Arvo Tuomisen tietokirja sortuu Moldovaa kuvatessaan salaliittoteoriamaiseen ajatteluun ja EU:ta puoltavien näkemysten sivuuttamiseen. Samalla se on hyvä esimerkki ulkopoliittisen keskustelumme ajankohtaisista ongelmista.

Eurooppaa ei voi ymmärtää ilman, että ymmärtää Venäjään päin katsovaa väestöä – ja Venäjän itsensä näkökulmia. 

Eläkkeellä oleva Ylen toimittaja ja dokumentaristi Arvo Tuominen ottaa tämän ajatuksen lähtökohdaksi keväällä ilmestynessä tietokirjassaan Pelon vyöhyke – Suomi ja seitsemän Venäjän läntistä rajamaata (Otava).

Lähtökohta on ansiokas, ja teos on asetelmaltaan kunnianhimoinen. Sen tavoitteena on käydä läpi yhdeksän eri maata Venäjä-suhteineen: Suomi, Norja, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina ja Moldova.

“Tutustumalla muiden reunavaltioiden kokemuksiin voimme ymmärtää paremmin omaa osaamme tässä kokonaisuudessa, jossa samankaltaiset tapahtumat näyttävät toistuvan eri aikoina ja eri maissa”, Tuominen toteaa kirjassa ja kustantamon tiedotteessa.  

Tuomisen tausta tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saaneena dokumentaristina voisi parhaimmillaan olla apu tämän tavoitteen toteuttamisessa. Hän on saanut Venäjän korkeimman ulkomaalaisille myönnettävän kunniamerkin vuonna 2013 ja julkaissut venäläisille suunnatun opaskirjan Helsingistä Johan Bäckmanin kustantamolla siinä vaiheessa, kun Bäckman oli jo muuttunut kohudosentiksi. Ne kertovat siitä, että Tuominen ymmärtää myös venäläisten näkökulmaa.

Ideaalitilanteessa Tuominen tarkastelisi tasapuolisesti lännen ja Venäjän tapaa katsoa ja perustella asioita. Se tarkoittaisi erityisesti sitä, että teoksessa eriteltäisiin niin Kremlin parhaat argumentit kuin kohdat, joissa sen näkemys onnahtaa. Tähän Tuomisen kirja ei kuitenkaan kykene. Sen sijaan se peesaa Venäjän näkökulmaa näennäisen objektiivisuuden varjolla ja jättää jälkeensä hämmentyneen olon.

Salaliittoajattelua Moldovasta

Suoritin Pelon vyöhyke -teoksen Moldova-lukuun pistokokeen. Maasta kirjoitetaan Suomessa harvakseltaan, ja analyysi on usein pinnallista. 

Oikeastaan Moldova ei edes ole Venäjän rajamaa, kuten Tuominen itsekin huomauttaa. Venäjällä on silti edelleen joukkoja Transnistrian separatistialueella, joka irtautui yksipuolisesti Moldovasta 1990-luvun vaihteessa lyhyen sodan jälkeen. Jäätynyt konflikti jatkuu, eikä edes Venäjä ole tunnustanut Transnistriaa.

Tuomisen lähtökohta Moldovan tarkasteluun voisi olla hedelmällinen. Moldova harjoitti ulkopolitiikassaan suomettunutta linjaa 2010-luvun loppuun asti, ja maan politiikan käänteet selitetään edelleen hämmentävän yksioikoisesti Venäjällä, vaikka olennaisia vaikuttimia löytyy myös maan sisäpolitiikasta.

Tuominen ei kuitenkaan läpäise pistokoetta kiitettävin arvosanoin, ei edes kohtalaisin. Tekstissä korostuu Venäjä-mielinen näkökulma, ja EU:ta ymmärtävät näkemykset jäävät järjestelmällisesti huomiotta.

Räikeimmillään Tuominen lähestyy Moldovasta kirjoittaessaan salaliittoteoriamaista ajattelua. Samalla hän toistaa kritiikittä Venäjän näkemystä.

”Kreml-myönteistä disinformaatiota”

“Moldovan länsimielinen johto pyrkii yhdistämään maan Romaniaan, koska yhdistyminen olisi oikotie EU:hun ja Natoon”, Tuominen kirjoittaa kirjansa Moldova-luvun räikeimmässä kohdassa.

Väite esitetään kevyesti, vaikka se on kulmia kohottavan vakava. Sille ei myöskään ole esitetty lähdettä, mutta jäljet ovat löydettävissä helposti: Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova esitti samankaltaisen ajatuksen joulukuussa 2023. 

Moldovalainen STOP FALS -faktantarkistussivusto kuvaa tätä ajatusta yhdeksi ”Kreml-myönteisen disinformaation” keskeisistä teemoista Moldovassa. Sivusto huomauttaa myös, että Moldovan presidentti Maia Sandu ei ole antanut aiheesta yhtään tämänsuuntaista lausuntoa, minkä lisäksi näkemystä ei ole esitetty yhdessäkään maan viranomaisten asiakirjoista. 

Myöskään Tuominen ei avaa sitä, miten Moldovan pyrkimys yhdistää maa Romaniaan olisi todistettavissa. Näin hän päätyy toistamaan Kremlin viestiä ilman lähteitä ja kontekstia, eikä lähde haastamaan sitä.

Aihepiiriä sopii kyllä käsitellä kriittisesti. Vielä joitain vuosia sitten Sandu on ollut häkellyttävän avoin ajatukselle valtioliitosta.

“Kun kansa sanoo haluavansa tuota, se tapahtuu. Niin kauan kuin kansa ei halua tuota, tai puuttuu riittävä joukko ihmisiä, joka tukisi tuota pyrkimystä, niin sitten…”, hän totesi haastattelussa vuonna 2023. Samalla hän totesi, että koska EU-integraatiolla on tukea takanaan, maa seuraa EU-linjaa.

Tuomisen väite Moldovan länsimielisen johdon pyrkimyksistä yhdistyä Romaniaan jättääkin kokonaan huomiotta Moldovan omat, merkittävät EU-ponnistelut, joita esimerkiksi Sanna Marin tukee konsulttina. Jos Moldova haluaisi liittyä Romaniaan, pienen maan rajallisia resursseja tuskin laitettaisiin jäsenpyrkimyksiin.

Puhtoinen Venäjä-tulkinta

Yleensä lännessä ongelmana on, että Moldovaa seuratessa luetaan vain EU-mielistä mediaa ja jätetään Venäjän näkökulma ymmärtämättä. Tuomisen teos sen sijaan olisi hyötynyt siitä, että myös EU-mielisten parhaat argumentit olisi kuultu. 

Teoksessaan Tuominen sivuuttaa Moldovan EU-mielisen politiikan nousun viime vuosina ja sen, mistä kansan kaipuu EU:ta kohti tuli. Tämän puute jättää kuvaukseen merkittävän aukon ja luo vähättelevän vaikutelman.

Tuominen toteaa myös, että Moldovassa ei ole ollut niin kutsuttuja värivallankumouksia. Samalla hän jättää huomiotta laajan kansalaisliikehdinnän, jonka seurauksena EU-jäsenyyttä tarmolla kannattava PAS-puolue pääsi vallankahvaan 2020-luvun taitteessa.

Myös Kremliä myötäilevä Moldovan sosialistipuolueen puheenjohtaja, maan entinen presidentti Igor Dodon puhuu toistuvasti ”keltarutosta” ja viittaa näin PAS-puolueen tunnusväriin.

On myös häkellyttävää, kuinka Pelon vyöhyke jättää kokonaan huomiotta Venäjän vaikutusyritykset Moldovassa, esimerkiksi äänien ostamisen vaaleissa.

Venäjän näkökulman voimakkuus näkyy jopa siinä, kuinka Tuominen puhuu järjestelmällisesti moldovan kielestä. Samalla hän sivuuttaa sen, kuinka politisoitunut ja ryhmiä jakava kysymys kielen nimi on.

Tuominen viittaa lainsäädäntöön, jossa maan kieleksi todettiin aikoinaan moldova. Samalla hän jättää kertomatta, että perustuslakia muutettiin vuonna 2023, ja kielen nimeksi vaihdettiin romania. 

Kuinka ollakaan: Kreml on vastustanut nimenmuutosta Maria Zaharovan äänellä.

Linkkuveitsiajattelun ongelmallisuus

Pelon vyöhyke on puutteineen oiva esimerkki siitä, millainen ongelma piilee Suomessakin suositussa asiantuntija-ajattelussa. Yksittäisen henkilön toivotaan esiintyvän laajan maantieteellisen alueen asiantuntijana, ikään kuin monikäyttöisenä linkkuveitsenä. 

Tämä voi lisätä riskiä analyysin pintapuolistumiselle, jos tulkitsija ei pääse tarpeeksi syvälle kohteeseensa. Jo yksittäisenkin alueen syvällinen seuraaminen edellyttää pitkällistä ja monipuolista taustatyötä. Siksi yhdeksän maan kokoisessa kirjassa piilee jo asetelmallisesti riski, että teos voi astua harhaan. Tarvittava työmäärä kun on valtava.

Tuomisen kirja nostaa myös ilmaan vanhan kysymyksen kustantamoiden vastuusta. Pelon vyöhykkeen tapauksessa on selvää, että suurelle yleisölle tutun hahmon on annettu argumentoida kevyesti, väitteitään perustelematta.

Julkaisija Otava on tästä huolimatta panostanut teoksen puitteisiin. Teoksesta on tehty tekijänsä lukema äänikirja, ja kirjan julkaisutilaisuudessa lavalla olivat Tuomisen kanssa apulaisprofessori Rinna Kullaa sekä Otavan kustannuspäällikkö Jarkko Vesikansa. Tämä kaikki luo uskottavuuden vaikutelmaa teokselle, jonka sisältö jää argumentoinniltaan vahvasti kesken – ja toistaa kritiikittä Kremlin näkökulmaa.

Ulkopoliittisessa keskustelussa olisikin syytä peräänkuuluttaa keskustelunavausten laatua. Asiantuntijat olisivat nopealla tarkistuskierroksella voineet huomata, että teoksen argumentoinnissa on merkittäviä ongelmia. Tämä huomioimalla teosta olisi voinut terävöittää, vaikka Venäjää ymmärtävän näkökulman olisikin säilyttänyt.

On hyvin mahdollista, että teoksensa muissa luvuissa Tuominen onnistuu olemaan tasapuolisempi. Moldova-luvun perusteella kirjasta syntyy kuitenkin epäluotettava vaikutelma selkein perustein. Myös Helsingin Sanomien kritiikki nostaa esiin vastaavia ongelmia.

Pelon vyöhyke menettää hyvän mahdollisuuden esitellä tasapainoisesti, mitä Venäjän näkökulmasta pitäisi ymmärtää, ja miten se suhteutuu lännen painotuksiin. Se on valitettavaa.

Kirjoittaja on Moldovaan ja Romaniaan erikoistunut toimittaja ja kirjallisuuden kääntäjä, joka työskentelee kustannustoimittajana Vastapainolla.