Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma erosi keskiviikkoiltana monien värikkäiden vaiheiden jälkeen tehtävistään. Maan presidentiksi nousi ANC:n tuore puoluejohtaja Cyril Ramaphosa. Zuman lähtö, eli Zexit, on otettu helpotuksena vastaan niin talousasiantuntijoiden keskuudessa kuin suurimmassa osassa poliittisia puolueita ja kansalaisyhteiskuntaa. Pelkkä presidentin vaihtaminen ei kuitenkaan riitä yhdistämään jakautunutta Etelä-Afrikkaa ja sen suurinta puoluetta.  

Helpolla Zexit ei tullut, aivan kuten eräs toinen exit Etelä-Afrikan entisessä siirtomaavallassa. Presidentti Zuman keskiviikkoista eroa edelsi tapahtumarikas viikko, jonka aikana Zuma pyrki neuvottelemaan itselleen lisäaikaa ja kieltäytyi alkuun eroamasta hänen oman puolueensa, Afrikan kansalliskongressin (ANC) tätä pyytäessä. Lopulta demokraattisen Etelä-Afrikan neljäs presidentti kuitenkin taipui kovan painostuksen alla. Zuma totesi lausunnossaan, että vaikka hän ei edelleenkään tiedä mitä hän on tehnyt väärin, ei hän halua ANC:n jakautuvan hänen takiaan.

Zuman ilmeinen tietämättömyys tähän pisteeseen johtaneista syistä herättää kummastusta, sillä Zuman yhdeksänvuotinen valtakausi on ollut skandaalien värittämä. Zumaa odottavat lukuisat rikossyytteet korruptiosta ja petoksista. Hänet on jo tuomittu korkeimmassa oikeudessa perustuslain rikkomisesta. Sekä ANC:n kannatus että maan talous ovat kärsineet Zuman kaudella merkittävästi. Moni kansalaisyhteiskunnasta ja oppositiopuolueista on vaatinut korruptiosta ja esimerkiksi raiskauksesta syytettyä presidenttiä eroamaan jo pitkään.

Zuman taidokasta selviytymistä maan johdossa selittää suurelta osin hänen vahva tukensa osissa provinsseista sekä ANC:n johdon Zuma-myönteisessä blokissa. Juuri ANC:n jakautuneisuus on pelastanut presidentin tähän asti. Viime joulukuussa käyty ANC:n puoluejohtajakamppailu ja Zuma-vastaisen ehdokkaan, varapresidentti Cyril Ramaphosan voitto muutti puolueen sisäisiä valta-asetelmia ja käynnisti lähtölaskennan presidentti Zuman erolle.

Silloiset varapresidentti Cyril Ramaphosa ja presidentti Jacob Zuma huhtikuussa 2017. Kuva: GovernmentZA, flickr.

Vaikka helpotuksen huokaukset yhdistivät Etelä-Afrikan poliittisten puolueiden ja kansalaisyhteiskunnan rivejä Zuman eron varmistuttua, presidentin vaihtuminen ei poista maan ja sen suurimman puolueen ANC:n jakautuneisuutta. Zuma oli oikeassa sen suhteen, että hänen vapaaehtoinen eronsa ja siten epäluottamusäänestyksen välttäminen säästivät ANC:n yhä pahemmalta kriisiltä. Avoin äänestys parlamentissa olisi nöyryyttänyt puoluetta ja paljastanut sen sisäiset jakolinjat yhä selvemmin. Jakautunut ANC kuitenkin on, aivan kuten maa yleisesti. Maaseudulta, köyhistä lähtökohdista tuleva Zuma on edelleen sankari osalle ANC:n perinteisiä kannattajia, varsinkin kaupunkien ulkopuolella. Samalla hänen politiikkansa ja valtiojohdon korruptio on kääntänyt monia ANC:n kannattajia puoluetta vastaan ja lisännyt kansanryhmien välisiä jännitteitä.

ANC pyrkinee nyt toisaalta irrottamaan itsensä epäsuositun Zuman kohtaamista syytöksistä ja toisaalta varmistamaan, ettei Zuma vie mukanaan merkittävää osaa kannattajistaan ja ANC:n uskottavuudesta. Käytännössä tämä tarkoittanee, että ANC:n sisäisen Zuma-blokin kanssa pyritään tekemään yhteistyötä puolueen alamäen kääntämiseksi, samalla kun pahin korruptio pyritään kitkemään. Ensimmäinen osoitus tästä nähtiin keskiviikkona, kun poliisit pidättivät yhden Zuman kanssa korruptiosta syytetyistä Gupta-veljeksistä. Poliisien näyttävä kotietsintä osui tuskin sattumalta aamulle sen jälkeen, kun ANC oli virallisesti ilmoittanut kutsuvansa presidentin eroamaan tehtävistään.  

Sillä, miten Zuman rikosepäilyt hoidetaan, on merkittävä vaikutus sekä ANC:n että demokraattisen Etelä-Afrikan vakaudelle. Zuman vastuuseen asettaminen riippumattomassa oikeudenkäynnissä saattaisi eheyttää ANC:tä (ja Etelä-Afrikkaa yleisesti). Asiassa on kuitenkin riskinsä. Zuman kannattajat eivät tule hyväksymään syyttävän sormen osoittamista Zumaa kohtaan, varsinkaan jos suuret rakenteelliset ongelmat, kuten apartheidin ajalta peritty epätasa-arvo, eivät saa yhtälaista huomiota. Toisaalta, Zuman helpolla päästäminen heikentäisi hallituksen uskottavuutta entisestään ja lisäisi opposition, kuten Demokraattisen Allianssin, suosiota. Oppositio onkin kenties Zuman kauden suurin voittaja. Presidentti Ramaphosan ja ANC:n on panostettava yhtälailla korruption kuin rakenteellisen epätasa-arvon kitkemiseen yhdistääkseen puolueensa rivit ennen 2019 presidentinvaaleja.

Haasteista huolimatta, toivon ja helpotuksen tunteille on kuitenkin perusteensa. Markkinat ovat suhtautuneet Zuman lähtöön riemulla ja Etelä-Afrikan randi on eron seurauksena vahvimmillaan yli kahteen vuoteen. Presidentti Ramaphosalla on nyt vastuu ja mahdollisuus parantaa maan talouden näkymiä pitkällä tähtäimellä.

Talouden toiveikkuuden lisäksi kulunut viikko on ilmentänyt demokratian kannalta erittäin tärkeän instituution, sananvapauden toimivuutta Etelä-Afrikassa. Zumaa on kritisoitu avoimesti vuosikausia ja oppositiopuolueet sekä kansalaisyhteiskunta eivät säästelleet sanojaan myöskään odottaessaan presidentin eroa. Maan lehdistön kriittisiä analyyseja vallassa olevia kohtaan käy jopa suomalaisesta näkökulmasta paikoin kateeksi. Etelä-Afrikan siirtyessä lähemmäksi vuoden 2019 yleisvaaleja ainakin yhdestä asiasta saattaa olla varma: Presidentti Ramaphosan toimia vanhojen haasteiden selättämiseksi seurataan herkeämättä ja niistä raportoidaan kriittisesti myös Zexitin jälkeen.