Hae mukaan The Ulkopolitistiin!
The Ulkopolitist | 19.05.2023
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ymmärrys on korostunut niin kaduilla kuin kabineteissa viime aikoina. The Ulkopolitistissa haluamme ylläpitää ja parantaa moniäänistä, laadukasta ja lahjomatonta keskustelua kansainvälisistä ilmiöistä ja tapahtumista.
Haemme julkaisukaudelle 2023-2024 verkkolehtemme toimitukseen jälleen mukaan uusia, motivoituneita tekijöitä, jotka jakavat palomme maailman tutkiskeluun ja analysointiin.
Julkaisu pyörii rakkaudesta lajiin -periaatteella eli raa’alla vapaaehtoisvoimalla.
Vastineeksi työstä lupaamme roppakaupalla yhteisöllisyyttä ja hyödyllisiä verkostoja. Toimituksen jäsenenä opit arvokkaita taitoja, haastat ajatteluasi ja pääset tekemään uusia aluevaltauksia. Alustamme tarjoaa näkyvyyttä tekemisellesi ja mahdollisuuden rakentaa asiantuntijaprofiiliasi.
The Ulkopolitist on vuonna 2011 perustettu ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä kansainvälisen politiikan ilmiöitä käsittelevä verkkomedia. Ydintoimintaamme ovat kolme kertaa viikossa julkaistavat analyysit, kommentit ja arviot. Järjestämme tapahtumia, teemme erilaisia yhteistyöprojekteja ja -kampanjoita sekä toimimme aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Lisäksi julkaisemme suosittua podcastia.
Kollektiivimme koostuu noin sadasta tekijästä. Maantieteellinen sijainti ei ole kynnyskysymys, sillä toimituksemme arki pyörii digitaalisesti Slack-alustalla. Tämän lisäksi tapaamme kuukausittain toimituskokouksissa sekä muissa virallisissa ja vähemmän virallisissa tapaamisissa.
Lisätietoa ulkopolitisteista löytyy täältä. Verkkomedian taustoista voi lukea täältä.
Arvostamme tekijäjoukossamme moniarvoisuutta ja -äänisyyttä, joten rohkaisemme kaikenlaisista taustoista tulevia tekijöitä hakemaan mukaan.
Etsimme tulevalle kaudelle joukkoomme erityisesti seuraavia tekijöitä:
Aasia ja Tyynimeri
Kirjoittajia: Aasia ja Tyynimeri -toimitus etsii joukkoonsa kirjoittajia, jotka osaavat avata alueen talouden, turvallisuuden ja politiikan kiemuroita. Tilausta olisi erityisesti kirjoittajille, jotka ovat kiinnostuneita Kaakkois-, Etelä- ja Keski-Aasian sekä Korean niemimaan politiikasta. Eikä hätää, vaikka oma osaamisesi ei näihin alueisiin keskittyisikään – toivotamme tervetulleeksi hakemukset kaikilta, joilta kirjoittaminen Aasian ja Tyynenmeren alueesta kiinnostaa!
Afrikka
Kirjoittajia: Saharan eteläpuolisen Afrikan toimitus etsii riveihinsä yhtä tai kahta uutta kirjoittajaa. Asiantuntemus esimerkiksi ranskankielisen Afrikan maista olisi tervetullut lisä nykyiseen joukkoomme. Myös vankka osaaminen jostakin laajemmasta teemasta katsotaan eduksi. Jos olet motivoitunut ja oma-aloitteinen kirjoittaja, hae mukaan!
Latinalainen Amerikka
Kirjoittajia ja toimittajia: Latinalaisen Amerikan pieni, mutta innostunut tiimi hakee joukkoonsa latinalaista Amerikkaa ja Karibiaa tuntevia kirjoittajia ja toimittajia. Oletko perehtynyt Andien alueeseen, Brasilian politiikkaan tai vaikkapa Kiinan kasvavaan vaikutusvaltaan Latinalaisessa Amerikassa? Kerro hakemuksessa osaamisestasi ja mainitse, kummasta roolista olisit kiinnostunut. Hyvät pohjatiedot ja analyyttinen ote ovat molemmissa tehtävissä eduksi.
Pohjois-Amerikka
Kirjoittajia ja toimittajia: Pohjois-Amerikan toimitus hakee riveihinsä uutta kirjoittajaa ja toimittajaa. Asiantuntemus Yhdysvaltain sisä- ja ulkopolitiikasta on tässä toimituksessa ensisijaista. Mahdollinen erityisosaaminen Kanadasta on eduksi. Kannattaa myös mainita, jos olet keskittynyt alueen asioiden seurannassa joihinkin tiettyihin teemoihin.
Toimitussihteeri: Haemme Pohjois-Amerikkaa hyvin tuntevaa henkilöä Pohjois-Amerikan tiimin toimitussihteeriksi. Toimitussihteerin vastuulla on huolehtia tekstien toimitusprosessista ja julkaisusta. Toimitussihteeri työstää juttuideoita kirjoittajien kanssa sekä osallistuu editoijana tekstien työstöön. Yhdysvaltain politiikan ja suurvaltasuhteiden tuntemus on tehtävässä tärkeää, sillä valtaosa toimituksen julkaisuista käsittelee Yhdysvaltain sisä- ja ulkopolitiikkaa.
Eurooppa
Kirjoittajia: Eurooppa-toimitus etsii ainakin yhtä uutta kirjoittajaa tuottamaan sisältörikasta analyysia eurooppalaisesta politiikasta ja turvallisuudesta. Oli kyse sitten asiantuntijuudesta EU:n elinkeinopolitiikassa, baltialaisten kulttuurien syvävirtauksissa tai baskien kielipolitiikan koukeroissa, Eurooppa-toimitus on juuri sinun paikkasi. Jos siis omaat näkemystä ja tietotaitoa jonkin Euroopan maan, instituution tai alueen politiikasta ja kynä pysyy kädessä, älä epäröi hakea mukaan.
Toimittajaa: Eurooppaa käsittelevä tiimimme etsii myös toimittajaa – intohimoista tekstityöläistä, joka löytää jutulle kuin jutulle rakenteellista palautetta, punaista lankaa ja auttaa kirjoittajaa hiomaan tekstin julkaisukuntoon julkaisua edeltävän prosessin aikana. Substanssipuolen osaamista ei katsota ainakaan haitaksi! Toimittajan ja kirjoittajan roolit eivät ole toisiaan poissulkevia: sama henkilö voi kyllä hoitaa molempia tehtäviä ja hakemuksessa kannattaa mainita mahdollinen kiinnostus molempiin tehtäviin.
Konfliktit ja turvallisuus
Kirjoittajia ja toimittajia: Konfliktit ja turvallisuus -toimitus hakee yhtä–kahta uutta tekijää. Tärkeintä on aito kiinnostus sukeltaa globaalien turvallisuuskysymysten pariin ja tahto tarjota laadukasta analyysia esimerkiksi suurvaltakilpailun käänteistä, terrorismin tutkimuksesta tai ilmastonmuutoksen aiheuttamista kriiseistä. Kerro hakemuksessasi kiinnostuksenkohteistasi ja siitä, haluaisitko riveihimme kirjoittajaksi vai kiinnostaisiko sinua tekstien editointi toimittajan roolissa.
Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka
Kirjoittajia: Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka -toimitus hakee joukkoonsa kirjoittajia. Tärkeintä on oma-aloitteisuus ja motivaatio tuottaa laadukasta analyysia alueen ilmiöistä ja paikallisista todellisuuksista. Erityisesti kaivataan seuraavien maiden tuntijoita: Algeria, Bahrain, Egypti, Iran, Irak, Jordania, Kuwait, Libanon, Libya, Mauritania, Marokko, Oman, Qatar, Saudi Arabia, Syyria, Tunisia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Jemen. Mikäli sinua kiinnostaa Lähi-idän dynamiikka ja paikka maailmanpolitiikassa laajemmin, olet myös erittäin tervetullut hakemaan joukkoomme.
Toimittajia: Lähi-itä -tiimissä on vapaana myös toimittajan rooli, päätehtävänä tekstien viilaaminen yhdessä kirjoittajan kanssa julkaisukuntoon. Myös kirjoittajat voivat toimia toimittajan roolissa, joten ilmoita hakemuksessa, mikäli kiinnostuit molemmista tehtävistä.
Toimitussihteeri: Haemme lisäksi Lähi-itää tuntevaa henkilöä toimitussihteerin rooliin vastaamaan juttujen valmistumisesta ja julkaisusta ajallaan.
Suomi
Kirjoittajia: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan keskittynyt toimituksemme rekrytoi uusia kirjoittajia. Suomi-toimituksessa tärkeää on kyky tarkastella kansainvälistä politiikkaa Suomi-linssien, mutta ei -silmälappujen kautta. Arvostamme rohkeaa, kyseenalaistavaakin kirjoittamistyyliä, joka silti perustuu vahvalle ulko- ja turvallisuuspoliittiselle asiantuntijuudelle. Laajan turvallisuuden kysymyksiin liittyvä osaaminen on myös tervetullutta.
Viestintä- ja tapahtumatiimi
Viestijöitä: Liikutko ketterästi sosiaalisen median kanavissa? Osaatko viestiä vaikuttavasti, löytyykö sinulta visuaalista silmää? Hae mukaan The Ulkopolitistin viestintä- ja tapahtumatiimiin! Viestijänä saat helikopterinäkymän verkkomedian koko toimintaan ja pääset edistämään paremman ulkopoliittisen keskustelun vaikuttavuutta.
Osana tiimiä pääset popularisoimaan ulko- ja turvallisuuspoliittisesti polttavia aiheita sekä toteuttamaan ajankohtaisia sidosryhmätapahtumia. Uuden verkkosivun myötä aiomme ensi kauden aikana elävöittää The Ulkopolitistin viestintäkanavia ja kehittää uutiskirjeformaattia. Etsimme erityisesti visuaalisen puolen osaajia työstämään somekanavien visuaalista puolta sekä video-osaajia laajentamaan somesisältöjen kirjoa. Kaipaamme myös viestintäkampanjoista ja brändisuunnittelusta syttyviä osaajia.
Vahvuuksiksi katsomme innostuksen rakentaa vetävää somesisältöä sekä halun kehittää verkkomedian viestinnän isoa kuvaa. Asenne ja halu oppia ratkaisevat; kannustammekin hakemaan, vaikka sinulla ei vielä olisi aiempaa kokemusta viestinnän tehtävistä.
Podcast
Onko äänesi samettinen tai editointitaitosi huippuluokkaa? Sykkiikö sydämesi audiosisällöille? Tule mukaan The Ulkopolitistin podcast-tiimiin!
Etsimme paria vakituista tekijää tuottamaan haastattelupohjaista ääniohjelmaamme. Voit olla podcast-maailman noviisi tai kokenut työjuhta: aiempi kokemus podcastien teosta on etu, mutta ei ehdoton vaatimus. Perehdytämme työhön ja tarjoamme aitiopaikan ajankohtaisiin ilmiöihin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Olemme avoimia uusille formaateille ja erilaisille kokeiluille. Voit hakea tiimiin myös, mikäli haluaisit osallistua vain tiettyyn osaan podcast-tuotannossa.
Muut
Tiedätkö jotain, mitä me emme tiedä? Kiinnostavatko sotilasstrategiat ja konfliktien tai vaikka rauhan filosofiset ulottuvuudet? Jätä avoin hakemus ja kerro, mihin suuntaan tahtoisit viedä The Ulkopolitistia ja miten.
* * *
Roolit
Kirjoittajat ovat julkaisun selkäranka ja tuottavat valtaosan The Ulkopolitistin sisällöstä. Kirjoittajat ammentavat asiaosaamistaan juttujen ideointiin ja kirjoittavat teräviä artikkeleita maailmanpoliittisista ilmiöistä. Kirjoittajilta edellytetään sitoutumista vähintään kahden jutun kirjoittamiseen julkaisukauden (syyskuu-kesäkuu) aikana. Kirjoittajat usein osallistuvat myös toisten kirjoittajien tekstien kommentointiin.
Toimittajat pyörittävät lehden arkea, työstävät julkaisuaikataulua yhdessä kirjoittajien kanssa sekä viilaavat juttujen rakennetta ja kieltä. Toimittajan ja kirjoittajan roolit eivät sulje toisiaan pois. Myös toimittajat voivat kirjoittaa ja kirjoittajat toimittaa.
Toimitussihteerit vastaavat siitä, että toimituksen vastuulla olevat tekstit toimitetaan, oikoluetaan ja kuvitetaan sekä julkaistaan sovitun aikataulun mukaisesti ulkopolitist.fi-verkkosivulla. Toimitussihteeri voi halutessaan delegoida vastuitaan oman toimituksensa toimittajille.
Kielenhuoltajat oikolukevat kaikki verkkolehdessä julkaistavat tekstit ja huolehtivat niiden luettavuudesta ja tyylistä.
Viestintätiimi pitää huolen siitä, että sisältömme löytää lukijat, asiantuntijamme näkyvät ja olemme median aallonharjalla. Lisäksi viestinnän alla toimii tehokas tapahtumatiimi, joka vastaa erilaisten keskustelu- ja verkostoitumistilaisuuksien järjestämisestä.
Podcast-tiimi tuottaa joka toinen viikko julkaistavan podcast-jakson. Tiimi on tullut tutuksi myös videotuotannoista sekä kaupallisista yhteistyöprojekteista muun muassa ulkoministeriön, Euroopan parlamentin Suomen-toimiston sekä Microsoftin kanssa.
Tekniikkatiimi vastaa The Ulkopolitistin verkkosivun toiminnasta, tietoturvasta ja teknisestä toteutuksesta ja huolehtii siitä, että verkkosivustomme toimii myös silloin, kun käytämme analyyseissa asiasanoja, joista suuret valtiovallat ja pikkurikolliset eivät pidä.
* * *
Hakuohjeet
Hae mukaan lähettämällä meille sähköpostia seuraavien liitteiden kera.
Liitä hakemukseesi:
- Ansioluettelo
- Vapaamuotoinen motivaatiokirje (max. 1 liuska)
- Kirjoittajat:
– Juttuehdotus (otsikko + 2–5 lauseen synopsis) - Viestijät ja podcast-tiimi:
– Kolme ehdotusta (1–3 lausetta/kpl) siitä, miten tehdä The Ulkopolitistista entistä upeampi
Lisäksi, jos sinulta löytyy:
+ Kirjoittajat ja toimittajat: kirjoitus- tai työnäyte (esim. essee tai artikkeli)
+ Viestijät ja muut: portfolio
Nimeä sähköpostisi: HAKEMUS – Toimituksen nimi
(esim. HAKEMUS – Suomi / HAKEMUS – Viestintä)
Nimeä tiedostot: Toimitus_SUKUNIMI_ETUNIMI_tiedostotyyppi
(esim. Suomi_MAIJU_MEIKÄLÄINEN_CV / Viestintä_MAIJU_MEIKÄLÄINEN_Portfolio)
Lähetä hakemuksesi osoitteeseen [email protected] viimeistään maanantaina 5.6.2023 klo 23.59.
Kysymyksiin vastaa päätoimittaja Annastina Haapasaari ([email protected]).
Lisättävää?
Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.