Toni Stenström on suomalainen tietokirjailija, matkaopas ja tulkki. Hän on koulutukseltaan Venäjän ja Itä-Euroopan tutkija ja hän on julkaissut tietokirjan Valko-Venäjä – vaiettu historia (Readme.fi) vuonna 2023. Kirja ilmestyi englanniksi heinäkuussa 2024 (ibidem Press / Columbia University Press).

Ukrainassa käydään sotaa myös Valko-Venäjän tulevaisuudesta. Vaikka Valko-Venäjä tukee sodassa virallisesti Venäjää, on osa maan oppositiosta tarttunut aseisiin ja liittynyt sotaan Ukrainan puolella. Lähitulevaisuudessa taistelut voivat levitä myös Ukrainan pohjoiseen naapurimaahan.

Kiovassa on ollut kuuma kesä. Ennätykselliset helteet ovat koetelleet Ukrainaa, samalla kun toistuvat sähkökatkot ovat vaikeuttaneet ihmisten arkipäiväistä elämää. Kadut ovat täynnä sähkögeneraattoreita, joita käyttävät niin yritykset kuin yksityishenkilötkin. Kuumuutta on vaikea paeta sisätiloihin, koska tuotettu sähkö ei usein riitä ilmastointiin.

Sodasta, helteistä ja sähkökatkoista huolimatta elämä Ukrainan pääkaupungissa jatkuu suhteellisen normaalina. Terassit ja puistot ovat täynnä lapsiperheitä ja nuoria. Ulkomaalaisia on myös ennätyksellisen paljon – osa heistä jo pidemmän aikaa Ukrainassa oleskelleita, osa uusia tulokkaita, eikä heitä kaikkia pysty erottamaan paikallisista. Minulla on sovittuna tapaaminen valkovenäläisen aktivistin kanssa, joka on pukeutunut Ukrainan armeijan kenttäpaitaan. Hänen virallinen nimensä on Dzianis Prokharaŭ, mutta hän esiintyy usein koodinimellään Kit (Katti).

Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisilla ei ole sotatilan vuoksi maahantulo-oikeutta, mutta jotkut heistä oleskelevat Ukrainassa erityisluvalla. Dzianis edustaa valkovenäläisistä vapaaehtoisista koostuvaa Kalinoŭskin rykmenttiä, joka on taistellut Ukrainan riveissä jo ennen täysimittaisen sodan alkua. Hän haluaisi lisänäkyvyyttä vapaaehtoisille ja Valko-Venäjän tilanteelle, joka on jäänyt Ukrainan sodan varjoon.

Kalinoŭskin rykmentti ja Ukrainan sota

Venäjä käynnisti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Valko-Venäjän itsevaltainen presidentti Aljaksandr Lukašenka antoi venäläisjoukkojen käyttää Valko-Venäjän valtionaluetta hyökkäykseen, mutta kiisti Valko-Venäjän olevan sodan virallinen osapuoli. Helmikuun lopulla ukrainalaiset ja venäläiset kävivät ensimmäiset rauhanneuvottelunsa Valko-Venäjän rajalla, mutta tuloksettomien keskustelujen jälkeen Ukraina pyysi Turkkia toimimaan tulevien neuvottelujen välittäjänä. Samalla ukrainalaisten vastarinta yllätti maailman, ja maahan alkoi virrata ulkomaalaisia vapaaehtoistaistelijoita.

Dzianis saapui Ukrainaan jo vuonna 2014, kun Venäjä oli vallannut Krimin niemimaan ja alkanut tukea separatistiliikkeitä Itä-Ukrainassa. Hänen mukaansa valkovenäläisiä vapaaehtoisia oli tuolloin alle kymmenen, eivätkä monet valkovenäläiset nähneet yhteyttä Ukrainan tapahtumilla ja Valko-Venäjän kehityskululla. Dzianis piti kuitenkin selvänä, että Valko-Venäjän tulevaisuus ratkaistaisiin ensisijaisesti Ukrainan taisteluissa. Kalinoŭskin rykmentti operoi aluksi ukrainalaisen Azov-pataljoonan alaisuudessa Itä-Ukrainassa, kunnes se siirtyi täysimittaisen sodan käynnistyttyä osaksi Ukrainan kansainvälistä legioonaa. Tällä hetkellä vapaaehtoisten määrä lasketaan sadoissa.

Venäjän vallattua Krimin 2014 moni valkovenäläinen ei nähnyt yhteyttä Ukrainan ja Valko-Venäjän tilanteilla. Dzianisin mukaan Valko-Venäjän tulevaisuus kuitenkin ratkeaa Ukrainan taisteluissa. Klikkaa twiitataksesi!

Kalinoŭskin rykmentti on nimetty valkovenäläisen kansallissankarin Konstanty ”Kastuś” Kalinoŭskin mukaan. Kalinoŭskin kapinalla viitataan vuoden 1863 taisteluihin entisen Puola–Liettuan kansanyhteisön alueilla, jotka Venäjän keisarikunta liitti itseensä 1700-luvun lopulla.

Suomalaisessa historiankirjoituksessa kapinaan viitataan usein Puolan toisena kapinana, mutta venäläisvaltaa vastaan kapinoitiin myös nykyisen Liettuan, Valko-Venäjän ja Ukrainan alueilla. Valko-Venäjällä kapinallisjoukkoja johti kirjailija ja toimittaja Kastuś Kalinoŭski, joka vangittiin ja teloitettiin epäonnistuneen kapinan jälkeen Vilnassa. Historiallisena kuriositeettina mainittakoon, että kapinan kukistamiseen osallistui myös suomalainen Johan Casimir Ehrnrooth, joka loi uransa Venäjän keisarikunnan upseerina.

Kalinoŭskin rykmentti osallistui Ukrainan sodan ensimmäisiin taisteluihin Kiovan luoteispuolella sijaitsevassa Butšassa, josta venäläisjoukot vetäytyivät keväällä 2022. Butša ja sen naapurikaupunki Irpin saivat myöhemmin kansainvälistä mediahuomiota, kun alueilta löytyi joukkohautoja. Lisäksi silminnäkijäkertomukset paljastivat miehitysjoukkojen toteuttamia sotarikoksia, kuten teloituksia, raiskauksia ja asuntomurtoja. Tapahtumilta olisi vältytty, jos Lukašenka ei olisi antanut venäläisjoukoille kauttakulkuoikeutta Valko-Venäjältä Ukrainaan.

Sodan alussa pataljoonaksi kasvanut Kalinoŭskin rykmentti on osallistunut myöhemmin taisteluihin Mykolajivissa, Harkovassa, Luhanskissa ja Donetskissa, mutta sen sotilaat ovat kartoittaneet myös Ukrainan ja Valko-Venäjän välistä maastoa. Dzianisin mukaan valkovenäläiset vapaaehtoiset ovat valmiina toimimaan mahdollisen sotatilan alkaessa myös Valko-Venäjän valtionalueella, ja maan vakituisesta armeijasta löytyy joukko-osastoja, jotka ovat valmiita siirtymään Ukrainan puolelle tai nousemaan Lukašenkan hallintoa vastaan. Suuret Pripetin suot Valko-Venäjän ja Ukrainan rajaseudulla tarjosivat partisaaneille piilopaikan jo toisen maailmansodan aikana, eivätkä suuret hyökkäysarmeijat ole koskaan liikkuneet alueen läpi onnistuneesti.

Valko-Venäjän tilanne

Lukašenka nousi Valko-Venäjän presidentiksi vuonna 1994. Lukašenkan ensimmäisiin projekteihin kuuluivat neuvostosymboliikan palauttaminen, venäjän kielen aseman vahvistaminen, Valko-Venäjän parlamentin lakkauttaminen sekä Venäjän ja Valko-Venäjän välisen valtioliiton perustaminen. Valtioliitolla Lukašenka sai poistettua Venäjän ja Valko-Venäjän välisen tullirajan. Hänen ilmeisenä tavoitteenaan oli saada projektiin mukaan myös Ukraina, jotta maiden välinen kolmiliitto muodostaisi myöhemmin pohjan uudelle Neuvostoliitolle. Lukašenka on tullut sittemmin uudelleenvalituksi kaikissa myöhemmissä presidentinvaaleissa noin 70-80% äänisaaliilla, mutta kansainväliset tarkkailijat ovat pitäneet tuloksia enemmän tai vähemmän vilpillisinä. Vuoden 2020 vaaleissa vaalivilppi oli poikkeuksellisen räikeää, eivätkä länsimaat ole enää tunnustaneet Lukašenkaa maan lailliseksi johtajaksi.

Elokuun 2020 presidentinvaaleja edeltäneiden suurmielenosoitusten odotettiin johtavan Valko-Venäjällä Ukrainan mallin mukaiseen vallankumoukseen, mutta Lukašenkan turvallisuusviranomaiset tukahduttivat protestit väkivaltaisesti Venäjän tuella. Oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanoŭskaja ja tuhannet muut aktivistit pakenivat ulkomaille, samalla kun pidätettyjä aktivisteja katosi jäljettömiin tai tuomittiin vuosien vankeusrangaistuksiin. Valkovenäläisten maastamuutto kohdistui erityisesti Puolaan ja Liettuaan, samalla kun Lukašenka tukeutui Venäjän taloudelliseen ja sotilaalliseen apuun.

”Minusta tuntuu, että valkovenäläiset ovat tällä hetkellä kuin orpolapsia. Tsihanoŭskaja on tavallaan äitihahmomme, mutta hänet on ajettu pois kotoa, kuten muukin oppositio. Valko-Venäjällä on käynnissä hybridimiehitys, koska Lukašenkan hallinto pysyy kasassa vain Venäjän tuella. Meidän on voitettava Venäjä Ukrainassa ja vapautettava sen jälkeen itsemme.”

Lukašenka reagoi länsimaiden diplomaattisiin protesteihin käynnistämällä Puolan, Liettuan ja Latvian itärajoilla hybridioperaation syksyllä 2021. Valko-Venäjän viranomaiset ovat lennättäneet maahan väkeä erityisesti Afrikan ja Lähi-idän konfliktialueilta ja ohjanneet heitä Valko-Venäjän länsirajalle, josta on tullut viime vuosina yksi keskeisimmistä laittoman siirtolaisuuden reiteistä Eurooppaan. Puola on rakennuttanut itärajalleen kolmimetrisen aidan ja julistanut alueellisen hätätilan, mutta Valko-Venäjän rajavartijat ovat ohjanneet siirtolaismassoja vaikeakulkuisille maastoalueille ja tuoneet rajalle myös pahamaineisen Wagner-palkka-armeijan sotilaita. Dzianisin mukaan kyse on kiristyksestä.

”Lukašenkan toimintatapoihin kuuluu kiristys. Rauhanomaisten protestien aikana hän poseerasi medialle konekivääri kädessä. Ukrainan sodan aikana hän on sijoittanut venäläisiä ydinaseita Valko-Venäjälle ja keskittänyt joukkoja Ukrainan pohjoisrajalle. Hän haluaa näyttää länsimaille voimiaan, koska hän uskoo vain voimaan, eikä hänen kanssaan voi sen takia neuvotella.”

Lukašenkan toimintatapoihin kuuluu kiristys. Hän haluaa näyttää länsimaille
voimiaan, koska hän uskoo vain voimaan, eikä hänen kanssaan voi sen takia neuvotella. Klikkaa twiitataksesi!

Opposition sisäiset jakolinjat

Dzianisin visiona on demokraattinen Valko-Venäjä, joka löytäisi paikkansa joko Euroopan unionista tai erillisestä Itämeren–Mustanmeren liittoumasta, jonka tukirangan muodostaisivat Ukraina ja Valko-Venäjä. Hänen rykmenttinsä edustaa silti vain osaa kokonaisuudesta. Valko-Venäjän oppositio koostuu monesta eri poliittisesta blokista, eikä sitä välttämättä yhdistä muu kuin tyytymättömyys Lukašenkaan.

Valko-Venäjällä nähtyjä mielenosoituksia on ollut tapana verrata Ukrainan vuoden 2014 vallankumoukseen, joka sai lempinimekseen Euromaidan. Ukrainalaiset heiluttivat protestien aikana Ukrainan ja Euroopan unionin lippuja ja viestivät Venäjälle, että Ukrainan paikka on Euroopassa eikä Euraasiassa. Valko-Venäjällä tilanne oli varsin toisenlainen: mielenosoittajia yhdisti vain tyytymättömyys Lukašenkan hallintoa kohtaan, ja monilla johtavilla oppositiopolitiikoilla oli varsin läheiset suhteet Venäjään. On mahdollista, että opposition valtaannousu ei olisi välttämättä johtanut radikaaleihin muutoksiin Valko-Venäjän talous- ja ulkosuhteissa.

”Ymmärrän täysin, että Valko-Venäjä ei voi olla samaan aikaa valtioliitossa Venäjän kanssa ja osa Euroopan unionia. Meiltä vain puuttuu ajatus siitä, minne kuulumme ja mitä haluamme. Minun mielestäni Puola ja Liettua ovat meille läheisempiä maita kuin Venäjä, mutta meitä erottaa nyt muuri. Venäjä olisi myös mahdollisesti miehittänyt meidät elokuussa 2020, jos Lukašenka olisi syrjäytetty. Sitten meillä olisi ehkä vaihtunut lippu ja symboliikka, mutta itsevaltiaana olisi taas uusi niin sanottu kansanmies.”

Huomiolle pantavaa on, että länsimaitakaan ei huolettanut Valko-Venäjän tilanteessa maan geopoliittinen sijainti, vaan Lukašenkan hallinnon tekemät ihmisoikeusrikkomukset. Historiallisena analogiana voi ehkä pitää Brest-Litovskin rauhaa, jonka Saksa ja Neuvosto-Venäjä solmivat Valko-Venäjän länsirajalla maaliskuussa 1918. Saksa sai sopimuksessa Ukrainan, jonka itsenäisyysliikettä se aktiivisesti tuki, mutta Valko-Venäjä jäi oman onnensa nojaan. Jos valkovenäläiset eivät itse tiedä, mitä he haluavat, tietävätkö länsimaatkaan, mitä he alueen tulevaisuudelta toivovat?

”Minusta me tarvitsemme vain yhden vallankumouksen. Vallankumouksen, jolla saavutamme itsetietoisuuden. Rahat, sota ja verenvuodatus ovat turhia asioita. Tarvitsemme vain tietoisuuden itsestämme.”

Dzianis ei halua ottaa kantaa yksittäisten oppositiohahmojen toimintaan, mutta hän toivoo tulevaisuudelta lisää toimintaa. Hän on ukrainalaisten tapaan kiitollinen länsimaiden avusta, muttei ymmärrä aseavulle asetettuja rajoitteita ja pelkoa sodan eskalaatiosta. 

Täysimittaiselta sodalta olisi vältytty, jos Vladimir Putin olisi pelännyt sodan seuraamuksia. Myös Krimin miehitykseltä olisi säästytty, jos Venäjä olisi pelännyt Ukrainan ja länsimaiden reaktiota. Päätös sodalle saadaan vasta silloin, kun Venäjä ei enää usko lopulliseen voittoonsa. Koska ukrainalaisten suhtautuminen sekä Valko-Venäjän että Venäjän oppositioliikkeisiin on varsin kyyninen, Kalinoŭskin rykmentti on pyrkinyt osoittamaan myös toiminnallaan, etteivät kaikki valkovenäläiset tue maansa virallista linjaa sodassa.

Keskustelua nuoren sotilaan kanssa riittäisi tuntikausiksi, mutta helteet ja tiukat aikataulut päättävät keskustelumme filosofisiin kysymyksiin sodasta ja rauhasta. Annan hänelle lahjaksi kirjani, jossa käyn läpi Valko-Venäjän kehityskulkuja keskiajalta nykypäivään. Kiovan kesä on jo lähenemässä loppuaan, mutta sota näyttää jatkuvan vielä pitkään.

Lisätietoa aiheesta:

Valko-Venäjä – vaiettu historia (Readme.fi, 2023)

Valko-Venäjä-podcast (Puheenaihe), osa 1 / 2

Valko-Venäjä-podcast (Puheenaihe), osa 2 / 2

Haastattelu Kiovasta (Futucast), heinäkuu 2024

Moskovaa uhanneen Prigozhinin tulevaisuus Valko-Venäjällä (Ylen aamu, 27.6.2023)