Suomi ei ole immuuni informaatiovaikuttamiselle. Valeuutiset ja epätotuuksien levittäminen ovat kiinteä osa nykyistä informaatioaikakautta. Jakolinjojen muodostaminen meidän ja heidän välille tapahtuu tehokkaasti alustoilla, joissa samanmieliset kohtaavat. Pahimmillaan informaatiovaikuttaminen muuttaa valtioiden sisä- ja ulkopolitiikkaa ja oma toimintamme nopeuttaa vaikutusten syntymistä. Verrattuna perinteiseen aseeseen, informaatiovaikuttamisen tulokset näkyvät kohteissa huomattavalla viiveellä. Tuhovoimaa kuitenkin riittää.

Samaan aikaan kun Suomi hakee paikkaansa uutena Nato-jäsenmaana ja painottaa ulkosuhteitaan osittain uudellakin tavalla, sisäpoliittisesti äänenpainot ja vastakkainasettelu ovat koventuneet. Syinä poliittisen kentän polarisaatioon ja vastakkainasetteluun monissa läntisissä demokratioissa nähdään ideologisen ja affektiivisen polarisaation kasvu. Ideologisella polarisaatiolla tarkoitetaan poliittisten puolueiden ideologista välimatkan kasvua ja affektiivisella polarisaatiolla kannattajien välistä vihanpidon yleistymistä. Eikä yllätä, että poliittista polarisaatiota pidetään negatiivisena kehityskulkuna, joka heikentää poliittisten ryhmittymien välistä keskusteluyhteyttä ja kunnioitusta.

Kun kunnioitus ja keskusteluyhteys ovat koetuksella, kilpailu julkisen keskusteluagendan muodostamisesta kiihtyy. Sitran raportin mukaan sosiaalisen median aikakaudella julkisen keskustelun agenda ei ole kenenkään kontrolloitavissa. Lopputuloksena syntyy informaatiosoppa, jossa oikea ja väärä tieto sekoittuvat keskenään ja muuttuvat sen mukaan, kuka tietoa tuottaa ja vastaanottaa. 

Mikä sitten selittää disinformaation levittämistä ja polarisaation vahvistumista? Ajatus internetin mahdollistamasta osallistavasta yhteiskunnasta eräänlaisena katalysaattorina, joka edesauttaa paitsi kansalaisten vaikuttamista yhteiskunnallisiin asioihin, mahdollistaa myös vihapuheen leviämisen, lisää ideologista jakautumista ja luo edellytykset disinformaation jakamiselle. Jo vuonna 1996 Van Alstyre ja Brynjolfsson varoittivat ”kyberbalkanisaatiosta”, jolla viitattiin intressiryhmiin jakaantumisesta internetissä. Internetin käyttäjien nähtiin olevan vuorovaikutuksessa pääsääntöisesti samoin ajattelevien kanssa ja samalla sulkeutuvan ideologiselta oppositiolta, vaihtoehtoiselta ajattelulta ja epämiellyttäviltä keskusteluilta. Siinä missä reaalimaailman vuorovaikutustilanteet altistavat meidät kohtaamaan erilaisuutta ja moninaisuutta, verkkomaailmassa voimme valita yhteisön, jossa on vain samat intressit kanssamme jakavia. Tutkimusten mukaan valitsemme mielellämme uutisia, jotka sopivat maailmankuvaamme samalla kun torjumme vastakkaiset puheenvuorot ja tiedonmuruset. Tämä luo hedelmällisen maaperän niille, jotka hyötyvät sekä kansakunnan jakaantumisesta että disinformaation leviämisestä. Hyötyjät voivat olla niin rajojemme sisä- kuin ulkopuolelta ja taustalla ideologisen, poliittisen tai taloudellisen hyödyn tavoittelu.

Siinä missä reaalimaailman vuorovaikutustilanteet altistavat meidät kohtaamaan erilaisuutta ja moninaisuutta, verkkomaailmassa voimme valita yhteisön, jossa on vain samat intressit kanssamme jakavia.

Klikkaa twiitataksesi.

Hyvästä onkin vuosien saatossa tullut paha, sillä perinteisesti internetin sosiaalisten alustojen osallistavuus on nähty positiivisten seurausten kautta. Sitä on pidetty demokraattisempana, reilumpana ja tasa-arvoistavana somealustojen tarjotessa kansalaisille enemmän vaihtoehtoja ja samalla myös valtaa. 

Läntiset instituutiot informaatiovaikuttamisen tähtäimessä 

Eurooppalaiset seurasivat – toiset innoissaan ja toiset kauhuissaan – erään disinformaatiokampanjan seurauksia vuonna 2016, kun britit äänestivät saarivaltionsa jatkosta EU:n jäsenmaana. Kansanäänestys jakoi Britannian lähes kahtia: äänestäjistä 52 % äänesti Euroopan unionista eroamisen puolesta ja 48 % EU-jäsenyyden puolesta. 

Äänestystä edelsi pitkään jatkunut uutisointi, joista ainakin osaa voidaan pitää tahallisesti vääristeltynä. Sadat väärennetyt, Venäjän masinoimat Twitter-tilit jakoivat valheellista informaatiota edistääkseen Britannian eroa EU:sta. Lopullista vaalitulosta voidaan pitää yhtenä informaatiovaikuttamisen menestystarinoista, jossa Brexit-identiteetti voitti perinteisen puolueuskollisen identiteetin. Menestys syntyi onnistuneesta valeuutiskampanjasta, joka jakoi kansan jääjiin ja lähtijöihin, eroa vastustaviin ja kannattaviin – tehokas kampanja, jolla onnistuttiin vaikuttamaan suoraan Britannian ulkopolitiikkaan siis.

Briteissä maaperä eurooppapolitiikkaan vaikuttamiselle oli otollinen jo paljon ennen Brexit-äänestystä. Eurobarometer-tutkimusten pidempiaikaiset seurannat osoittivat, että brittien suhtautuminen Euroopan unioniin poikkesi kaikkien muiden jäsenmaiden kansalaisten suhtautumisesta. Siinä missä muissa maissa koettiin yhteiseurooppalaista identiteettiä, britit kokivat kansallismielisyyttä. 

Sadat väärennetyt, Venäjän masinoimat Twitter-tilit jakoivat valheellista informaatiota edistääkseen Britannian eroa EU:sta. Lopullista vaalitulosta voidaan pitää yhtenä informaatiovaikuttamisen menestystarinoista.

Klikkaa twiitataksesi.

Myös median uutisointi vaikutti osaltaan lopputulokseen. Brexitin syitä tutkineen Francis Rawlinsonin mukaan EU on brittien silmissä vaikuttanut vähemmän relevantilta ja enemmän muukalaismaiselta kuin muiden EU-kansalaisten mielissä. Yhdeksi keskeiseksi syyksi hän antaa euroskeptisen median toiminnan. Keskustelu EU:n haitoista keskittyi lopulta monin osin maahanmuuttajiin – siihen, miten brittien työt eivät päädy briteille ja maa ylläpitää “elintasoturistien” elämäntapaa. Keskustelun toisen blokin muodostivat ne, jotka puhuivat maahanmuuton tuomista hyödyistä taloudelle ja kulttuurille. Vuosien aikana äänenpainot voimistuivat ja mielipiteet kärjistyivät molemmin puolin. Median toimintaa kartoittaneissa artikkeleissa on huomattu, että media nosti näistä kahdesta blokista esille ennen kaikkea näkökulmaa “ulkoa tulevista pahoista” maahanmuuttajista, jotka haluavat käyttää hyväkseen “hyvien suopeutta”. 

Huomion lopulta saivat juurikin mediassa palstatilaa saaneet, kovat ja epäinhimillistävät maalailut maahanmuuttajista. Jakolinjat, jotka lopulta erottivat Brexit-äänestyksessä britit EU-jäsenyyttä kannattaviin ja vastustaviin, noudattivat jakolinjaa suhtautumisessa maahanmuuttoon. Ne saivat myös vahvistusta sosiaalisen median kampanjoinnista. EU:sta lähtemistä tuettiin massiivisilla sosiaalisen median huijauksilla. Mukaan mahtui varmasti faktaa, mutta myös disinformaatiolle löytyi sijaa ja kasvualustaa.

Vaikka Brexitiä voisi pitää malliesimerkkinä blokkiutumisen vaikutuksista ulkopoliittiseen päätöksentekoon, löytyy lähihistoriasta myös hyvin erilainen esimerkki. Maailmaa poikkeuksellisesti ravistellut COVID-19-pandemia sai liikkeelle faktapohjaisen tiedon lisäksi myös uskomukset, valheet ja salaliittoteoriat. Koronavirukseen liittyvät epätotuudet levisivät tehokkaasti sosiaalisessa mediassa, kun viruksen olemassaoloa epäilevät etsivät pontta omalle maailmankuvalleen samanmielisten joukosta. Samalla tuli sivuutetuksi viralliset kanavat ja asiantuntijat. Valitettavasti aina löytyi joku, joka voitiin poimia oman sanoman tueksi ja samalla oli helppo sosiaalisen median kautta ryhmittäytyä jakamaan tietoa muiden samanmielisten kanssa. Virallisten tahojen viestintä kamppaili Kremlin koneiston tuottamaa disinformaatiota vastaan. Venäjän tarkoituksena oli horjuttaa kansalaisten luottamusta läntisiin instituutioihin, terveydenhuoltojärjestelmään, päättäjiin ja ylipäätään kykyyn hoitaa kriisiä. Kansakunta halutaan jakaa kahtia – niihin, jotka ymmärtävät länsimaiden huijauksen ja niihin, jotka kulkevat kohti vääjäämätöntä tuhoa.

DCA-sopimus informaatiovaikuttamisen potentiaalisena maalitauluna

Jos johdonmukainen vaikuttaminen niin lehdistön kuin sosiaalisen median kautta johti Britanniassa blokkiutumiseen ja myöhemmin jopa EU-eroon, emme voi poissulkea samankaltaisen prosessin mahdollisuutta Suomessa. Olemme ulkopoliittisesti uuden äärellä ja sitoutuneet historiallisen vahvasti länteen. Tulevina vuosina on edessä lukuisia päätöksiä, joilla on merkittäviä vaikutuksia muun muassa siihen, millaiseksi Nato-maaksi Suomi rakentuu. Suomen hallitus on määritellyt hiljattain ohjelmassaan, että maamme on ”aktiivinen ja kansainvälinen Nato-Suomi” ja että se ”kehittää laaja-alaisesti suhdettaan Yhdysvaltoihin, joka on yksi Suomen keskeisimmistä strategisista yhteistyökumppaneista ja liittolaisista”. Syksyn aikana eduskuntaan ollaankin tuomassa ns. DCA-sopimusta (Defence Cooperation Agreement), kahdenvälistä puolustusyhteistyösopimusta Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. Suomen ja Yhdysvaltojen suhteiden lähentyminen tuskin on kaikkien mieleen ja harhaanjohtavaakin informaatiota voitaneen odottaa ilmaantuvan keskusteluun. Brexitin tapauksessa Euroopan hajaannusta halusi edesauttaa Venäjä. Samoin koronapandemian disinformaation levittämisen taustalla oli halu horjuttaa luottamusta länsimaisiin instituutioihin. Tätä taustaa vasten on hyvä peilata mahdollisuutta vaikutusyrityksiin tulevaisuudessa.

Suomen ja Yhdysvaltojen suhteiden lähentyminen tuskin on kaikkien mieleen ja harhaanjohtavaakin informaatiota voitaneen odottaa ilmaantuvan keskusteluun.

Klikkaa twiitataksesi.

Itänaapurimme tuskin panisi pahakseen, että sopimus Yhdysvaltojen ja Suomen puolustusyhteistyöstä kutistuisi sisällöltään olemattomaksi tai jopa heikentäisi Suomen puolustuskykyä. Otollinen maaperä disinformaation levittämiselle syntyy Suomen ja Yhdysvaltojen sopimuksen sisällöstä ja vaatimuksista. Onneksi yhteiskuntamme luottamus viranomaisiin on säilynyt korkealla ja kansalaisten medialukutaitoon on kiinnitetty aikaisempaa enemmän huomiota.

Suomen liittyminen Naton jäsenmaaksi sujui laajassa yhteisymmärryksessä. Venäjän informaatiovaikuttamisen on katsottu olleen odotettua vähäisempää mm. Ukrainan sotaan sidottujen resurssien vuoksi. Jos kuitenkin Brexitiin tai koronavirukseen liittynyt, laajamittainen ja tarpeeksi pitkäaikainen vaikuttaminen kohdistuisi Suomen ja Yhdysvaltojen keskinäisten suhteiden demonisointiin, päättäjiin kohdistuvan luottamuksen murentamiseen ja esimerkiksi sopimuksen sisällöstä ja taustoista valehteluun – vaikkapa ydinsodalla pelotteluun – voisi sillä olla seurauksensa. Nato-jäsenyyttä vastusti yli puolet suomalaisista aina vuoteen 2015 asti ja asenteiden muutoksen kannalta merkittävänä voidaan nähdä Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa. Nopea muutos kielii lisäksi siitä, että taustalla on ollut pitkään myös epäilyksiä jäsenyyttä kohtaan. Niiden pintaan tuominen ja suuntaaminen kohti syvenevää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa voisi hiekoittaa tietä kohti sopimuksen hyväksymistä.

Sosiaalinen media, jossa kuka tahansa voi olla mitä tahansa, luo alustan monenlaiselle – niin hyvälle kuin pahalle. Vaikka disinformaation levittäminen ei ole Suomessa rikos, siltä suojelematta jättäminen uhkaa demokratiaa ja pahimmassa tapauksessa yhteiskuntamme turvallisuutta, jopa ulkosuhteitamme. Jakolinjoja on helppo luoda siellä, missä epätotuuksien levittäminen on helppoa ja vastuu kyseenalaistamisesta siirtyy täysin tiedon vastaanottajalle. Sillä on siis merkitystä mitä somealustoilla touhuamme, mitä jaamme, mihin kommentoimme ja mihin media tarttuu. Vastuu painaa meistä jokaista – tässäkin.

Kirjoittaja: Marika Helin & Mira Keränen

Editointi: Hannu Salomaa, Ronni Läpinen

Kielihuolto: Ida Andersson