Maia Sandun ja hänen PAS-puolueensa ylimielisyys ja keskustaoikeistolainen talouspolitiikka keräävät kotimaassa vahvaa kritiikkiä, mutta ulkomailla tätä ei nähdä. Moldovassa niin EU- kuin venäjämielinen lehdistö selittää vaalitulosta sillä, että maa ei ollut valmis äänestykseen. 

Eihän tässä näin pitänyt käydä.

Suunnilleen näin voisi kuvata EU-mielisten moldovalaisten ensireaktiota reilun viikon takaa sunnuntailta, kun ensimmäiset laskelmat vaalituloksesta tulivat. Presidentinvaalien ensimmäiseen kierrokseen oli kytketty kansanäänestys, jossa kysyttiin, pitäisikö EU-jäsenyyden tavoittelu kirjata Moldovan perustuslakiin.

Vielä pitkälle iltaan ei-ääni näytti jyräävän. Sitten vaaka heilahti kyllä-äänten puolelle, jonne se jäi todella niukasti. EU-jäsenyyden toiveen kirjaaminen perustuslakiin voitti vain reilulla 10 000 äänellä.

Paikallisessa julkisessa keskustelussa tulos näkyi ennen kaikkea järkytyksenä, jota voisi verrata perussuomalaisten jytkyyn päälle vuosikymmen sitten. Miksi ne nyt noin äänestivät? 

Tunteen syvyydestä osviittaa antaa se, kuinka moldovalainen, Isossa-Britanniassa pitkään asunut toimittaja Paula Erizanu vertaa The Guardian -lehden kommenttitekstissään äänestystulosta Brexitiin, jonka hän koki maassa asuessaan.

Moldovalaiset EU-jäsenyyden kannattajat eivät olleet odottaneet vastustusta. Korkeintaan he pohtivat, ylittyykö kansanäänestyksen sitovuuteen vaadittava äänestyskynnys, siis kolmannes äänioikeutetuista.

Äänestystulos kertoo sisäpoliittisista ongelmista, jotka eivät tule maata seuranneille yllätyksenä. Niistä kielii myös se, miten EU-jäsenyyttä tiukasti viime vuodet ajaneelta presidentti Maia Sandulta puuttui tyystin sisäpoliittinen reflektio, kun hän kommentoi epämieluisia äänestystuloksia. Itsekritiikkiä oman politiikan epäonnistumisen suhteen ei kuulunut: syntipukki etsittiin ulkopuolelta.

Vaaliyön pikkutunneilla PAS-puolueen Sandu perustelikin ei-äänten suurta osuutta yksinomaan vieraan vallan toimijoiden avustuksella toimivilla rikollisryhmillä. Konnaksi nimettiin Venäjä, vaikka nimeä ei lausuttu ääneen.

Onpa falski selitys, mietin. Ja silti EU-maat hyväksyivät sen mukisematta – koska ketäpä Moldovan sisäpolitiikka kiinnostaisi, kun tarjolla on houkutteleva yksinkertaistus, joka tukee aikaisempaa mielikuvaamme.

/ /

Kyllä: on selvää, että Venäjä harjoitti Moldovassa vaalivaikuttamista, osti ääniä ja peukaloi näin tulosta. Moldovassa on esitetty lukuja 130 000 ja jopa 300 000 ostetun äänen väliltä – siis vajaan 10 prosentin ja noin 20 prosentin välimaastosta. 

Moldovan vaalitulosta on selitetty kuitenkin liikaa Venäjän toiminnalla ja liian vähän muilla tekijöillä. Jopa vahvasti EU-mielisen (sekä äänestämättä jättämistä Venäjän tukemiseksi luonnehtineen) Ziarul de Gardă -lehden päätoimittaja Victor Moșneag kirjoitti Facebookissa pian tuloksen jälkeen, kuinka se on “ennen muuta PAS-puolueen hallituksen virhe. Ja sen täytyy tunnustaa tämä ja ottaa se huomioon.”

“Jotkut eivät äänestäneet EU:ta vaan PAS:ia vastaan, siis ylimielisyyttä ja ajoittaista epäpätevyyttä, jota on näkynyt ministereissä ja parlamentaarikoissa, jotka ovat näin vieneet uskottavuutta maan johdolta ja sitä kautta myös EU-integraatiolta”, hän jatkoi.

Suomessa ja muualla EU:ssa on hankala hahmottaa, että kielteinen tai tyhjä ääni EU-toiveen kirjaamiselle Moldovan perustuslakiin ei tarkoita Venäjän kannattamista tai petosta länttä kohtaan. Sen sijaan kansanäänestys kytkeytyi vahvasti Maia Sanduun ja PAS:iin, ja heihin kohdistuva kritiikki pitää osata erottaa venäjämielisyydestä.

Suomessa ja muualla EU:ssa on hankala hahmottaa, että kielteinen tai tyhjä ääni EU-toiveen kirjaamiselle Moldovan perustuslakiin ei tarkoita Venäjän kannattamista tai petosta länttä kohtaan.

Klikkaa twiitataksesi.

Keskustelun puutteita voi selittää sillä, että Maia Sandu on Moldovan oma Sanna Marin. Kotimaassa häntä kritisoidaan – sellaisista politiikan substanssikysymyksistä, joiden ruotiminen on objektiivisestikin katsottuna perusteltua – mutta ulkomailla hän on valovoimainen tähti, jonka toiminnassa ei nähdä puutteita.

Vertauksen näiden kahden poliitikon välillä esitti minulle moldovalainen tuttuni reilu vuosi takaperin, kun valitin hänelle, miten ulkomaalaiset eivät ymmärrä Sanna Marinia kohtaan esitettyä sisäpoliittista kritiikkiä, vaikka sille olisi perusteet. Hän vastasi toteamalla, kuinka tuo kuulostaa Maia Sandulta.

Rinnastus tuntui tuolloin hauskalta kuriositeetilta, mutta palasi mieleeni Moldovan vaalien myötä. Niin kritiikittä Sandun pyrkimys kääntää huomio Venäjään on nielty, ja niin sokeita ulkomailla on oltu sille, mitä muuta maan politiikassa tapahtuu EU-mielisen suuntauksen lisäksi.

Asetelma on tuttu monelle suomalaiselle, joka on yrittänyt selittää ulkomaalaisille, miksi sokea Marinin ihailu näyttää meistä hassulta. On tuntunut hankalalta havainnollistaa, miksi kritiikkimme Marinia kohtaan ei ole pelkästään impivaaralaisuutta ja takapajuisuutta, kun vallassa on edistyksellinen nainen.

Nyt sama tapahtuu maailmalla, mutta suomalaisten typeryyden sijaan eri maat ihmettelevät yhdessä moldovalaisia ja yhdistävät nuivan vaalituloksen putinismiin. Samaan aikaan meitä ei kiinnosta pätkän vertaa Moldovan sisäpolitiikka – tai jos mainitsemmekin ihmisten pettymyksen siihen, emme näe riittävästi vaivaa sen selittämiseen ja ymmärtämiseen. 

 / /

”Oho, tässä meni kymmenen minuuttia.”

Moldovalainen kansalaisaktivisti Vitalie Sprînceana (lausutaan spryntšeana) nauroi ajan kulua rennosti Facebook-puhelussamme. Vaalien ensimmäinen kierros oli takana, ja olin pyytänyt häntä kertomaan, mikä kaikki häntä hiertää Maia Sandun politiikassa. Ilmiö on universaali: kun politiikka pännii, valituksenaiheet ryöppyäävät esiin vuolaasti ja yhtä soittoa.

Sprînceana pyörittää pientä, itsenäistä platzforma.md-verkkojulkaisua, tuntee PAS-puolueen väkeä yhteisistä mielenosoituksista vuosien takaa – ja kuuluu heihin, jotka eivät menneet vaaliuurnille. Se johtuu siitä, että hän ei halunnut tukea Sandun toimintaa, ja niin tekee moni muukin.

“Syyt Moldovan äänestystulokseen pitäisi etsiä ensisijaisesti maan sisältä”, Sprînceana sanoo.

Äänestämättä jättämisen taustalla oli pettymys. Sprînceana kertoo, että hän odotti Sandun hallinnolta paljon. Puolue lupasi hänen mukaansa tehdä politiikkaan moraalisen vallankumouksen, mutta odotuksia ei kuitenkaan lunastettu.

Suurin ongelma on röyhkeys. Puolue elää kuplassa, hän arvioi.

/ /

Kansasta vieraantumisesta on helppo löytää esimerkkejä. Maia Sandun ja PAS-puolueen kontolta löytyy kasa sisäpoliittisia kupruja – “joitakin todella rumia juttuja”, kuten Sprînceana kiteyttää. Lista on pitkä, eikä kaikki mahdu tähän.

Esimerkiksi eläkkeiden sitominen indeksiin vesitettiin, kun päätetty korotusprosentti jäi selvästi alle elinkustannusten nousun. Lisäksi työlainsäädännön suojaa on heikennetty työntekijän näkökulmasta: esimerkiksi koeaikaa pidennettiin kolmesta kuukaudesta kuuteen kuukauteen,  irtisanomisen perusteita helpotettiin lain kirjausta väljentämällä ja työvuorojen muuttamisesta tulee ilmoittaa kaksi viikkoa aiemmin entisen kuukauden sijaan.

Maassa harjoitetaan siis keskustaoikeistolaista talouspolitiikkaa, minkä kielteiset vaikutukset Sandun – ja hänen ajamiensa asioiden – suosioon ovat ymmärrettäviä. 

“Työntekijät kaipaavat oikeuksiensa parantamista, ei niiden vähentämistä”, Sprînceana sanoo.

Kritisoitavaa löytyy muualtakin. Esimerkiksi korruptiota käsittelevän dokumenttiteatteriesitys hyllytettiin vastikään moldovalaisessa valtionteatterissa, koska siinä sivuttiin myös Sandua. Se herättää kysymyksen ilmaisunvapaudesta ja vanhasta, rajoittavasta poliittisesta kulttuurista, joka nostaa päätään. (Kirjoitin aiheesta aiemmin Voima-lehteen. Tutustuin Sprînceanaan tuolloin, kun hän oli tehnyt aiheesta lehtijutun.)

Sandun toimintatapoja sivuttiin myös jo vuonna 2020 The Ulkopolitistissa. Tuolloin hän flirttaili ennenaikaisilla parlamenttivaaleilla, vaikka perusteet ontuivat. Ulospäin se näytti siltä, että oikeina pidettyjä asioita haluttiin edistää osin kyseenalaisilla keinoilla. Tarkoitus pyhitti keinot.

Pelisääntöjen mukaan ei mennyt myöskään se, kuinka Sandun hallitus pidätti vuonna 2021 virastaan valtakunnansyyttäjä Alexandr Stoianoglon – joka kilpailee häntä vastaan presidentinvaalien toisella kierroksella. Stoianoglo voitti tapauksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa: sen mukaan virasta pidättäminen oli perusteltavissa, mutta hänelle ei ollut tarjottu mahdollisuutta haastaa päätöstä. Tämä oli tuomioistuimen mukaan ongelma, koska valtion pitäisi taata, ettei päätöksiä tehdä mielivaltaisesti.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen kohdalla olemme tottuneita tarkastelemaan tällaisia tekijöitä ja esittämään politiikasta nyansoidumpaa analyysiä. Kielitaidon puutteen ja helpon selityksen houkuttelevuuden takia tällaista keskustelua ei kuitenkaan näy läntisessä mediassa, kun kohteena on Moldova.

”Poliitikkojen on mukava syyttää Venäjää, kun asiat eivät mene Moldovassa hyvin”, Sprînceana sanoo.

Selityksen hakeminen Venäjästä yhdistää laajemminkin moldovalaisia, suomalaisia ja muita EU-maita. Esimerkiksi tietokirjailija Jessikka Aro pääsi alkuvuodesta esittämään mediassa kritiikittä väitteitä Venäjän roolista Smolenskin lentoturmassa.

Asiantuntijoiden mukaan väitteille ei löydy näyttöä, vaan kyseessä olisi tunnettu salaliittoteoria, mutta se ei estänyt Helsingin kirjamessuja päästämästä Aroa toistamaan väitteitä ilman kritiikkiä ja kontekstointia. Julkinen keskustelukaan ei reagoinut tähän, vaikka kotimaisista tietokirjoista on muutoin käyty tiukkaakin debattia.

/ /

Totean tämän silläkin uhalla, että toistan itseäni: samalla kun Suomi ja EU ovat alkaneet kiinnostua Moldovasta sen EU-mielisyyden takia, pitäisi niiden seurata myös maan sisäistä keskustelua pintaa syvemmältä. Ainakin ulkopolitiikkanörttien pitäisi ymmärtää Moldovan poliittisen keskustelun erilaisia virtauksia, ja myös heitä, jotka suhtautuvat EU-jäsenyyden edistämiseen varautuen. (Eikä ymmärtäminen suinkaan tarkoita myötäilyä.)

Nyt päättäjät ympäri Eurooppaa ovat kommentoineet Moldovan vaaleja lähinnä Venäjän vaalivaikuttamisen näkökulmasta. Sillä oli selvä vaikutus lopputulokseen, mutta samaan aikaan unohtuu iso kuva: kyllä-äänien odotettua pienempi määrä ei selity pelkästään vaalien peukaloimisella, eikä ei-äänien osuus pelkästään putinismilla ja Venäjän vaikutusvallalla. Tällainen selitysyritys aliarvioi moldovalaisia ja heidän syitään kritisoida Sandun politiikkaa.

Päättäjät ympäri Eurooppaa kommentoivat Moldovan vaaleja lähinnä Venäjän vaalivaikuttamisen näkökulmasta. Sillä oli selvä vaikutus tulokseen, mutta samalla unohtuu iso kuva: kyllä-äänien odotettua pienempi määrä ei selity pelkästään vaalien peukaloimisella

Klikkaa twiitataksesi.

Poikkeuksiakin on. Yksi parhaista Suomessa esitetyistä analyyseistä aiheesta on Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulta.

“Sandu ei noussut presidentiksi vuonna 2020 ulkopoliittisella agendalla, vaan lupaamalla kohentaa moldovalaisten elinoloja. Se ei ole onnistunut, joten äänestäjät rankaisevat häntä. Hän antoi ylimielisen vaikutelman, kun ei suostunut vaaliväittelyihin ensimmäisellä kierroksella”, teksti toteaa.

Moldovalainen NewsMaker-lehti, jota luen halutessani ymmärtää maan venäjänkielisten näkökulmia, kiteytti vaalituloksen toimittaja Evghenii Cebanin suositussa analyysitekstissään näin:

“Ei, tulos ei ollut katastrofi. Eurooppalaisen integraation idea ei kärsinyt murskatappiota. Kansanäänestys osoitti ainoastaan sen, että moldovalaisessa yhteiskunnassa ei vielä ollut toivotun kokoista enemmistöä, ja tässä suhteessa työtä riittää. – – Äänestystuloksen pitäisi antaa pohdittavaa myös lukuisille eurooppalaisille johtajille ja Brysselin päättäjille, jotka ovat osallistuneet vilkkaasti Maia Sandun kampanjaan näissä vaaleissa.”

Vastaavaa kritiikkiä esittää myös aiemmin mainittu, EU-mielisen Ziarul de Gardă -lehden päätoimittaja Victor Moșneag Facebook-päivityksessään. Hänen mukaansa moldovalaiset eivät olleet vielä valmiita kansanäänestykseen.

“Me emme olleet vielä valmiita, koska meillä on heikot rakenteet, joita johtavat heikot ihmiset, sekä pelosta käsin äänestävä kansa, joka haluaa olla jatkossakin köyhä ja elää ilman EU-tukia ja kunnon teitä, mutta saada pitää tonttinsa ja pysyä lapsineen kaukana lgbt-ideologiasta”, Mosneag kirjoittaa. 

Samalla hän kiteyttää moldovalaisessa diskurssissa levinneitä huolenaiheita: sitä, vievätkö rikkaat EU-maat moldovalaisten tonttimaat ja jyrääkö “sateenkaari-ideologia” maan arvot.

Kritiikkiä Moldovan johtoa kohtaan on esittänyt myös Helsingin yliopiston oikeusvaltiopäivän juhlaluennoitsijaksi vastikään kutsuttu romanialainen politiikan tutkija Alina Mungiu-Pippidi. HotNews-verkkomedian haastattelussa hän totesi näin:

”Maia Sandun pitäisi oppia jotain tästä. Hän on saanut lännessä pelkkää ylistystä, hän on hyvin karismaattinen, mukava, puhuu täydellistä englantia ja tulee Harvardista. Mutta häneltä puuttuu todellisuudentaju sen osalta, missä ihmisten mielestä maan ongelmat todella sijaitsevat. Sen pitäisi saada hänet ajattelemaan asioita.”

/ /

Viime aikoina on toistettu kyllästymiseen asti, kuinka Venäjä hyötyy eripurasta. Se pitää muistaa myös Moldovan kohdalla. 

Venäjän vaikutusyritysten ottaminen pääasialliseksi selitykseksi jättää vähemmän tilaa keskustelulle sisäpolitiikasta ja sieltä kumpuaville perusteluille äänestää jotain muuta kuin EU-myönteiseksi nähtyä vaihtoehtoa.

“En ole koskaan nähnyt vaalikampanjan aikana näin paljon epäinhimillistävää kieltä, kaikilla osapuolilla. Tuntuu siltä, kuin me emme valmistautuisi vaaleihin, vaan sisällissotaan”, Sprînceana kirjoitti Facebookissa ennen vaalien ensimmäistä kierrosta.

Puhelussamme hän kauhisteli, kuinka ei-äänen jättäneiltä on nyt Moldovan julkisessa keskustelussa vaadittu passien viemistä tai heitä olisi jopa ehdotettu kyyditettäväksi Siperiaan.

“Maan poliittinen mielikuvitus ei siis osoittautunutkaan demokraattiseksi”, hän kiteyttää.

Tuloksessa oli muutakin tuttua. TV8-televisiokanavan tutkiva toimittaja Ilie Gulca huomautti Facebook-päivityksessään, että kyllä-ääniä tuli niiltä alueilta, joita Moldovan media seuraa eniten – siis pääkaupungin ympäristöstä. Pitkän maan päädyt etelässä ja pohjoisessa jäävät mediassa vähemmälle huomiolle, ja sitä kautta myös sikäläisten huolet ja mietteet, joista kummunneet ei-äänet tulivat nyt yllätyksenä.

Ja vaikka Venäjä ei olisi ostanutkaan ääniä, perustuslakimuutosta vastustaneiden joukko olisi silti ollut merkittävän kokoinen. Arvioiden mukaan se olisi pienimmilläänkin ollut reilu kolmannes. 

Tämä on syytä pitää mielessä, kun Moldova äänestää sunnuntaina presidentinvaalien toisella kierroksella. Niissä Sandu voi voittaa – mutta yhtä hyvin hän voi myös hävitä. Kisasta venäjämieliseltä Gagauzian alueelta tulevaa Alexandr Stoianogloa vastaan ennakoidaan hyvin tiukka.

Olisi epärehellistä syyttää siitä ainoastaan tai edes ensisijaisesti Venäjää.

Teksti: Tuukka Tuomasjukka
Kommentointi, editointi ja kielenhuolto: Julius Lehtinen ja Annastina Haapasaari