Euroopan komissio on julkaissut EU:n ensimmäisen puolustusteollisuuden strategian, jolla pyritään vastaamaan muuttuneeseen geopoliittiseen tilanteeseen ja vahvistamaan EU:n yhteistä puolustuskykyä sekä teollista valmiutta. Strategia mahdollistaa suomalaisen teollisuuden kehittymisen ja samalla vahvistaa myös Suomen omaa kansallista puolustusta.

Euroopan maat ovat ryhtyneet toimiin vahvistaakseen niin unionin yhteistä kuin omaa kansallista puolustustaan. Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat kirittäneet puolustushankintojaan ja tukeneet samalla aseellisesti sotaa käyvää Ukrainaa. Jo pari vuotta kestänyt tuen anti herätti  EU:n huomaamaan puolustuskapasiteettinsa kokonaisuudessaan heikon tilan.

EU:n sisällä on aina ollut myös vahvaa tahtoa muuttaa sen puolustuksen riippuvuutta unionin ulkopuolella olevista toimijoista. Ranska etulinjassa on puhunut jo pitkään EU:n oman puolustuksen ja aikanaan jopa EU:n oman armeijan puolesta. Eivätkä diplomaattiset suhteetkaan ole aina olleet ruusuisella tasolla Ranskan ja Yhdysvaltojen välillä, puhumattakaan Donald Trumpin johtaman Yhdysvaltojen ja EU:n välillä.

Nykytilannetta ei myöskään ole helpottanut Yhdysvaltojen tulevien presidentinvaalien epävarma tulos. Republikaanien ehdokas Donald Trump on kasvattanut jälleen suosiotaan ja vaalikiertueellaan nostanut useaan otteeseen esille puheita niin Natosta irtaantumisesta kuin vaatimuksista Euroopan liittolaisten panostamisesta yhteiseen puolustukseen yhä vahvemmin. 

Kolme neljäsosaa sotatarvikkeista hankitaan tällä hetkellä EU:n ulkopuolelta

Epävarmuus on saanut EU:n sisällä olevat kriittiset äänet kuuluviin. Thierry Breton, puolustusteollisuusstrategiaa valmistellut EU:n sisämarkkinoista vastaava komissaari painotti kirjoituksessaan syyskuussa 2023 vahvan eurooppalaisen puolustuksen tarkoittavan valinnanvapautta omaan turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä, eikä riippuvuutta päätöksistä muualla. Puolustushankintojen osalta EU:n keskeisenä ongelmana onkin, että jäsenmaat tekevät hankintansa ilman keskinäistä koordinaatiota ja useimmiten Euroopan ulkopuolelta. 

Puolustushankintojen osalta EU:n keskeisenä ongelmana on, että jäsenmaat tekevät hankintansa ilman keskinäistä koordinaatiota ja useimmiten Euroopan ulkopuolelta.

Klikkaa twiitataksesi.

Tällä hetkellä jäsenmaiden hankinnoista 78 prosenttia kohdistuu EU:n ulkopuolelle, ja Yhdysvaltojen osuus hankinnoista on yli 60 prosenttia. Ukrainan sodan puhkeamisen jälkeen sotatarvikkeista on hankittu EU:n ulkopuolelta kolme neljäsosaa.  Esimerkiksi Suomi on tehnyt F-35-hävittäjähankinnan jälkeen aktiivisesti uusia puolustushankintoja, kuten esimerkiksi “Daavidin lingoksi” kutsutun ilmatorjuntajärjestelmän Israelista sekä 80 miljoonalla eurolla F-35 hävittäjiin soveltuvista JDAM- ja SDB I- pommijärjestelmistä Yhdysvaltojen kanssa.  

Ursula von der Leyenin johtama komissio valmisteli maaliskuussa 2024 julkaistun EU:n ensimmäisen puolustusteollisuusstrategian (EDIS), joka pyrkii kehittämään hankintoja EU-keskeisemmiksi. Strategian tavoitteena onkin vahvistaa EU:n puolustuksen teknologista ja teollista pohjaa lisäämällä puolustusinvestointien määrää, laatua ja eurooppalaisuutta sekä kannustaa jäsenmaita yhteishankintoihin.

Onkin paikallaan pohtia, millä tavoin EU:n esittämä malli on toimiva ja mikä lisäarvo sillä on Suomelle. Vaikka strategia ei itsessään ole täysin ongelmaton, on Suomen edun mukaista osallistua sen toteuttamiseen ja tukea kotimaisten toimijoiden osallistumista sen avaamissa verkostoissa. 

Strategia tavoittelee hankintojen keskittämistä EU:n omille markkinoille vuoteen 2035 mennessä 

Helmikuun lopussa 2024 komission puheenjohtaja von der Leyen puhui Euroopan parlamentin täysistunnossa uuden puolustusteollisuusstrategian ytimenä olevan yksinkertainen periaate: EU:n on käytettävä enemmän, paremmin ja eurooppalaisemmin puolustusteollisuuteen ja puolustukseen. Puheen keskiöön nousi tarve eurooppalaisemmalle puolustusteollisuudelle vastauksena Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa. 

Strategia esittääkin laajoja toimenpiteitä samanaikaisesti ehdotetun Euroopan puolustusteollisuusohjelman toimeenpanemiseksi, millä siirryttäisiin lyhyen aikavälin hätätoimenpiteistä rakenteellisempaan pitkän aikavälin lähestymistapaan puolustusteollisen valmiuden saavuttamiseksi. 

Keskeisimpänä tavoitteena olisi keskittää EU:n jäsenmaiden puolustushankinnat Euroopan puolustusteollisuudelle. Vuoteen 2030 mennessä jäsenmaiden odotettaisiin tekevän vähintään 50 prosenttia puolustusbudjettiensa hankinnoista EU:n sisältä, ja tästä viiden vuoden kuluttua vaatimus kiristyy 60 prosenttiin. 

Lisäksi jäsenmaita kannustetaan yhteisiin hankintoihin ja kilpailuttamaan valmistajia yhdessä. Vuoteen 2030 mennessä jäsenmaiden hankinnoista 40 prosenttia tulisi olla yhteishankintoja. Hankkeita vauhdittamaan on EU:n budjetista luvassa 1,5 miljardia euroa.

Tärkeä nosto strategian toimeenpanoon on puolustusalan rahoituksen turvaaminen. Komissio kehottaa esityksessään Euroopan investointipankkia (EIB) rahoittamaan aktiivisemmin puolustusalan hankkeita. Tällä hetkellä EIB ei voi rahoittaa puolustushankintoja. 

Suorituskyky vai EU-lippu hankintojen tärkein kriteeri?

Kritiikitön ei strategia kuitenkaan missään nimessä ole. Haasteeksi EU:n päässä nousee erityisesti toimivallan rajojen veto. Missä määrin komissiolla on sananvaltaa ja mahdollisuus vaikuttaa maiden itsenäisesti määrittelemiin puolustuspoliittisiin päätöksiin? Jäsenmaat vastaavat puolustushankinnoistaan itse, eikä niitä koordinoida yhteisesti esimerkiksi EU:n tasolla. Samalla nousee esille kysymys, miltä osin puolustushankintoja tehtäisiin EU:n ja miltä osin Naton päässä. Miten voidaan varmistaa, että hankinnoista ei tehdä päällekkäisiä päätöksiä tai samasta hankinnasta täysin poikkeavia päätöksiä kahden väylän kautta?

Ja tästä nousee seuraava, ehkä jopa se merkittävin kysymys. Kun tarkoituksena on kohdistaa puolustushankinnat EU:n sisämarkkinoihin ja sen omaan tarjontaan, on mahdollista päätyä tilanteeseen jossa punnitaan suorituskyvyn ja valmistusmaan väliltä. Puolustus- ja ilmailuteollisuuden PIA ry:n pääsihteeri Tuija Karanko näkee kysymyksen kahden eri ideologian välisenä ongelmana. Suomi on kuitenkin tähän asti tottunut tekemään hankintoja ajatellen ennen muuta sitä, mistä saadaan paras suorituskyky. Onko tuotteen EU-lippu jatkossa merkittävin kriteeri hankintoja kilpailutettaessa?

Suomi on tähän asti tottunut tekemään puolustushankintoja ajatellen ennen muuta sitä, mistä saadaan paras suorituskyky.

Klikkaa twiitataksesi.

Suomalainen puolustusteollisuus nojaa vahvasti teknologiaan ja perinteiseen asetuotantoon

Suomi on monella tapaa poikkeuksellinen maa turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa sen huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuusmallin osalta. Puolustusteollisuus ja -hankinnat ovat iso osa tätä kokonaisuutta. Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaaminen on määritelty valtioneuvoston periaatepäätöksessä. Päätöksen mukaisesti Suomessa tulee säilyttää tarvittava teknologinen osaaminen, tutkimus ja kehitys, sekä niin huolto-, ylläpito- kuin korjauskyky kaikissa olosuhteissa. Tämä on osa sotilaallista huoltovarmuutta, joka jo nyt pääosin löytyy kotimaisesta puolustusteollisuudesta.

Eikä teollisuudella huonosti menekään. Suomalainen puolustusteollisuus on jo nyt miljardiliiketoimintaa. Perinteisempiin kuuluvien tuotteiden valmistus kuten esimerkiksi aseiden ja ammusten tilaukset ovat olleet jatkuvassa nousussa, ja esimerkiksi yksin asevalmistaja Patrian uusien tilausten arvo kasvoi noin 19 prosenttia vuoden 2023 aikana. Suomi itse on hankkinut kotimaisesta tarjonnasta löytyvät ratkaisut erityisesti järjestelmien rakentamiseksi ja niiden tukipalveluihin.

Samalla kiinnostus ja  kysyntä suomalaisten yritysten tarjonnasta on kasvanut ulkomailla. Tällä hetkellä puolustusteollisuuden viennin osuus on noin 80 prosenttia koko tuotannosta, eikä kysyntä näytä pysähtyvän maailmantilanteen muuttuessa yhä epävarmemmaksi. Esimerkiksi Ruotsi tilasi juuri yli 300 Patrian 6×6-panssariajoneuvoa. Tätä hankintaa on ollut tukemassa Patrian valmistaman ajoneuvon valitseminen useiden eurooppalaisten maiden yhteisen Common Armoured Vehicle System (CAVS) -yhteistyöohjelman alustaksi. Ohjelmaan osallistuvat jo Suomen lisäksi Latvia, Ruotsi ja Saksa. 

Suurin osa suomalaisen puolustusteollisuuden yrityksistä on yksityisomistuksessa olevia pk-yrityksiä. Ne investoivat noin 15 prosenttia vuosittaisesta liikevaihdostaan tutkimus- ja kehityshankkeisiin, pyrkien vastaamaan sotilaallisen toimintaympäristön muutoksiin ennalta. Suomen vahvuudet löytyvätkin niin kutsutuilta niche-alueilta, jotka pitävät sisällään erinäiset teknologiaratkaisut: turvallisuus- ja johtamisjärjestelmät, sensorit ja tilannekuvajärjestelmät. Tavoitteena on luoda siviilimaailman ratkaisuista sotilasympäristöön soveltuvat tuotteet, jotka yhdistävät, tuottavat ja jakavat tilannetietoa. Kaikilla suurilla kotimaisilla ohjelmistoyhtiöillä onkin puolustussektorilla merkittävää liiketoimintaa.

Suomalainen teknologiaosaaminen, unohtamatta perinteistä ammus- ja kalustotuotantoa, onkin suuressa roolissa sotilaallisen huoltovarmuuden toteuttamisessa, ja samalla myös kansallisen puolustuksen sekä kansainvälisen puolustusyhteistyön rakentamisessa ja kehittämisessä. Suomen näkyvänä etuna toimia myös kansainvälisessä ympäristössä on sen vahva ja uskottava maine teollisuuden toimijana. Kokonsa puolesta maan tiiviit yhteydet ja verkottuminen, yritysten yhteydet turvallisuusviranomaisiin, tuettu start-up-kenttä uusien innovaatioiden kehittämiseksi ja erityisesti F-35-hankintojen myötä käynnistynyt laajeneva teollinen yhteistyö varmistavat suomalaisen puolustusteollisuuden jatkuvuuden vielä pitkään. Jatkuvuus kuitenkin vaatii sitä, että hyvinkin protektionistisessa toimintaympäristössä pystytään toimimaan yhteistyökykyisemmin ja avoimemmin.

Suomalainen teknologiaosaaminen, unohtamatta perinteistä ammus- ja kalustotuotantoa, on suuressa roolissa sotilaallisen huoltovarmuuden toteuttamisessa.

Klikkaa twiitataksesi.

EU-maiden yhteistyö voi edistää Suomen vientiä ja parantaa kansallista puolustusta 

Vaikka uutiset muiden maiden suurista puolustushankinnoista Suomen markkinoilta värittävät uutisvirtaamme, ei kansainvälinen toiminta ole suomalaisille toimijoille vieläkään helppo. Alan kasvu ei myöskään tarkoita automaattisesti viennin kasvua. Siksi EU:n yhteinen puolustusteollisuusstrategia voi toimia myös kotimaisen teollisuuden viennin kirittäjänä.

Teollisuus toimii verkostoituneessa toimintaympäristössä. Hankkeita johdetaan ja toteutetaan verkostoissa eri toimijoiden kesken, ja Suomen osallistuminen yhteisiin puolustushankkeisiin on myös Puolustusvoimien intressien mukaista. Roolituksissakin Suomella on mahdollisuus olla kunnianhimoinen. Suomi voi toimia paitsi verkostokumppanina myös veturina hankkeissa, joissa Suomen omat teollisuuden toimijat ovat selkeästi johtavassa asemassa, kuten esimerkiksi teknologiaratkaisujen osalta. Samalla Suomen on tärkeää varmistaa, että sen toimijoilla on pääsy rahoitukseen ja eurooppalaisiin toimitusketjuihin, mikäli rahoitusta lähdetään lisäämään tuotantoon tai TKI-hankkeisiin. 

Ja ennen kaikkea tämä kaikki mahdollistaa kotimaisen puolustustarviketeollisuuden toimintaedellytysten turvaamisen ja huoltovarmuuden varmistamalla kotimaisen  puolustustarvikkeiden riittävän saatavuuden. Puolustusteollisuuden tukeminen samalla vahvistaa omaa kansallista puolustusta. Erilaisten uhkien ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan tarvitsemme paitsi vahvaa reserviä myös moderniin teknologiaan perustuvia järjestelmiä. Vahva ja toimiva puolustus edellyttää materiaalista valmiutta. Samalla se tiivistää EU:n yhteistä puolustuskykyä. Ja se on juuri sitä, mitä tässä maailmanajassa tuleekin edistää. 

Kirjoittaja: Ida-Susanna Pöllänen

Editointi: Niklas Backlund, Hannu Salomaa

Kielenhuolto: Matti Marjamäki