Vastarinta vai brändi? Saint Levant ja Palestiina popin valtavirrassa
Sonja Voutilainen | 22.11.2026
Kuva: Saint Levant Press Pictures
Saint Levant on nostanut Palestiina-kysymyksen sotaisista uutisotsikoista ja poliittisesta jargonista inhimilliselle ja ymmärrettävälle tasolle. Miksi juuri Saint Levantin kaltainen nuori, diasporassa elävä trendikäs hahmo pystyy tekemään Palestiinasta globaalisti kulutettavaa popkulttuuria? Mitä tapahtuu, kun poliittisesta identiteetistä tulee samalla vastarintaa, viihdettä ja kaupallinen brändi?
Lensin tukahduttavan kuumana elokuisena kesäpäivänä Lontooseen viettämään viikonloppua musiikkifestivaalin merkeissä. Kyseessä oli Mahrajan Festival, brittiläinen ja ensimmäistä kertaa järjestetty musiikkifestivaali Euroopassa, joka oli omistettu kokonaan arabiankieliselle musiikille. Festivaali järjestettiin Lontoon Crystal Palace Bowlissa Live Nation ja ABU Recordings toimesta. Tunnelma oli tiivis ja letkeä. Yleisössä puhuttiin lähinnä englantia ja arabiaa, ja Palestiinan liput liehuivat tapahtuma-alueen jokaisessa nurkassa. Lisäksi keffiyeh-huivit ja perinteiset Lähi-idässä käytetyt ruudulliset päähineet – joista erityisesti mustavalkoisesta versiosta on tullut palestiinalaisen identiteetin ja solidaarisuuden symboli – tuntuivat olevan festivaalin epävirallinen asukoodi.
Festivaalin kokoonpanossa olivat niin vanhemman sukupolven arabimusiikin legendat kuin uuden sukupolven tähdet. Ohjelmistossa esiintyivät muun muassa Cheb Khaled, Omar Souleyman ja DYSTINCT. Erityisesti nuoremman yleisön keskuudessa odotettiin kuitenkin yhtä nimeä: Saint Levantia. Saint Levant, oikealta nimeltään Marwan Abdelhamid, on palestiinalainen laulaja-lauluntekijä, rap-artisti ja aktivisti. Hänen musiikissaan yhdistyy arabian, englannin ja ranskan kielet sekä funk, R&B, hiphop ja Lähi-idän rytmit.
Gazasta TikTokin kautta globaaliin suosioon
Jerusalemissa vuonna 2000 syntynyt ja lapsuutensa Gazassa viettänyt Abdelhamid aloitti yhden festivaalin odotetuimmista esityksistä saksofonisoololla, joka sai yleisön kirjaimellisesti mylvimään. Tämän jälkeen seurasi poliittinen puheenvuoro Gazan tilanteesta arabiaksi, jota yleisö kuunteli liikkumatta. Vaikka paikalle oli tultu fiilistelemään musiikkia, oli jokaisen festivaalikävijän läsnäolo auttamatta myös poliittista. Saint Levantin loistelias ja musiikillisesti taitava esitys olikin ennen kaikkea viesti: Palestiinasta voi ja pitää puhua eri merkityksissä ja eri keinoin. Tässä piilee Saint Levantin kiinnostavuus myös popmusiikin ulkopuolella.
Saint Levant nousi laajempaan tietoisuuteen TikTokissa vuonna 2020 puhumalla aluksi palestiinalaisista kysymyksistä ja julkaisemalla sittemmin musiikkia. Varhaisiin kappaleisiin kuuluvat Jerusalem Freestyle ja Nirvana in Gaza. Vuoden 2022 Very Few Friends -kappale oli hänen läpimurtohittinsä ja vakiinnutti hänen asemaansa kansainvälisenä tähtenä. Kappale on kolmikielinen romanttinen sävelmä, jonka vastaanoton myötä artisti profiloitui himoituksi Lover Boyksi. Saint Levantin isä on palestiinalais-serbialainen ja äiti ranskalais-algerialainen. Palestiinan ja Jordanian lisäksi Saint Levant on asunut myös Yhdysvalloissa, jossa hän opiskeli kansainvälisiä suhteita University of Californiassa, Santa Barbarassa. Artisti asuu tätä nykyä Los Angelesissa.
Suuri osa Saint Levantin Palestiina-aiheisesta tuotannosta kytkeytyy Gazaan ja erityisesti Deira-hotelliin, jossa hän vietti lapsuuttaan. Deira on myös hänen albuminsa nimi, joka artistin itsensä mukaan käsittelee hänen matkaansa Gazasta kohti yksinäisyyden kokemuksia, rakkautta ja lopulta kansainvälistä menestystä. Kappale On This Land (2024) yhdistää libyalaista protestimusiikkia (vuoden 2011 Libyan vallankumouskappaleena soinutta Sawfa Nabqa Hawaa) ja Mahmoud Darwishin runoutta. Darwish (1941–2008) on legendaarinen palestiinalainen runoilija ja kirjailija, jonka tuotanto käsittelee menetystä, maanpakoa ja vastarintaa. Albumillaan Saint Levant on luonut taiteellisen mosaiikin, jossa hän yhdistelee monikulttuurisia juuriaan ja vaikuttavaa kerrontaa arabeista.
Palestiina ilman uutisgrafiikkaa
Artistin musiikki ei kuitenkaan ole vain poliittista ohjelmamusiikkia. Saint Levant laulaa myös rakkaudesta, seksistä, deittailusta, rahasta, bileistä ja nuoruuden arkisista kokemuksista. Juuri tämä tekee hänen poliittisesta vaikuttamisestaan kiinnostavaa: hänen palestiinalaisuutensa ei esiinny vain katastrofin, uutiskuvan tai surun kautta, vaan huumorina, tyylinä ja elämänhaluna. Tämä alleviivaa sitä, mikä tekee Saint Levantista poikkeuksellisen, sillä hän ei tarjoile kuulijalle vain valmiiksi paketoitua poliittista viestiä. Artisti päästää meidät sisään inhimilliseen, henkilökohtaiseen maailmaansa.
Saint Levant ei ole ainoa 2020-luvulla näkyvyyttä saanut arabiartisti. Marokkolais-belgialainen DYSTINCT on rikkonut suoratoistoennätyksiä ja soinut yökerhoissa ympäri Eurooppaa. Arabiankielinen musiikki ei siis ole enää vain vanhan koulukunnan perintöä tai nostalgiaa. Se on modernia ja notkeaa.
Saint Levant on lisäksi sijoittanut itsensä tietoisesti osaksi laajempaa arabipopin jatkumoa. Vuonna 2026 hän teki yhteistyötä libanonilaisen supertähden Haifa Wehben kanssa. Mahrajan-festivaalilla Saint Levant esiintyi pääesiintyjänä alan jättiläisten Cheb Khaledin ja Omar Souleymanin jälkeen. Esiintymisjärjestys voi tuntua pieneltä yksityiskohdalta, mutta se kertoo jotain olennaista juuri tapahtuneesta sukupolven vaihdoksesta.

Mutta kuka saa edustaa Palestiinaa?
Saint Levantin kappaleissa yhdistellään ranskaa, englantia ja arabiaa, ja hän on elänyt suuren osan elämästään Palestiinan ulkopuolella. Palestiinalainen identiteetti on monitasoista, eikä se ole vähemmän ”autenttista” vaikka olisi asunut elämänsä diasporassa. Saint Levantin suosio on kuitenkin synnyttänyt kysymyksen siitä, kuka voi esiintyä Palestiinan globaalina kulttuurisena äänenä. Kesällä 2026 keskustelu konkretisoitui, kun Ramallahissa vaikuttava palestiinalaisräppäri Shabjdeed julkaisi Saint Levantiin kohdistuvan dissauskappaleen (eng. diss track) SLV. Shabjdeed haastaa kappaleellaan Levantin koko profiilia toteamalla: en ymmärrä sinua, et vakuuta minua. Dissaus kohdistuu myös artistin Lover Boy -imagoon, jossa kaupallistuminen on Shabjdeedin mukaan tapahtunut naisia kosiskelemalla.
Saint Levantia (ja laajemmin musiikkiteollisuutta) on kritisoitu myös siitä, että hänen kaltaisensa artisti on helpompi myydä globaalille yleisölle kuin esimerkiksi Shabjdeedia, joka edustaa miehityksen alla elänyttä palestiinalaista ja jonka lyriikat näyttäytyvät radikaaleina. Kyseistä artistia tuskin tullaan näkemään maailmanlaajuisen musiikin valtavirrassa. Voi myös olla, ettei monet arabimaissa asuvat nuoret näe Saint Levantia samaistuttavana, jolloin hänen suosionsa kohdentuu lähinnä Eurooppaan ja Amerikkaan. Dissauskappale käynnisti arabimaailmassa keskustelun siitä, missä kulkee kulttuurisen edustamisen ja kaupallistamisen raja. Tämä kritiikki kohdistui Saint Levantin kiillotettuun kansainväliseen imagoon, kaupalliseen menestykseen ja siihen, voiko Israelin miehityksen ulkopuolella elävä artisti edustaa niitä, jotka elävät sen keskellä.
Kaupallistettu imago – eettistä vai ei?
Mawanin artistinimi on sanaleikki, jossa yhdistyy kaksijakoinen merkitys: Saint tulee ranskalaisesta luksusbrändistä, Yves Saint Laurentista, kun taas Levant viittaa itäisen Välimeren historialliseen alueeseen, johon Palestiina kuuluu. Hänen oma manifestinsa on ollut pyrkimys rikkoa orientalistisia käsityksiä taiteellaan, jotka ovat dominoineet narratiivia Lähi-idästä jo yli kolme vuosisataa. Ironista kyllä, Saint Levant on kuitenkin muotitalo Pradan globaali lähettiläs. Samalla kun hänen kaulassaan maailman muotinäyttämöillä roikkuu historiallisen Palestiinan muotoinen koru, kriitikot voivat kysyä, onko vastarinnasta tullut osa hänen brändiään? Tässä kritiikissä on jotain epämukavan olennaista. Saint Levantin kansainvälinen saavutettavuus perustuu osittain niihin ominaisuuksiin, joista häntä arvostellaan, eli monikielisyyteen, kulttuuriseen joustavuuteen, ulkonäköön, länsimaiseen popestetiikkaan ja diasporakokemukseen.
Mutta ehkä kysymyksen ei tarvitse olla, onko Saint Levant tarpeeksi autenttinen edustamaan Palestiinaa. Hänen suosionsa on erityisen puhuttelevaa diasporassa eläville palestiinalaisille ja arabeille, joille hybridinen kulttuuri-identiteetti ei ole poikkeus vaan osa normaalia elämää. Saint Levantin arabian kielen ei tarvitse olla täydellistä, eikä hänen tarvitse valita palestiinalaisuuden, eurooppalaisuuden ja amerikkalaisuuden välillä. Saint Levantin kaltainen monitaituri houkuttelee siis paitsi edustusta kaipaavaa arabidiasporayleisöä myös ei-arabitaustaisia kuuntelijoita Palestiina-kysymyksen äärelle. Juuri ristiriitaisuus on osa hänen vetovoimaansa, ja se kiehtoo ei-arabikuuntelijoitakin – onhan Saint Levant juuri Afandi-kiertueella Euroopassa.
Kulttuurin juhlimista ilman kärsimyksen kehystä
Saint Levant on nostanut Palestiina-kysymyksen sotaisista uutisotsikoista ja poliittisesta jargonista inhimilliselle, ymmärrettävälle tasolle. Saint Levantin nousu Gazasta globaalin popyleisön tietoisuuteen ei ole pelkkä artistin henkilökohtainen menestystarina, vaan se kertoo laajemmasta muutoksesta siinä, miten Lähi-idän konflikteja kerrotaan ja kuka niitä saa kertoa. Artistin maine on kehittynyt ajassa, jossa arabirepresentaatio on saanut laajempaa ja positiivisempaa näkyvyyttä kuin vuosituhannen alussa. Sota Gazassa sekä Israelin hirmuteot Palestiinassa ja muissa arabimaissa ovat mahdollistaneet avoimemman Israel-kritiikin, jonka aallonharjalla myös Saint Levant kulkee. Artistin miljoonat striimaukset voi nähdä kerrontavallan uudelleenjakona ajassa, jossa uutisvirta ja viestintäkanavat täyttyvät puuduttavista sotaisista klikkiotsikoista. Levant tarjoilee pehmeää vaikuttamista ilmapiirissä, joka on usein kovaa ja kankeaa.
Täysin epäpoliittista ja läpeensä poliittista
Samalla artisti kieltäytyy profiloitumasta pelkästään kärsimyksen lähettilääksi. Juuri tätä ristiriitaa The Guardian nosti esiin toukokuun 2026 laajassa henkilökuvassaan. Artikkelissa analysointiin Saint Levantin suosion perustuvan osittain siihen, että hän on rikkonut Palestiinaan liitettyä vakavaa ja kärsimyskeskeistä ilmaisutapaa ja antanut yleisölleen luvan juhlia kulttuuriaan myös sodan keskellä.
Saint Levantin intiimi ja inhimillinen lähestyminen on purrut kuuntelijoihin, joiden on helpompi tarttua kertomukseen lapsuudesta Deira-hotellissa, rakastumisesta tai menetyksestä kuin uhrilukuihin Gazan tuhoista. Hänen monikielinen musiikkinsa, karismaattinen ulkonäkönsä ja kantaaottava kerrontansa tarjoavat Palestiinalle, palestiinalaisille ja laajemmalle yleisölle virkistävän areenan musiikin ja politiikan risteymässä. Ehkä juuri siksi tuhansien ihmisten tanssiminen Palestiinan lippujen alla Lontoon kesäillassa tuntui samalla sekä täysin epäpoliittiselta että läpeensä poliittiselta.

KIRJOITTAJA: SONJA VOUTILAINEN
EDITOINTI: SARA HEINONEN, EMILIA GIRMAY, ROBIN ROSENBERG
KIELENHUOLTO: SAANA KÄÄRIÄINEN

Lisättävää?
Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.