Toivon ja uusien avauksien sijaan Münchenin turvallisuuskonferenssi tarjosi jo liiankin tutuksi tullutta taantumusta ja hajaannusta. Konferenssi teki viimeistään selväksi sen, ettei vanhasta lännestä ole enää kansainvälisen järjestelmän korjaajaksi. Kuka puolustaisi maailmaa sellaisena kuin me suomalaiset olemme oppineet sen tuntemaan?

Maailman diplomaattinen johto kokoontui Münchenin turvallisuuskonferenssiin viime viikonloppuna keskustelemaan kansainvälisen politiikan ajankohtaisista aiheista. Saksan entisen Yhdysvaltain-suurlähettilään Wolfgang Ischingerin luotsaama turvallisuuskonferenssi oli koolla jo 55. kertaa, mutta tällä kertaa kukaan ei ladannut odotuksia sen neuvotteluhuoneiden taikaan, joka johti esimerkiksi uuden START-sopimuksen allekirjoitukseen Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä vuonna 2011.

Kansainvälisen politiikan vaikeaa tilannetta kuvasi hyvin ennen turvallisuuskonferenssia julkaistu raportti, jossa Ischinger pohtii, kuka korjaa palaset, kun nykyinen liberaali maailmanjärjestys murenee. Viimeksi vastaavan kysymyksen äärellä oltiin 30 vuotta sitten kylmän sodan päättyessä, jolloin vahvimmaksi suuntaukseksi näytti nousevan länsimainen liberaalinen yhteistyöhön pohjautuva maailmanjärjestys. Tämän kehityksen voidaan katsoa tulleen haastetuksi 2010-luvun puolivälissä Krimin valtauksen, pakolaiskriisin, Trumpin sekä Brexitin toimesta. Tänä vuonna konferenssiin saapuikin ennätysmäärä osallistujia pohtimaan maailman uutta suuntaa.

Osallistujien määrä ei Münchenissä kuitenkaan korreloinut keskusteluiden rakentavuuden kanssa. Monen huoli vaikuttaa olleen enemmän oman äänen kuuluvuudessa kuin eteenpäin vievien ratkaisujen löytämisessä. Erityisesti Suomen kaltaisten maiden näkökulmasta kehitys kohti kovimman äänen diplomatiaa on huolestuttavaa, sillä silloin Suomen mahdollisuudet vaikuttaa politiikan sisältöihin kaventuvat. Saman huolen toi Münchenissä esille tasavallan presidentti Sauli Niinistö peräämällä Euroopalta yhtä yhtenäistä ääntä.

Kansainvälisen järjestelmän ongelmien ytimessä ovat arvot. Osallistujia määritti eurosentrisesti katsottuna (mitä konferenssi historialtaan on) kolme tulokulmaa: liberaali yhteistyö sekä demokraattinen ja autoritäärinen riippumattomuus. Näistä kolmesta alakynteen näyttää jäävän EU:n kannattelema liberaali yhteistyö. Vanhan lännen hajaannusta edusti tuttu sanailu transatlanttisen suhteen ongelmista, jotka liittyvät useisiin asioihin Natosta kauppasotaan. Samalla eurooppalaiset koittivat pitää esillä INF-sopimuksen eurooppalaisia ulottuvuuksia ja tuoda Kiinaa mukaan sopimukseen Yhdysvaltojen ja Venäjän sopiessa asioista heidän ylitseen. Toiveet ohjusvapaasta Euroopasta voivat olla kasvavan reaalipolitiikan aikana hankalia, ja eurooppalaisilla on vain vähän mahdollisuuksia osallistua keskusteluun Natoa lukuun ottamatta.

Euroopan yhtenäinen ääni olikin Münchenissä pahasti kateissa kotimaisten ongelmien vuoksi: Ranskan presidentti Emmanuel Macron jäi pois keltaliivien takia, Brexit-kierteen oikaisu imee brittien voimia ja koko EU:ta syö Italian ajelehtiminen sekä Itä-Euroopan maiden lipsuminen yhteisistä arvoista. EU:n sisäiset ongelmat ja vaikeus löytää yhteisiä intressejä kuvaavat hyvin aikaa, joka tulee eurooppalaisten kannalta huonoimmalla mahdollisella hetkellä. Mikäli EU-jäsenmaat eivät kykene hoitamaan sisäisiä asioitaan kuntoon, ei myöskään unioni voi keskittyä puolustamaan Euroopan maiden kansainvälisiä kantoja Trumpin Yhdysvaltojen tai Venäjän ja Kiinan intressejä vastaan.

Vuosi 2019 on EU:n ja eurooppalaisten kannalta merkittävä, kun useat maat käyvät parlamenttivaaleihinsa ja EU-vaalit pistävät koko EU:n hallinnon uusiksi. Pahimmillaan uuden komission kokoon saaminen voi kestää vuoden 2019 loppuun asti eli koko Suomen puheenjohtajakauden ajan. Nationalististen ja populististen tuomien haasteiden lisäksi perinteiset poliittiset rintamat ovat sisäisesti vaikeuksissa eikä enemmistöhallituksia ole enää helppo koota. Kaikissa EU-maissa, kuten Suomessakin, sisäiset vastakkainasettelut vievät huomion toimintaympäristön muutoksilta, jolloin puolueiden tarjoamat visiot EU:n tulevaisuudesta tai kansainvälisen politiikan suunnasta jäävät hämäräksi.

Vanhan lännen raunioista nousi kuitenkin yksi toivon säde, kotimaisen politiikan yläpuolelle noussut Saksan kansleri Angela Merkel. Presidentti Barack Obaman viitan liberaalin maailman puolustajana perinyt Merkel hurmasi yleisönsä ja valoi uskoa kansainväliseen järjestelmään sekä yhteistyöhön. Merkel vaatii kaikkia EU-maita katsomaan peiliin ja miettimään, miksi yhtenäistä eurooppalaista mallia ei ole löytynyt. Nyt aloitteet, kuten Ranskan ja Saksan malli, kohtaavat rakentavan keskustelun sijaan ainoastaan kritiikkiä. Merkel herätteli puheessaan myös Hansa-ryhmän jäsentä Suomea: ”Jos minulla on idea, mutta Alankomaat ja Suomi eivät innostu, se ei riitä. On löydettävä yhteisiä asioita ja otettava kaikki mukaan.”

Merkelin mukaan meidän kaikkien tulee osallistua sirpaleiden keräämiseen, lännen korjaamiseen ja multilateralismin puolustamiseen. Merkelin kausi kanslerina päättyy kuitenkin vuonna 2021, joten uusia vastuunkantajia tarvitaan Euroopassa kipeästi. Kuka ottaa hoidettavakseen Merkelin epäkiitollisen tehtävän lännen takuuhenkilönä?

.