Artikkelin toinen kirjoittaja Mattia Retta on italialaisen kielitieteen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Väitöskirjatutkielmassaan hän tarkastelee poliittisen vihapuheen implisiittisiä kielellisiä ja diskursiivisia muotoja italiankielisessä sosiaalisessa mediassa.

Laitaoikeistolaiset poliitikot käyttävät erilaisia kielellisiä strategioita ujuttaakseen omaa ideologiaansa valtavirtajulkisuuteen ja haastaakseen liberaalidemokratian keskeisiä arvoja. The Ulkopolitist otti suurennuslasinsa alle erityisesti Italian ja Suomen, joita molempia johtaa oikeistolaisin hallitus sitten toisen maailmansodan. 

Poliittisia vääntöjä käydään yleensä kielellisin välinein samalla kun kielestä itsestään kiistellään. Käsitteiden merkityssisältöjä pyritään paaluttamaan omia tavoitteita suosiviksi, sillä niiden kautta jäsennellään ja levitetään näkemyksiä ja tulkintoja. Laitaoikeistopuolueiden suosimalle puheelle on tyypillistä koetella poliittisen puheen normeja ja rajoja, ja kärjekkäillä puheenvuoroilla luodaan kohuja ja vedetään mediajulkisuuden painopisteitä aiheisiin, jotka edistävät haluttuja tarkoitusperiä. Radikaalien oikeistopuolueiden poliittinen legitimoiminen liittyy usein tilanteisiin, joissa niiden tuki koetaan tarpeelliseksi hallituskoalitioiden muodostamisessa. Perussuomalaisten hallitustaipaleen alussa onkin hyvä luoda vertaileva katsaus sen eurooppalaisten verrokkien käyttämään kieleen. Aivan erityistä huomiota kiinnitämme Italiaan, sillä jos Suomessa perussuomalaisten tuki onkin ollut ratkaiseva kokoomusvetoisen hallituksen muodostamiseksi, Italiassa laitaoikeistopuoleet ovat pitkälti syrjäyttäneet maltillisemmat oikeistopuolueet vallankahvasta. 

Italiassa valtaa pitää Mussolinin fasistidiktatuurin jälkeisen historian oikeistolaisin hallitus, jonka kahden suurimman puolueen, Italian veljien (Fratelli d’Italia) ja Pohjoisen liiton (Lega Nord) käyttämästä kielestä on käyty kiivasta keskustelua. Pääministeri Giorgia Melonin johtama oikeistoradikaali Italian veljet on kasvattanut suosiotaan huimasti viimeisen muutaman vuoden aikana. Viime vuoden parlamenttivaaleissa puolue sai 26 prosenttia äänistä, kun vielä edellisissä vaaleissa se jäi 4,3 prosenttiin ja onnistui hädin tuskin ylittämään äänikynnyksen. Italian puoluekenttää ovat viime vuosina värittäneet räväkät suunnanmuutokset, ja Italian veljien jättäytyminen pois edellisestä, Mario Draghin johtamasta hallituksesta antoi sille mahdollisuuden haastaa hallitusta omalla nationalismiin, autoritäärisyyteen ja euroskeptisyyteen keskittyvällä viestinnällään. Toiseksi suurin puolue Pohjoisen liitto on taustaltaan Pohjois-Italian laajempaa autonomiaa ja jopa itsenäisyyttä ajava puolue, joka on sittemmin siirtynyt painottamaan maahanmuuttovastaisuutta.

Kaksoispuhe

Radikaalien oikeistopuolueiden viestintää värittää niiden ajaman politiikan jännitteinen suhde liberaalidemokratioiden keskeisinä pidettyihin moniarvoisuuden ja syrjimättömyyden periaatteisiin. Yhtäältä näiden puolueiden täytyy kunnioittaa normeja siinä määrin, että ne näyttäytyvät laajemmalle yleisölle hyväksyttävinä poliittisina toimijoina. Leimautuminen rasistisiksi, ilmastodenialisteiksi tai muulla tavalla äärimmäisiksi saattaisi heikentää niiden mahdollisuuksia päästä päätöksentekovastuuseen. Samalla niille on kuitenkin tärkeää tuottaa rinnakkaista viestiä, jossa puhutellaan ja lietsotaan ihmisiä, jotka kokevat liberaalidemokraattisten normien haastamisen puoleensavetävänä. Tarve tasapainotella näiden ristiriitaisilta vaikuttavien sitoumusten välillä on poikinut useita diskursiivisia strategioita.

Malliesimerkki tästä on Suomessa ja muualla radikaalioikeiston puheenparteen vakiintunut väestönvaihto-termi. Sanalla viitataan äärioikeistolaiseen salaliittoteoriaan, jonka mukaan jokin pahantahtoinen taho pyrkii korvaamaan valkoisen väestön länsimaissa. Nykyinen sisäministeri, perussuomalaisten Mari Rantanen, joutui kesän 2023 hallituskohujen yhteydessä ankaran kritiikin kohteeksi siitä, että oli käyttänyt väestönvaihto-sanaa useasti eri medioissa. Rantanen kielsi uskovansa salaliittoteorioihin, ja väitti tarkoittaneensa tilastojen osoittamaa väestöpainetta ja demografista muutosta. Sanavalinta ei silti vaikuttanut sattumanvaraiselta, vaan se toimi eräänlaisena koirapillinä, jonka avulla viestitään yhtä asiaa salaliittoteorian tunnistavalle yleisölle ja toista muille. Samalla tilastolliselta tiedolta vaikuttavan näytön varjolla poliittiseen keskusteluun salakuljetetaan nativistista ja ulossulkevaa ideologiaa, joka kehystää maahanmuuton lähtökohtaisesti uhaksi. Sanavalinnalla lietsotaan myös pelkoa ja epäluuloa poliittisia vastustajia kohtaan, joiden yleensä vihjataan olevan väestönvaihdon aktiivisia masinoijia.

Italiassa laitaoikeisto on puhunut aiheesta astetta suorempaa kieltä käyttäen. Vuonna 2019 nykyinen pääministeri Meloni syytti oppositiosta käsin silloista hallitusta halusta tuhota eurooppalainen ja kristillinen identiteetti hallitsemattomalla maahanmuutolla. Melonin hallituksen maatalousministeri Francesco Lollobrigida joutui kritiikin kohteeksi keväällä 2023 varoiteltuaan italialaisten olevan vaarassa joutua etnisesti korvatuiksi. Pohjoisen liiton johtaja, varapääministeri Matteo Salvini puolestaan käyttää yleisesti sanaa “invaasio” (invasione) maahanmuuttoa kommentoidessaan ja pyrkii lisäämään uhan tunnetta puhumalla järjestetyistä maihinnousuista, joihin pitäisi vastata “kaikin keinoin”. Laitaoikeiston vaikutusvallan kasvaessa osa aiemmin liberaalidemokraattiseen kontekstiin sopimattomiksi katsotuista ilmaisuista on normalisoitunut, ja yliopistotutkija Niko Pyrhönen onkin todennut, että aiempaa suorapuheisempi retoriikka on yleistymässä ja kiertoilmaisujen tarve vähentymässä myös Suomessa. Italiassa puheen koventumista kiihdyttää lisäksi tilanne, jossa kaksi kilpailevaa laitaoikeistolaista puoluetta yrittävät varsinkin vaalityötä tehdessään koukata aina “oikealta ohi” toinen toistaan rajummalla viestinnällä.

Aiempaa suorapuheisempi retoriikka on yleistymässä ja kiertoilmaisujen tarve vähentymässä myös Suomessa.

Klikkaa twiitataksesi.

Joissakin tapauksissa liian suora kielenkäyttö saattaa kuitenkin edelleen johtaa koviin vastareaktioihin. Ristiriitoja herättäviä aiheita käsitellessään laitaoikeisto pyrkii usein viestimään sellaisten ilmausten kautta, jotka voidaan herkästi tulkita useammalla kuin yhdellä tavalla. Kielentutkija Ruth Wodak kuvaa tällaista diskursiivista strategiaa termillä “laskelmoitu monitulkintaisuus”, jonka kautta toimijat pystyvät viestimään kiertelevällä ja epämääräisellä tavalla suhdettaan esimerkiksi kovempaan äärioikeistoon ja sen historialliseen perintöön.

Italiassa pääministerin asemaan noussut Giorgia Meloni ylläpitää kahtalaista suhdetta maan fasistiseen menneisyyteen. Yhtäältä Meloni puhuu fasismista asiana, joka on jätetty historiaan, mutta toisaalta puolueen viralliseen tunnukseen on vuodesta 2017 lähtien kuulunut uusfasistisena symbolina tunnetuksi tullut kolmivärinen liekki, jota muun muassa Benito Mussolinin fasistipuolueen työtä toisen maailmansodan jälkeen jatkanut Italian sosiaalinen liike -puolue (MSI) käytti tunnuksenaan. Meloni toistelee retoriikassaan myös mielellään tunnuslausetta “Jumala, perhe ja isänmaa”, jota on tulkittu kovemmalle äärioikeistolle suunnattuna silmäniskuna. Vaikka Meloni väittää lausetta vain “kauniiksi rakkaudenosoitukseksi”, lausahdus liitetään yleisesti Mussolinin fasistihallintoon. Monilla puolueen edustajilla on lisäksi tiiviitä yhteyksiä ulkoparlamentaarisiin avoimesti uusfasistisiin ryhmiin, kuten Casa Poundiin tai Forza Nuovaan.

Monitulkintaisuutta voidaan luoda myös käyttämällä syntaktisia rakenteita, joihin on hankala löytää tarkkoja viitteitä maailmasta. Näin merkityksen luomisen vastuu on pikemminkin yleisöllä kuin puhujalla – jokainen saa ”luoda” oman halutun merkityksensä. Hyvä esimerkki on viime kevään eduskuntavaalien alla perussuomalaisten käyttämä “Tiedät kyllä miksi” -iskulause.

Huumori

Kaksoispuheeseen liittyy usein kiinteänä osana monitulkintaisuudella leikitteleviä huumorin keinoja kuten ironiaa, parodiaa ja sarkasmia. Monet populistit pyrkivätkin kietomaan merkittävän osan viestinnästään huumorin harsoon, mikä varaa heille aina vaihtoehdon vedota siihen, etteivät muut ymmärrä heidän huumoriaan. Huumoria voidaan käyttää näin strategisesti provosoimistarkoituksessa, samalla kun säilytetään mahdollisuus pyörtää sanomiset kehystämällä ne “vain vitsiksi”. Tabuluonteisten asioiden tuominen esiin huumorin varjolla saattaa tuntua kohdeyleisöstä erityisen kutkuttavalta, varsinkin kun koetaan, että kaikki eivät suinkaan tajua vitsiä. Sisäryhmän ymmärtäjien kesken jaettu nauru ja yhteinen maku huumorin suhteen myös vahvistavat yhteistä identiteettiä ja samanmielisten paremmuuden tunnetta.

Huumoria hyödyntää hollantilaisen laitaoikeiston pitkään käyttämä ilmaus, jossa “suomalaiset” toimii ironisena koodisanana puhuttaessa maahanmuuttajien tekemistä tai heidän tekemikseen oletetuista rikoksista. Esimerkiksi kommentoidessaan väkivaltarikoksia somekeskustelijat saattavat ironisesti kehystää tapahtunutta tokaisemalla: “Aina vaan ne ahkerasti työtä tekevät suomalaiset aiheuttavat ongelmia”. Nurinkurisesti kiertoilmaisulla pyritään korostamaan tekijän taustaa jonain muuna kuin stereotyyppisenä vaaleana suomalaisena, jolloin tietyt ulkonäköpiirteet tahmautuvat rikollisuuden stigmaan. Käyttämällä koodisanoja voidaan myös kiertää joidenkin somealustojen moderointikäytäntöjä ja myöhemmin kiistää syytökset rasismista tai muusta tuomittavasta puheesta. Löyhemmin moderoiduilla alustoilla kielenkäyttö on suorempaa.

Italian laitaoikeisto keskittyy puolestaan käyttämään humoristisesti vasemmiston poliittiseen kielenkäyttöön liitettyjä termejä. Salvini iloitsee usein ironisesti “uusien eläkkeenmaksajien”, eli maahanmuuttajien, tulosta Italiaan. Laitaoikeiston retoriikassa toistuvat myös muut solvaavat maahanmuuttajiin viittaavat termit kuten “resurssit” (risorse) ja “ikuiset turistit” (turisti per sempre). Näiden sanojen käyttö vakiinnuttaa sellaista keskusteluilmapiiriä, jossa maahanmuuttopolitiikkaa arvioidaan pelkästään talouspoliittisten etujen ja haittojen näkökulmasta.

Laitaoikeiston retoriikassa toistuvat solvaavat maahanmuuttajiin viittaavat termit kuten “resurssit” (risorse) ja “ikuiset turistit” (turisti per sempre). Näiden sanojen käyttö vakiinnuttaa sellaista keskusteluilmapiiriä, jossa maahanmuuttopolitiikkaa arvioidaan pelkästään talouspoliittisten etujen ja haittojen näkökulmasta.

Klikkaa twiitataksesi.

Sekä Suomessa että Italiassa laitaoikeisto pyrkii ilveilemään poliittisten vastustajiensa ajatukselle maahanmuutosta vastaanottavaa yhteiskuntaa rikastuttavana tai sille positiivisena asiana. Poliittisia vastustajia kutsutaan Italiassa paremmistoksi (buonisti), kun taas Suomessa heihin viitataan paremmiston lisäksi “suvakit” -termillä. Näitä termejä käyttämällä oikeistoradikaalit pyrkivät ironian ja pilkan keinoin relativisoimaan ja kyseenalaistamaan vastustajiensa pyrkimyksiä vedota universaaleina pidettyihin arvoihin, esimerkiksi ihmisoikeuksiin jakamattomina ja kaikille kuuluvina. Vastustajien tekopyhyyttä pyritään osoittamaan käyttämällä ilmaisuja kuten “moraaliposeeraus” ja “hyvesignalointi”.

Tällaisen monitulkintaisen ja samalla syrjivän viestinnän rajoittaminen on vaikeaa, ja se voidaan helposti kehystää median ja poliittisten vastustajien yllyttämäksi ajojahdiksi. Tämä antaa laitaoikeistolle mahdollisuuden uhriutua ja väittää, että heidän poliittisiin mielipiteisiinsä kohdistuu sensuuria julkisessa keskustelussa. Tämä narratiivi sopii erinomaisesti laitaoikeiston luomaan kehykseen, jossa se pyrkii näyttäytymään korruptoituneen valtaeliitin ja vakiintuneiden toimijoiden asemaa haastavana altavastaajana.

Huumoriskandaalit, kuten kesällä 2023 kuohuttanut perussuomalaisten Vilhelm Junnilan natsivitsikohu, ovat lisääntyneet merkittävästi esimerkiksi suomalaisessa mediajulkisuudessa viimeisen 30 vuoden aikana. Tämä kielii tutkijoiden mukaan konfliktihakuisemman politiikan noususta populismin ja sosiaalisen median aikakaudella. Kohujen tuottaminen saattaa olla myös tarkoituksenmukaista ja niitä pyritään ruokkimaan provosoimalla ja koettelemalla erilaisia sovinnaisuusnormeja. Toisinaan ne kuitenkin altistavat poliitikot ongelmille takautuvasti.

Laitaoikeiston puhe valtavirtaistuu ja suoraviivaistuu liberaaleilla työkaluilla

Radikaalin oikeistolaisen puheen normalisoiminen on jo pitkällä ja se on alati kiihtynyt viime vuosien kriisien varjolla lietsottujen kohujen myötä. Michał Krzyżanowski ja Per Ledin käyttävät käsitettä borderline discourse kuvatessaan oikeistoradikaalia puhetta, joka tasapainottelee soveliaan ja sopimattoman rajapinnalla. Toimijat saattavat esimerkiksi perinteiseltä poliittiselta kieleltä kuulostavassa valepuvussa viestiä asioita, jotka ovat sisällöllisesti räikeässä ristiriidassa liberaalidemokraattisten periaatteiden kanssa.

Normalisoituminen tapahtuu enenevässä määrin demokraattisen kielen ja käsitteiden kautta. Käsitteellisellä kiepauttamisella (conceptual flipsiding) viitataan liberaalidemokratialle keskeisten termien kaappaamiseen illiberaalin ja rasistisen politiikan edistämiseksi. Esimerkiksi sananvapauden käsitettä käytetään oikeuttamaan vähemmistöjä leimaavaa puhetta. Liberaalidemokratian vastainen sisältö ikään kuin uudelleenpaketoidaan liberaalilta haiskahtavaan muotoon ja asetelma kääntyy päälaelleen: yhdenvertaisuutta ajavat kehystetään demokraattisten kansalaisoikeuksien vastustajiksi. Toisaalta voidaan myös havaita, kuinka laitaoikeisto pyrkii iskemään liberaalin demokratian ytimessä hiertävään pitkäaikaiseen jännitteeseen sananvapauden ja vähemmistöjen suojan välillä.

Laitaoikeisto pyrkii iskemään liberaalin demokratian ytimessä hiertävään pitkäaikaiseen jännitteeseen sananvapauden ja vähemmistöjen suojan välillä.

Klikkaa twiitataksesi.

Demokratianvastaisia ajatuksia uudelleenbrändätään kuitenkin enenevässä määrin esimerkiksi kansalliskonservatiivisiksi, samalla kun tällaisen toiminnan äänekkäät kriitikot stigmatisoidaan äärivasemmistolaisiksi, wokeksi tai sananvapauden vastustajiksi. Mikä tahansa edistysaskel vähemmistöryhmien oikeuksissa valjastetaan valtaväestön uhriutumista lietsovien narratiivien tueksi, ja tästä syntyvää kaunaa hyödynnetään poliittisen edun saavuttamiseksi. Suomessa ja Italiassa on alettu puhua myös päinvastaisesta rasismista (razzismo al contrario), jolla pyritään luomaan kuva valtaväestöstä rasismin pääasiallisina uhreina. Tällaisessa puheessa rasismista ja antirasismista pyritään luomaan toistensa symmetrisiä vastinpareja, jotka kilpailevat ideoiden markkinapaikalla.

Kuten jotkut kriittiset tutkijat ovat huomauttaneet, liberalismilla saattaa olla taipumus lipsua rasismiin ja illiberalismiin. Esimerkkejä löytyy enenevässä määrin siitä, kuinka kansalaisten vapauksia ja oikeuksia horjutetaan vetoamalla näihin samaisiin vapauksiin. Filosofi Jason Stanley onkin todennut, että äärioikeistolaiset voimat ovat aina taitaneet demokratian vapauksien käyttämisen sitä itseään vastaan. Uhka pitäisi ottaa todesta myös Suomessa, jossa n-sanan käyttö eduskuntasalissa ja viittaukset salaliittoteorioihin tuntuvat muovautuneen yhä hyväksyttävämmiksi politiikan välineiksi.

Äärioikeistolaiset voimat ovat aina taitaneet demokratian vapauksien käyttämisen sitä itseään vastaan.

Klikkaa twiitataksesi.

Kirjoittajat: Riku Löf ja Mattia Retta
Kommentointi ja editointi: Kaarlo Somerto, Johanna Metsänheimo, Kateřina Buchtová ja Julius Lehtinen
Kielenhuolto: Sannimari Veini