Yhdysvaltojen poliittista keskustelua hallitsee tänä syksynä välivaalit, mutta palstatilaa saavat reilusti myös uudet turvallisuus- ja  puolustusstrategiat sekä ensi vuoden ennätyssuuri puolustusbudjetti. Bidenin hallinto jatkaa presidentti Trumpin aloittamaa siirtymää terrorisminvastaisista operaatioista suurvaltakilpailuun, mutta selviä eroavaisuuksiakin painotuksissa on löydettävissä.

Tässä kaksiosaisen artikkelin ensimmäisessä osassa tarkastellaan presidentti Joe Bidenin hallinnon strategisia tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseksi. Myöhemmin ilmestyvä toinen osa käsittelee tarkemmin puolustusministeriön budjettiehdotuksen sisältöä, eli miten strategia konkretisoituu käytännössä.

Strategiatyö on viivästynyt

Yhdysvalloissa uusi hallinto julkaisee perinteisesti ensimmäisen vuotensa aikana presidentin allekirjoittaman kansallisen turvallisuusstrategian (National Security Strategy), jota Pentagon täsmentää kansallisella puolustusstrategialla (National Defense Strategy). Vuoden 2021 maaliskuussa Valkoinen talo julkaisi heti presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisten jälkeen kansallisen turvallisuuden ohjausasiakirjan, jolla uusi hallinto teki selkeän suunnanmuutoksen edellisestä turvallisuusstrategiasta ennen varsinaisen strategian julkaisua. Trumpin Amerikka ensin -lähestymistapa sai väistyä aktiivista demokratiaa korostavan globaalin yhteistyön tieltä. Myös ympäristöuhat ja sosiaaliset riskit palasivat osaksi strategiaa.

Lyhytikäiseksi tarkoitetun ohjausasiakirjan merkitys kasvoi odotettua suuremmaksi Venäjän aloitettua hyökkäyksensä Ukrainaan helmikuussa. Pentagon joutui muodostamaan kansallisen puolustusstrategiansa ilman uutta turvallisuusstrategiaa, jotta sen linjaukset ehtivät maaliskuussa kongressille jätettyyn ennätyssuureen 773 miljardin dollarin puolustusbudjettiesitykseen vuodelle 2023. Salainen puolustusstrategia luovutettiin budjettiesityksen yhteydessä kongressille. Siitä julkaistiin lyhyt julkinen tiivistelmä, jota täyden julkisen version piti seurata ”lähiviikkoina”. Lopulta lokakuussa Valkoinen talo julkaisi turvallisuusstrategiansa ja myös puolustusstrategian julkisen version.

Sama näkymä, erilaiset havainnot

Strategiaa tarkastellaan usein mitä-, miten- ja millä-kysymysten (Ends, Ways, Means) avulla. Tavoitteiltaan Bidenin turvallisuusstrategia on monelta osin jatkumoa kylmän sodan jälkeiselle holistiselle ja liberalistiselle, keskinäisriippuvuutta korostavalle näkemykselle turvallisuudesta. Se painottaa demokraattisten valtioiden yhteistyön merkitystä (Suomen prosessissa oleva Nato-jäsenyyskin mainitaan esipuheessa) ja pyrkii näyttämään autokratioille esimerkkiä osoittamalla demokratian toimivuus käytännössä. 

Kolmesta prioriteettitavoitteesta kaksi käsittelevät globaaleja haasteita, kuten ilmastonmuutosta, ruoka- ja energiaturvallisuutta sekä pandemioita, ja kansainvälisen sopimisen merkitystä teknologian, kyberavaruuden ja talouden osa-alueilla. Kolmas ja ylimmäksi nostettu tavoite taas on kuin suoraan Ronald Reaganin hallinnon kynästä: strategisen ylivoiman säilyttäminen Kiinaan verrattuna ja Venäjän laajentumispyrkimysten patoaminen. Tämä suurvaltojen keskenään ristiriitaisia intressejä painottava pääteema periytyy Trumpin hallinnon strategiasta. Kahden perättäisen presidentin tulkinta strategisista haasteista on yhteneväinen lukuun ottamatta ilmastonmuutosta, mutta niiden keinovalikoima ja sävy ovat todella erilaiset. Vaikka Trumpin hallinnon strategia katsoi yhteistyön ja globaalin läsnäolon olevan myös Yhdysvaltojen etu, Trump näki koko muun maailman yrittävän hyötyä Yhdysvaltojen kustannuksella. Tätä vastaan tuli taistella maksimoimalla oma etu ja suhtautumalla kriittisesti liittolaisuuksiin, joista ei ole suoraa hyötyä omalle kansalle. Tämä koski sekä taloudellista että sotilaallista toimintaa. 

Biden käsittelee taloudellista ja sotilaallista kilpailutilannetta yhtä vakavasti, mutta näkee maailman positiivisemmassa valossa. Esimerkiksi energia- ja ruokakriisit ovat hänen hallinnolleen globaaleja ongelmia, joihin on löydettävä yhteisiä ratkaisuja. Pelkästään Yhdysvaltojen edun turvaaminen ei riitä. Turvallisuusstrategian esipuheen sanoin: ”If parents cannot feed their children, nothing else matters”. Tällä halutaan todennäköisesti ilmaista, että sisäänpäin käpertyminen ei riitä, jos levottomuus kasvaa ympärillä. Tosin myös Bidenin strategia korostaa omavaraisuuden kasvattamista puolustustarvikkeiden hankinnassa.

Bidenin hallinnon strategiat eivät ole vakuuttaneet asiantuntijoita käytännön toimilla, joilla pitäisi saada säilytettyä etumatka Kiinaan, etenkään talouden osalta.

Klikkaa twiitataksesi.

Kansainväliset järjestöt ja sopimukset olivat Trumpille vallankäytön väline Yhdysvaltojen etujen ajamiseksi. Bidenille ne taas näyttäytyvät foorumeina, joissa demokraattiset valtiot voivat yhteistyöllä päästä tuloksiin, joita autokratioissa kadehditaan. Esimerkkinä mainitaan Naton yhtenäisyys ja päättäväisyys Venäjän hyökkäyksen jälkeen, mikä mahdollisti lamaantumisen sijaan Naton strategisen konseptin uudistamisen sekä Suomen ja Ruotsin kutsumisen liittokunnan jäseniksi keskellä Euroopan suurinta kriisiä toisen maailmansodan jälkeen.  

Ydinaseiden paluu

Realistinen näkemys suurvaltakilpailun luonteesta on periytynyt myös puolustusstrategian kolmiportaiseen uhka-ajatteluun, jossa on havaittavissa suurin muutos suhteessa aiempiin strategioihin. Tähän asti Venäjää ja Kiinaa on käsitelty tasavertaisina revisionistisina valtioina, jotka haluavat muuttaa maailmanjärjestystä mieleisekseen. Yhdysvaltojen puolustusministeri Lloyd Austinin johdolla niitä käsitellään kuitenkin nyt erillisinä tapauksina, mikä selkeyttää strategista ajattelua.

Pentagon näkee pitkällä aikavälillä Kiinan merkittävimpänä haasteena kansalliselle ja Yhdysvaltojen liittolaisten turvallisuudelle. Kiinan kasvava sotilaallinen suorituskyky kykenee nykykehityksellä haastamaan Yhdysvallat laaja-alaisesti Tyynenmeren alueella jo vuosikymmenen lopussa. Presidentti Vladimir Putinia ei varmasti miellytä Venäjän putoaminen ”kakkoskoriin”, eli ainoastaan akuutiksi turvallisuusuhaksi. Venäjän asevoimien odotettua heikompi esitys on vahvistanut mielikuvaa Venäjästä sotilaallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti hiipuvana valtiona, jonka pelotevaikutus perustuu ainoastaan ydinaseisiin. Kolmas uhkataso koostuu pysyvän alueellisen uhan aiheuttavista Iranista, Pohjois-Koreasta ja väkivaltaisista ääriryhmistä.

Keinojen osalta julkiset ylätason strategiat ovat yleensä täynnä itsestäänselvyyksiä, kuten ”rakennetaan mahdollisimman tappavat joukot”, tai muotisanoja, joita viime vuosina ovat olleet esimerkiksi verkottuneisuus, tekoäly ja resilienssi. Uusin budjettiesitys sisältää kaikkia edellä mainittuja, mutta myös konkreettisia keinoja, kuten vanhasta kalustosta luopumista investointien eteen. Silti asiantuntijat ovat moittineet, että viime vuosien strategiat ovat olleet liian heppoisia, jotta kutistuva etumatka Kiinaan nähden saataisiin kasvuun.

Kolmen vuosikymmenen tauon jälkeen tärkeimmäksi strategisen pidäkkeen kehityskohteeksi nostetaan ydinasetriadin modernisaatio. Sen lisäksi pitkän kantaman iskukyvyn kehittäminen kaikissa puolustushaaroissa nähdään keskeisenä keinona menestyä taistelussa.

Merkittävää panostusta halutaan myös valmiuden kehittämiseen, mikä käytännössä tarkoittaa lisääntyvää harjoittelua kumppaneiden kanssa Kiinan ja Venäjän läheisyydessä, lentotuntien ja alusvuorokausien määrän kasvattamista, korkean valmiuden joukkojen määrän kasvattamista ja materiaalin sijoittamista oletetuille operaatioalueille isäntämaasopimusten avulla. Yhdysvalloilla ei ole halua sijoittaa Eurooppaan enempää pysyviä joukkoja, mutta sen läsnäolo mantereella vahvistuu silti edellä mainittujen keinojen avulla.

Kansainväliset järjestöt ja sopimukset olivat Trumpille vallankäytön väline Yhdysvaltojen etujen ajamiseksi. Bidenille ne taas näyttäytyvät foorumeina, joissa demokraattiset valtiot voivat yhteistyöllä päästä tuloksiin, joita autokratioissa kadehditaan.

Klikkaa twiitataksesi.

Asehankintojen ja valmiuden kehittämisen lisäksi puolustusstrategiassa esitetään investointeja henkilöstöön ja tutkimukseen. Kuten sota Ukrainassa on osoittanut, suurikaan armeija ei ole tehokas, mikäli henkilöstö ei ole sitoutunutta ja ammattitaitoista, eikä materiaalia hyödynnetä täysimääräisesti. Henkilöstöstä huolehtiminen voi näin ollen olla merkittävä tekijä Kiinan voittamisessa. Ukrainassa on myös nähty laajassa mittakaavassa miehittämättömien lavettien, satelliittien, täsmäaseiden ja muun teknologian merkitys nykyaikaisessa sodankäynnissä, joten kehityksen on saavutettava myös taistelevat joukot.

Liike Aasiaan jatkuu

Yhdysvallat näki jo hyvissä ajoin viime vuoden puolella mahdollisuuden saada Venäjä pelaamaan itsensä ulos Euroopan hegemoniakamppailusta. Tiedustelu on perinteisesti ollut toimiala, jolle leikkisästi kärjistäen jaettu tieto on ollut menetetty tieto. Tuntuikin lähes luonnonvastaiselta, kun Yhdysvallat yhdisti strategisen tiedustelutiedon jakamisen informaatiosodankäyntiinsä. Yhdysvallat  piti maailman tietoisena Venäjän aikomuksista, vaikkei sitä todeksi haluttukaan uskoa ennen hyökkäyksen alkamista. Näin Venäjä menetti strategisen yllätyksen edun ja nopean voiton mahdollisuuden. Yhdysvallat taas oli välittömästi valmis heikentämään Venäjää auttamalla Ukrainaa.

Sodan alettua Yhdysvallat on antanut Ukrainalle tiedustelutietoa, jolla se on kyennyt käyttämään vähiä resurssejaan tehokkaasti, sekä aseapua yli 17 miljardilla dollarilla. Summa kuulostaa suurelta, mutta esimerkiksi terrorisminvastainen sota Lähi-idässä maksoi pahimmillaan miljardin päivässä, eikä amerikkalaisten sotilaiden henki ole vaarassa Ukrainassa. Ukrainalaiset sotivat siis tällä hetkellä myös sen puolesta, että Yhdysvallat voi jatkossa keskittyä entistä enemmän Kiinaan.

Bidenin hallinnon strategiat eivät ole vakuuttaneet asiantuntijoita käytännön toimilla, joilla pitäisi saada säilytettyä etumatka Kiinaan, etenkään talouden osalta. Kritiikkiä ovat herättäneet myös Lähi-idän saama vähäinen huomio sekä ristiriita demokraattisten arvojen julistamisen ja Saudi-Arabian kanssa tehtävän yhteistyön välillä. Puutteistaan huolimatta Bidenin hallinnon strategioiden priorisoinnit ja ajallisen perspektiivin hahmottaminen ovat huomattavasti paria edellistä hallintoa selkeämmät.

Kirjoittaja: Olli Saarinen

Editointi: Heljä Ossa, Peppi Heinikainen, Emmi Kivi

Kielenhuolto: Sannimari Veini