Donald Trumpin paluu Yhdysvaltojen presidentiksi on sisältänyt enemmän käänteitä kuin keskiverto saippusarjan tuotantokausi. Trumpin tavaramerkiksi muodostuneita välienselvittelyjä on nähty kongressin, oikeuslaitoksen ja myös pitkän linjan liittolaisten kanssa. Liuta kannattajille annettuja lupauksia on pidetty, mutta seuraukset eivät – ainakaan vielä – ole aina olleet odotetunlaisia.

Tammikuun 6. päivä 2021. Elettiin vielä sitä viattomuuden aikaa, jolloin lain kuviteltiin olevan Yhdysvaltain presidentin yläpuolella. Yhdysvaltalaisten sekä koko maailman oikeustajua koeteltiin kuitenkin dramaattisilla, vallankumousta muistuttavilla kuvilla Washingtonin Capitolilta. Yli neljä vuotta myöhemmin on tyrmistyttävää huomata, miten kevyin seurauksin kaaoksesta vastanneet selvisivät. Korkein oikeus lakaisi Donald Trumpin lukuisat virkarikossyytteet maton alle. Kun Trump palasi valtaan, hän teki ensi töikseen veret seisauttavan päätöksen myöntää armahdus valtaosalle mielenosoittajista. Toisen presidenttikauden ensitahdit tekivät sen selväksi: ensimmäiseltä kaudelta tuttu rajoja koetteleva politiikka tuli jatkumaan entistä holtittomammalla vauhdilla.

Trumpin kunnianhimoinen kokoelma vaalilupauksia sisälsi muun muassa rajaturvallisuuden kiristämistä, maahanmuuton rajoittamista, veroleikkauksia, kansainvälisen yhteistyön rajoittamista, rauhansopimukset Ukrainaan ja Palestiinaan, woke-kulttuurin kitkemistä sekä tuontitullien siivittämää talouskasvua. Miten Valkoinen talo on jättimäisestä urakastaan toistaiseksi selvinnyt?

Trump vs. oikeuslaitos

Sisäpolitiikassa Trump on pitkälti saanut haluamansa ensimmäisten kuukausien aikana. Valtaosa kabinetista läpäisi senaatin, vaikka lista sisälsi kiistanalaisiakin ehdokkaita, kuten rokotuskriittisen Robert F. Kennedy Jr.:n valinnan terveysministeriksi sekä mediapersoona Pete Hegsethin valinnan puolustusministeriksi.

Trumpin Valkoinen talo on pyrkinyt viemään kongressilta yhden sen tärkeimmistä aseista haalimalla valtionbudjetin kukkaronnyörit omiin käsiinsä. Toistaiseksi kongressi on enimmäkseen pysynyt pois Trumpin tieltä ja demokraattivetoinen oppositio on vaikuttanut hampaattomalta. Silkkaa myötätuulta Trumpin sisäpoliittiset uudistukset eivät kuitenkaan ole olleet. Monet huomiota herättävimmistä liikkeistä ovat periamerikkalaiseen tyyliin keränneet lukuisia oikeushaasteita. Elon Muskin johtaman epävirallisen uuden liittovaltion tehokkuusvirasto DOGE:n, tekemät hurjat leikkaukset työvoimaan ja rakenteisiin ovat aiheuttaneet närästystä puoluerajojen yli. Trumpin aggressiiviset maastakarkoitukset, joiden kohteiksi ovat joutuneet jopa maan omat kansalaiset, ovat puolestaan saaneet paikallistason hallinnot ja kansalaisjärjestöt ryhtymään oikeustoimiin.

Trumpin hallinto suhtautuu huolestuttavan ylimalkaisesti liittovaltion tuomareiden antamiin kielteisiin päätöksiin. Monet Trumpia perinteisemmätkin presidentit ovat olleet napit vastakkain oikeuslaitoksen kanssa, mutta nykyinen hallinto on flirttaillut voimakkaasti vielä synkempien uhkakuvien kanssa. Pelkkä äänekäs kritiikki ei ole riittänyt, vaan joissakin tapauksissa Trumpin hallinto on yksinkertaisesti jättänyt tuomareiden päätökset kokonaan omaan arvoonsa. Trumpilaistunut republikaaninen puolue on kääntänyt selkänsä nopeasti jopa koko puolueen poliittisen identiteetin ytimessä aiemmin olleelle uskollisuudelle perustuslakia kohtaan. Trumpin hauiksenmittauskilpailu oikeuslaitoksen kanssa on vaarassa eskaloitua aidoksi perustuslailliseksi kriisiksi, jonka seurauksena koko oikeusvaltioperiaate voi vaurioitua tavalla, jonka korjaaminen on vaikeaa.

Trump rauhan lähettiläänä

Trump lupasi rauhan Ukrainaan, mutta epäselvää on, miten se tapahtuisi. Vaikka Trumpin aitoa halua rauhaan ei liene syytä epäillä, hän haluaa tehdä sen tavalla, jota kutsua omaksi voitokseen. ”I alone can fix it”, ”Vain minä voin korjata sen”, lausui Trump kuuluisasti vuoden 2016 vaalikampanjansa aikana, ja nämä sanat kertovat paljon hänen persoonastaan. Istuva presidentti nauttii ajatuksesta, että hänet nähtäisiin rauhan suurlähettiläänä, keinojen ollessa toissijaisia.

Putinin ja Trumpin välit olivat kohtalaisen lämpimät jo Trumpin ensimmäisellä kaudella. Vaikka Washingtonin myötäily Kremliä kohtaan on pöyristyttänyt muita läntisiä liittolaisia, se on omalla tavallaan loogista. Trumpia ei kiinnosta liittoumat, vaan hän panostaa keskinäisiin suhteisiin eri maiden kanssa. Putin on kaikkea, mitä Trump haluaisi olla. Elinikäinen presidentti, jota kukaan ei uskalla haastaa omassa maassaan ja jota media ei voi avoimesti kritisoida.

Suhde Ukrainaan on Yhdysvalloissa puolestaan rakoillut Trumpin palattua valtaan. Voiko rauhan Euroopan itäiselle laidalle rakentaa vain uhkailemalla Ukrainaa ja imartelemalla Venäjää? Tie rauhaan ilman Ukrainan kaihtamia alueluovutuksia vaikuttaa tukkoiselta.

Jo ensimmäisen kautensa aikana Trump uhkaili Natosta eroamisella, elleivät muut liittolaiset, Euroopan maat etunenässä, lisää omaa puolustusrahoitustaan. Nyt vaatimuksia on kiristetty entisestään. Avoimen vihamielinen retoriikka omia liittolaisia kohtaan sekä selän kääntäminen Ukrainalle on ollut karu herätys EU:lle ja Euroopan NATO-maille. Toisen maailmansodan raunioille rakennettu USA-vetoinen länsimaiden puolustusmuuri, jonka suojiin Suomikin halusi Ukrainan sodan myötä, alkaa muistuttamaan enemmän savuavaa rauniota kuin murtumatonta linnaketta.

Republikaaninen puolue onkin trumpismin myötä palannut takaisin Pearl Harboria edeltäneeseen eristäytymispolitiikkaa suosivaan ideologiaan. Trump on irrottanut Yhdysvallat myös monista kansainvälisen yhteistyön foorumeista. Koronapandemian provosoima Trump näkee vuoden 2020 vaalitappionsa pitkälti seurauksena tuon kriisin aiheuttamista haasteista, ja sen vuoksi hän lähti myös Maailman terveysjärjestö WHO:sta ovet paukkuen. Hyvästit heitettiin uudelleen myös Pariisin ilmastosopimukselle sekä valtavalle osalle Yhdysvaltojen tarjoamasta humanitaarisesta avusta.

Riitoja ystävien ja vihollisten kanssa

Donald Trump on aina ollut kuuluisa riidoistaan. Välillä kiukunpuuskat ovat saaneet jopa koomisia piirteitä. Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin surullisenkuuluisaa vierailua Valkoiseen taloon harva haluaa elää uudestaan. Tämä eeppisesti epäonnistunut visiitti antoi yhden tärkeän vihjeen Trumpin kuoreensa vetäytyvän ulkopoliittisen linjan suhteen. 

Varapresidentti J. D. Vancen rooli linjan muotoutumisessa on ollut merkittävä. Siinä missä Trumpin ensimmäinen aisapari Mike Pence oli  perinteinen reaganilainen sotahaukka, Vance puolestaan on toimeentulon kanssa kamppailleen perheen kasvatti, johon oma palvelusaika Irakissa merijalkaväen kanssa jätti jälkensä. Vance on skeptinen USA:n vanhalle mantereelle antaman sotilaallisen tuen ja turvan viisaudesta. Hän tuleekin olemaan tärkeä avainhenkilö jatkossa EU:n ja Yhdysvaltojen etsiessä uutta molemminpuolisen epäluulon leimaamaa yhteiseloa.

Pelkkä riitely Ukrainan ja EU:n kanssa ei ole riittänyt Trumpille. Koulukiusaajan imagostaan nauttiva presidentti on ollut tukkanuottasilla myös rajanaapureidensa kanssa. Meksiko, jonka Trumpin unohtumattoman väittämän mukaan oli tarkoitus maksaa maiden välille kaavailtu rajamuuri, sai suurimman osan Washingtonin vihasta niskoilleen Trumpin ensimmäisellä kaudella. Toisella presidenttikaudellaan Trump on kuitenkin keskittynyt rajan pohjoispuolella asustelevan Kanadan härnäämiseen.

Yhdysvaltalaisen stereotypian mukaan kanadalaiset ovat mukavia ja luotettavia naapureita. Trump on kuitenkin saanut ”leppoisat” pohjoisnaapurit takajaloilleen toistuvilla puheillaan Kanadan liittämisestä osaksi Yhdysvaltoja. Rajaturismi on kärsinyt merkittävän kolauksen ja Trumpin puheet auttoivat Justin Trudeaun korvaajaksi tulleen Mark Carneyn johtamaa Kanadan liberaalipuoluetta jopa voittamaan neljännen peräkkäisen hallintokauden huhtikuisissa parlamenttivaaleissa, vaikka vielä alkuvuodesta konservatiiveilla oli peräti kahdenkymmenen prosentin johto mielipidemittauksissa.

Trump ei myöskään ole kerännyt ystäviä Panaman tai Tanskan suunnalla. Hän on vihjaillut Yhdysvaltojen olevan valmis jopa sotilaalliseen voimankäyttöön, jotta Yhdysvaltain alunperin rakentama Panaman kanava sekä Tanskan itsehallintoalueena toimiva Grönlanti saataisiin amerikkalaisten haltuun.

Tulleja, tulleja, tulleja

Maailmalla eniten palstatilaa lienee ansaitusti saanut Trumpin yltiöaggressiivinen tullipolitiikka. Tuontitulleissa ei sinänsä ole mitään uutta. Yhdysvaltojen kauppavaje on ollut yksi Trumpia eniten huolettaneista puheenaiheista koko hänen poliittisen uransa ajan. Kauppasotaa pelättiin jo Trumpin ensimmäisellä kaudella, mutta silloin presidentin neuvonantajat saivat pitkälti hänen päänsä kääntymään. Trumpin toisen kauden politiikkaa on leimannut estottomuus, joka johtaa osittain juurensa siitä, että hän on ympäröinyt itsensä aiempaa enemmän myötäileviä mielipiteitä tarjoavilla neuvonantajilla. Myös aiempaa selkeämpi vaalivoitto lienee antanut Trumpille entistä enemmän itsevarmuutta omintakeisen politiikkansa toteuttamiseen.

Tulleista on saanut osansa lähestulkoon koko maailma Yhdysvaltojen rajanaapureita, Kiinaa ja EU:ta myöten. Trump on aina ollut kova puhumaan, mutta tällä kertaa uhkauksille näyttää löytyvän myös katetta. Kauppasodan aiheuttamat villit heilahdukset markkinoilla ovat saaneet Trumpin puoluetoverit kuitenkin epäilemään toimien viisautta.

Mitä Trump sitten kuvittelee voittavansa asiantuntijoiden parjaamalla taktiikallaan? Kuten muussakin kansainvälisessä yhteistyössä, Trump näkee Yhdysvaltojen olleen myös kaupankäynnissä lähinnä muiden maiden rahasampo, ja tähän hän haluaa näyttävän muutoksen. Trumpia kalvaa myös huoli Yhdysvaltojen teollisuustuotannon jäämisestä erityisesti Kiinan jalkoihin. Tähän ahdistukseen kytkeytyy laajemmin koko MAGA-ilmiötä liikuttava nostalgia toisen maailmansodan jälkeistä loputtomalta näyttänyttä talouskasvun aikaa kohtaan. Kaipuu menneisyyteen on yksi Trumpin suosion vahvimmista kulmakivistä.

Tuhat ja yksi yötä myöhemmin

Muutaman kuukauden perusteella on mahdotonta ennustaa, miten Trumpin toinen kausi tulee päättymään. Lupauksia piisasi, ja niitä on myös pidetty, vaikka seuraukset eivät aina olekaan olleet odotetunlaiset.

On harhaa, että nyt nähty sekasorto olisi sitä, mitä suurin osa äänestäjistä tilasi. Trumpin omat ydinkannattajat tukevat lähes poikkeuksetta hänen toimiaan, sellaisen henkilökultin hän on ympärilleen rakentanut. Trumpin leiriin liittyneet sitoutumattomat äänestäjät olivat kuitenkin kriittinen osa hänet voittoon siivittänyttä äänestäjäkuntaa. Näiden ihmisten pääasiallinen motiivi äänensä antamiseen oli huoli elinkustannusten noususta sekä toiveet vahvemmasta taloudesta.

Näihin huoliin ja toiveisiin Trump ei ole pystynyt vastaamaan. Pörssiheilahtelut ovat iskeneet eläkerahastoihin, ja tullit uhkaavat tehdä elämisestä ainakin lyhyellä aikatähtäimellä entistä kalliimpaa. Muskin ja Trumpin on helppo vakuutella tuskan olevan lyhytaikaista, mutta heidän ei tarvitse keskivertoamerikkalaisen tavoin huolehtia arkikustannusten kallistumisesta Walmartin käytävillä. Presidentin alunperinkin hutera kansansuosio on kärsinyt kolauksen. Trumpin seuraavien tuhannen päivän tulisi näyttää hyvin erilaisilta kuin ensimmäiset satayksitoista päivää, ainakin jos hän mielii olla presidentti, jota muistellaan kaiholla vielä vuosikymmenienkin päästä.