäkymissä, ovat osin myös taloussuhteiden katkeamisen seurausta. Liian mittavien pakotteiden asettaminen tai nopea maakaasun tuonnin katkaiseminen saattaisi kotiinpäin kääntyvien seurausten johdosta horjuttaa entisestään sitä tukea, jonka länsiliittouma on Ukrainalle onnistunut mobilisoimaan.

Neljänneksi on tarkasteltava pakotteiden vaikutuksia myös signaloinnin näkökulmasta. Jo sodan alkuvaiheissa länsiliittoumaa ei motivoinut ainoastaan Ukrainan tukeminen ja Venäjän laajentumisaikeiden estäminen, vaan myös viestin lähettäminen Kiinalle. Kiina on Xi Jinpingin kaudella alkanut hahmotella mahdollista Taiwanin valloittamista. Vahvojen ja periksiantamattomien pakotteiden asettaminen Venäjälle antaa samalla suoran viestin myös Xille mahdollisten laajentumisyritysten kustannuksista.

Laajamittaisten ja sitoutuneiden pakotteiden asettaminen Venäjälle on tilanteeseen nähden luultavasti paras vaihtoehto ulkopolitiikan työkalupakissa.

Klikkaa twiitataksesi.

Pakotteiden tulevaisuudennäkymät

Venäjä-pakotteiden toimivuuden uudelleen arviointi vähemmän vaativassa valossa ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pakotteiden toimivuutta ja toimeenpanoa tulisi myös tarkastella kriittisesti. Päinvastoin pakotteiden onnistuneeseen toimeenpanoon kuuluu niiden jatkuva kehittäminen dynaamisessa vuorovaikutuksessa Venäjän pyrkimyksiin vältellä niiden vaikutuksia. Pakoteregiimissä on yhä lukemattomia porsaanreikiä, ja uusia tulee myös taatusti löytymään, kun vanhoja paikataan. 

Kuten on jo mainittu, tällä hetkellä yksi keskeisimmistä ongelmista on pakotteiden kiertäminen kolmansien maiden kautta ja varjolaivaston avulla. Valvontamekanismien kehittämisen ja aktiivisen valvonnan tulee olla prioriteettilistan kärjessä. Tämä täytyy pitää mielessä etenkin, kun Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat lisänneet pakotteidensa ekstraterritoriaalisia eli kolmansiin maihin vaikuttavia ulottuvuuksia. Tästä esimerkki on EU:n jälleenvientikieltolauseke, jossa valvontavastuuta on siirretty vientiyrityksille, joiden tulee valvoa, etteivät niiden kauppakumppanit jälleenvie EU:sta lähtöisin olevia tuotteita Venäjälle.

Pakotteiden ekstraterritoriaalisuutta voitaisiin vahvistaa laajemmin myös toissijaisilla eli kolmansiin maihin kohdistuvilla pakotteilla, joiden tarkoitus olisi estää neutraaleja maita käymästä kauppaa Venäjän kanssa. Yhdysvallat on jo toimeenpannut joitain toissijaisia pakotteita esimerkiksi huipputeknologian viennissä, ja myös Euroopan unioni vaikuttaa seuraavan perässä periaatteellisesta vastustuksestaan huolimatta. 

Kolmansiin maihin kohdennettujen toissijaisten pakotteiden kanssa on kuitenkin edettävä erittäin varoen. Riski negatiivisesta vastareaktiosta, eli Venäjän ja lännen välillä tasapainottelevien maiden ajamisesta lopullisesti vastakkaiseen leiriin, on todellinen. Länsiliittouman maiden on käytettävä myös porkkanoita keppien sijasta ja jatkettava diplomaattisen työn tekemistä maissa, jotka tällä hetkellä näkevät sodan enemmän suurvaltakilvoitteluna kuin Venäjän laittomana aggressiona.

Lisäksi etenkin EU:n on pidettävä pakoterintamansa yhtenäisenä. Kaikki jäsenvaltiot eivät ole olleet yhtä yhteistyökykyisiä pakotteiden toimeenpanossa, ja riippuvuus Venäjästä on epätasaisesti jakautunut jäsenmaiden kesken. Konfliktista ja pakotteista syntyvän taloudellisen taakan jakaminen kaikkien jäsenmaiden kesken kompensaatiomekanismin tai solidaarisuusrahaston kautta sekä pakotteiden räätälöidyn toimeenpanon avulla saattaisi edistää pakoterintaman yhtenäisyyttä. Tämän lisäksi Euroopan unioni voisi myös hyötyä Yhdysvaltojen ulkomaisten varojen valvontatoimiston tapaisen yhtenäisen pakotteiden valvontaviranomaisen tai vähintään kansallisia toimia koordinoivan työryhmän perustamisesta.

Viimeiseksi pakotteiden perimmäinen heikkous täysin negatiivisena politiikkavälineenä on tunnistettava. Vaikka pakotteiden avulla on mahdollista hankaloittaa Venäjän sotatoimia Ukrainassa, eivät ne voi jäädä Ukrainan ainoaksi ulkopuoliseksi tueksi. Pakotteiden tueksi on toimeenpantava entistä enemmän myös positiivisia, Ukrainan puolustuskykyä konkreettisesti edesauttavia toimia, kuten materiaalista ja taloudellista avustusta.

Vaikka pakotteiden avulla on mahdollista hankaloittaa Venäjän sotatoimia Ukrainassa, eivät ne voi jäädä Ukrainan ainoaksi ulkopuoliseksi tueksi.

Klikkaa twiitataksesi.

Pakotteet eivät siis ole pysäyttäneet Venäjän hyökkäystä, mutta niiden arvo ei ole yksin siinä. Pakotteet heikentävät Venäjän taloutta ja sotakapasiteettia pidemmällä aikavälillä nostamalla sodan hintaa ja pakottamalla Venäjän käyttämään yhä enemmän resurssejaan sotatalouden ylläpitämiseen. Pakotteita ja niiden onnistumista tulee siis arvioida osana laajempaa strategiaa joka ottaa realistisesti huomioon sen, mitä niillä on tai ei ole mahdollista saavuttaa. Uskottava pakoterintama on lisäksi vahva viesti sitoutumisesta kansainvälisten normien ylläpitämiseen aikana, jolloin autoritaariset valtiot haastavat sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen peruspilareita.