Maailma pidättää hengitystään viides marraskuuta, kun Yhdysvallat valitsee seuraavan presidenttinsä. Vaaleissa ratkeavat myös kongressin tulevat valta-asetelmat, mutta pääehdokkaat vievät leijonanosan huomiosta. Varapresidentin rooli on vaalien alla puhuttanut paljon, ja syystäkin. Demokraattien pääehdokas Kamala Harris on istuva varapresidentti, kun taas nykyinen presidentti Joe Biden muistetaan vuosistaan Barack Obaman varapresidenttinä. Sekä Harrisilla että Donald Trumpilla on rinnallaan myös mielenkiintoiset aisaparit Valkoiseen taloon. The Ulkopolitist esittelee vaalien avainhenkilöt ja pureutuu varapresidenttiyden ytimeen.

Sitoutumattoman Robert F. Kennedy Jr:n luovuttua kampanjastaan paikkaa Valkoisessa talossa tavoittelevat enää demokraattien istuva varapresidentti Kamala Harris sekä republikaanien Donald Trump. Toiselle kaudelleen pyrkivä Trump olisi valituksi tullessaan vasta toinen presidentti Grover Clevelandin jälkeen, joka on ollut presidenttinä kahteen eri otteeseen.

Harrisin tähti lähti rakettimaiseen nousuun lähes yhdessä yössä, kun 81-vuotias Joe Biden, joka pitkästä urastaan huolimatta nousi suuren maailman tietoisuuteen juuri Barack Obaman varapresidenttinä, luopui aikeistaan pyrkiä toiselle presidenttikaudelle katastrofaalisen väittelytappion jälkimainingeissa. Tällä kertaa vaaleista povataan erityisen tiukkaa kamppailua, mikä on korostanut myös varapresidenttiehdokkaiden Tim Walzin ja J.D. Vancen roolia vaalikampanjoissa.

Varjoista parrasvaloihin – varapresidentin roolin kasvu

Varapresidentin virka on yksi Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän erikoisuuksista. Aikojen saatossa roolia on tulkittu hyvin eri tavoin. Historian alkuhämärissä valintatapakin oli erilainen, sillä virkaan valittiin presidentin vaaleissa toiseksi sijoittunut henkilö. Vuoden 1796 vaaleissa tämä johti erikoiseen tilanteeseen, sillä presidentti John Adams ja varapresidentti Thomas Jefferson tulivat eri puolueista.

Tilanne korjattiin vuonna 1803 perustuslain 12. lisäpykälällä, joka velvoitti valitsijamiehiä äänestämään erillisiä ehdokkaita molempiin virkoihin. Varapresidentin tehtävistä selkein oli ja on edelleen hänen tehtävänsä senaatin puheenjohtajana. Tämän lähinnä symbolisen tehtävän käytännön merkitys korostuu silloin, kun senaatin voimasuhteet ovat lähes tasan, sillä senaatin äänestyksen päättyessä tasatilanteeseen varapresidentin ääni ratkaisee.

Kampanjan aikana varapresidenttiehdokkaan rooli on toimia pääehdokkaan heikkouksien tasapainottajana.

Klikkaa twiitataksesi.

Tällä hetkellä senaatissa on 50 republikaania, 46 demokraattia, sekä neljä sitoutumatonta ehdokasta, jotka kokoustavat demokraattien kanssa. Kamala Harris onkin varapresidenttinä ollessaan päässyt käyttämään ääntään enemmän kuin kukaan koskaan aikaisemmin.

Historiallisesti monet varapresidentit ovat suhtautuneet omaan rooliinsa vähättelevästi. Esimerkiksi Harry Truman puhui esimiehensä Franklin D. Rooseveltin kanssa vain muutamia kertoja niiden 82 päivän aikana, jotka hän ehti olla varapresidenttinä ennen Rooseveltin kuolemaa. Tästä oppineena Trumanin tultua presidentiksi hän pyrki kasvattamaan varapresidentin vastuuta muun muassa kutsumalla tämän mukaan vastaperustettuun Yhdysvaltain turvallisuusneuvostoon.

Nykypäivänä varapresidentin rooli presidentin neuvonantajana on kasvanut. George W. Bush, jonka isä toimi Ronald Reaganin varapresidenttinä ennen omaa presidenttikauttaan, valitsi rooliin Wyomingin kongressiedustajana toimineen Dick Cheneyn, jota on kutsuttu kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmaksi varapresidentiksi. Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen käynnistyneen, niin sanotun terrorisminvastaisen sodan poliittinen työ, sekä laajemmin koko Bushin presidenttikauden aggressiivinen ulkopolitiikka, olivat pitkälti Cheneyn kädenjälkeä.

Historiallisesti varapresidenttiys on toiminut ponnahduslautana Valkoiseen taloon. Yhteensä viisitoista varapresidenttiä on toiminut myöhemmin presidenttinä. Voiton takeena sitä ei voida kuitenkaan pitää, kuten Al Goren niukka tappio nuoremmalle Bushille vuonna 2000 todisti.

Asetelmat marraskuun vaaleihin

Presidentti valitaan tuttuun tapaan valitsijamiesvaaleilla. Jokaisessa osavaltiossa eniten ääniä saanut ehdokas voittaa kyseisen osavaltion äänet. Mediahuomio keskittyy jälleen lähinnä ratkaiseviin vaa’ankieliosavaltioihin, joissa puntit ovat miltei tasan. Historiallisesti nämä osavaltiot ovat vaihdelleet, mutta viimeisimpien vaalien aikana vaa’ankielinä ovat toimineet erityisesti niin sanotun ruostevyöhykkeen osavaltiot Pennsylvania, Michigan ja Wisconsin, jotka Trump voitti 2016, mutta hävisi 2020, sekä niin sanotun aurinkovyöhykkeen osavaltiot Georgia, Arizona ja Nevada, joista Trump voitti kaksi ensimmäistä 2016, mutta hävisi kaikki 2020.

Mielipidemittaukset povaavat erittäin tiukkaa kisaa. Fivethirtyeight-sivuston keskiarvon mukaan Wisconsinissa ja Pennsylvaniassa ollaan käytännössä tasoissa, Trump on edellä Georgiassa ja Arizonassa kahden prosenttiyksikön turvin, kun taas Harris johtaa Nevadassa ja Michiganissa yhden prosentin marginaalilla.

Mikäli mittaukset pysyvät ennallaan ja osuvat maaliinsa, riittää Trumpille voitto kummassa tahansa tasoissa olevista osavaltiosta varmistamaan hänelle toisen presidenttikauden. Erot ovat kuitenkin niin pieniä, että voitto on molempien ehdokkaiden ulottuvissa.

Kamala Harris – vähän tunnetusta varapresidentistä valokeilaan

Jamaikalaisen isän ja intialaisen äidin lapsi Kamala Harris syntyi Oaklandissa, Kaliforniassa vuonna 1964. Harris opiskeli ensin afroamerikkalaisten suosimassa Howardin yliopistossa politiikkaa ja kauppatieteitä sekä hankki myöhemmin juristin pätevyyden. Ennen politiikkaan ryhtymistä hän toimi muun muassa Kalifornian osavaltion syyttäjänä. Vuonna 2016 Harris nousi Yhdysvaltain senaattiin. Kahdeksan vuotta aikaisemmin Obama oli valittu Yhdysvaltojen ensimmäiseksi afroamerikkalaiseksi presidentiksi vain vajaat neljä vuotta kestäneen senaattorin pestin jälkeen. Harris seurasi Obaman jalanjälkiä ja lähti presidenttiehdokkaaksi vuoden 2020 vaaleihin.

Aluksi Harrisin tilanne näytti lupaavalta. Loppuvuodesta 2019 Harris oli mielipidemittausten kärkipäässä hänen suoriuduttuaan hyvin ensimmäisissä esivaaliväittelyissä. Jo ennen esivaalien alkamista Harrisin kannatus kuitenkin haihtui. Hän vetäytyi kisasta ja siirtyi tukemaan Joe Bidenia, mikä auttoi häntä myöhemmin Bidenin valitessa varapresidenttiehdokastaan.

Varapresidenttinä Harris ei ole nauttinut erityisen suurta suosiota, joskin Bidenin heikko kannatus on varmasti verottanut myös hänen numeroitaan. Presidenttiehdokkaana Harris onkin yrittänyt tehdä sopivan kokoista pesäeroa Bideniin vaikuttaakseen samaan aikaan sekä tuoreelta mutta kuitenkin turvalliselta vaihtoehdolta.

Tällainen tasapainottelu ei ole hänelle ennestään vierasta. Konservatiiveille Harris on osa yltiöliberaalia kalifornialaiseliittiä, kun taas demokraattien vasemmistosiivessä hänen maineensa aggressiivisena syyttäjänä on epäilyttänyt. Harris on yrittänyt luovia tiensä vasemman laidan ja keskustan välistä ja houkutella mukaan myös Trumpin autoritääriseen tyyliin kyllästyneitä republikaaneja. Harrisin kampanja nojaa Bidenin tavoin vahvasti myös vähemmistöryhmien tukeen, mutta Trumpin lisättyä kannatustaan erityisesti latinoäänestäjien keskuudessa myös Harris on joutunut etsimään uusia ääniä demokraattien koalitiolle.

Kaliforniasta kansalliselle näyttämölle siirtyessään Harris on myös tehnyt muutoksia aiempiin linjauksiinsa. Liuskeöljyn poraamista (eng. fracking) vastustanut Harris on tehnyt täyskäännöksen. Lisäksi hän on joutunut selittelemään koventunutta asennettaan maahanmuuttoa kohtaan.

Yhdennellätoista hetkellä vaaleista vetäytyneen Joe Bidenin suosio on ollut jopa historiallisen matalaa. Puoluetaustasta riippumatta valtaosa amerikkalaisista piti 81-vuotiasta Bidenia liian vanhana toiselle kaudelle. Bidenin katastrofaalista väittelytappiota seuranneet läksiäiset koittivat kuitenkin historiallisella tavalla, sillä hän oli ehtinyt jo voittaa esivaalit ja puoluekoneisto oli täyttä vauhtia valmistautumassa Trumpin ja Bidenin väliseen uusintaotteluun. Ainoa looginen seuraaja oli Harris, sillä Bidenin varapresidenttinä äänestäjät olivat epäsuorasti antaneet tukensa myös hänen ehdokkuudelleen.

Bidenin vaihtuminen nuorempaan ja energisempään Harrisiin on tuonut presidenttikisaan uutta puhtia. Trumpin epäonnistuneen murhayrityksen jälkeinen republikaanihurmos vaihtui loppukesästä demokraattien innostukseen. Nähtäväksi jää, riittääkö se siivittämään Harrisin Valkoiseen taloon.

Kerran Trump, aina Trump

Heinäkuussa salamurhaajan luoti oli lähellä päättää presidenttikisan silmänräpäyksessä. Donald Trumpin noustessa kanveesista naama veressä ja nyrkki pystyssä vaalidynamiikka heilahtikin toiseen suuntaan. Vanhan ja voimattoman Bidenin rinnalla vain reilut kolme vuotta nuorempi Trump vaikutti voittamattomalta. Tämä oli se Donald Trump, jonka messiaanisuudesta monet harraskristityt kannattajat ovat vakuuttuneita.

Trumpilla todellakin vaikuttaisi olevan yhtä monta elämää kuin kissalla, ainakin politiikassa. Lukemattomista skandaaleista ja rikostuomioista huolimatta hän on säilyttänyt vankkumattoman suosion omien kannattajiensa keskuudessa.

Kuitenkin koronapandemia maksoi Trumpille vaalivoiton neljä vuotta sitten. Ahdingon keskellä amerikkalaiset valitsivat johtajakseen ennemmin tutun ja turvallisen isähahmon Joe Bidenin. Trump on aina tykännyt jakaa ihmiset voittajiin ja häviäjiin, ja nyt hänestä oli tullut jälkimmäinen.

Trumpin poliittisen uran piti olla kuollut ja kuopattu. Esivaalien lähestyessä näyttikin hetkellisesti siltä, että Floridan kuvernööri Ron DeSantis saattaisi nousta hänen manttelinperijäkseen. Trump antoi DeSantisin ja muiden republikaanien ehdokkaaksi pyrkivien kuitenkin tapella keskenään. Valtaosalle puolueen äänestäjistä on olemassa vain yksi Trump, ja he pysyivät uskollisesti hänen takanaan.

Harris on kuitenkin erilainen vastustaja kuin Hillary Clinton tai Biden. Trump on pyrkinyt parantamaan suhdettaan vähemmistöäänestäjiin, mutta afroamerikkalaiset ja naiset ovat kaksi äänestäjäryhmää, joiden keskuudessa Trumpilla on edelleen suuria haasteita. Harrisin kampanja puolestaan pyrkii rakentamaansa tukensa juuri näiden kannattajien varaan.

Harrisin noustessa Bidenin seuraajaksi Trump vaikutti hetken aikaa häkeltyneeltä. Varmalta tuntunut voitto vaikutti lipuvan karkuun, ja Trump turvautui siihen, minkä osaa parhaiten. Hän aloitti sarjan henkilökohtaisia hyökkäyksiä, jotka vähättelivät Harrisin älyä ja kyseenalaistivat hänen etnistä identiteettiään. Trumpin faneille moiset iskut saattavat olla viihdyttäviä, mutta ne tuskin tuovat hänelle uusia kannattajia. Kesän lipuessa syksyksi Trumpin kampanja on kuitenkin teroittanut kirveensä uudelleen ja linjannut varapresidenttiin kohdistuvat hyökkäykset luonteeltaan poliittisemmiksi. 

Vaikka Trumpin tyyli on kyseenalainen, hänen lupaamansa nostalginen visio menneiden vuosikymmenien mahtavasta Amerikasta myy edelleen. Huoli taloudesta ajaa äänestäjiä Trumpin leiriin. Vaikka Valkoisen talon todellinen talouspoliittinen valta on rajallista, istuva presidentti kerää aina syyt niskoilleen talouden huonosta jamasta ja kehut hyvästä. Bidenin-Harrisin hallinto on saanut tässä asiassa käteensä hieman epäreilut kortit. Vaikka koronapandemian jälkeinen taantuma on taittunut USA:ssa monia muita valtioita nopeammin, inflaatio laskenut ja työttömyys painunut alas, elinkustannukset ovat edelleen korkealla. Molemmat osapuolet ovatkin pyrkineet esittelemään kampanjan aikana omia verovähennyssunnitelmiaan, joilla ongelmaan saataisiin helpotusta.

Vaikuttaako varapresidentti vaalien tulokseen?

Vaalikampanjan aikana varapresidenttiehdokkaan rooli on toimia pääehdokkaansa puolestapuhujana mutta myös näiden heikkouksien tasapainottajana. Suosittu taktiikka on ollut etsiä varapresidenttiehdokas tärkeästä vaa’ankieliosavaltiosta. Toisinaan myös pääehdokkaan heikkoa suosiota tietyissä kannattajaryhmissä voidaan yrittää paikata. Ei ollut yllätys, että Trump valitsi aisaparikseen itseään lähes 40 vuotta nuoremman, Ohion senaattorina toimivan J. D. Vancen tai että Kamala Harris valitsi valkoisen miehen, Minnesotan kuvernöörin Tim Walzin.

Politiikan tutkijat ovat kiistelleet vilkkaasti siitä, kuinka paljon varapresidentin valinnalla on merkitystä vaalien lopputuloksen suhteen. Esimerkiksi republikaanien ehdokkaana vuonna 2008 toimineen John McCainin aisapari Sarah Palin keräsi paljon julkisuutta, mutta valinnan merkitystä äänestyskäyttäytymiseen on pidetty varsin pienenä. Koska perustuslaki silti velvoittaa äänestämään sekä presidenttiä että varapresidenttiä, on jokaisella ehdokkaalla oltava myös varaehdokas. Tiukoissa vaaleissa jopa muutaman promillen mahdollinen etu voi olla tärkeä.

Donald Trump toivoo, että Vance pystyy tarjoamaan hänelle tällaisen edun. Trumpin edellinen varapresidentti Mike Pence, joka katkaisi välinsä Trumpiin vuoden 2021 Capitolin valtausyrityksen jälkeen, edusti republikaanien harraskristittyä konservatiivisiipeä. Vance puolestaan on uuden MAGA-konservatismin airuita. Entinen merijalkaväen sotilastiedottaja nousi suuren yleisön tietoisuuteen menestyskirjallaan Hillbilly Elegy. Vuoden 2016 vaalien kynnyksellä julkaistua kirjaa markkinoitiin eräänlaisena Trump-ilmiön selittäjänä, vaikka se onkin aiheeltaan puhdas muistelmateos Vancen omasta elämästä.

Nykypäivänä varapresidentin rooli presidentin neuvonantajana on kasvanut.

Klikkaa twiitataksesi.

Vance, joka armeijauransa jälkeen opiskeli Yalen yliopistossa ja toimi muun muassa sijoittajana, oli vielä Trumpin ensimmäisen presidenttikauden alussa tämän vahva kriitikko. Vance luonnehti itseään ”never Trump” -tyypiksi ja vertasi tätä Adolf Hitleriin. Lähdettyään itse poliittiselle uralle hän kuitenkin käänsi kelkkaansa. Arvostelijat ovat syyttäneet häntä opportunismista, mutta Vance on puolustautunut sanomalla Trumpin onnistuneen presidenttikauden saaneen hänet vaihtamaan mielipidettään.

Harrisin varapresidenttiehdokas Walz puolestaan on suurelle yleisölle paljon tuntemattomampi. Maanläheistä imagoa tavoitteleva Walz nousi loppukesästä demokraattien suosikiksi kutsumalla Trumpia ja Vancea ”oudoiksi” ja ”karmaiseviksi”. Kouluopettajana työskennellyt Walz puhui demokraattien vaalikokouksessa voimakkaasti hedelmöityshoitomenetelmien puolesta ja kertoi niiden auttaneen hänen omaa perhettään. Senaatin republikaanit (Vance mukaan lukien) olivat kesällä äänestäneet nurin lain, joka olisi taannut naisille oikeuden hedelmöityshoitoihin. Yhdessä supistuneiden aborttioikeuksien kanssa tämä tiesi Trumpille lisää vaikeuksia naisäänestäjien kanssa, vaikka Trump itse suhtautui lakiin myönteisesti.

Vancen tavoin myös Walz joutui hiljattain selittelemään puheitaan. Kiinan matkoistaan tunnettu Walz oli väittänyt olleensa Hong Kongissa samaan aikaan, kun Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla puhkesivat uudistusmieliset mielenosoitukset kommunistisen hallinnon epäoikeudenmukaisuutta vastaan keväällä 1989. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että Walz oli vieraillut Kiinassa vasta myöhemmin. Molemmat ehdokkaat joutuivat taannoisen varapresidenttiväittelyn tiimellyksessä tikunnokkaan sanomisistaan, mutta suhtautuivat toistensa kompasteluihin yllättävän ymmärtäväisesti. Hyökkäävämmät sanat säästettiin pääsääntöisesti vastapuolen pääehdokkaiden ruotimiseen.

Harrisin toiveena on, että Walz auttaisi hänen kampanjaansa erityisesti keskilännen ja ruostevyöhykkeen äänestäjien kanssa. Sekä Harris että Trump tietävät, että tulevien vaalien ratkaisu voi olla erityisesti nuorempien miesäänestäjien keskuudessa piilevien ”nukkuvien” äänestäjien käsissä.

Viimeiset ratkaisevat viikot ennen vaaleja ovat jo käsillä, joten Harris, Trump, Vance ja Walz tuntuvat olevan joka puolella samaan aikaan. Kahdeksan vuotta sitten Trump järisytti maailmaa yllättävällä voitollaan. Neljä vuotta sitten Trump kieltäytyi tunnustamasta tappiotaan, ja hänen todisteettomat väitteensä vaalivilpistä kulminoituivat kongressitalon valtausyritykseen. Marraskuussa nähdään, mitä vaaleista seuraa tällä kertaa. Natiseeko amerikkalainen demokratia jälleen liitoksissaan?