Skotlantilaiset äänestivät vuonna 2014 itsenäistymistä vastaan, mutta keskustelu Skotlannin itsenäistymisestä ei päättynyt kansanäänestykseen. Itsenäisyyshaaveet saivat uutta pontta Ison-Britannian erottua Euroopan unionista, mutta kansa on edelleen jakautunut varsin tasaisesti itsenäisyyden kannattajiin ja vastustajiin. Valtapuolue SNP käy kuitenkin tiukkaa taistoa skotlantilaisten sydämistä ja Westminsterin suostumuksesta uuden kansanäänestyksen järjestämiselle.

Skotlannin itsenäisyyshanke on viime vuosina henkilöitynyt vahvasti Skotlannin entiseen pääministeriin Nicola Sturgeoniin, joka johti Skotlannin kansallispuoluetta (SNP) lähes kymmenen vuoden ajan. Sturgeonin johdolla SNP pyrki vakuuttamaan skotlantilaiset vuoden 2014 kansanäänestyksessä siitä, että äänestämällä itsenäisyyden puolesta Skotlanti irtautuisi viimein Westminsterin vallasta ja maan johtoon saataisiin hallitus, joka todella edustaa skotlantilaisten arvomaailmaa. Voiton veivät kuitenkin itsenäisyyden vastustajat, jotka vetosivat niin skotlantilaisten brittiläiseen identiteettiin kuin itsenäisyyden mukanaan tuomaan taloudelliseen epävarmuuteenkin.

Skotlannin itsenäisyyden puolesta kampanjoivat eivät kuitenkaan ole luopuneet toivosta, ja itsenäisyyden näkyvin ajuri, Skotlannin kansallispuolue on edelleen Skotlannin suosituin puolue. Sen kannatus on kuitenkin laskenut viime vuosina, ja puheenjohtajavaihdos aiemmin tänä vuonna sekoitti pakkaa ainakin hetkellisesti. SNP:n kannalta on erityisen huolestuttavaa, että puolue nähdään ennen kaikkea välineenä itsenäisyyteen, ei itseisarvoisena poliittisena puolueena. Lisäksi yhä useampi skotlantilainen on gallupien mukaan kallistumassa seuraavissa koko maan parlamenttivaaleissa työväenpuolueen äänestäjäksi, vaikka kannattaakin itsenäisyyttä. Tähän haasteeseen SNP pyrkii vastaamaan esiintymällä ainoana itsenäisyyden mahdollistavana voimana Skotlannissa. Samaan aikaan SNP:n pitää silti pystyä vastaamaan muihin äänestäjiä kenties enemmän askarruttaviin kysymyksiin, kuten inflaatioon ja elinkustannusten nopeaan nousuun, ja esittämään uskottavia vaihtoehtoja työväenpuolueen politiikalle.

Skotlannin ja Englannin pitkä yhteinen matka

Skotlannin itsenäisyysliike on verrattain uusi ilmiö, vaikka Skotlannin ja Westminsterin eli Britannian keskushallinnon välillä on taitettu peistä vuosisatojen ajan. Skotlanti ja Englanti muodostivat vuonna 1603 personaaliunionin, kun Skotlannin kuningas Jaakko I kruunattiin sekä Skotlannin että Englannin hallitsijaksi. Virallisesti Skotlanti ja Englanti yhdistyivät yhdeksi valtioksi vuonna 1707 muodostaen näin Ison-Britannian. Vaikka yhdentyminen oli sinänsä vapaaehtoista, Skotlannissa myös vastustettiin uutta unionia. 1700-luvun ensimmäisellä puoliskolla nähtiin useampi niin sanottu jakobiittikapina, joilla pyrittiin nostamaan valtaan maanpaossa elänyt James Stuart.

Seuraavien vuosisatojen aikana Skotlannissa vaadittiin aika ajoin lisää itsemääräämisvaltaa ja kritisoitiin vallan keskittymistä Westminsteriin sen sijaan, että huomio olisi keskitetty aidon federaation luomiseen. Kuitenkin varsinainen itsenäisyysliikehdintä alkoi vasta 1960-luvulla ja sai uutta virtaa, kun Pohjanmereltä löydettiin öljyä vuonna 1970. Läpi 1970- ja 1990-lukujen Skotlannin ja Westminsterin välillä käytiin poliittista kamppailua siitä, kuinka paljon valtaa tulisi keskittää Lontooseen tai hajauttaa Ison-Britannian kansakunnille, mukaan lukien Skotlannille. Skotlannissa järjestettiin vuosina 1979 ja 1997 kansanäänestykset siitä, pitäisikö Skotlannin itsemääräämisoikeutta lisätä (devolution). Vuoden 1997 äänestyksessä kyllä-äänet voittivat, minkä seurauksena Skotlantiin perustettiin oma parlamentti.

Brexit nosti hetkellisesti itsenäisyyden kannatusta

1930-luvulla perustettu SNP on pitänyt valtaa Skotlannin parlamentissa vuodesta 2007 ja tällä hetkellä sillä on brittiparlamentin 650 paikasta 44 paikkaa. Saavutettuaan Skotlannin parlamenttivaaleissa enemmistöaseman vuonna 2011 SNP kävi neuvotteluihin David Cameronin johtaman brittihallituksen kanssa kansanäänestyksen järjestämisestä. Pitkien neuvotteluiden ja Skotlannin sisäisen poliittisen väännön jälkeen kansanäänestys lopulta järjestettiin syksyllä 2014. Itsenäistymistä vastaan äänesti 55 % äänestäjistä ja 45 % kannatti itsenäistymistä. Vaikka kansa jakautui kahtia itsenäisyyskysymyksessä, oli tulos kuitenkin selkeästi itsenäisyyttä vastaan.

Alle kahden vuoden päästä itsenäisyysäänestyksestä Britanniassa äänestettiin jälleen, tällä kertaa kansanäänestyksessä Britannian EU-erosta. Skotlantilaisista 62 % äänesti unioniin jäämisen puolesta, kun taas Englannissa EU:ssa pysymisen puolesta äänesti vain 46,6 % ja koko maassa 48,1 %. Brexitillä ei siis ollut skotlantilaisten tukea. Turhautuminen kansanäänestyksen tulokseen näkyi hetkellisenä itsenäisyyden kannatuksen nousuna, mutta palasi pian alle 50 prosenttiin. Poliittisella tasolla itsenäisyyskeskustelu sai kuitenkin uutta pontta Brexit-äänestyksen jälkeen, kun itsenäisyyden kannattajat pystyivät uudella tavalla vetoamaan Brexit-äänestyksen tulokseen pettyneisiin skotlantilaisiin. Vuoden 2019 parlamenttivaaleissa SNP voitti 48 paikkaa Skotlannille varatuista 59 paikasta brittiparlamentissa. Äänivyöryn jälkeen Sturgeon esitti uuden kansanäänestyksen, ”indyref2”, järjestämistä, mutta pääministeri Boris Johnson tyrmäsi ehdotuksen, koska kansanäänestystä itsenäisyydestä ei hänen mukaansa voitaisi järjestää kuin ”kerran sukupolvessa”.

SNP jatkoi uuden kansanäänestyksen puolesta lobbaamista, mutta vuonna 2022 Britannian korkein oikeus linjasi, että kansanäänestyksen järjestäminen ei kuulu Skotlannin hallituksen toimivaltaan, eikä se näin ollen voi järjestää kansanäänestystä ilman brittihallituksen suostumusta. Westminster on tiukasti kieltäytynyt antamasta SNP:lle oikeutta uuden kansanäänestyksen järjestämiseen, minkä vuoksi Skotlannissa on jouduttu pohtimaan vaihtoehtoisia polkuja kohti itsenäisyyttä. Yksi keino on odottaa rauhassa, jopa vuosikymmeniä, että kansalaiset ovat vakaasti itsenäisyyden puolella. Ei ole yhteisymmärrystä siitä, kuinka korkea kannatusprosentti vaadittaisiin, jotta uusi kansanäänestys voitaisiin järjestää, mutta jonkinlaisena alarajana on pidetty tasaista yli 60 % kannatusta kannatuskyselyissä.

Toinen keino, jota Skotlannin johto on pitänyt aktiivisesti esillä, on Britannian seuraavien parlamenttivaalien käyttäminen de facto kansanäänestyksenä. Nicola Sturgeonin seuraaja Humza Yousaf on sanonut, että SNP:n voitto seuraavissa parlamenttivaaleissa olisi käytännössä mandaatti puolueelle lisätä painostusta Westminsterissä itsenäisyyden puolesta. Ääni SNP:lle olisi siis ääni itsenäisyyden puolesta tai vähintäänkin tuki uuden kansanäänestyksen järjestämiselle. Brittihallitus kuitenkaan tuskin tunnustaa tällaista tulkintaa vaalituloksesta.

Kysymys itsenäisyydestä jakaa skotlantilaisia

Vaikeuksista huolimatta itsenäisyyden kannattajilla näyttää edelleen olevan vakaa usko itsenäisyyden saavuttamiseen. SNP:n uusi puheenjohtaja Humza Youdaf esitteli viime kesänä dokumentin, jossa esitetään suunnitelmia muun muassa siitä, ketkä olisivat oikeutettuja itsenäisen Skotlannin kansalaisuuteen. Suunnitelman mukaan kansalaisuuden saisivat automaattisesti Skotlannissa asuvat Britannian kansalaiset, jos he ovat syntyneet Skotlannissa, toinen heidän vanhemmistaan on Skotlannissa syntynyt britti tai jos he ovat asuneet Skotlannissa vähintään 10 vuotta. Heinäkuussa julkaistu suunnitelma on osa viiden dokumentin ”Uutta Skotlantia rakentamassa” -sarjaa (Building a New Scotland), jossa käsitellään kansalaisuuskysymyksen lisäksi muun muassa itsenäisen Skotlannin taloutta ja kaavaillaan maalle kirjoitettua perustuslakia. Suunnitelmaa on kritisoitu erityisesti siksi, että se rahoitettiin verorahoilla samaan aikaan kun kansalaiset kamppailevat kasvavien elinkustannusten kanssa.

Skotlannin hallituksen jopa mahtipontisista suunnitelmista ja puheista huolimatta kansa on edelleen hyvin jakautunut itsenäisyyskysymyksessä. Sekä itsenäisyyden kannattajat että vastustajat perustelevat kantaansa erityisesti taloudellisilla, geopoliittisilla ja kulttuurisilla syillä, mutta usein vastakkaisista näkökulmista. Tämän vuoden elokuussa 52 % skotlantilaisista vastusti itsenäisyyttä ja 48 % kannatti sitä. Korkeimmillaan itsenäisyyden kannatus oli kesällä 2020 (53 %), jolloin oli kulunut puoli vuotta Brexitistä ja pandemia jylläsi ympäri maailmaa. Nuoret kannattavat iäkkäämpiä äänestäjiä aktiivisemmin itsenäistymistä, mihin osaltaan vaikuttanevat Brexitin myötä kaventuneet tulevaisuuden näkymät.

Itsenäisyys ei kuitenkaan ole ykköspaikalla äänestäjien mielissä. Edelle menevät ainakin talous, terveys, koulutus, ilmastonmuutos, asuntopolitiikka ja sosiaaliturva. SNP:n piirissä varmasti pohditaankin, ehtikö Brexitin myötä saavutettu momentum itsenäisyydelle jo mennä ohi. SNP ei voi ratsastaa vuoden 2024 vaaleihin pelkällä Brexitin aiheuttamalla turhautumisella, vaan sen pitää pystyä vastaamaan laaja-alaisesti kansalaisten huoliin voittaakseen kannatuksessa työväenpuolueen.

Itsenäisyyden seuraukset

Millainen sitten olisi itsenäinen Skotlanti ja toisaalta, miltä näyttäisi Iso-Britannia ilman Skotlantia? Mikäli brittihallitus hyväksyisi uuden kansanäänestyksen järjestämisen, skotlantilaiset äänestäisivät itsenäisyyden puolesta ja maa julistautuisi itsenäiseksi, alkaisivat pitkät ja vaikeat neuvottelut Skotlannin ja Westminsterin välillä. Brexit vaati tuhansia äärimmäisen vaikeita neuvottelutunteja EU:n ja Britannian välillä, eivätkä Skotlannin itsenäistymisneuvottelut olisi yhtään sen helpompia.

Ensinnäkin pitäisi päästä sopimukseen rajoista ja ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääoman liikkuvuudesta. SNP on ilmaissut tahtonsa pysyä osana Britannian yhteismatkustusaluetta (Common Travel Area), jonka puitteissa britit ja irlantilaiset voivat asua ja työskennellä näissä maissa ilman rajoituksia. Skotlanti myös hakisi Euroopan unionin jäsenyyttä, jonka myötä Britannialla olisi rajanaapureinaan kaksi EU-maata, Irlanti ja Skotlanti. Erityisesti kaupankäynnin näkökulmasta rajasopimusten solmiminen olisi erityisen olennaista ja kiireellistä, mutta kuten Brexit-neuvotteluissa havaittiin, myös äärimmäisen vaikeaa.

Itsenäisyydellä olisi myös sotilaallisia vaikutuksia niin Britannialle kuin Skotlannillekin. Skotlanti on Britannian näkökulmasta strategisesti merkittävä Pohjois-Atlantin alueen puolustukselle ja Skotlannissa on runsaasti Britannian sotakalustoa, mukaan lukien maan ydinaseet. Ydinaseiden sijoittaminen Skotlantiin olikin yksi keskeisimmistä kysymyksistä vuoden 2014 vaalikampanjoissa. SNP:n kanta on, että itsenäisessä Skotlannissa ei säilytettäisi Britannian ydinaseita, joita puolue pitää strategisesti, moraalisesti ja taloudellisesti haitallisina. Skotlanti on kaavaillut omien puolustusvoimien perustamista ja liittymistä Natoon, mutta brittihallitus suhtautuu hyvin skeptisesti itsenäisen Skotlannin mahdollisuuksiin luoda ja ylläpitää uskottavia puolustusvoimia. Itsenäinen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on keskeinen osa suvereenin valtion työkalupakkia, mutta itsenäistynyt Skotlanti joutuisi todennäköisesti neuvottelemaan Britannian kanssa ainakin aluksi puolustuksen vastuunjaosta.

Skotlannin itsenäistyminen vaikuttaisi myös Britannian pehmeän vallan käyttöön maailmalla. Skotlanti on tärkeä Britannian maabrändille, ja sen menettäminen vaikuttaisi paitsi mielikuvaan Britanniasta, myös esimerkiksi turismiin. On myös kiinnostavaa pohtia, mitä Skotlannin itsenäistyminen merkitsisi brittiläiselle identiteetille. Onko Britanniaa ilman Skotlantia? Entä millainen identiteettikriisi kohtaisi niitä skotlantilaisia, jotka vastustavat itsenäisyyttä ja haluavat Yhdistyneen kuningaskunnan pysyvän nimensä mukaisesti yhtenäisenä?

Tie Skotlannin itsenäistymiseen on vielä pitkä ja epävarma, ja erityisesti kansan parissa se jakaa hyvin vahvasti mielipiteitä. SNP:n johtaja Yousaf näyttää kuitenkin olevan varma Skotlannin itsenäistymisestä. Hän on todennut, ettei hänellä ole epäilystäkään siitä, etteikö hän olisi juuri se johtaja, joka varmistaa Skotlannin itsenäistymisen. Monelle Yousafin sanat edustavat mahdollisuutta saavuttaa kauan tavoiteltu itsenäisyys, mutta vähintään yhtä monelle ne tarkoittavat epävarmaa tulevaisuutta.

Kirjoittaja: Heljä Ossa
Kommentointi ja editointi: Rosa Kotoaro ja Johanna Metsänheimo
Kielenhuolto: Sannimari Veini