Suomen viimeaikaiset hallitukset ovat sanoittaneet kehityspolitiikan yhä tiiviimmin osaksi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Ristiriitaa synnyttää kuitenkin kehitysyhteistyölle kohdennettujen varojen supistuminen ja kehitysyhteistyön merkityksen haastaminen. 

Vielä 2010-luvun alussa Suomen kehitysavun määrärahat tekivät kasvua kohti YK:ssa sovittua 0,7 prosentin kehitysapuosuutta BKT:stä, mutta tavoite ajautui merkittävästi kauemmas vuonna 2015 aloittaneen Juha Sipilän hallituksen leikkauspäätösten myötä. Sanna Marinin hallituskaudella kehitysyhteistyön määrärahoja puolestaan kasvatettiin huomattavasti, mutta kevään 2023 hallitusneuvottelujen tulos merkitsi jälleen uutta kurssinmuutosta. Petteri Orpon hallitus sekä supistaa kehitysyhteistyön määrärahoja että keskittyy Suomen kannalta strategisiin kumppaneihin.

Orpon hallitusohjelman tapa tarkastella kehitysyhteistyötä kansallista etua ja kauppapoliittisia tavoitteita ajavana strategisena työkaluna vahvistaa kuvaa ensisijaisesti taloudellisia hyötyjä ajavasta Suomesta. Oikeistopolitiikan voimistuminen sekä globaalin talouden ja rajaturvallisuuden haasteet ovat muodostaneet monissa Euroopan maissa yhtälön, jossa kehitysyhteistyön tuloksellisuuden vaatimukset vaimentavat sen moraalista eetosta. Onko kehitysyhteistyön siirtyminen kansallista turvallisuutta ja valtioiden välistä kilpailua korostavalle alueelle johtamassa myös Suomessa sen välineellistämiseen geopoliittisten päämäärien saavuttamiseksi? Ulkopoliittisen keskustelun tarkastelu avaa mahdollisuuden arvioida laajemmin niitä Suomen omakuvassa tapahtuvia muutoksia, jotka vaikuttavat taustalla kehitysyhteistyön hyväksyttävyyteen.  

Ympyrä sulkeutuu

Suomen kehityspolitiikka perustuu vuonna 2021 hyväksytyn ylivaalikautisen kehityspolitiikan selonteon mukaan suomalaiseen arvopohjaan, jonka keskeinen tavoite on ihmisoikeuksien toteutuminen. Kehitysyhteistyö on yksi työkalu muun ulkopoliittisen keinovalikoiman joukossa: tavoitteiden tukemista täydentävät rauhantyön, kriisinhallinnan, humanitaarisen avun sekä diplomatian yhtälö, jolla pyritään tarttumaan monitahoisiin ja rajoja halkoviin globaaleihin haasteisiin. Kyse ei ole kuitenkaan vain Suomen toimimisesta vakaamman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta, vaan toiminnasta, jolla Suomi on läpi historiansa rakentanut normatiivista profiiliaan.

Suomen ulkopolitiikan – ja sitä kautta myös kehityspolitiikkaa toteuttavan kehitysyhteistyön – painopisteiden muotoutuminen on tapahtunut maailmanpoliittisten tapahtumien seurauksena. Jouko Huru selittää, kuinka kylmän sodan vuosikymmeninä suurvaltajännitteet määrittelivät pitkälti Suomen monenkeskisen ulkopolitiikan liikkumavaran: Paasikiven-Kekkosen linjan mukainen pyrkimys pysytellä kiistojen ulkopuolella sai Suomen hakemaan selkänojaa yleismaailmallisuudesta ja erityisesti YK:sta. Jari Luoto kuvaa, kuinka ihmisoikeuskysymykset hakivat paikkaansa niin ulkopolitiikassa kuin kehitysyhteistyön sisällöllisten tavoitteiden määrittelyssäkin vielä pitkälle 90-luvulle asti. Muutoksen taustalla oli ollut laajempi kansainvälispoliittinen muutos, jossa ihmisoikeudet alettiin moraalikysymysten sijaan nähdä valtiolle kuuluvana turvallisuusintressinä. Hiski Haukkalan ja Hanna Ojasen mukaan kylmän sodan päättyminen nosti ihmisoikeudet vahvemmin Euroopan agendalle. Sama päti Suomeen, joka pyrki ihmisoikeusperusteisuutta edistäen karistamaan puolueettomuuden kauden jättämän paikoin passiivisen leiman harteiltaan. Ihmisoikeusperusteisuus onkin vakiintunut läpileikkaavaksi tavoitteeksi hallituksen selonteoissa ja selvityksissä, ja se on kirjattu myös viimeisimpään, keväällä 2022 päivitettyyn ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon. 

Turvallisuuskäsitteen laajeneminen paljastaa siis sitä arvopohjaa, jota valtio ulkopolitiikassaan toteuttaa. Kehittyvien maiden hyvinvointia ja demokratiaa edistävien tavoitteiden lisäksi kehitysyhteistyössä on kulkenut rinnalla myös taloudellisten hyötyjen tavoittelu. Suomalaisten yritysten hankintoihin sidottuja kehitysluottoja myönnettiin 70-luvulta 90-luvun alkuun saakka. Sipilän hallitus uudisti kehitysrahoituksen rakennetta ottamalla käyttöön laina- ja sijoitusmuotoiset instrumentit, joilla annettu tuki pyritään saamaan takaisin joko korkojen tai sijoitustuottojen muodossa. Suomalaisten yritysten kannustaminen kehittyvien maiden markkinoille mainitaan sekin läpi koko 2000-luvun eri hallituskausien kehityspolitiikan linjapapereissa, mutta näkökulma on enemmän siinä, miten kehittyviä maita voidaan tehokkaammin tukea kauppapoliittisin keinoin.

Orpon hallitusohjelmassa kehitysyhteistyö valjastetaan yhdeksi uuden aikakauden ulkopolitiikan välineeksi tukemaan Suomen ”strategisia taloussuhteita”. Sen mukaan Suomi tulee keskittymään molemminpuolisesti hyödyttävän kumppanuussuhteen rakentamiseen intressiperusteisesti valittujen kehitysmaiden kanssa, keskittyen selkeämmin omiin vahvuusalueisiinsa, kuten toimivaan demokratiaan, oikeusvaltioperiaatteeseen, ihmisoikeuksiin ja elinvoimaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Hallitus valmistautuu keväällä esittämään Suomen kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selontekoa, jonka on määrä konkretisoida Suomen suhteita kehittyviin maihin.

Orpon hallitusohjelmassa kehitysyhteistyö valjastetaan yhdeksi uuden aikakauden ulkopolitiikan välineeksi tukemaan Suomen ”strategisia taloussuhteita”. Klikkaa twiitataksesi!

Toisaalta kehitysyhteistyö on ehdollistettu sekä kansainvälisen sääntöperustaisen järjestelmän kunnioittamiselle että “omien kansalaisten vastaanottamiselle” liittyen muuttoliikkeen rajoittamiseen. Tukea ei olla myöskään valmiita kohdentamaan maihin, jotka tukevat Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Kansainvälisen oikeuden kunnioittamisen nostaminen kehitysyhteistyön ehdoksi ei ole yllättävä kirjaus, sillä ovathan YK:n yleiskokouksen äänestysjakaumat nousseet päivänpolitiikassa läntisen arvoyhteisön, ”meidän” ja ”muiden” raja-aidoiksi. Lokakuun Gazaa koskeva päätöslauselma olikin hyvä muistutus siitä, miten äänestyspäätösten taustalla voivat vaikuttaa myös harmaan eri sävyt.  

Periaatteellista pragmatismia 

Geostrategisen kilpailun sävyttämässä maailmassa valtiot ja niiden välillä syvenevä keskinäisriippuvuus hakevat uutta muotoa. Kehityskulku on saanut Suomen lisäksi myös EU:n hakemaan yhteistä geopoliittista tulkintaa sen ulkopolitiikalle ja tapaan kiinnittyä kansainväliseen järjestelmään.

EU:n Global Gateway -aloite, yritys vivuttaa 300 miljardia euroa Afrikan ja Aasian yhteyksien kehittämiseen, on hyvä esimerkki kehitysyhteistyön, geopolitiikan sekä taloudellisten intressien yhdentymisestä, jolla EU pyrkii luovimaan kasvavan jännitteisessä  ja jakautuvassa maailmassa. Länsimaiden investoinnit vihreään siirtymään, yhteiskunnalliseen infrastruktuuriin, kuten logistiikkareitteihin ja tietoliikenneyhteyksiin, ovatkin nousseet tärkeäksi keinoksi haastaa Kiinan ja muiden alueellisten toimijoiden vaikutusvallan kasvua. Suomen herännyt kiinnostus yhteyspolitiikan avaamiin taloudellisiin mahdollisuuksiin noteerataan myös hallitusohjelmassa, jossa mainitaan tuki suomalaisten yritysten osallistumiselle Global Gatewayn alaisiin investointihankkeisiin.

EU:n Global Gateway -aloite on hyvä esimerkki kehitysyhteistyön, geopolitiikan sekä taloudellisten intressien yhdentymisestä. Klikkaa twiitataksesi!

Yhteyspolitiikan ja vihreän siirtymän raameissa EU on pyrkinyt edistämään kumppanuussuhteitaan myös sellaisten maiden kanssa, joissa puheet demokratian vahvistamisesta ovat olleet toimia suurempia. Käännös intressipohjaiseen strategiseen monenkeskisyyteen on selkeä muutos liberaalit arvot itseisarvona näkevään politiikkaan. EU:n strategisen autonomian voikin sanoa olevan monitulkintainen konsepti EU:n omakuvasta, jossa taloudelliset intressit, EU:n arvopohja ja turvallisuusajurit kietoutuvat yhteen kyseenalaistaen EU:n ulkopolitiikan perimmäisiä ajureita. Kehitysyhteistyön osalta haasteena on erityisesti sen välineellistäminen poliittisille pyrkimyksille, jossa kolmansiin maihin annettavaa apua tarkastellaan kansallisten etujen kautta.

Osana EU:ta myös Suomea koskee sama jännite arvojen ja omien etujen, idealismin ja (taloudellisen) realismin sekä kehityspolitiikan itseisarvon ja välineellisyyden välillä. Filosofisempi kysymys siitä, mitkä arvot Suomea maailmalla ajavat, törmää usein talouspoliittiseen realismiin: todellisuus on, että Suomen yhteiskuntamallin talouspohja murenee vuosi vuodelta samalla, kun väestö vanhenee ja veropohja kapenee. Kasvava eriarvoisuus ja kotitalouksien vaikeudet herättävät kysymyksen siitä, tulisiko valtion huolehtia ensin omistaan ennen kuin se tavoittelee globaalin vastuunkantajan roolia. Toisaalta globaalia infrastruktuurirahoituksen valtavaa vajetta paikkaavat ja molemminpuolisia hyötyjä tuottavat taloudelliset projektit voivat geopoliittisen kilpailun ristipaineessa tarjota mahdollisuuden edistää kansainvälisten suhteiden vakaampaa hallintaa.

On kuitenkin kyse myös siitä, pienennetäänkö samalla kehitysyhteistyön määrärahoja sekä muutetaan arvopohjaisen toiminnan hierarkiaa siten, että taloudelliset edut ylittävät ihmisoikeuksien ja hyvinvoinnin edistämisen periaatteet. Kehitysyhteistyön välineellistäminen herättää myös huolen kokonaisturvallisuuden näköalan kapenemisesta, jos kehitysyhteistyön sisällöllistä määritysvaltaa ohjaa kehittyvien maiden haasteiden sijaan kansallisten hyötyjen näkökulma. Ihmisoikeusperusteisuus on siis yhä Suomen ulkopolitiikan johtoajatus, mutta miten pitkälle linja joustaa, jos ristiriita käytännön ja sanotun välillä kasvaa?

Kehitysyhteistyön välineellistäminen herättää myös huolen kokonaisturvallisuuden näköalan kapenemisesta. Klikkaa twiitataksesi!

Ketä uhataan? 

Presidentinvaalien loppumetreillä media pyrki kampaamaan tarkkuudella Stubbin ja Haaviston näkemyseroja, sillä olivathan mielipiteet Venäjästä, Ukrainan tukemisesta ja alati jännittyvästä suurvaltakilpailusta hyvin yhteneväisiä. Kysymykset, jotka avasivat ehdokkaiden ajatuksia kovan ulko- ja turvallisuuspolitiikan ulkopuolelta, kuten kehitysyhteistyöstä tai feministisestä ulkopolitiikasta, paljastivat mielenkiintoisia eroja tavassa hahmottaa globaaleja uhkia.

Kun ehdokkailta tiedusteltiin valmiutta edistää feminististä ulkopolitiikkaa tai mielipidettä kehitysyhteistyön leikkauksista, Stubb nojasi vastauksissaan kampanjan aikana lukuisia kertoja kuultuun ”arvopohjaisen realismiin”. Stubbille tämä tarkoittaa tukeutumista Suomen edustamiin länsimaisiin arvoihin, mutta tasapainottaen sitä ymmärryksellä maailman kovuudesta: globaaleja haasteita ei ratkaista vain niiden kanssa, jotka jakavat saman arvopohjan. Haavisto taas avasi ajatteluaan feministisestä ulkopolitiikasta yksilökeskeisen lähestymistavan kautta alleviivaten naisten oikeuksien edistämistä kaikkialla. Erot vastauksissa heijastavat metatasolla sitä, miten politiikan tavoitteita määritellään. Arvopohjaisessa realismissa, jota hallitusohjelmankin voidaan katsoa edustavan, maailmankuva määrittyy kansallisten etujen kautta asettaen Suomen uhkakuvien keskiöön. Haaviston tulokulmassa uhkia tarkastellaan puolestaan kehittyvien maiden näkökulmasta avautuvana horisonttina.   

Argumentit vuoropuhelun tärkeydestä läntistä maailmankuvaa haastavien maiden kanssa, samoin kuin nojaaminen kansainväliseen oikeuteen, kumpuavat globaalin hallinnan kriisistä. Ideologioiden kamppaillessa yhteisymmärrystä on pyrittävä rakentamaan pienimmän yhteisen nimittäjän varaan, joina yhteyspolitiikan kaltaiset ongelmien ratkaisuun keskittyvät kaupalliset hankkeet voivat toimia. Länsimaisten normien ja standardien mukaiset investoinnit jäävät kuitenkin vaikutukseltaan irrallisiksi, jos yhteiskuntien kestävää kehitystä ei samalla tueta esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteiden vahvistamisen ja muun ilmastotyön kautta. Laadukas koulutus ja tasa-arvotyö lukeutuvatkin myös Global Gatewayn tavoitteisiin, mutta herää kysymys, muuttaako perinteisemmän kehitysyhteistyön sisällyttäminen geopoliittiseen strategiaan sen poliittista hyväksyttävyyttä kaupallisilla eduilla mitattavaksi.

Herää kysymys, muuttaako perinteisemmän kehitysyhteistyön sisällyttäminen geopoliittiseen strategiaan sen poliittista hyväksyttävyyttä kaupallisilla eduilla mitattavaksi.
Klikkaa twiitataksesi!

Kehityspolitiikassa keskeistä on yhteistyön pitkäjänteisyys, johon puolueet ovat ylivaalikautisesti sitoutuneet. Kansallisten intressien painotus kehitysyhteistyön määrittäjänä edellyttää jatkuvaa arviointia geopoliittisista asetelmista haastaen kehitysyhteistyön jatkuvuutta – ja sen myötä myös Suomen normatiivisen työn uskottavuutta. Kehitysyhteistyön hyväksyttävyyden määrittely taloudellisten hyötyjen kautta taas asettaa sitä alttiiksi sisäpoliittisille jännitteille. Keskinäisriippuvuuksien maailmassa Suomi on kuitenkin entistä alttiimpi rajoja halkoville turvallisuusuhille. Jos Suomen liittyminen Natoon käynnisti uuden aikakauden turvallisuuspolitiikkamme jatkumossa, ulkopolitiikassamme vastaamme yhä vuosikymmeniä globaalia kehitystä uhanneisiin ongelmiin. Rajat ylittävien uhkien kasvualustaa ovat yhteiskuntien moninaiset haasteet. Niiden juurisyihin tarttuva kehitysyhteistyö on näin strategisempaa kuin koskaan.

Kirjoittaja: Emmi Mäkelä 

Editointi: Tomi Kristeri, Henna Kakko 

Kielenhuolto: Matti Marjamäki