Turkissa valtiovalta on pitkään sekä säädellyt että rajoittanut erityisesti uskonnollista pukeutumista julkisella paikalla. Tasavallan alkuaikojen lait sekä erityisesti 1980-luvulla aloitetut huivin käyttöön liittyvät rajoitukset muodostuivat Turkin sisäpolitiikassa suureksi kansaa jakavaksi identiteettikysymykseksi.  Recep Tayyip Erdoğanin hallinto on saanut sittemmin purettua huivikiellon kokonaan, mikä on ollut uskonnollis-konservatiiviselle kansanosalle tärkeä asia.

Turkissa pukeutumiseen puuttuminen valtion taholta ei ole uusi ilmiö. Estääkseen Osmanivaltion rapistumisen ja miellyttääkseen eurooppalaisia suurvaltoja Sulttaani Mahmud II (1785–1839) ryhtyi 1820-luvulta alkaen uudistamaan muun muassa armeijaa, hallintoa ja pukeutumista länsimaisen mallin mukaan. Miesten turbaanit tuli korvata lopulta suosituiksi osoittautuneilla punaisilla lieriömäisillä fetsi-päähineillä, ja naisten käyttämien päähuivien sallittuihin väreihin puututtiin. Sulttaani teki omalla modernilla pukeutumisellaan selkeän pesäeron vanhaan pukeutumistyyliin.

1900-luvun alussa Turkin hallitseva eliitti alkoi entistä enemmän nähdä islamilaisen pukeutumisen takapajuisena ja esteenä modernisaatiolle. Vuonna 1923 perustetun Turkin tasavallan ensimmäisen presidentin Mustafa Kemal Atatürkin (1881–1938) ja hänen hallintonsa jämäkästi läpi ajamat maan länsimaistamistoimet koskivat myös pukeutumista. Alkuun muutettiin armeijan, poliisivoimien ja lainoppineiden pukeutumista vastaamaan sen hetkistä eurooppalaista mallia. Vuonna 1925 tuli voimaan niin kutsuttu hattulaki, jonka mukaan miesten käyttämät fetsit ja uskonnolliset päähineet tuli korvata lierillisillä hatuilla. Sekä tavallinen kansa että perinteitä kunnioittava älymystö kritisoivat pukeutumiseen liittyviä uudistuksia. He painottivat, että lierihattu symboloi länsimaalaisuutta, ja että se on islamilaisen perinteen vastainen. Laki johti protesteihin ympäri Turkkia, jotka kuitenkin vaiennettiin voimakeinoin kuolemantuomioitakaan kaihtamatta.

Hattulain yhteydessä säädettiin myös, että kaikki uskontoon viittaava pukeutuminen uskonnollisten tilojen ulkopuolella oli sallittua vain uskonoppineille. Tämä oikeus kuitenkin evättiin vuonna 1934 voimaan tulleella lailla, ja siitä lähtien uskonnolliseen pukeutumiseen julkisella paikalla tarvittiin erityislupa. Erityislupia myönnettiin etenkin uskontokuntien johtohenkilöille.

Onkin kiinnostavaa, ettei Turkin tasavallan alkuvuosikymmeninä hattulaista huolimatta puututtu naisten päähuivin käyttöön tai pukeutumiseen yleisesti. Valtiojohto pelkäsi huivikiellon johtavan entistä mittavampiin protesteihin, sillä huivin käyttö ja peittävä pukeutuminen mahdollistivat naisten sosiaalisen elämän kodin ulkopuolella. Naisia kyllä kehotettiin huivittomuuteen, ja länsimaistyylisesti sekä ilman huivia esiintyneillä naisilla oli valtion propagandassa iso rooli. Lisäksi uskottiin, että miehet modernin pukeutumistyylin omaksuttuaan kannustaisivat naisia tekemään samoin. Kuitenkin naisten kasvot peittävän huivin ja väljän, pitkän mustan kaavun eli çarşafin käyttö haluttiin kitkeä, sillä tätä ei pidetty turkkilaiseen kulttuuriin eikä varsinkaan moderniin pukeutumiseen kuuluvana.

Vastuu erityisesti naisten pukeutumisen hallintaan liittyvistä toimista siirrettiin maakuntien paikallishallinnoille. Monissa tapauksissa paikallishallinnot ottivat omin neuvoin valtiojohdolta saamiaan suhteellisen varovaisia ohjeita jyrkempiä toimia käyttöön. Joissain kaupungeissa ja kunnissa kasvot peittävän huivin käyttö julkisella paikalla kiellettiin. Yleinen tulkinta, jonka mukaan länsimaistamistoimet ajettiin väkisin pienen pääkaupungissa Ankarassa istuvan eliitin taholta läpi, ei siis pidä täysin paikkaansa.

Atatürk itse toimi esimerkkinä ja aikansa modernin länsimaisen pukeutumisen tyyli-ikonina. Hän käytti laadukkaita pukuja ja päähineitä, jonka lisäksi hän suunnitteli omia vaatteitaan, jotka sitten teetettiin mittatilaustyönä. Atatürkin kerrotaan pohtineen pukeutumistaan tarkkaan ja kyselleen adoptiotyttäriensä mielipiteitä. Hän piti hattulain säätämisen jälkeen paljon julkisia puheita kansalle, joissa hän korosti modernin pukeutumisen olevan elintärkeää sivistyksen ja julkisuuskuvan kannalta. Atatürk tyylikkäästi pukeutuvine seurueineen on ikuistettu useisiin valokuviin, jotka ovat jääneet elämään kansan yhteiseen muistiin. Ympäri Turkkia on Atatürk-museoita, joiden vetonauloina ovat presidentin käyttämät vaatteet ja asusteet.

Huivikiistan kauaskantoiset vaikutukset

Turkissa huivin on nähty symboloivan milloin takapajuisuutta ja poliittista islamia, milloin nykyaikaista pukeutumista ja omaa uskonnollista vakaumusta. Tutkimusten mukaan nyky-Turkissa naisista noin 60 prosenttia käyttää huivia. Kun huomioidaan vain nuoret, alle 30-vuotiaat naiset, huivia käyttävien osuus putoaa noin 40 prosenttiin. Koko vartalon kasvoineen peittävää vaatetusta käyttää naisista vain prosentti, ja suurin osa heistä on maahanmuuttajia tai vanhoillisiin islamilaisiin liikkeisiin kuuluvia.

Turkissa huivin käyttöön liittyvän kiistan juuret ulottuvat 1950-luvulle. Kaupungistuminen ja uskonnollis-konservatiivisen väestön vaurastuminen olivat lisänneet huivia käyttävien naisopiskelijoiden määrää yliopistoissa ja katukuvassa. Ilmapiiri kiristyi ja naiset alkoivat kohdata ajoittaista väkivaltaa Turkin yliopistoissa huivin käytön vuoksi. Huiveja otettiin heiltä pois väkisin ja huiveja käyttäviä oppilaita saatettiin kehottaa poistumaan opetustiloista opettajien toimesta. Vuonna 1967 Ankaran yliopisto jopa erotti koulusta huivia käyttävän naisopiskelijan, mikä johti isoihin protesteihin.

Vuonna 1980 sotilasjuntta otti Turkissa vallan. Ensimmäinen varsinainen huivin käytön kieltävä laki tuli voimaan kaksi vuotta myöhemmin, jolloin naisilta kiellettiin myös minihameiden käyttö töissä. Kielto koski tiettyjä ammattikuntia, esimerkiksi opettajia, juristeja, poliitikkoja ja toimittajia. Vasemmistolaisuutta vastustavina toimina miehiltä kiellettiin parrat ja pitkät hiukset, mutta tarkasti määritellyt siistityt viikset kuitenkin hyväksyttiin.

Yksittäiset yliopistot olivat 1980- ja 1990-luvuilla kieltäneet huivin käytön Korkeakouluneuvoston (Yükseköğretim Kurulu) tuella, mutta varsinaista lakia ei säädetty ennen vuotta 1997, jolloin armeija painosti liian konservatiivisena ja islamistisena näkemänsä hallituksen eroamaan. Tämän jälkeen huivin käyttö kiellettiin lailla kaikissa oppilaitoksissa, koska sen nähtiin olevan valtion maallisen perustan vastaista.

Päätöstä vastustettiin rankasti mielenilmauksilla ympäri Turkkia. Monet naiset lopettivat opiskelun, mutta suuri osa riisui huivinsa yliopistoalueella perheensä hyväksymänä voidakseen jatkaa opintojaan. Varakkaiden perheiden tyttäriä lähetettiin myös opiskelemaan ulkomaille sellaisiin yliopistoihin, joissa huivin käyttö oli sallittua. 

Huivikiellon aikaan monille naisille työllistyminen oli hankalaa, sillä useissa korkeakoulutuksen vaativissa työtehtävissä huivin käyttö oli kielletty. Monet korkeakoulutetut naiset jättäytyivät kotirouviksi, toimivat yksityisopettajina tai esimerkiksi opettajina uskonnollisten liikkeiden koraanikouluissa, sillä valtio ei puuttunut pukeutumiseen uskonnollisten yhteisöjen tiloissa. Lait ja rajoitukset eivät juurikaan vaikuttaneet miesten opiskelumahdollisuuksiin tai työelämässä toimimiseen. Miehet ovat voineet helpommin mukautua moderniin pukeutumistyyliin uskonnon käytäntöjä rikkomatta. Nykyään Turkissa vain muutamat hyvin vanhoilliset islamilaiset liikkeet vaativat, että miesten tulee noudattaa perinteistä pukeutumistyyliä, eli pitää partaa, pussihousuja, pitkää kaapua sekä turbaanin tai patalakin tyyppistä päähinettä. Suurin osa islamilaisiin liikkeisiin kuuluvista miehistä pukeutuu esimerkiksi ammattiensa vaatimien normien mukaisesti. Kuitenkin uskonnollisen yhteisön tiloissa, moskeijassa tai kotona erityisesti rituaalirukouksen aikana uskonnollisella pukeutumisella osoitetaan kunniaa Jumalalle.

Huivikiellon kumoaminen ja tulevaisuuden näkymät

Niin sanotusta huivikiistasta muodostui 2000-luvulla Turkin sisäpolitiikassa iso ja kansaa jakava kysymys. Aikakauden suosituista television keskusteluohjelmista välittyy tulenarka ja vahvasti politisoitunut ilmapiiri, mikä oli arkipäivää myös yliopistoilla. Kun nykyisen presidentin Recep Tayyip Erdoğanin Oikeus- ja kehityspuolue (AKP) nousi valtaan vuonna 2002, poliittinen kamppailu huivikiellon kumoamisesta levisi yliopistoilta laajemmin myös muualle yhteiskuntaan. Vielä 2000-luvun alkuvuosina oli kuitenkin tapauksia, joissa naisia tuomittiin vankeuteen ja sakkoihin huivin käyttämisestä paikoissa, joissa se oli lain mukaan kiellettyä. Näitä tapauksia vietiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti, mutta valitukset hylättiin. 

Vuoden 2007 parlamenttivaaleissa Erdoğanin ja AKP:n yksi keskeinen vaalilupaus oli huivikiellon poistaminen. Asia oli osa poliittista valtakamppailua ja todella tärkeä uskonnollis-konservatiiviselle äänestäjäkunnalle. Seuraavina vuosina AKP yritti kumota lakia, muttei onnistunut siinä perustuslakituomioistuimen sekä julkisen vastustuksen takia. Vuonna 2013 laki saatiin viimein kumottua, mikä mahdollisti naisten ja tyttöjen huivin käytön kouluissa ja useissa valtion viroissa. Kuitenkin vielä esimerkiksi armeijassa ja poliisivoimissa huivin käyttö pysyi edelleen kiellettynä, mutta nämäkin rajoitteet ovat sittemmin poistettu. 

Islamilaiseen, peittävään tyyliin pukeutuvat naiset ovat nykyään Turkissa normaali näky. Uskonnollis-konservatiiviset naiset ovat saavuttaneet julkisessa elämässään aiempaa näkyvämmän aseman 2000-luvulla, mikä ei olisi ollut mahdollista ilman huivin käytön sallimista. Vaikka Turkissa kiista huivin käytöstä ei ole ollut kovin ajankohtainen viime vuosina, varmasti monilla ihmisillä on edelleen takaraivossaan pelko opposition mahdollisesta valtaannoususta ja rajoitteiden palauttamisesta. Vaikka suhtautuminen huivin käyttöön on yleisesti ottaen myönteinen, myös täyden huivikiellon kannattajia löytyy Turkista paljon. Euroopassa aihe on esillä säännöllisesti ja esimerkiksi muslimienemmistöinen Keski-Aasian valtio Tadzikistan kielsi vastikään islamilaisen huivin käytön kokonaan.

Turkissa uskonnollisen pukeutumisen rajoittaminen on osa pitkää uskonnon hallinnan jatkumoa, jossa valtio on pyrkinyt korostamaan maltillista islamia ja kansallismielisyyttä.

Klikkaa twiitataksesi.

Monet suhtautuvat uskonnolliseen pukeutumiseen kriittisesti ja erityisesti vanhoillinen islamilainen pukeutuminen yhdistetään usein takapajuisuuteen tai radikalismiin. Turkissa erittäin vaikutusvaltaisilla islamilaisilla liikkeillä on menestyvää yritystoimintaa, jota ei haluta riskeerata liian huomiota herättävällä ja kielteisiä mielikuvia sisältävällä pukeutumisella. Julkisella paikalla pukeutumista siis rajoitetaan omaehtoisesti tiedostaen ja tiedostamatta. Pienillä, huomiota herättämättömillä symboleilla ja asusteilla voidaan kuitenkin viestittää kuulumisesta islamilaiseen tai poliittiseen liikkeeseen. Naisilla huivin väri ja solmimistapa sekä miesten rituaalirukouksessa käyttämän virkatun päähineen väri saattavat pitää sisällään vastaavia merkityksiä. Tapa tervehtiä tai uskonnollisen liikkeen omistaman yrityskonsernin pieni logo vaatteissa, korussa tai sormuksessa ovat myös yksi mahdollisuus viestittää omasta vakaumuksestaan. 

Pukeutumisen rajoittaminen Turkissa on osa pitkää uskonnon hallinnan jatkumoa, jossa valtio on pyrkinyt korostamaan maltillista islamia ja sen yhdistämistä kansallismielisyyteen. Valtion maallista perustaa turvanneilla armeijalla ja Kansallisella turvallisuusneuvostolla (Milli Güvenlik Kurulu) oli Turkin tasavallan alkuvuosikymmenten jälkeen iso rooli uskonnollisen pukeutumisen hallinnassa. Erdoğanin ja AKP:n valtakaudella uskonnon roolia yhteiskunnassa on vahvistettu ja näkyvänä esimerkkinä tästä on huivikiellon kumoaminen. Turkissa miljoonille ihmisille islamilaiset arvot ja uskonnollisen identiteetin mukainen pukeutuminen ovat tärkeitä asioita. Riippumatta siitä kuka on Turkissa tulevaisuudessa vallassa, uskonnollisen pukeutumisen rajoittaminen uudelleen olisi poliittisesti riskialtista, eikä edistäisi kauan kaivattua yhteistyötä ja luottamusta identiteettikysymyksistä eri mieltä olevien välillä.