The Ulkopolitist Point on The Ulkopolitistin kolumnipalsta, jonka kirjoittajat tarttuvat ulkopolitiikan ajankohtaisiin ja kiinnostavimpiin ilmiöihin.

Ajassa, jossa autoritarismi on helppo sekoittaa suunnitelmallisuuteen, Kiina herättää uudenlaista luottamusta lännessä. Amerikassa asti trendaava ”chinamaxxing” saa kysymään, onko Kiina voittanut pehmeän valtapelin.

“Tapasit minut hyvin kiinalaisessa vaiheessa elämääni”, lukee videon päälle muokatussa tekstissä. Videolla vaihtuvat kiinalaiset maisemat miljoonakaupungin siluetista vehreisiin puistoihin ja kiireisistä ostoskaduista rukoustemppelihin. Somealustan algoritmi notkistuu nopeasti, ja samalla tekstillä varustettuja videoita ilmestyy lisää, kuvituksenaan karaokebaareja, klubeja ja julkisia liikennevälineitä. Nuoret Instagramissa ja Tiktokissa kumartavat nyt itään. 

Kiina on pitkään jäänyt takamatkalle länsimaisessa populaarikulttuurissa animen, sushin ja designin siivittämän Japani-huuman sekä korealaisen kosmetiikan ja k-popin suosion kiilatessa edelle. Nyt Kiina on kuitenkin saanut pandakarhun otteen erityisesti z-sukupolvesta. Sosiaalisessa mediassa trendaa termi chinamaxxing, jolla viitataan länsimaisten nuorten intoon omaksua kiinalaisia tapoja ja kulttuuria.

Chinamaxxingin alkupiste linkittyy vuoteen 2025, jolloin kiinalainen sovellus RedNote nousi länsimaissa suosioon amerikkalaisten “TikTok-pakolaisten” etsiessä uutta somealustaa Yhdysvaltain lyhyeksi jääneen TikTok-kiellon aikana. Edes mandariinikiinaksi toimiva käyttöjärjestelmä ei estänyt sisällönnälkäisimpiä tutustumasta vanhaan kulttuuriin uusin silmin.

Chinamaxxing-sisällöistä päätellen toiset ihannoivat vanhan kulttuurin perinteisiä elementtejä, toiset Kiinan teknologista edistystä ja näyttävän modernia arkkitehtuuria. Naisille trendi näyttää tarkoittavan kotitohveleita, kuumaa omenateetä ja hiljentymistä, kun taas miesten versio on meemiarvoltaan suurempi: tupakkaa, syväkyykkyjä ja uhkapelejä. Ruokaa, urheilua ja poliittisia asusteita.

Myös kommunismi kuuluu pakettiin. Erään lyhytvideon kommenteissa syväkyykyssä istuva valkoinen mies saa oletettavasti kieli poskessa kirjatun muistutuksen jalkaterien asennon merkityksestä: ”Heels to the sky, Western spy. Heels down, comrade found”, eli kannat irti maasta paljastavat vakoojan, jalkapohjat tukevasti maassa puolestaan aatetoverin.

Sittemmin trendiä ovat jouduttaneet Kiinassa vierailleet vaikuttajat, kuten yhdysvaltalainen Ishowspeed, jonka YouTube-kanavalla on vaatimattomat 60 miljoonaa tilaajaa. Laajasti uutisoitu livestriimauskiertue oli Kiinalle pehmeän vallan megavoitto, jonka annista ilakoitiin myös kiinalaismedioissa. Läntisissä uutishuoneissa chinamaxxingiin tartuttiin eritoten tänä keväänä, jolloin myös The Ulkopolitistin oma Eero Tuorila sivusi aihetta kolumnissaan.

Sittemmin kiinnostus Kiinaa kohtaan on jatkanut nousuaan. Chinamaxxingin voisi kuitata nettimeemeinä, mutta ne kuitenkin ovat keskeistä kulttuurista rakennusainetta, joka harvoin syntyy tyhjiössä. Amerikkalainen tutkimuslaitos Pew Center kertoi kesällä, että yhä useampi maa suhtautuu myönteisemmin Kiinaan kuin Yhdysvaltoihin. Kiina suhautti tutkimuksessa ensimmäistä kertaa lännen johtotähden ohi ja nauttii nyt suurempaa luottamusta muun muassa Ruotsissa, Ranskassa ja Italiassa sekä Yhdysvaltain naapurimaissa Kanadassa ja Meksikossa.

Merkittäväksi syyksi Yhdysvaltain syöksylle mainekyselyssä on nimetty presidentti Donald Trumpin toisen kauden politiikka. Aseelliset hyökkäykset muihin valtioihin, kaoottiset uhkaukset kauppasodista ja sotilasjoukkojen poisvetämisestä sekä tietenkin kansainvälisistä sopimuksista irtautuminen ovat verottaneet monien maiden luottamusta Yhdysvaltoihin. . 

The Guardianin mukaan chinamaxxing on keino paeta nykytodellisuutta, jossa ihmiset ovat menettäneet uskonsa Yhdysvaltojen legitimiteettiin “kulttuurisena ja demokraattisena voimana maailmannäyttämöllä”. Se on keino ilmaista tyytymättömyyttä Trumpin hallitukseen. Kiinassa on keskitytty tulevaisuuteen, kuten eräässä Kiinan modernia kaupunki-infraa esittelevässä Instagram-reelsissä sanoitetaan: “Tältä näyttää keskiverto infrastruktuuri maassa, joka käyttää verorahansa rakentamiseen lasten pommittamisen sijaan”.

Maailmanpolitiikan temput ovat menneet niin likaisiksi, että monet pitempään muhineet tahrat alkavat näyttää puhtoisilta. Somen hehkutusta seuratessa on helppo unohtaa, että Kiina on edelleen autoritaarinen valvontavaltio, jonka oikeusjärjestelmä systemaattisesti polkee ihmisoikeuksia ja sananvapautta. Jo vuosia on puhuttu uiguurien, Kiinan muslimivähemmistön, sulkemisesta “uudelleenkoulutusleireille”. Tilanne on länsimaille kiusallinen, sillä leireillä syntyy pakkotyössä edullista teknologiaa ja pikamuotia, joita länsimaat ostavat mielellään. Kiinan sotilaallinen uhittelu Taiwania kohtaan puolestaan ei enää juuri hetkauta, kun Trump esittää likimain vastaavia uhkauksia Grönlannille. 

Chinamaxxing on tuonut Kiinasta näkösälle tuoreemman puolen, jota kelpaa esitellä. Tutkija Tingting Liu toteaa The Guardianin jutussa, että sometrendi on onnistunut siinä, mistä kiinalaisdiplomaatit voivat vain unelmoida: “Kiinan virallinen kulttuuridiplomatia on liian vakavamielistä ja muodollista, siitä puuttui tämänkaltainen huumorintaju”. Kovin kauas diplomaattien käsistä chinamaxxing ei toki lipeä – Kiinan valtio on aina ollut hyvinkin avoin erilaisista tavoista, joilla se pyrkii vaikuttamaan julkiseen mielipiteeseen somevaikuttajien kautta. 

On tosin kyseenalaista, kuinka tietoisia vaikuttajat itse ovat omasta osuudestaan propagandakoneistossa. Muun muassa tšekkiläinen tiktokkaaja Jan Michálek jäi ikävään välikäteen, kun hänen yhteistyönsä kotimaisen ohjelmatoimiston kanssa osoittautuikin kaupaksi Kiinan valtion kanssa. Samaan ilmiöön törmää tämän tästä somen Kiinaa hehkuttavia sisältöjä selatessa – länsimainen vaikuttaja ylistää luonnonpuistoja tai luotijunia, mutta katsoja ei voi olla täysin varma, millä perustein. 

Vaikka Kiinaa on uuden ilmiön edessä kehuttu taitavasta pehmeän vallan käytöstä, kysymykseksi nousee, mikä suurvaltojen mainepelissä on Kiinan ansiota ja mikä Yhdysvaltain syytä. Amerikan hallinnon toimista ei ole enää yksinkertaista paikantaa demokratian lainalaisuuksia ja normeja, eikä eläkeläispresidentin egonvenytys vastaa monienkaan nuorten toiveita maan poliittisesta suunnasta. 

Epävarmoina aikoina kaivataan vahvoja johtajia. Erityisesti länsimaisiin nuoriin miehiin onkin näyttänyt purevan myös Kiinan poliittinen menneisyys. “Tämä on merkkisi viedä kamusi Kiinaan hankkimaan Mao-puvut”, lyhytvideo julistaa. On kiinnostavaa, että vapaan maailman vesat ovat päätyneet fanittamaan Mao Zedongia, kommunistisen kansantasavallan isää, jonka perintö pitää sisällään ristiriitaisia saavutuksia pakkotyöstä teloituksiin ja kansalaisten nälänhätään. Mutta ainakaan Maon nimi ei löydy Epstein-asiakirjoista, muistuttaa eurooppalaisen matkavaikuttajan somejulkaisu. 

Aate on liikahtanut myös näytöiltä tosielämään. Miljoonien seuraama amerikkalainen Twitch-striimaaja Hasan Piker esiintyi lokakuisessa haastattelussa Maon asua mukailevassa harmaassa univormussa. Läpeensä individualistiseksi parjattua nuorta sukupolvea näyttää yhtäkkiä kiinnostavan aatteet ja vaatteet – tai ainakin niiden estetiikka. Savua ei kuitenkaan yleensä synny ilman tulta. 

Yhdysvalloissa poliittiset kriisit aina Epstein-kohusta jatkuvasti vaihtuvaan hallintoon ja sotatoimiin maan rajojen ulkopuolella tärvelevät koko lännen struktuuria, sillä kriisien laineet lyövät yhä vahvemmin myös Euroopan rannoille. Koko läntistä päätöksentekoa vaivaa vuodesta toiseen apatia, jonka myötä kukaan ei tällä hetkellä tunnu olevan vastuussa mistään.

Kiina tuo pöytään kuvan edistyksellisestä infrastruktuurista, modernista teknologiasta ja yhteisöllisestä kulttuurista. Jähmeä ja vanhanaikainen patriarkaatti, jossa nokkimisjärjestys on ennalta määrätty, tuo selkeyttä: ihminen saattaa olla pieni osanen suuressa koneistossa, mutta ainakin hän tietää paikkansa kokonaisuudessa. Autoritarismia ei enää karsasteta saati haasteta siitä, miten järjestelmä kohtelee toisinajattelijoita. Sen kanssa flirttaillaan estottomasti samalla, kun oma valtio tai sen liittolaiset kierivät hallitsemattoman tuntuisesti kriisistä toiseen. 

Yhdysvallat on tehnyt itsestään vaikean rakastaa, kun taas Kiina on valmis halaamaan vastustajat kuoliaaksi pehmeän vallan syleilyllään. 

Ehkä Kiina ei ole muuttunut, me olemme.