Kuva: Nicola, julkaistu CC-BY 2.0 -lisenssillä.

Torstaina helmikuun 7. päivänä Ranska veti suurlähettiläänsä Roomasta. Vastaavaa elettä ei ole tapahtunut maiden välillä sitten toisen maailmansodan. On hyvin epätavallista, että kahden EU:n jäsenmaan välillä olisi moista epäsopua.

Suurlähettilään kotiin kutsuminen kahden EU-jäsenmaan välillä tapahtui viimeksi vuonna 2017, kun Unkarin ja Alankomaiden välille puhkesi erimielisyyttä edellisen kritisoitua Unkarin hallitusta. Kahden EU:n perustajavaltion riitaantuminen on vielä dramaattisempaa. Riidan takana on Italian hallituksen asennoituminen Euroopan laajuisessa euroskeptisten rintamassa, minkä avulla se toivoo menestyvänsä toukokuun eurovaaleissa.

Ranskan ulkoministeriön virallisen perustelun mukaan suurlähettilään poisvetämisen syynä ovat “jatkuvat, perusteettomat ja törkeät syytökset” Ranskaa kohtaan. Viimeinen pisara oli kun Italian varapääministeri Luigi di Maio tapasi Ranskan keltaliivien eurovaaliehdokkaita. Keltaisten liivien liike on avoimesti vaatinut Macronin eroa ja muodostanut valtakunnan laajuisen protestiliikkeen Macronia  ja hänen talouspolitiikkaansa vastaan viime marraskuusta lähtien. Ranskan mukaan tapaaminen on Ranskan sisäpolitiikkaan puuttumista toisen valtiollisen tahon toimesta. Tilannetta Ranskan mukaan huonontaa se, että Italia ja Ranska ovat olleet liittolaisia.

Italian hallituksen ja Macronin välit ovat olleet tulehtuneet Italian hallituksen muodostamisesta lähtien. Esimerkiksi Macron on puheissaan tuominnut selkeästi euroskeptisyyden ja populismin. Macron jopa kutsui euroskeptisyyttä “lepraksi”, mihin di Maio reagoi sanomalla, että “oikea lepra on Ranskan maahanmuuttopolitiikka”. Italia myös kieltäytyi lainaamasta Leonardo da Vincin töitä Louvren da Vinci -näyttelyyn. Italian sisäministeri, maahanmuuttovastaisen oikeistopopulistisen La Legan johtaja Matteo Salvini on julkisesti toivonut “ranskalaisten pääsevän eroon kamalasta presidentistään” ja liikenneministeri Danilo Toninelli (Viiden tähden liike) kommentoi Ranskan ja Italian Alppien ali kulkevaa viivästynyttä luotijunahanketta sanoin: “Kuka nyt Lyoniin edes haluaa mennä?”.

Italian oikeistopopulistinen hallitus toivoo menestyvänsä riidalla kevään eurovaaleissa.

Klikkaa twiitataksesi.

Riidan takana on perustavanlaatuinen ero maiden hallitusten maailmankatsomusten välillä. Macron on pyrkinyt profiloitumaan EU-myönteisenä liberaalina. Presidentinvaalikampanjassaan hän korosti pakolaismyönteistä ja humanitaristista ohjelmaa. Italian populistihallitus puolestaan edustaa toista laitaa: hallitus on La Legan johdolla ottanut tiukan kielteisen linjan maahanmuuttoon. Italian hallitus näkee liberaalin Macronin sopivan konkreettisena viholliskuvana omalle kansallismieliselle politiikalleen ja uskoo tämän viestin vetoavan omiin äänestäjiinsä.

Italian hallituksella on tosin vahvat perustelut kritisoida Macronin politiikkaa. Macron lupasi ennen presidentiksi valintaansa Ranskaan pakolaismyönteistä politiikkaa, mutta käänsi asian suhteen takkinsa heti vaalien jälkeen. Nykyisin Ranskasta on äärimmäisen vaikeata saada turvapaikkaa, ja monet Italian kautta Ranskaan saapuvat turvapaikanhakijat käännytetään Ranskasta takaisin Italiaan. Tämä on ruuhkauttanut Ranskan ja Italian välisen rajan. Italian hallitus syyttää Macronia tekopyhästä pakolaispolitiikasta: Ranska vaatii Italiaa avaamaan satamansa pakolaisia kuljettaville aluksille, mutta samaan aikaan käännyttää itse nämä alukset takaisin. Italia on myös syyttänyt Ranskaa siirtomaavallasta Afrikassa ja sanonut sen olevan afrikkalaisen siirtolaisuuden perimmäinen syy.

Lisäksi maiden välejä on hiertänyt molempien maiden alijäämäinen budjetti. Italian hallitus on esittänyt alijäämäistä budjettisuunnitelmaa, joka ei ole saanut EU:n komission hyväksyntää. Macron joutui taipumaan keltaliivien vaatimuksiin ja päätyi itsekin lopulta esittämään alijäämäistä budjettia. Italia pääsi tässäkin kritisoimaan EU:ta ja Macronia epäjohdonmukaisuudesta. Lopulta Italia pääsi komission kanssa sopuun budjetistaan todennäköisesti juuri Ranskan saamien myönnytysten turvin.

Toisen maan valtionpäämiehen aseman heikentäminen ja opposition tukeminen ovat harvinaista liittolaisten keskuudessa.

Klikkaa twiitataksesi.

Ranskan reaktio Italian hallituksen syytöksiin on raju, mutta perusteltu. Di Maio ja Salvini ovat käyttäneet poliittista asemaansa toisen valtion sisäisiin asioihin puuttumiseen pyrkien tahallaan vaikuttamaan Ranskan valtionpäämiehen asemaan. Toisaalta esimerkiksi edeltävä Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vastusti julkisesti Britannian EU-eroa eli Brexitiä, joten ilmiön tulkinta ei ole yksiselitteinen. Ero kahden tapauksen välillä on se, että Obama tuki Britannian silloisen pääministerin Cameronin EU-linjaa, kun taas Italian ja Ranskan tapauksessa Italia on toivonut julkisesti Ranskan hallinnon kaatumista. Toisin sanoen valtioiden hallitusten puuttuminen toisen valtion asioihin on suhteellisen yleistä, mutta valtionpäämiehen aseman heikentäminen ja opposition tukeminen on harvinaista, varsinkin liittolaisten keskuudessa.

Analyyttinen tulkinta Italian hallituksen politiikasta on se, että Salvini ja Di Maio pelaavat poliittista peliä eurovaalit tähtäimessään. Italian johtajat, Salvini etunenässä, haluavat irtisanoutua Ranskan ja Saksan EU-myönteisestä ja tiiviimpää integraatiota ajavasta poliittisesta linjasta ja heikentää sitä. Salvini on kosiskellut liittolaisia kansallismielisten, EU-kriittisten puolueiden rintamaan esimerkiksi Visegrad-maista. Samalla heidän on vakuutettava äänestäjänsä siitä, että he pitävät kovaa linjaa vaalilupaustensa toteuttamisessa, eli esimerkiksi vähentävät Italiaan kohdistuvaa maahanmuuttoa ja siitä koituvia kustannuksia. Macronin kärsiessä keltaliivien kritiikistä liittoutuminen keltaliivien kanssa viestii Italian hallituksen tarpeesta tulla nähdyksi eliitin luotsaaman järjestelmän johdonmukaisena ja kansainvälisenä kriitikkona. Ottaen huomioon, että Italian euroskeptisellä hallituksella ja keltaliiveillä on yhteinen eliitin vastainen agenda, tämä liitto voi olla heidän kannaltaan hedelmällinen taktiikka. Ehkä juuri tämän liiton strateginen merkitys on ajanut Macronin reagoimaan näin voimakkaasti. Molempien osapuolten lyhyen tähtäimen poliittiset signaalit voivat kuitenkin koitua kahden maan välisten suhteiden kannalta pidemmällä tähtäimellä kalliiksi. Italialla ja Ranskalla on liian läheiset siteet ja toisistaan riippuvat taloudet välien jäätymiseen.

Italialla ja Ranskalla on liian läheiset siteet ja toisistaan riippuvat taloudet välien pysyvään jäätymiseen.

Klikkaa twiitataksesi.

Molemmat osapuolet tietävät tämän, ja siksi pian suurlähettilään kotiin kutsumisen jälkeen Italian pääministeri Giuseppe Conte aloitti pehmentävän äänensävyn käytön viitaten esimerkiksi Italian ja Ranskan pitkälle historiaan ulottuvaan suhteeseen. Ranskan suurlähettiläs palasi Roomaan perjantaina 15. helmikuuta Macronin neuvoteltua Italian presidentti Sergio Mattarellan kanssa.

Hallitusten välinen ristiriita ei ole silti ohi. Pieni myönnytys konfliktin väliaikaiseksi liennyttämiseksi ei yksin rakenna siltaa Italian ja Ranskan väliin avautuneelle kuilulle.