Suomen kansan mielipide Natosta kääntyi lähes yhdessä yössä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022. Kolme kuukautta myöhemmin Suomi haki sotilasliitto Naton jäseneksi. Tuoksinnan keskellä unohtui kuitenkin keskustella siitä, mitä tarkoittaa olla liittoutunut valtio ja mitä liittoutuminen tarkoittaa Suomelle. Nato-Suomen turvallisuus toteutuu liittoutumisen ja militarisaation kautta, mutta työkalupakissa on tilaa muullekin.

Sanna Marinin hallitus esitti joulukuussa 2022 eduskunnalle Suomen Nato-jäsenyyden hyväksymistä. Hallituksen esitys eduskunnalle Pohjois-Atlantin sopimuksen sekä Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta tehdyn sopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi esiteltiin eduskunnalle joulukuussa 2022. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen Suomen liittymisestä Natoon keskiviikkona 1. maaliskuuta äänin 184-7. 

Suomen Nato-jäsenyyden kerrotaan tuottavan turvallisuutta, ja Nato-jäsenyyden sekä vahvan kansallisen puolustuskyvyn yhdistelmän katsotaan olevan uskottava turvallisuusratkaisu. Hallituksen esityksessä korostuvat erityisesti kaksi näkökulmaa, liittoutuminen ja militarisaatio.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka nojaa kansainväliseen sääntöpohjaiseen järjestykseen. Kun tätä järjestystä aletaan horjuttaa, on vaikea olla perustelematta sotilaallista liittoutumista. Suomi näki Nato-jäsenyyden ainoana realistisena vaihtoehtona uudessa maailmanjärjestyksessä, jossa epävarmuus, rauhattomuus ja jako globaalin etelän, pohjoisen, idän sekä lännen välillä on murroksessa.

Kritiikki ei ole suotavaa 

Suomessa Natoon liittymistä kritisoivat mielipiteet olivat vähemmistössä. Media ja julkinen keskustelu pursuivat positiivisia kannanottoja Nato-jäsenyyden puolesta, ja liittymispäätös tehtiinkin nopeasti, kuvaannollisesti yhdessä yössä.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vallinnut ja osittain edelleen oleva konsensusajattelu on historiastamme johtuen ymmärrettävää. Suomen sodan värittämä historia ja tukala geopoliittinen asema on vahvistanut ajatusta siitä, ettei enemmistön mielipiteestä ole sopivaa poiketa. Viestinnän tutkija Timo Harjuniemen mukaan Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on rikkonut suomalaista konsensusajattelua ja tuonut konsensushakuisen keskustelun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kriitikin piiriin. Natoon liittyminen tukee tätä kehityskulkua.

Puolustusvoimilla ja yleisellä asevelvollisuudella on ollut perinteisesti erittäin vahva yhteiskunnallinen asema ja rooli. Hyvä esimerkki tästä olivat eduskuntavaalit keväällä 2023, joissa näkyi ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne. Erityisesti Puolustusvoimissa työskennelleitä entisiä ammattisotilaita nousi eduskuntaan ensimmäistä kertaa. Pitkän uran Puolustusvoimilla ja kovan turvallisuuden parissa tehneiltä on mielellään kuultu kommentteja Nato-keskustelussa. 

Kriittisyyttä sen sijaan ei ole otettu ilolla vastaan. Tästä johtuen kriittinen militarismitutkimus on Suomessa jäänyt vähemmälle. Muualla maailmassa, kuten Ruotsissa, sillä taas on pitkät perinteet. Kriittiseen militarismitutkimukseen keskittyvää Koneen säätiön tutkimushanketta luotsaavat tutkijat Noora Kotilainen ja Susanna Hast ovat saaneet paljon kritiikkiä tutkimuksestaan, ja heitä on jopa kutsuttu sodan ilonpilaajiksi. Reaktio on geopoliittisen tilanteen ja Suomen historian vuoksi ymmärrettävä.

Liittoutuminen tuottaa turvallisuutta, vaikka kaikista Nato-jäsenyyden tuomista velvoitteista ei voitu varmistua etukäteen

Suomen sotilaallinen liittoutuminen oli ensimmäinen lajiaan sekä historiallinen päätös.

Suomen ulko- ja turvallisuus- sekä puolustuspolitiikkaa on aiemmin ohjannut liittoutumattomuus. Julkisuudessakin on keskusteltu paljon siitä, että Suomi olisi ollut puolueeton ennen Nato-jäsenyyttä. Kuitenkin esimerkiksi Tasavallan presidentti Alexander Stubb on jo vuonna 2022 kommentoinut tiukasti näiden väitteiden olevan paikkansapitämättömiä. ”Korjatkaa juttunne ja otsikkonne” kommentoi Stubb tiukasti viestipalvelu X:ssä maaliskuussa 2022 .

Suomi on kenties ollut liittoutumaton valtio, mutta puolueeton se ei ole ollut enää pitkään aikaan. Todellisuudessa kyse on ollut herkästä tasapainoilusta Neuvostoliiton ja lännen välillä.  

Tästä kertoo muun muassa taloudellinen kehitys. 1960-luvun alussa Suomi pääsi mukaan vapaakauppaliitto Eftan toimintaan, jolloin samalla annettiin vastaavat tulliedut Neuvostoliitolle. Suomen EEC-vapaakauppasopimukseen liittymistä vuonna 1973 tasapainotettiin solmimalla erillisiä Kevsos-sopimuksia SEV-maiden kanssa, jotka osoittautuivat lopulta enemmän poliittiseksi kuin taloudelliseksi. EEC-sopimuksen osalta painotettiin kyseessä olevan tullisopimus, joka ei sido Suomea poliittisesti eikä varsinkaan ulkopoliittisesti.

Suomi on kenties ollut liittoutumaton valtio, mutta puolueeton se ei ole ollut pitkään aikaan. Todellisuudessa kyse on ollut herkästä tasapainoilusta Neuvostoliiton ja lännen välillä.

Klikkaa twiitataksesi.

Muitakin esimerkkejä löytyy. Yksi niistä on Suomen liittyminen Euroopan Unioniin, kun Suomelle vapautui geopoliittista liikkumatilaa Neuvostoliiton luhistuttua ja itäblokin murruttua. Lisäksi vuosien varrella Suomen hankkiessa puolustusmateriaaleja on varmistettu Nato-yhteensopivuus. 

Aktiivinen vakauspolitiikka ja hyvät Venäjä-suhteet ovat olleet aiemmin tärkeässä asemassa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Linjanmuutos on suuri. Liittoutuminen on suurin ulko-, turvallisuus- sekä puolustuspoliittinen linjanmuutos Suomen tähänastisessa historiassa. 

Liittoutumisessa keskeistä on sotilaallisen liittoutumisen korostaminen. Sotilaallisen liittoutumisen keskeisiä tunnusmerkkejä ovat yhteisten arvojen korostaminen liittolaisten kanssa, lainsäädännön sopeuttaminen liiton tarpeiden mukaisesti sekä liiton aiempaan toimintaan ja arvoihin sitoutuminen. Lainsäädännön sopeuttaminen Pohjois-Atlantin sopimuksen ja liiton aiemman toiminnan mukaiseksi sekä sitoutuminen noudattamaan Pohjois-Atlantin sopimuksen artikloja nähdään tärkeänä.

Suomen Natoon liittymisen kontekstissa korostui esimerkiksi Suomen valmius muuttaa sen omaa lainsäädäntöä Natolle suopeaksi. Tästä hyvä esimerkki on keskustelu ydinaseista sekä niiden sijoittelusta. Keskustelua käytiin kiivaasti esimerkiksi presidentinvaalien alla, vaikka kysymys on hyvin teoreettinen eikä Naton ydinasepolitiikassa ole tapahtunut rajuja muutoksia pitkään aikaan.

Suomen linja ydinaseita kohtaan kuitenkin muuttuu Nato-jäsenyyden myötä väistämättä. Aiemmin aseistariisuntaa ja aseiden valvontaa kannattaneen Suomen odotetaan tukevan liittokunnan uutena jäsenenä käsitystä siitä, että Naton ydinasepolitiikka on sopusoinnussa ydinsulkusopimuksen ensimmäisen ja toisen artiklan kanssa.

Liittoutuminen on suurin ulko-, turvallisuus- sekä puolustuspoliittinen linjanmuutos Suomen tähänastisessa historiassa.

Klikkaa twiitataksesi.

Sota on liian tärkeä jätettäväksi vain sotilaiden käsiin

Hallituksen esityksen mukaan Suomen turvallisuus jakaantuu osittain yhteiskunnan eri osa-alueille, mitä Natoon liittyminen palvelisi. Korostamalla turvallisuuden vahvistamista eri osa-alueilla voidaan yrittää viestiä siitä, etteivät vain niin sanotun kovan turvallisuuden aiheet ja arvot painaneet hallituksen esityksen vaakakupissa. Kun korostetaan Suomen ja suomalaisten vaikutusvaltaa ja -mahdollisuuksia kansainvälisen politiikan areenalla, annetaan esityksessä sellainen käsitys, että pehmeämmät arvot ja vaikutuskeinot ovat myös tervetulleita keskusteluun mukaan.

Turvallisuuden muotoja on erilaisia, vaikka kiinnitämmekin jatkuvaa huomiota lähinnä vain sotilaalliseen turvallisuuteen. Tosiasiassa työkalupakista on puuttunut tavallisen kansalaisen jokapäiväinen varautuminen erilaisiin häiriö- sekä kriisitilanteisiin. Sisäministeriö on tehnyt kiitettävää työtä asian tiimoilta viime aikoina julkaistessaan sosiaalisen median kanavillaan videon sisäministeri Mari Rantasesta, joka kertoo kotivarasta. Monipuolista keskustelua maanpuolustuksesta kaivataan, sillä maanpuolustusvelvollisuus on jokaisella Suomen kansalaisella. Maanpuolustustahto on Suomessa hyvin korkealla ja tätä kannattaisikin hyödyntää.

Yhteiskunnallisten arvojen sekä julkisen keskustelun polarisaation ja kärjistymisen aikana on entistä tärkeämpää tuoda esiin kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan demokraattisen vaikuttamisen väyliä. Militarisaatio vaikuttaa väistämättä yhteiskunnan keskustelukulttuuriin. Demokraattisen päätöksenteon perustuessa avoimelle keskustelulle sekä moniarvoisuudelle militarismiin liittyy usein ehdottomuus, joka nojaa yksiselitteiseen voimaan.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustuessa arvopohjaiseen realismiin on selvää, että turvallisuutta ei ole mahdollista ajatella yksioikoisesti vain valtion turvallisuutena ja aseelliselta hyökkäykseltä suojautumisena, vaan realismia on myös tavallisen kansalaisen jokapäiväisen toiminnan vahvistaminen.

Suomen Nato-identiteetti ei ole vielä kiveen hakattu

Suomen tie Natoon oli poikkeuksellinen, kuten olivat myös sitä ympäröivät olosuhteet. Sääntöpohjainen maailmanjärjestys on muuttunut Venäjän aggression myötä. Yhteistyösuhde venäläisten kanssa on muuttunut keskusteluun siitä, onko venäjän kielen taidosta nykyään jopa haittaa sen taitajalle.

Turvallisuuden järkkyessä globaalisti epävarmoina aikoina on tärkeää suhtautua vakavuudella lisääntyneeseen varusteluun ja turvallisuuden näkökulmien korostamiseen Suomessa. Vaikka varustautuminen ja varautuminen koetaan tärkeänä, demokraattisessa yhteiskunnassa tulee olla tilaa kaikille puheenvuoroille, myös kriittisille. Liian pitkälle ei kuitenkaan sovi mennä.

Kriittinen keskustelu Natosta ja liittoutumisesta on osittain jo alkanut, ja se tulee vahvistumaan tulevaisuudessa. Ei ole vielä lopullisesti päätetty, millainen Nato-jäsen Suomesta tulee. Nato-taipaleen ensimmäiset askeleet ovat ratkaiseva hetki Suomelle, kun se muodostaa uuden identiteettinsä. Identiteettiä muodostettaessa tulee kuitenkin muistaa turvallisuuden erilaiset aspektit, jotta on mahdollista tuottaa turvallisuutta tosiasiallisesti kaikille sen jäsenten kansalaisille.

Kriittinen keskustelu Natosta ja liittoutumisesta on osittain jo alkanut, ja se tulee vahvistumaan tulevaisuudessa.

Klikkaa twiitataksesi.