Irakin parlamenttivaalit järjestetään 11. marraskuuta. Odotettavissa ei ole kovin suuria muutoksia, ja pessimistisimmät kansalaiset näkevätkin vaalit pelkkänä teatterina. Boikotit, sektarianismi ja vaaliväkivalta haastavat demokratian, eikä suuria muutoksia ole odotettavissa.

Vaalien pääkamppailu käydään Iranin tukeman shiiojen yhteenliittymän (Etar Al-Tansiqi Al-Shiai) sekä nykyisen pääministerin Mohammed Al-Sudanin johtaman vaaliliiton kesken. Alun perin shiiakoalitiosta noussut Al-Sudani perusti oman Jälleenrakennuksen ja Kehityksen vaaliliittonsa tänä vuonna. Se seurailee edelleen shiiakoalition jalanjäljissä, mutta ei asetu suoraan sitä vastaan, vaan ottaa myös etäisyyttä ja pyrkii uudistumaan. Koalition ääni on nationalistisempi ja mukana on monipuolisesti erilaisia puolueita ja henkilöitä, myös sunneja. Al-Sudani on tällä hetkellä kansan suosiossa peruspalveluiden parantumisen ja korruptionvastaisten toimien vuoksi. Hänen kaudellaan irakilaisten luottamus hallintoon onkin hieman kasvanut.

Al-Sudani saa vastaansa tauolta palaavan poliitikon Nouri Al-Malikin, joka kampanjoi pitkällä kokemuksella. Al-Malikin kaudet pääministerinä vuosina 2006-2014 olivat kriisien aikaa, ja näkemykset hänestä eroavat: joidenkin mielestä hän selviytyi hyvin vaikeissa olosuhteissa, kun taas toiset näkevät hänen syventäneen sektarianismia eli kansanryhmien välisiä jännitteitä sekä heikentäneen turvallisuutta.

Koalition sisällä käydään valtakamppailua sen johdosta, mutta Al-Sudanin yhteistyö muun shiiakoalition kanssa on yhä mahdollista. Al-Sudanin ja Al-Malikin lisäksi militioihin kytkeytyneet Badr-organisaatio, Sadiqoun-liiton Qais Al-Khazali sekä uskonoppinut Ammar Al-Hakimin puolue pitävät luultavasti kannatuksensa.

Viime vaaleissa suurimman äänisaaliin saanut Muqtada Al-Sadrin johtama sadristinen liike on päättänyt boikotoida vaaleja hallinnon korruption ja sektarianismin takia. Tämä päätös vaikuttanee jo ennestään alhaiseen äänestysprosenttiin, sillä populistinen Al-Sadr sai onnistuneesti mobilisoitua lojaalit kannattajansa uurnille viime vaaleissa. Erityinen tyhjiö muodostunee eteläisen Irakin Maysanissa, Dhi Qarissa ja Najafissa, joissa Al-Sadrin liikkeen kannatus on ollut suurinta. Sadristien lisäksi myös entisen pääministerin Haider Al-Abadin johtama, shiiojen yhteenliittymään kuuluva Nasr-koalitio ilmoitti jättäytyvänsä vaaleista viitaten vaalien epärehellisyyteen. Nasr-koalitio on tunnettu keskitien puolueena. Sen jättäytyminen pois vaaleista kaventaa ehdokaskenttää. Vaikuttaa siltä, että jotkut pidemmän linjan poliitikot ovat menettämässä uskoaan poliittisen järjestelmän kykyyn uudistua.

Sunni- ja kurdipuolueiden osalta asetelma on perinteinen. Sunnien Al-Siyada ja Al-Azm pyrkivät haastamaan entisen puhemiehen, Mohammed Al-Halbousin, johtamaa Taqaddum-puoluetta. Kurdistanin isänmaallinen liitto (PUK) tasapainottaa suurempaa Kurdistanin demokraattista puoluetta (KDP) korostamalla hyviä suhteita shiiapuolueisiin, minkä vuoksi presidenttiehdokas tulee luultavimmin jälleen PUKin riveistä. Shaswar Abdulwahidin Uuden sukupolven liike saattaa kasvaa, jos se saavuttaa perinteisiin kurdipuolueisiin pettyneitä äänestäjiä.

Sektarianismia ja korruptiota

Kansalaiset ovat läpi 2000-luvun kritisoineet identiteetteihin perustuvaa politiikkaa sekä selkeiden visioiden ja vaalilupausten puutetta. Yksi keskeisistä Irakin poliittisen järjestelmän haasteista on ollut sektariaanisiin identiteetteihin perustuva vallanjakomenetelmä, muhasasa taifiya, jossa pääministeri on shiiamuslimi, puhemies sunnimuslimi ja presidentti kurdi. Myös valtion virkoja jaetaan osin taustaan perustuen. Järjestelmän tarkoituksena oli alun perin varmistaa, ettei mikään kansanosa saa liian suurta valtaa hallinnossa, mutta lopulta poliittinen järjestelmä on keskittynyt enemmän identiteetteihin ja suhteisiin kuin asiaperustaisen politiikan tekemiseen. 

Irakin strategisen ajattelun keskuksen johtaja, professori Ihsan Al-Shammari kertoo, että monet vaalilistat pyrkivät pikemminkin vallan kahvaan kuin todelliseen muutokseen. Sektarianismi kietoutuukin korruptioon, kun vaalien jälkeen eliitti tekee keskeisiä päätöksiä takahuoneissa ja jakaa virkoja keskinäisen nokkimisjärjestyksensä mukaisesti tarkoituksenaan varmistaa, että valta kalibroituu aina takaisin heille itselleen. Korruption takia muutos on osoittautunut monin tavoin vaikeaksi: vuoden 2019 Tishreen-kansannousussa syntyi uusia liikkeitä ja puolueita, mutta ne eivät onnistuneet luovimaan poliittisella kentällä. Kansannousuun linkittyvät puolueet ja itsenäiset ehdokkaat saivat vuoden 2021 vaaleissa useita paikkoja, mutta muun muassa sisäiset ristiriidat, poliittisen suunnan ja kokemuksen puute, poliittinen häirintä, korruption rakenteet, sulautuminen vanhempiin puolueisiin sekä uusi vaalitapauudistus ovat vaikeuttaneet niiden työtä. Tishreen-liikkeestä nousseiden puolueiden epäonnistumiset ovat heikentäneet kansalaisten uskoa uusien, kansalaisyhteiskuntaan pohjautuvien puolueiden kykyyn saada aikaan todellista muutosta. Näissä vaaleissa ne kamppailevatkin selviytymisestä.

Tishreen-kansannousun innoittama sektarianisminvastaisuus on laantunut. Sektarianistinen retoriikka ja identiteettipolitiikka ovat koventuneet viime aikoina. Helmikuussa parlamentti ajoi läpi lakipaketin, jossa shiiapuolueet saivat haluamansa perhelain uudistuksen, sunnipuolueet itselleen tärkeän armahduslain ja kurdipuolueet maanpalautuslain. Lakipaketti oli erinomainen osoitus siitä, miten eri kansanosia edustavien puolueiden välillä tehdään sopimuksia ja myönnytyksiä, mutta itse asia ja sen seuraukset jäävät toissijaisiksi. 

Äänestysaktiivisuus ratkaisee vaalit

Puolueet ja vaaliliitot ovat vain kolikon toinen puoli. Toisella puolella on äänestysaktiivisuus, joka on ollut äärimmäisen alhainen: viime vaaleissa vain noin 41 prosenttia. Almustakilla-tutkimusryhmän johtaja Munqith Dagher on arvellut, että marraskuun vaalien äänestysaktiivisuus jää 25–40 prosenttiin, sillä äänestäjät ovat varsin skeptisiä ja pettyneitä. Osa jopa ajattelee vaalituloksen olevan ennalta päätetty. Äänestämään menevät todennäköisimmin ne, jotka jollain lailla hyötyvät poliittisesta järjestelmästä. Toisaalta gallupeissa näkyy kansalaisten tuki onnistuneeksi koetulle Al-Sudanille, mutta on epäselvää, tuleeko se näkymään äänestysaktiivisuudessa. 

Ehdokkaat pyrkivät vastamaan matalaan äänestysintoon uusilla tavoilla, kuten rahoittamalla pieniä korjaustöitä naapurustoissa ja tukemalla naapurustojen jalkapallojoukkueita. Jalkapallon politisointi ei ole yllättävää: laji on suosittu erityisesti nuorten keskuudessa, ja äänestystulos on osin riippuvainen nuorten äänestyskäyttäytymisestä. Nuorten luotto demokratiaan on kuitenkin heikkoa. Joillekin äänestämättä jättäminen on protesti, jotkut ovat vaipuneet välinpitämättömyyteen, kun taas toiset taas ilmentävät toivoaan äänestämällä vielä kerran. Laskevan äänestysaktiivisuuden vuoksi osa ehdokkaista turvautuu laittomiin menetelmiin, kuten epäasialliseen kampanjointiin tai äänien ostamiseen.

Matala äänestysaktiivisuus herättää kysymyksen myös edustuksellisen demokratian tilasta. Parlamentin mandaatti edustaa kansaa ei ole vakaalla pohjalla, jos epäluottamus hallintoon on laajamittaista.

Epärehellisyyttä ja väkivaltaa

Syksyn aikana kysymyksiä on herättänyt myös Irakin korkein vaalilautakunta, joka yllättäen on hylännyt satojen ehdokkaiden osallistumisen vaaleihin. Tulkinta ehdokkaan kunniallisuudesta ja hyvämaineisuudesta on tiukentunut: jo pelkkä rikostutkinnan tai syytteen kohteena oleminen on johtanut hylkäämiseen. Vaalilautakunta on joutunut poliittiseksi pelinappulaksi, sillä ehdokkaista on kanneltu siinä toivossa, että heidät hylättäisiin vaalilistoilta.

Satoja ehdokkaita myös syytetään kytköksistä Baath-puolueeseen. Vaikka puolue ja baathistinen ideologia ovatkin olleet kiellettyjä Saddam Husseinin kaatumisen jälkeen, on huomattavaa että nyt hylätyt ehdokkaat ovat aiemmin osallistuneet vaaleihin sekä toimineet korkeissakin viroissa. On siis vaikeaa arvioida, onko kyse jälleen poliittisen pelin keinoista vai todellisesta baathismin pelosta.

Lokakuussa uutisoitiin kasvavan Al-Siyada-sunnikoalition ehdokkaan Safaa Al-Mashhadanin murhasta, kun pommi räjähti hänen autonsa alla. Al-Mashhadani tunnettiin karismaattisena poliitikkona, joka sai erityisesti nuoret puolelleen. Hän vastusti voimakkaasti sekä terrorismia että aseellisten joukkojen valtaa. Murhan motiivit ovat olleet epäselvät, ja epäilyissä on noussut esiin sekä kilpailevia sunnipoliitikoita että shiiatoimijoita, joille sunnipuolueiden kasvu näyttäytyy huolestuttavana. Hallinto on luvannut tutkia murhaa, mutta on vaikeaa sanoa, millaiseen lopputulokseen se tulee. Esimerkiksi 2020-luvulla murhattujen Abdulmunim Al-Salmanin tai Hashem Al-Mashhadanin tapauksissa tekojen taustoja tai motiiveja ei koskaan tuotu julkisuuteen.

Vaalien jälkeen

Vaalituloksessa ei ole odotettavissa suuria muutoksia siinä, miten äänet jakautuvat shiiojen, sunnien ja kurdien kesken, mutta kussakin ryhmittymässä käydään omia sisäisiä valtakamppailuja. Vaalien jälkeen alkava hallituksen muodostaminen on tyypillisesti ollut vaalien vaikein osuus. Vuoden 2021 vaaleissa sadristit saivat murskavoiton, mutta kahdeksan pitkän kuukauden jälkeen hallituksen muodostaminen osoittautui mahdottomaksi ja sadristit vetäytyivät neuvotteluista kokonaan. Tällä kertaa tilanne lienee hieman helpompi, sillä mukana ei ole sadristien soraääniä – vaikka sadristit pyrkisivätkin vaikuttamaan hallitusneuvotteluihin joko epäsuorasti tai näkyvin ulkoparlamentaarisin keinoin, he tuskin onnistuvat estämään hallituksen muodostamista. Todennäköisesti hallitus pyritään muodostamaan jälleen kompromissina, jossa mukaan pääsevät suurimmat puolueet kaikista kansanosista. Al-Sudanin jatkokausi ei ole mahdoton, mutta hyvän kehityksen jatkaminen vaatisi häiriötöntä työskentelyä ja muutosvastarintaisen eliitin sekä militioiden taitavaa hallintaa.

Vaalituloksesta riippumatta tulevalla hallituksella on edessään isoja asioita. Sen on pystyttävä palvelemaan kansaa ja kehittämään peruspalveluita, kuten Al-Sudanin hallitus on tehnyt. Lisäksi käsittelyyn on tulossa tärkeä lakialoite militioista koostuvan Kansan mobilisointijoukkojen aseman vahvistamisesta itsenäisenä rinnakkaisarmeijana. Kansan mobilisointijoukot perustettiin vuonna 2014 taistelemaan ISISiä vastaan, mutta niistä on tullut suuri haaste, sillä osalla militioista on voimakkaat siteet Iraniin. Lakialoite asettaa Irakin kahden tulen väliin: Yhdysvallat on kieltänyt Irakia ankarasti laillistamasta Kansan mobilisointijoukkojen asemaa, mutta Iran puolestaan toivoo mobilisointijoukkojen liittämistä armeijaan, sillä se vahvistaisi Iranin vaikutusvaltaa Irakissa. On oletettavissa, että tilanne haastaa shiiapuolueiden keskinäisiä suhteita, sillä osa kallistuu Iranin puoleen. Se myös vaikeuttaa Irakin tasapainottelua puolueettomuuden nuoralla.

Vaalit seurailevat samaa käsikirjoitusta kuin kaikki aiemmatkin, ja alla kytee järjestelmän läpikotainen korruptio. Pessimistisimmät sanovat, ettei muutos ole lainkaan mahdollinen nykyisen järjestelmän puitteissa. Toisaalta, mikäli uusi hallitus pystyy jatkamaan Al-Sudanin jalanjäljissä, ehkä hidas muutos on mahdollista.