Karoliina Hurri on vieraileva tutkija Arktisen keskuksen ”Ilmastovastuun normi monenkeskisen yhteistyön kivijalaksi?” -projektissa. Hän viimeistelee maailmanpolitiikan väitöskirjaansa odotuksista Kiinan ilmastojohtajuudelle Helsingin yliopistossa. Hurri seurasi COP27-kokousta paikan päällä erityisesti Kiinan näkökulmasta.  

YK:n vuotuinen ilmastokokous (COP27) Egyptin Sharm El-Sheikhissä päättyi monen kokousta seuranneen mielestä pettymykseen. Kiina on viimeisen vuosikymmenen aikana asetettu usein syntipukin tai jarruttelijan rooliin YK:n ilmastokokouksien yhteydessä. Kritiikki on osin aiheellista – mutta toisaalta osa syytöksistä koostuu varsin värittyneestä eurooppalaisesta tai länsimaalaisesta näkökulmasta. 

Kiinan rooli kansainvälisessä ilmastopolitiikassa on muuttunut merkittävästi vuoden 2009 Kööpenhaminan kokouksesta, jolloin maa kieltäytyi vahvasti sitovista päästövähennystavoitteista ja sitä syytettiin kehittyvien maiden taakse piiloutumisesta. Vuonna 2020 Kiinan presidentti Xi Jinping ilmoitti maan tähtäävän hiilineutraaliuteen vuoteen 2060 mennessä, ja vuonna 2021 Kiina ilmoitti lopettavansa uusien hiilivoimahankkeiden rahoittamisen ulkomailla. Samana vuonna Kiinan valtioneuvosto ja kommunistisen puolueen keskuskomitea julkaisivat 1+N-politiikkakehyksen, jonka on selitetty varmistavan, että Kiina saavuttaa ilmastotavoitteet. 

Näihin tavoitteisiin sisältyy hiilineutraaliustavoitteen lisäksi lyhyemmän tähtäimen tavoitteita, kuten Kiinan päästöjen taittuminen ennen vuotta 2030. Xi on kuvannut Kiinan tavoittelevan maailman jyrkintä ja nopeinta laskua päästöhuipusta hiilineutraaliuteen. Pelkkien puheiden ohella Kiina on myös osoittanut johtajuutta esimerkiksi aurinkovoiman kasvattamisessa ja sähköajoneuvojen laajemman käyttöönoton edistämisessä. COP27-kokouksen yhteydessä järjestetyssä oheistapahtumassa Berkeleyn yliopiston ilmasto-ohjelman johtaja Ethan Elkind totesikin, että se, mitä Kiina on saavuttanut aurinkovoiman globaalin hinnan laskemisessa, tullaan seuraavaksi näkemään akkuteknologian kohdalla. 

Tästä kehityksestä huolimatta esimerkiksi Yhdysvallat vaati COP27-kokouksen yhteydessä, että “ilmastopahiksen” rooli pitäisi antaa Yhdysvaltojen sijasta Kiinalle. Nykytietämyksen mukaan maapallon keskilämpötilan nousu pitää rajata alle 1,5 asteeseen suhteessa esiteolliseen aikaan. Uusimpien arvioiden mukaan tavoitteen saavuttamiseksi käytössä oleva hiilibudjetti ylitetään nykyisellä päästökehityksellä alle yhdeksässä vuodessa. Hiilibudjetilla tarkoitetaan hiilidioksidin määrää, joka voidaan päästää ilmakehään ilmastotavoitteeseen suhteutettuna. 

Lienee kaikille selvää, että syyttelyn ja vastuunpakoilun sijasta jokaisen osapuolen kiireellisiä toimia tarvitaan. Nämä toimet vaativat yhteistyötä, jossa syyttelyä puretaan siltojen rakennusmateriaaliksi. Siltojen rakentamiseksi on paikallaan katsoa muutamia väitteitä Kiinasta myös Kiinan näkökulmasta.

Väite 1. Kiinan hiilineutraaliustavoite vuodelle 2060 ei ole yhtä kunnianhimoinen kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen vuodelle 2050 asetettu tavoite 

Kiinan hiilineutraaliuslupaus rinnastetaan usein Yhdysvaltojen tai Euroopan unionin (EU) vastaaviin tavoitteisiin, joissa hiilineutraalius pyrittäisiin saavuttamaan vuoteen 2050 mennessä. Kiinan lupaus ei ole Pariisin sopimuksen tavoitteiden kanssa linjassa, ja siksi on totta, että sitä pitäisi aikaistaa. Kuitenkin lupausten kunnianhimoa ei voida päätellä vain vertaamalla lupausten vuosilukua.

Kiina on tällä hetkellä maailman eniten päästöjä aiheuttava valtio absoluuttisten vuosittaisten päästöjen mukaan mitattuna, mutta ilmaston lämpenemiseen vaikuttavat tämän hetken vuosittaisten päästöjen lisäksi historialliset päästöt. Yhdysvallat on aiheuttanut huomattavasti enemmän päästöjä kuin Kiina, ja nykyisellä päästökehityksellä etumatka Kiinaan kokonaispäästöjen määrän osalta säilyy myös tulevaisuudessa. 

Yhdysvallat on aiheuttanut huomattavasti enemmän päästöjä kuin Kiina, ja nykyisellä päästökehityksellä etumatka Kiinaan kokonaispäästöjen määrän osalta säilyy myös tulevaisuudessa.

Klikkaa twiitataksesi.

Hiilineutraaliustavoitteen kunnianhimoa voidaan lähestyä kahdesta näkökulmasta: globaalin kehityspolun ja oikeudenmukaisen hiilibudjetin avulla. Globaalin kehityspolun lähestymistavan mukaan kaikkien maiden tulee taittaa päästöt vuoteen 2025 mennessä, puolittaa päästöt vuoteen 2030 mennessä ja saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. Tämä lähestymistapa asettaa länsimaat parempaan valoon, koska se ei ota huomioon historiallisia vastuita eikä Pariisin sopimukseen kirjattua tunnustusta siitä, että kehittyvien maiden päästöjen taittuminen saattaa kestää kauemmin. 

Tämän takia kehittyvät maat puoltavat toista lähestymistapaa: oikeudenmukaista hiilibudjettia. Jos jäljellä oleva hiilibudjetti jaetaan reilusti historiallisten vastuiden mukaan, Yhdysvalloilla ja muilla länsimailla on siitä jäljellä huomattavasti pienempi osuus, jolloin niiden pitäisi saavuttaa hiilineutraalius jo ennen vuotta 2050. Kiinan vuoden 2060 hiilineutraaliustavoitteen pitäisi olla toki kunnianhimoisempi, mutta historialliset vastuut huomioon ottaen Yhdysvaltojen 2050 tavoite ei ole sekään kunnianhimoinen. Näiden kahden tavoitteen rinnastaminen vain vuoden perusteella saattaa helposti johtaa harhaanjohtaviin tulkintoihin länsimaiden ilmastotavoitteiden kunnianhimosta.

Väite 2. Kiinan presidentin poissaolo COP27-kokouksessa on osoitus Kiinan ilmastopolitiikan tahtotilasta

Xi ei osallistunut YK:n ilmastokokoukseen viime vuonna Glasgow’ssa eikä tänä vuonna Sharm El-Sheikhissä. Glasgow’ssa Xin poissaoloa korostivat puheissaan niin Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Joe Biden kuin entinen presidentti Barack Obama. Kritiikkien yhteydessä ei mainittu poissaolon johtuvan pandemiatilanteesta, jonka aikana Xi ei matkustanut ulkomaille, vaan pyrki osallistumaan Glasgow’nkin kokoukseen videon välityksellä. 

Tänä vuonna Xin poissaolon merkitystä korostettiin taas useissa yhteyksissä ilman, että poissaoloa perusteltiin. Poissaoloon vaikutti muun muassa se, että Xi osallistui samaan aikaan G20-kokoukseen Balilla, Indonesiassa. Xi olisi saattanut ehtiä Balin lisäksi myös Sharm El-Sheikhiin kuten Biden, mutta Kiina on korostanut, että ilmastopolitiikassa teot merkitsevät enemmän kuin johtajien puheet. Presidentin poissaolosta huolimatta Kiina osallistui kokoukseen 65 henkilön delegaatiolla ja järjesti kokouksen ohella paljon oheistapahtumia.

Lisäksi Kiinan tiukan koronapolitiikan takia Xin ulkomaanmatkat ovat olleet yleisestikin todella vähäisiä; G20-kokous oli vasta Xin toinen matka pandemian jälkeen. Yhdysvaltojen ja Kiinan tulehtuneiden välien takia maiden presidenttien kohtaaminen G20-kokouksessa osoittautui myös globaalille ilmastopolitiikalle merkittäväksi. Tämän takia yleistyksiä poissaolojen merkityksestä ei pitäisi tehdä heikoin perustein, eikä poissaolo aina kerro yksiselitteisesti ilmastopolitiikan tahtotilasta. 

Väite 3. Kiinalla ei ole kunnianhimoa fossiilisista polttoaineista luopumiseen

Viime vuonna Glasgow’n loppumetreillä käytiin taistelua siitä, kirjataanko kokouksen loppupäätelmiin hiilestä muoto vähentäminen vai luopuminen. Kunnianhimoisemman sanamuodon, luopumisen, vesittäjiksi tunnistettiin laajasti Kiina ja Intia. Tämän vuoden COP27-kokouksessa Intia ajoi hiilen vaihtamista “kaikkiin fossiilisiin polttoaineisiin” osaltaan välttääkseen viime vuoden syytöksiä ja sai tukea ehdotuksellaan. 

Hiilivoimaan keskittyminen on Kiinalle ja Intialle hyvin vaikea kysymys. Kiina on ylivoimaisesti maailman suurin hiilivoiman tuottaja ja kuluttaja. Kiina on kuitenkin asettanut tavoitteekseen vuonna 2021 julkaistuissa ilmastopoliittisessa toimintasuunnitelmassa sekä toimintaohjeissa hiilenkulutuksen tiukan rajoittamisen 14. viisivuotissuunnitelman aikana vuosina 2021–2025 ja vähentää hiilenkulutusta asteittain 15. viisivuotissuunnitelman aikana vuosina 2026–2030. Hiilivoiman osuuden on ennustettu kattavan alle puolet Kiinan kokonaisenergiankulutuksesta vuoteen 2026 mennessä. Lisäksi uusiutuvan energian saralla Kiinan vauhti on monella mittarilla edellä muita. Huolimatta tästä positiivisesta kehityksestä on Kiinan tehtävä kunnianhimoisempia toimia fossiilisten polttoaineiden nopeaan alasajoon. 

Kansalliset toimet ja kehityssuunnat niin Kiinassa kuin länsimaissakin kertovat usein enemmän todellisesta kunnianhimosta.

Klikkaa twiitataksesi.

Kuitenkin kunnianhimoisempia toimia tarvitaan myös länsimaissa, ja siksi näkökulman rajaaminen vain hiilivoimaan ohjaa liiallisesti huomion Intiaan ja Kiinaan. Vaikka hiili on fossiilisista polttoaineista saastuttavin, yksin sen alasajo ei riitä. Lisäksi esimerkiksi Intia muistutti viime vuonna Glasgow’ssa, että jokaisella valtiolla on oikeus päättää itse, miten hiilineutraaliuteen päästään. Jos näkökulmaa laajennetaan ja mukaan otetaan myös öljy ja kaasu, on fossiilisten polttoaineiden alasajo vaikea kysymys myös EU:lle ja Yhdysvalloille.

Vaikea kysymys ei rajoitu näiden alueiden rajojen sisälle vaan esimerkiksi eurooppalaiset yritykset löytyvät korkealta listalla toimijoista, jotka rahoittavat fossiilisten polttoaineiden kasvua Afrikassa. Lisäksi esimerkiksi Suomeen tuotavien tavaroiden ja palveluiden kulutus lisää osaltaan esimerkiksi hiilivoiman päästöjä Kiinassa. Näiden syiden takia on hyvä pitää mielessä, että kansalliset toimet ja kehityssuunnat niin Kiinassa kuin länsimaissakin kertovat usein enemmän todellisesta kunnianhimosta kuin sitoutuminen lupauksiin yksittäisen ilmastokokouksen loppupäätelmässä. 

Väite 4. Kiinan pitäisi rahoittaa vahinkojen ja menetysten korvaamista 

Yksi COP27-kokouksen haastavimmista kysymyksistä oli vahinkojen ja menetysten korvaaminen kehittyville maille. Erityisesti EU vaati rahoituksen määrittelemistä sillä tavoin, että Kiinan kaltaiset valtiot eivät voisi hyötyä rahastosta. Neuvotteluviikkojen aikainen EU:n ja Yhdysvaltojen vastustus uuden rahaston perustamisesta kääntyi osassa uutisista jopa niin, että “Kiina on ollut haasteena ilmastorahaston edistämiselle”. Kiinan yksilöinti vaatimuksissa on mielenkiintoista, sillä tutkimusten mukaan Kiina ei ole edes varteenotettavien uusien ilmastorahoituksen maksajien listalla, kuten esimerkiksi Israel, Qatar ja Singapore ovat. 

Kiinan siirtyminen maksajien puolelle on hyvin epätodennäköistä, jos kysymystä katsotaan Kiinan perspektiivistä. Ilmastorahoitus on määritelty rikkaiden länsimaiden vastuuksi niiden suurempien päästöjen ja taloudellisten mahdollisuuksien takia. Kiina on tätä kautta perustellen usein korostanut eroaan kehittyneisiin maihin kansainvälisessä ilmastopolitiikassa ja korostanut halukkuutaan vapaaehtoiseen ilmastorahoitukseen. COP27-kokouksessa maa painotti tehostavansa tulevaisuudessa globaali etelä–etelä -ilmastorahoitustaan. Etelä–etelä-yhteistyön muodossa Kiina on tukenut muita kehittyviä maita ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja sopeutumisessa muun muassa rahoituksen ja kapasiteettien vahvistamisen avulla. 

Kiinan siirtyminen maksajien puolelle on hyvin epätodennäköistä, jos kysymystä katsotaan Kiinan perspektiivistä.

Klikkaa twiitataksesi.

Olisi vaikeaa nähdä, että Kiina luopuisi vapaaehtoisesta asemastaan ja tästä omin ehdoin määritellystä rahoitusmuodosta tilanteessa, jossa länsimaat eivät ole täyttäneet omia aikaisempia velvoitteitaan ilmastorahoituksen osalta. Lisäksi keskustelussa on tärkeää muistaa, että Kiinan kieltäytyminen rahoittajan roolista ei tarkoita suoraviivaisesti sitä, että maa näkisi itsensä rahoituksen saajana. Esimerkiksi Vihreän ilmastorahaston perustamisen (2010) jälkeen Kiina on hakenut rahoitusta vain yhdelle projektilleen. 

Sopu rahaston perustamisesta saatiin COP27-kokouksen loppumetreillä, mutta tarkemmat ehdot jäivät uuden komitean ratkottaviksi. Rahoitus tulee epäilemättä nousemaan yhdeksi teemaksi myös ensi vuonna Dubaissa järjestettävässä COP28-kokouksessa. Kiinan asema rahoituskysymyksessä herätti paljon tunteita ja kritiikki maata kohtaan on odotettavaa myös ensi vuoden ilmastokokouksen yhteydessä. Yhden maan yksilöinnin sijaan rahoitusvaatimusten perusteluja pitäisi kuitenkin avata läpinäkyvästi tutkimukseen pohjaten. 

Siltojen merkitys 1,5 asteen tavoitteelle

Erilaisuudesta huolimatta ilmastoyhteistyö maailman suurimman päästäjän kanssa on tärkeää. Vaikka Kiinan ilmastotoimet ovat kunnianhimoisempia kuin vielä kymmenen tai edes viisi vuotta sitten, ei toimia voida kuitenkaan (ainakaan vielä) määritellä kokonaisuudessaan kunnianhimoisiksi, koska ne eivät ole 1,5 asteen tavoitteen polulla. Kritiikki Kiinaa kohtaan on siis perusteltua, mutta ilmastotoimien vauhdittamiseksi ei ole kenenkään etu, että vahvistetaan jo vanhentuneita ajatuksia siitä, että Kiinan päästöt kasvaisivat hallitsemattomasti tai sitä että, Kiinan voisi suoraviivaisesti olettaa jarruttavan kunnianhimoa COP-kokouksien yhteydessä – varsinkaan, jos näiden argumenttien avulla yritetään perustella länsimaiden ilmastopolitiikkaa kunnianhimoiseksi. 

Luottamuspula vaikeuttaa ilmastoneuvotteluiden etenemistä ja siten Pariisin tavoitteiden saavuttamista.

Klikkaa twiitataksesi.

Eurooppalaisen tai yhdysvaltalaisen neuvotteluagendan vastustamisen ei voida olettaa tarkoittavan kunnianhimon jarruttamista. Luottamuspula globaalin etelän ja pohjoisen välillä on kasvanut rikkaiden maiden täyttämättömien lupausten takia. Luottamuspula vaikeuttaa ilmastoneuvotteluiden etenemistä ja siten Pariisin tavoitteiden saavuttamista. Keskinäisen luottamuksen rakentaminen vaatisi kriittistä tarkastelua siitä, kenen näkökulmista ilmastokokouksien ”epäonnistumiset” ja syytökset määritellään. 

Kirjoittaja: Karoliina Hurri

Editointi: Eero Tuorila

Kielenhuolto: Ida Andersson