Merenpinnan nousu aiheuttaa jo nyt eksistentiaalisen kriisin useammalle eurooppalaiselle rannikkokaupungille. Kulttuurihistoriallisesti merkittävässä Venetsiassa yhä lisääntyvään tulvimiseen on vastattu Italian historian suurimmalla infrastruktuuriprojektilla, Mose-tulvaporttisysteemillä. Kun kaupungin edustalla lainehtivan laguunin väliaikaisesti ”järveksi” sulkeva projekti aiheuttaa yhä enemmän ristiriitoja, kysymykseksi jää, voiko teknologialla suojautua ilmastonmuutoksen vaikutuksilta?

Merenpinnan nousu on ilmaston lämpenemisen hidas, mutta sitäkin huolestuttavampi seuraus

Yksi merkittävä, mutta vähemmän huomiota saanut ilmastonmuutoksen vaikutus on merenpinnan nousu. Merten pinta nousee ilmaston lämpenemisen, arktisten alueiden jääpeitteen sulamisen sekä meriveden lämpölaajenemisen, eli lämpenemisen aiheuttaman tilavuuden kasvun, seurauksena. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuoreimpien arvioiden mukaan merenpinta voi nousta vuoteen 2100 mennessä pahimmassa tapauksessa jopa kaksi metriä. Kuten muutkaan ilmastonmuutoksen vaikutukset, merenpinnan nousun aiheuttamat tuhot eivät globaalilla tasolla jakaudu tasaisesti. Esimerkiksi Tyynellämerellä saarivaltio Tuvalussa merenpinnan nousu uhkaa koko valtion olemassaoloa: jo kolmannes maan kansalaisista on hakenut ilmastoviisumia Australiaan.

Sama epäreilu periaate pätee myös merenpinnan nousuun liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. Euroopan valtioilla on ollut jo pitkään resursseja muokata veden voimaa ympärillään. Esimerkiksi Alankomaissa maailman suurin tulvasuojausjärjestelmä, Delta Works, on jo vuosikymmeniä estänyt maata kirjaimellisesti jäämästä veden alle. Euroopassa merenpinnan nousuun sopeutuminen nojaakin ensisijaisesti teknologisiin ratkaisuihin. Teknologian lisäksi keskeinen sopeutumisstrategia tähän globaaliin ilmiöön on mukautuminen yleistä resilienssiä kasvattamalla, esimerkiksi jo olemassa olevaa infrastruktuuria muokataan sekä rannikkoalueilta vetäydytään. Yhä konkreettisemmin myös eurooppalaisia rannikkoalueita koskettavan merenpinnan nousun myötä onkin aiheellista kysyä, miten Euroopassa aiotaan tulevaisuudessa sopeutua ilmiön seurauksiin.

Mose-tulvaportti on pitänyt Venetsiassa jalat kuivana nyt viisi vuotta

Venetsia – Unescon ehkä tunnetuin maailmanperintökohde ja eurooppalaisen taiteen ja historian symboli – kohtaa yhä useammin esiintyviä tulvia, jotka vaarantavat saarien ja veden päälle rakennetun kaupungin sekä sen kulttuurihistoriallisesti merkittävät monumentit. Kaupunkia vaivaava massaturismi pahentaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia entisestään. Venetsian laguuni on erityisen altis merenpinnan nousun vaikutuksille, sillä sen maa-alueesta useita neliökilometrejä on merenpinnan tasolla tai sen alapuolella. Vedenpinnan korkeus onkin noussut keskimäärin 25 senttimetriä sadassa vuodessa. Venetsia on elänyt rinnakkain meren kanssa jo yli vuosituhannen ajan: vuosisatojen kuluessa on toteutettu lukuisia tulvien torjuntatoimia, joista esimerkkeinä mainittakoon nostetut kävelytiet, rakennusten ykköskerrosten käyttäminen vain säilytykseen sekä pienet metalliset turvaportit ovien edessä.

Mose, huipputeknologinen ja siirrettävä tulvaporttijärjestelmä, kykenee eristämään Venetsian laguunin Adrianmereltä vain tuntien varoitusajalla. Järjestelmä aktivoidaan, kun ennustukset näyttävät erityisen korkeaa vuorovettä reilusti yli metrin nousua keskimääräisen vedenpinnan yläpuolelle. Yli 5 miljardia euroa maksanut projekti koostuu 78 suuresta portista, jotka aktivoidaan nousemaan merenpohjasta siten, että ne sulkevat Venetsian laguunin kolme sisäänkäyntiä. Mosen portit nostettiin onnistuneesti ensimmäistä kertaa nousuveden aikana lokakuussa 2020. Sittemmin se on muuttanut venetsialaisten arkea merkittävästi. Aiemmin jatkuvassa käytössä olleet kumisaappaat ovat jääneet kellariin pölyttymään, kun alun perin vain poikkeuksellisiin myrskytulviin suunniteltu tulvaportti aktivoidaan yhä useammin aina vain yleistyvien tulvakausien aikana.

Mitä jos teknologia ei enää riitä?

Valmistuttuaan Mose on toiminut kuten pitääkin. 40 vuoden valmistusprosessin, useiden korruptioskandaalien sekä budjetin moninkertaistumisen jälkeen tulvaportit ehtivät kuitenkin olla toiminnassa vain viisi vuotta ennen uutta yhteiskunnallista keskustelua: kuinka kauan Mose antaa lisäaikaa? Miten Venetsiaa suojellaan, kun Mose ei enää riitä?

Kun megaprojekti vihdoin saatiin valmiiksi, tutkijoiden ja aktivistien varoitusten lisäksi myös poliittisella tasolla ymmärrettiin, että ilmastonmuutoksen sekä kiihtyvän merenpinnan nousun myötä tulvaporttijärjestelmän parasta ennen -päivä voi tulla vastaan yllättävän pian. Joidenkin ennusteiden mukaan jo vuosisadan loppuun mennessä tulvaportit pitäisi aktivoida 260 päivänä vuodessa. Uhkaava skenaario aiheuttaa huolta ja kritiikkiä Venetsian asukkaissa, sillä jo nyt Mose on vahingoittanut laguunin herkkää ekosysteemiä. Laguunin yhä tiheämpi sulkeminen heikentäisi siis entisestään kasvillisuuden ja eläinkannan elinolosuhteita ja vähentäisi veden vaihtumista. Ekosysteemin heikkeneminen huolettaa paikallisia, jotka pelkäävät menettävänsä laguunista saatavan elantonsa – osa heistä on sen jo menettänyt.

Venetsiassa ollaan lisäksi huolissaan kehityskulusta, jossa poliittiset päätökset suuntaavat rahoituksen yksinomaan kaupungin teknologiseen suojaamiseen ilmastonmuutoksen vaikutuksilta. Huolena on, että rahoituksen ulkopuolelle jäävät lukuiset luonnonmukaiset ja laguunin tasapainoa ylläpitävät tavat, kuten vaikkapa Venetsian ympäristössä sijaitsevien ekologisesti tärkeiden marskimaiden suojelu ja ylläpito. Alueet pystyisivät pehmittämään tulvimisen vaikutuksia laguunissa luonnonmukaisesti, ja ne ovat biodiversiteetin kannalta elintärkeitä. Aiemmin rahoitusta on suunnattu venetsialaisten yksityisen resilienssin kasvattamiseen, esimerkiksi omaa kotia on voitu suojata. 

Ilmastonmuutoksen vaikutukset poissa silmistä, poissa mielestä

Teknologian roolia aikakautemme suurimpien haasteiden ratkaisemisessa ei tule vähätellä. Ne voivat suojata meitä ilmastonmuutoksen välittömiltä vaikutuksilta. Kuten Venetsian Mose osoittaa, tällaiset ”poissa silmistä, poissa mielestä” ratkaisut voivat kuitenkin vääristää tapaamme suhtautua meitä ympäröivään maailmaan. Rikkaissa valtioissa teknologia voi antaa meidän kietoa itsemme valheelliseen turvallisuudentunteeseen, joka ei vastaa sitä globaalia todellisuutta, jossa ilmastonmuutoksen kanssa elämme.

Sopeutumisen siirtyessä valtiotason teknologisiin ratkaisuihin perinteisen sukupolvelta toiselle kulkevan tiedon sijaan riskinä on, että menetämme ylisukupolvisen tiedon ekologisesti herkistä vuorovaikutussuhteista. Vaarana on, että Venetsiassa luodaan paradoksia, jossa kaupunki pelastetaan, mutta ei sen asukkaita varten. Samaan aikaan, kun asukkaiden elintila käy yhä tukalammaksi, kaupunki kärsii massaturismista sekä toimii huvipuistomaisena elämyspyörähdyksenä globaalille eliitille, kuten maailman kolmanneksi rikkaimman miehen Jeff Bezoksen ökyhäät hyvin osoittivat. Kun asukkaille ei turvata riittävällä tavalla palveluinfrastruktuuria tai terveyttä tukevaa puhdasta elinympäristöä, Venetsia, jonka nyt tunnemme, uhkaa kadota. Merenpinnan nousu on äärimmäisen monimutkainen aikaamme määrittävä ongelma, johon teknologisten ”nopeiden” ratkaisujen lisäksi on osattava vastata niin ajallisesti ja paikallisesti ekosysteemiä kunnioittaen kuin osana sitä.